Miksi jotkut lapset on niin kiinni äideissään?

Ai oletko huono? Et suinkaan, vähän vaan parempi kuin moni muu...

On lapsia, joita äiti auttaa ja sitten lapsia, joiden äiti ei auta, mutta muistaa aina moittia niitä äitejä, jotka auttavat.

Moni nainen pyytää apua naapurin mieheltä, koska tietää, että oma puoliso ei auta. Voisiko lapsilla olla samoin?

Miksi jotkut naiset on kiinni miehissään? Yhdessä mennään kauppaan, lenkille, salille, grillijuhliin, naapuriin - ihan mihin tahansa. Mies ei pääse yksin minnekään!

No meillä on kaksi lasta joita on rakastettu ja kasvatettu ihan samalla tavalla ja samoissa olosuhteissa mutta toinen on jo pienestä pitäen ollut omatoiminen ja reipas ja toinen oikea "mammanpoika".

Sen kun tietäisi !! siis mulla ei esikoinen kauheesti ollut mussa kiinni, meni mielellään mummolaan hoitoon yms. (olin yh) Mutta nyt tämä kuopus... 3v siis nähdään ihmisiä, kummit mummit yms. useita kertoja viikossa tekemisissä ja lapsi viihtyy niiden seurassa hyvin jos äiti on näköpiirissä.. se kaikkein tärkein eli äiti. Jos äiti lähtee asioille, voi sitä surun määrää.. kun mulla tulee ikävä sua. Roikkuu lahkeessa kotona, ota syliin, halitaan, älä äiti mene töihin, jäädään lomalle ettei tartte mennä tarhaan yms. Kaikki menee hyvin kun mä olen poissa mutta se on niin sydäntä raastavaa jättää se itkevä lapsi, edes isänsä kanssa.. kukaan muu ei kelpaisi ennenkuin on pakko. kun mä olen kadonnut näköpiiristä mitään ongelmaa ei ole mutta hyvin osaa syyllistää äitiä niin että sitä reissussa vaan miettii miten toinen pärjää.

Enkä todellakaan ole lellinyt lasta, hyysännyt ja passannut vaan tosi omatoiminen poika ja joutuu omat jälkensä siivoamaan yms.  Se vaan on mammanpoika ja sitä aikaa odotellessa kun kaveri sen napanuoran osaa katkasta.. välillä ahdistaa mutta äitin rakas se silti on.

Köh, kylläpä nyt omakehu haisee...;)  Meilkein provolta kuulostaa tämäkin viritelmä, harva kotiäitikään nyt niin umpiossa on elänyt, etteikö ole vuosien aikanaa tavannut monenlaista lasta, joista jotkut ovat tarvitsevampia kuin toiset. 

Ap on ehkä vähän typerä.

Ap, lue vaikkapa Liisa Keltinkangas-Järvisen temperamenttieroja käsitteleviä kirjoja.

Lapset ovat syntyjään erilaisia. Osa on ujoja ja arkoja aloitteen teossa. Toiset taas ihan päinvastaisia.

Toki niitä synnynnäisiä persoonapiirteitä voi hieman vahvistaa tai korjata kasvatuksella, mutta en alkaisi ujoa ja vanhempaansa kiintynyttä lasta VÄKISIN myöskään "reipastuttamaan", koska siinä viestitään lapselle, että se kiintymyksen kohde kokee lapsen kiintymyksen ikäväksi ja on lapseen tyytymätön. Rohkaista voi, mutta se onkin sitten paljon hienovaraisempi konsti ja vie vuosia aikaa.

Mitä tulee muuten tuohon, että vain toinen vanhempi kelpaa - se on eri asia kuin että lapsi takertuisi kaikessa vanhempaan, olisi ujo tms. Se on yleensä ohimenevä kausi, ja lapsi voi kelpuuttaa vain toisen esim. elämänmuutosten yhteydessä. Meilläkin esikoinen kelpuutti vain minut eri juttuihin silloin, kun palasin äitiyslomalta töihin ja isä jäi hoitovapaalle. Lapsi oli ja on yhä nyt teininä sosiaalinen ja rohkea, mutta siinä vuoden iässä hän selkeästi protestoi muutoksia niin, että kun tulin töistä kotiin, isä lakkasi mystisesti kelpaamasta hoidollisissa toimenpiteissä...

