Missä teillä säilytetään puolipitoiset vaatteet?
Muutamme asuntoon, jossa on todella pieni kylppäri. Tähän mennessä puolipitoiset vaatteet ovat olleet kylppärin kaapissa ja korissa, ja nyt niille pitäisi keksiä uusi säilytystapa. Miten teillä on ongelma ratkaistu, varsinkin lasten vaatteiden kohdalla?
Kommentit (25)
Meillä on makuuhuoneessa molemmilla sisustustikkaat ja niissä koukuuja, joihin puolipitoiset vaatteet ripustetaan. Ei ole kaunista, mutta käytännöllistä kyllä.
Miehellä on olohuoneessa tuolilla, joskus sohvalla, josta kyllä suutun.
Minulla on yleensä makuuhuoneen tuolilla, mutta usein myös olohuoneen ruokapöydän tuoleilla (ja tästä tavasta yritän päästä eroon).
Lasten puolipitoiset ovat porraskaiteella, isommalla joskus oman huoneen tuolilla mutta ei ota niitä ikinä siitä käyttöön, joten harvemmin siellä.
Meillä lasten vaatteet pestään päivittäin, mutta farkkuja ja vain joitakin tunteja pidettyjä paitoja jätän seuraavalle päivälle käyttöön. Niinpä ne lasten vaatteet eivät pysyvästi nökötä siinä porraskaiteella päivästä toiseen vaan odottavat vain seuraavaa päivää.
Meillä aikuisilla sen sijaan ne saattavat odottaa seuraavaa viikkoakin, joten jotain fiksua ratkaisua olen haeskellut. Yhdessä vaiheessa ajattelin hankkia makuuhuoneen oven taakse vaatenaulakon, mutta nyt sinne ei enää mahdu sellaista, kun sisustus meni uusiksi. Makuuhuoneen ovessa on kyllä koukku sisäpuolella ja siinä on joskus vaatepuulla silitettyjä vaatteita tai puolipitoisia. Nyt laitoin tuolit sekä miehelle että minulle makuuhuoneeseen ja kokeillaan, josko niissä voisi säilyttää puolipitoisia.
Ap tässä; ajattelin meillekin hankkia pystynaulakon makuuhuoneeseen, ja tuollainen oveen kiinnitettävä naulakkokin näyttää olevan aika näppärä. Vaatteet jäisivät oven taakse piiloon.
Meidän kodin jokaisessa makuuhuoneessa on ns sisustustikapuut. Ne eivät ole koristeita vaan nimenomaan puolipitoisten varastointia varten.
tuolilla hirveässä mytyssä