Oletko oppinut kieltä paremmin laulaen?
Näin kuulemma on:
Vieras kieli menee paremmin päähän laulamalla, vahvistaa tuore Edinburghin yliopiston tutkimus.
Tutkijat jakoivat 60 aikuista kolmeen ryhmään opiskelemaan unkaria, johon kenelläkään osallistujista ei ollut aiempaa tuntumaa. Yksi ryhmistä opiskeli tavallisesti puhumalla, toinen rytmisillä puheharjoituksilla ja kolmas laulamalla.
Laulaen unkaria opiskelleet osasivat kurssien jälkeen kieltä etevämmin kuin kahden muun ryhmän jäsenet. Laulajat menestyivät kielikokeissa kaksi kertaa paremmin kuin puhujat.
Tutkijoiden mukaan tulos todistaa musiikin, muistin ja kielenoppimisen yhteydestä.
Tutkimuksen julkaisi Memory & Cognition -lehti.
Kommentit (3)
En varsinaisesti laulamalla, mutta opiskelen espanjaa ja espanjankielisen musiikin kuunteleminen on lisännyt kuullun ymmärtämistäni, sanavarastoani ja olenpa jopa oppinut joitakin rakenteitakin.
Venäjänopettajani laulatti luokkaa tuon tuostakin.
Minulle eräs monessa maassa asunut, ja kansainvälistä työtä tehnyt, sitten monikulttuurisen liitonkin solminut ja useita kieliä osaava, suositteli juuri tuota tapaa opiskella kieliä.