Lapset ovat erilaisia ja samoilla lapsillakin on erilaisia vaiheita. Meillä lapsi oli todellinen äidissä roikkuja, mutta hoitoon mennessä sattui olemaan sellainen vaihe, että erillään olo oli helpompaa. Jos olisi puoli vuotta aiemmin tai myöhemmin yritetty, sama lapsi olisi todennäköisesti huutanut hysteerisesti äidin perään hoitoon vietäessä, mutta tuolloin sattui olemaan vaihe, jossa ei muistanut edes vilkuttaa saati kaivata äitiä, kun uusi paikka oli niin jännä.

Olen antanut olla lapsen niin takertuva kuin haluaa, olen luottanut, että oma tarve eriytyä äidistä tulee luonnostaan ja niin se on tullutkin vaikka erilaisia vaiheita toki on.

Kylläpä ap ja ap:n lapset ovat täydellisiä ja upeita! ;)

Johtuisiko äidissä roikkuminen siitä, että joidenkin lasten elämässä ei ole paljon muita läheisiä kuin äiti ja ehkä isä? Jotkut tuntuvat ottavan oman elämänsä turvaverkot ja harrastukset itsestäänselvyyksinä. Vai on sinulla ollut oikein aikaa harrastaa omiasi ja sukulaisetkin mukana lapsen elämässä. Kehu vielä lisää. Kaikilla ei vaan ole yhtä hyvä tuuri.

Mun esikoinen on aina "suosinut" minua ja haluaa eniten olla mun kanssa, selvästi onneton jos olen esim. työmatkalla ja on tosi hellä mua kohtaan. Näin on ollut ihan joka iässä, nyt 5v. Vaikka isänsä oli kanssaan yli vuoden hoitovapaalla (mä olin vähän pitempään) ja muutenkin ollaan varsin tasapuolisesti jaettu hoitovastuut. Mies on myös erittäin hyvä lasten kanssa ja hyvä leikkimään, vaikka leikin minäkin mielelläni. Meillä on hyvä sukulais- ja ystäväverkostot ja lapsi on ollut kyllä hoidossa, olemme käyneet miehen kanssa kahdestaan pienillä matkoillakin (pisin 4 yötä). Lapsi menee ihan mielellään mummille yöksi, ei pelkää.

Mun subjektiivinen kokemus ystäväpiiristä on itse asiassa se, että perheissä, joissa lapsia on hoidettu sensitiivisesti ja lapsen tarpeita ja tunteita kuunnellen, niin lapset tuntuvat järjestään suosivan äitiä (siis vaikka isätkin ovat sensitiivisiä jne.). Syystä tai toisesta. Mutta en ole niin pösilö että kuvittelisin tämän perusteella, että ei-äidissä-roikkuvat lapset ovat huonosti hoidettuja. Toivottavasti ap:kaan ei kuvittele, että näiden roikkujien vanhemmat olisivat tehneet jotain väärin.

Kuulostaa taas niin ihme pätemiseltä, tällaisestakin asiasta pitää vääntää pätemisen aihe. "Lapseni eivät ole kiinni minussa, vaikka olen läsnä- olen täydellinen äiti". Hanki elämä, oikeasti :D t: äiti, jonka esikoinen on vasta 1-vuotias ja jota ei todellakaan kiinnosta, jos joku on kiinni äidissään enemmän kuin toinen

Lapsia on luonteeltaan erilaisia, toiset pidemmän napanuoran päässä, toiset lyhyemmän. Toki äitien asenteissa kasvatustylleissä jne on eroja ja jos äiti on ns ylihuolehtivainen niin lapsi kyllä sen vaistoaa ja on vastavuoroisesti huolissaan äidistä-> takertuu. Samoin toki jos äidin mieltä joku painaa, riidat perheessä jne saa lapsen takertumaan ja huolehtimaan. 

