Iskussa on kyllä paska palvelu.
Menin ostoaikeissa Iskuun katselemaan sohvia. Olin ottanut rahat valmiiksi rahastosta tilille ja miettinyt, millaisen haluan. Iskussa sain ihan itsekseni katsella, kukaan ei tullut myymään, vaikka yritin saada katsekontatia ja odottelin ja seisoskelin, että myyjä tulee luokseni.
No, menin kassalta hakemaan myyjää sitten itse. Siinä oli kaksi miesmyyjää istuskelemassa ja naismyyjä selasi näistä erillään jotain listoja. Menin tiskin eteen ja pyysin, että voisiko joku tulla kertomaan sohvista. Tiesin jo minkä halusin, niin olisi ollut aika helpot kaupat... Miehet istuskelivat lähempänä, mutta eivät hetkeksikään lopettaneet juttelua. Nainen sitten tuli sieltä listojensa kimpusta ja vääntäytyi kanssani sohvien luokse. Kovin vaikealta ja vastenmieliseltä se silti näytti.
Hän kysyi, että millaista olin ajatellut ja selostukseni jälkeen huitaisi lähintä että tässä nyt olis tällänen. Ei mitään small talkia tai kyselyjä. Ei kertonut sohvista mitään. Ei edes jaksanut hymyillä.
Ajattelin saman tien että paskat, jos ei raha kelpaa niin haistakaa huilu. Sanoin että ei tämä nyt ole ihan sellanen, ehkä tuosta viereisestä liikkeestä löytys paremmin. Marssin viereiseen Askoon ja ostin sieltä haluamani kaltaisen sohvan noin kolmanneksella Iskun hinnasta. Lisäksi ostin myös kivan sivupöydän eteiseen, ja lähdin tyytyväisenä kotiin.
Mikä helvetti siinä asiakkaiden palvelemisessa on niin mahdotonta? Etenkin jos tekee sitä hitto vie työkseen?! Askossa oli tosi hyvä palvelu, heti tuli asiantunteva ihminen kertomaan sohvista kun menin niitä koeistumaan. Kuunteli, jutteli ja oli ystävällinen. Kaupat tuli heti.
Kommentit (48)
Eikös Iskussa ole vasta ollut yt-neuvottelut? Vai oliko ne jo viime vuoden puolella. Varmaan vielä masennus ja ahdistus jäljelle jääneellä henkilökunnalla päällä.
Ei se kyllä ole mikään syy huonoon palveluun, mutta ei sitä Suomessa kannata odottaa kummoista palveluasennetta niin ei tule pettymäänkään.
Ja loppuhyvin kumminkin sait paremmat tuotteet edullisemmin Askosta.
Oliko kyseessä Rauman Isku? Sieltä en osta enää koskaan mitään. Tunnettu surkeasta palvelusta.
No ehkä ei pidä yleistää. Mulle on Askossa sanottu, että suunnittelemani kaltainen sohva on huono idea ja sit myyjä marssi pois. Mä olin ihan hämilläni. No ostin kuitenkin just sellaisen sohvan sieltä Askosta kuin olin suunnitellutkin.
Yleisesti ottaen olen saanut huonoa palvelua huonekalukaupoissa. Joskus Vepsäläisellä odoteltiin myyjää ihan pirun kauan ja lopulta päätettiin, että jos ei meidän rahat kelpaa niin ei sitten.
Millähän perusteella huonekalukaupat valitsee myyjänsä? Vepsäläisestä on itselläkin huonoja kokemuksia. Iskusta on sekä hyviä että huonoja, mutta enpä taida kyseiseen liikkeeseen enää jalallani astua.
En tiennyt heidän yt-neuvotteluistaan. Onhan se ikävää ja ahdistavaa varmasti, mutta asiakas ei ole syyllinen neuvotteluihin. Ja mikä ihme että tulee yt:t, jos putiikista ei saada mitään myytyä ulos?
