Toivottavasti en ole piilolesbo
Olen jo varhaisteini-iästä lähtien jotenkin ihastellen katsellut naisia, vaikka itse olenkin nainen. Minulla on ollut elämäni aikana muutama seurustelusuhde ja kaikki niistä ovat olleet miesten kanssa. En voisi kuvitella harrastavani esimerkiksi seksiä naisen kanssa.
Ihmettelen vain sitä, miksi juuri naiset herättävät minussa suurimmat "vibat" ja tunnen jotain outoa vetoa naisia kohtaan ja mm. oikeasti mun tekisi mieli flirttailla naisten kanssa. Miehet tuntuvat jotenkin tylsän harmailta ja koen olevani tasaveroinen kaveri heidän kanssaan (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - yleensä ihastun niihin poikkeuksiin). Olen aika monta kertaa noin parikymppisestä (oikeastaan jo teini-ikäisestä) lähtien myöskin ihastunut salaa naisiin ja tunnen siitä ERITTÄIN huonoa omaatuntoa, sillä tunnen itseni jotenkin likaiseksi ja kieroutuneeksi sen takia.
Muuten olen ihan normaali, naisellisesti pukeutuva perheellinen heteronainen. Olen jopa harkinnut psykologille menoa ja/tai lääkityksen pyytämistä kyseisen asian vuoksi. Olenko siis epänormaali? Tämä ei ole provo.
Kommentit (8)
Mihin sä sitä lääkitystä pyytäisit? "Anteeksi, minulla on homoseksuaalisia haluja. Voisitteko lääkitä ne pois?"
"Muuten olen normaali." Anteeksi kuinka?
Noin ne lesbolut alkoi itselläkin. Hirveä myllerrys mielessä. Olin jo äiti ja reilusti yli 2-kymppinen. Huomasin yhtäkkiä rakastavani tissejä. Jep. En ole ihan täyslesbo, mutta hyvin vahvasti bi. Ja ne tissit... :D
Haluaisin nähdä lääkärin ilmeen, kun menet pyytämään lääkettä piilolesbouteen. Ei hemmetti, repsistä.
Kyllä minä lesbot näin miehenä ymmärrän. Fiksumpaahan sen naisen on tykätä ihanista rinnoista ja fiksummasta seurasta mutta niitä hinttareita en voi käsittää.. kuka mies kuolaa jonkun hikisen ja karvaisen möhömahan perään.. yöks.
En tosiaan tiedä, mutta kyseinen taipumukseni saa minut välillä tukahdutetun itseinhon valtaan, kun ärsyttää, etten pysty hillitsemään ajatuksiani ja tunteitani. Jostain syystä vieläpä aika moni nainen tuntuu jotenkin viehättävältä mielestäni. Mielestäni naiset vaan ovat kauniimpia ja visuaalisesti säväyttävämpiä kuin miehet. Ja tosiaan olen miettinyt, voisiko tätä jotenkin lääkitä. Lääkärille en ole tosin vielä uskaltautunut, sillä tiedän, että aihetta olisi jotenkin vaikeaa pukea sanoiksi. En koe olevani oikeasti lesbo, mutta miten ihmeessä ihastun naisiin salaa jatkuvasti? Jotenkin epämääräisen sekava olo on asiasta. En ole muuten kertonut tosielämässä tästä kenellekään tutulleni. T. Ap
Kysy itseltäsi, mitä se haittaisi jos olisit naisen kanssa? Älä panikoi. Mene käymään jossain homobaarissa tai Setan bileissä. On siellä heteroita ja muitakin epävarmoja. Äläkä ala heti selittää, että en mä lepakko oo... Ota selvää, mitä olet!
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 22:38"]
Kyllä minä lesbot näin miehenä ymmärrän. Fiksumpaahan sen naisen on tykätä ihanista rinnoista ja fiksummasta seurasta mutta niitä hinttareita en voi käsittää.. kuka mies kuolaa jonkun hikisen ja karvaisen möhömahan perään.. yöks.
[/quote]
Kuka nainen sellaisen perään kuolaa?
Ei ole epänormaalia. Saahan sitä ihmisiä ihailla. :)