Yks asia sitten on lapsen vallankäyttö esim että äiti vaan kelpaa pyyhkimään peppua jne, ne lapsen vaatimukset kuuluu normaaliin uhmaan kun lapsi kokeilee mistä asioista hän saa perheessä päättää. Toki jos äiti lähtee moiseen mukaan ja antaa lapsen päättää niin tuommonen käytös vaan voimistuu

Luonne ja kasvatus vaikuttavat, väitän. Kaverini lapsi olisi periaatteessa ihan reipas lapsi, mutta äitinsä läheisyydessä jotenkin "taantuu", jos nyt joku tajuaa mitä tarkoitan, ja alkaa pelkäämään, inisemään jne. Äiti sitten hössöttää. On saanut lapsen pelkäämään mm. elokuvia, ötököitä ja likaa.

Kun se on luonnollista evoluution kannalta.

Vähän samoilla linjoilla ap:n kanssa eli en ymmärrä naisia, jotka eivät itsenäisty omasta äidistään lainkaan vaan roikkuvat tässä siihen asti, että äiti kuolee. Mummin pitää hoitaa lapsenlapsia, mummin pitää siivota tyttärensä kotia, mummin täytyy ottaa koira hoitoon jne. jatkuvasti aivan kuin aikuinen tytär ei olisi itse kykenevä huolehtimaan perheestään lainkaan. Omaa mökkiä ei hankita, mennään mummin mökille. Omaa autoa ei hankita, lainataan mummin autoa jne.

Pienen ,alle 3v lapsen riippuvuus on normaalia ja kuuluu hyvään kiintymyssuhteeseen. Kolmen ikävuoden jälkeenkin ihmislapsi on pitkään riippuvainen vanhemmistaan eikä se ole sairasta tai poikkeavaa. Ole mielummin huolestunut, jos lapsesi änkee kenen tahansa syliin.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 17:31"]

Vähän samoilla linjoilla ap:n kanssa eli en ymmärrä naisia, jotka eivät itsenäisty omasta äidistään lainkaan vaan roikkuvat tässä siihen asti, että äiti kuolee. Mummin pitää hoitaa lapsenlapsia, mummin pitää siivota tyttärensä kotia, mummin täytyy ottaa koira hoitoon jne. jatkuvasti aivan kuin aikuinen tytär ei olisi itse kykenevä huolehtimaan perheestään lainkaan. Omaa mökkiä ei hankita, mennään mummin mökille. Omaa autoa ei hankita, lainataan mummin autoa jne.

[/quote]

Ja tähän kuuluu, ettei anoppi kelpaa mihinkään.

Isoin tekijä on varmasti luonne ja temperamentti. Ja kyllä se kasvatuskin vaikuttaa jonkin verran. Minäkin tiedän näitä ihan erilailla äitinsä kuin isänsä kanssa käyttäytyviä lapsia. Kun lapsi on isän kanssa liikenteessä, on hän reipas ja rohkea. Äidin kanssa taas sama lapsi arkailee, pienikin kolhu on iso parku jne. Ja äiti on ylisuojelevaa tyyppiä, isä taas rohkaiseva. Että kyllä sillä omalla käytöksellä voi olla suurikin merkitys siihen miten lapsi käyttäytyy.

Mutta aina sekään ei vaikuta. Jotkut vaan ovat luonteeltaan sellaisia, että ns. tarketuvat enemmän. Tai ainakin näyttävät äidin kaipuun isommin.

Aikamoinen ap. Ekassa lauseessa vielä ikäänkuin antaa vaihtoehdoiksi, että kyseessä voi olla joko kasvatuksellinen asia tai luonneseikka. Mutta sen jälkeen kaikki onkin vain sitä, että hän on kasvattanut lapsensa niin hyvin, etteivät ole tuollaisia. Eli ap:n mielestä asia on selvästi vain kasvatuksellinen. Miksi sitten kysyt, kun sulla on vastaus jo valmiina?

Kuitenkin meillä kuten monessa muussakin perheessä on sekä reippaita menijöitä että äidissä roikkujia. Mitenhän tässä on osannutkaan olla niin ailahteleva kasvatuksessaan, että välillä on tullut kasvatettua toisia ja sitten toisia tyyppejä.