Taidan siirtyä Askon kanta-asiakkaaksi, sen verran jurppii vieläkin. Askoon en ole joutunut pettymään ikinä. En palveluun enkä tuotteisiin.
ap
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 22:29"]
No ehkä ei pidä yleistää. Mulle on Askossa sanottu, että suunnittelemani kaltainen sohva on huono idea ja sit myyjä marssi pois. Mä olin ihan hämilläni. No ostin kuitenkin just sellaisen sohvan sieltä Askosta kuin olin suunnitellutkin.
[/quote]
:DD Mahtavaa palvelua. "Ostin tuotteen myyjän vastustuksesta huolimatta." Ihan paras.
Teille kaikille kirjoittajille sen verran palautetta, että on ihan täysi vale, ettei muka huonekalukaupoissa saa palvelua. Myyjät ovat provikalla ja jos kiertää minkä tahaansa kehän isoista halleista läpi niin ainkin minulta ( Vepsäläisellä ) kysyttiin viisi kertaa tarvitsenko apua. Ja jos haluan vähän katsella rauhassa ja sitten kun tarvitsen myyjän niin vinkkaan vähän kädelläni myyjälle niin hän on noin viidessä sekunnissa vieressäni. Johtuukohan nuo teidän katkerat kirjoituksenne siitä, että ette ole päässeet esim hinnassa sopimukseen vai mistä lie johtuu, mutta ei ne paikkaansa pidä. Sama koskee kaikkia autokauppoja. En ikinä ole päässyt kuin vähän matkaa ovelta kun joku on jo kyselemässä tarvitsenko apua. Menkääpä nyt vähän itseenne marisijat!
Suomessa asiakaspalvelu on vaan sellainen mitä ei ole eikä kulttuurisestikaan täällä ole totuttu toisaalta olemaan palveltavana tai olemaan toisten palvelujen antajana. Kannattaa käydä keski-Euroopassa niin ero on kuin yöllä ja päivällä, menin kerran Saksassa kemikalioon katselemaan tuotteita ja jo parin minuutin päästä myyjä tuli luokseni ja sanoi että jos haluatte kysyä jotain niin voinko olla avuksi?
Miksi näissä "kalliimmissa" liikkeissä on usein kaikista huonoin palvelu? Jossain Sotkassa myyjä tulee kimppuun tyyliin heti kun astut ovesta sisään. Ovat hyväntuulisia ja reippaita. Askossa vähän hillitympiä, mutta kivoja ja osaavia. Sitten on nämä Iskut ja muut kalliimmat paikat, joista on ihan turha odottaa saavansa mitään palvelua. :/
Jos jossain on paska palvelu, niin Lanternan Maskussa. Todella kuvottavaa touhua, mutta tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Kävin siellä vuosi sitten edellisen kerran ja sama touhu jatkui edelleen. Piti suorastaan juosta ulos.
Joensuun Iskussa olen saanut aina hyvää palvelua.
Siis olimme tampereen Askossa nii ja olimme ystäväni kanssa katselemassa sohvaa kaverini huoneeseen . Ensin kaikki myyjät katsoivat meitä oudosti (siis olemme 13-vuotiaita). Sitten kun istuimme sohvalle ja ystäväni laittoi viestiä äidilleen että löysi ihan ok sohvan niin yksi myyjistä tuli meidän luoksemme kysyi ensin että onko vanhempamme täällä vastasimme etteivät ole sitten hän sanoi että sohvat eivät ole leikkimistä varten että jos teillä ei ole muuta tekemistä niin voitte lähteä. Juu emme mene enää askoon!
On kyllä pakko sanoa että Tampereen Maskussa on tosi hyvä palvelu just se siinä Askon vieressä tuli juuri siihen , saavat kaikki Askon asiakkaat Maskuun. Askossa on paska palvelu mä muuten näin ehkä teidät "Askonvihatuimmat" ihmettelin itsekkin tilannetta.
Minä olen saanut askossa hyvää palvelua. Hy ä et sisää kerkeet ni myyjä on auttamassa. Kotimaisia sohvi kun muualta ei saa.
