Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En kestä nähdä vauvoja tai kuvia niistä
12.08.2013 |
Mulla on ongelma ja haluaisin tietää, miten mä pääsen tästä eroon.
Eli olemme yrittäneet lapsentekoa jo kohta vuoden. Yksi keskenmeno on ollut. Lääkärin mukaan kaikki hyvin, ovuloin ja muutenkaan ei pitäisi olla mitään vikaa. Keltarauhashormonikuuria (Terolut) tässä aloittelen loppukiertoa tukemaan. Onko muuten kellään kokemusta, auttaako?
Mutta ongelmana on muiden vauvat. Monta ystävää ja työkaveria tässä on saanut juuri vauvan tai odottaa. Facebook on täynnä vauvakuvia. Ystäviä ja vauvoja pitäisi tavata ja työkaveri lähettää vauvakuvaa sähköpostiin. Raskaana olevien kanssa pitäisi jutella raskaudesta. Mä en kestä!
Oman lapsettomuuden (anteeksi jo valmiiksi kaikille useamman vuoden yrittäneille, tiedän mun huoli voi olla turhakin, jos kohta tärppää) unohtaa tavallisessa arjessa ja lomalla ja silloin olen iloinen, mutta nämä vauvat ja raskausmahat muistuttaa aina mua siitä. Ja musta tulee vaan surullinen, vaikka pitäisi olla iloinen toisten puolesta. En ole edes kateellinen vaan surullinen.
Mitä mun pitäisi tehdä? Haluaisin deletoida tällä hetkellä kaikki vauvat mun elämästä hetkeksi... Ja ei, en haluaisi kaikille kuuluttaa mun ongelmista. :(
Kommentit (6)
Mäkään en jaksa katella vauvojen kuvia. Musta ne on tylsiä!!! Ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa hienoja vastauksia! Siis mulle tulee muitten vauvojen kuvista sellainen pohjattoman surullinen olo, ihan kuin joku olisi kuollut. Semmoinen kaipaus. En osaa selittää. Vissiin ihan normaalia kuitenkin. Mutta onko kohtalotovereita? Ja helpottaako tää vaan, kun tulen raskaaksi tai sitten ajan mittaan?
Minulla oli sama tilanne, takana yksi keskenmeno ja suru siitä ja jotenkin aloin huomata kaikki vauvat ympärillä vasta sitten. Siis minne tahansa meninkin, tuntui että joka paikassa ja kaikilla ihmisillä on vauvoja tai isompia lapsia ja minä en varmaan koskaan niitä saa. Sitten kuitenkin onnistui muutaman kuukauden päästä.
Tulin raskaaksi, ja todellakin helpotti. En enää tule surulliseksi vauvoista, vaan saan lähestulkoon paniikkikohtauksen. Yhtäkkiä olenkin varma ettei minusta ole vanhemmaksi, ja toivon ettei tämä olisi koskaan onnistunut. Toivon myös keskenmenoa. Anteeksi kaikki lapsettomat. Olen vain niin masentunut ja ihan liian yksin pelkoineni. Raskaudesta kun kuuluu nauttia ja minun nyt etenkin kun se oli niin vaikeaa saada aikaiseksi.
Minulla oli äidinvaistoja aina siihen saakka kun tämä sitten tuli konkreettiseksi.
Nää on vissiin ihan normaaleja tuntemuksia molemmat. Tuo suru ja pelko, ettei tulekaan vanhemmaksi ja sitten se pelko ja kontrollin menettäminen, kun tuleekin.
Mun pitää vaan työstää tätä jotenkin. Sun 5 pitää puhua tuosta neuvolassa, että pelottaa. Se on varmaan ihan normaalia. Kuinka pitkällä sä olet? Voi olla, että ajatukseen pitää tottua.
Mäkin kävin jo paniikin puolella tuosta keskenmenneestä raskaudesta, että ei h*lvetti, tuleeko musta äiti! Nyt oon, että ei h*lvetti, eikö musta tulekaan äitiä! :)
Mutta tää surullisuus on ihan peestä, kun pitäisi olla onnellinen toisten puolesta ja ei ole yhtään...
Minullakin oli samoja tuntemuksia. Kaveri sai vauvan ja en vaan pystynyt olemaan yhteyksissä. Jälkeenpäin kerroin kaverille ja pahoittelin, etten kunnolla silloin onnitellut. Kaveri sanoi: "Harmi, että vauvani teki sinut surulliseksi". Tuo sai minut tajuamaan, että olin vain ollut helvetin itsekäs. Eihän se minulta ollut mitään pois, että kaverini sai vauvan. Harmittaa, etten voi korjata tuota koskaan. Omasta päästä tuo asia on kiinni: toiset on aikuisempia ja osaavat olla onnellisia toisten puolesta peilaamatta kaikkea omaan napaan. Minä en osannut olla.
Alue: Aihe vapaa
Josset kestä nähdä edes vauvan kuvaa niin varmaan parempi ettet saakaan vauvaa