Olin viime viikolla Vantaan Porttipuiston Vepsäläisellä. Myyjä tuli heti kysymään miten voi palvella. Leikö ollut kesäpoika? Oikein hyvää ja asianmukaista palvelua. En tosin vielä ostanut mitään.
Siellä Iskussa on tyyriit hinnat. Saman saat muualta halvemmalla, eikä niissä Iskun kalusteissa se laatu oo sen parempaa kuin Ikean halvoissa. Luin yheltä palstalta kokemuksia, niin yheltä oli heti ruvennut 1500 euron vitriinikaappi hajoilemaan, ja toisella oli sohvan kangas kestänyt vuoden päivät. Tarina ei kerro, paljonko sekundasohva oli sitten maksanut, mutta eihän Iskusta halvalla mikään lähde. Jos ei sohvan kangas tuon pidempää kestä, niin hei haloo missä mennään?
Siitä Iskun vitriinikaapista sanoisin näin, että kannattaa vastaavaa etsiä jostain käytettynä. Vanhat kalusteet ovat tyylikäitä ja ne on tehty aikana, jolloin tehtiin kulutushyödykkeitä eikä pelkkää kertakäyttökrääsää. Ei ole alimitoitettu, joten on kestänyt aikaa ja käyttöä. Hyvä käytetty vitriinikaappi maksaa murto-osan, eikä ala heti olee ongelmia, niin kuin Iskun ylihintaisissa.
Sellainen kokemus Iskusta, että ei todellakaan vakuuta! Väärää tavaraa ja odotusta...! Aivan ylihintaista tuotetta! Sohvakangas venähtää 1/2 vuodessa. Itse asiassa (tuttu) myyjäkin myönsi, että kilpailijoilla on paremmat tuotteet edullisemmin! Vaihtoi tosin alaa - leveämmälle leivälle! Eräs asiakas sanoi, että Ikean tuotteet on kestäneet parhaiten, ei omia kokemuksia! Viimeksi Maskulta ostin puutarhakalut! Ei valittamista ja myyjä nouti tuotteen vaikka varasto oli jo kiinni! Askosta en ole huonoa kuullut! Kaveri osti sieltä kaikki huonekalut ja tuntui olevan tyytyväinen.
Olin Iskun asiakas, mutta en enään! Asiakkaani osti Iskulta kymppitonnien päivityksen yritykseen! Hyllyt ropisee alas, kuten omissakin Iskun kaapeissa! Tavara oli 1/2 vuotta myöhässä sovitusta ja tavara väärää! Virheitä on muillakin toimijoilla, mutta he hoitavat tyylikkäästi maaliin!
Vierailija kirjoitti:
En muista oliko Isku vai Asko, mutta aikoinani minut nakattiin ulos sieltä! Olin nuori opiskelija ja tarvitsin kirjahyllyn ensimmäiseen omaan asuntoon. Rahat oli saatu sukulaisilta tuparilahjaksi. Menin liikkeeseen ja esitin asiani, nuiva ja takakireän oloinen myyjätär nappasi pinon esitteitä jostain hyllystä, sanoi että voisin kotona rauhassa tutustua eri mallistoihin, ja kyynärpäästäni ohjaten saatteli minut ulos!! :D
Kävelin sitten naapuriliikkeeseen, sain asiantuntevaa palvelua ja ostin hienon kirjahyllyn :)
Oliko Oulaisissa? :'D kaverini aikanaan otti opintolainaa ja osti niillä rahoilla huonekaluja. Käytiin valmiiksi katselemassa tarjontaa, mutta kyseisestä liikkeestä meidät heitettiin jo ovelta ulos ja toivotettiin tervetulleiksi takaisin "sitten kun on rahaa". No, kaveri osti mööpelinsä muualta.
klo 16:59 | 3.1.2020
Ei Iskusta mitään koskaan minulle eikä koko suvulleni.🥶täyttä sontaa koko palvelu aivan johdosta lähtien.Ja tuplahintaisia rumia mööpeleitä kaikki varastot pullollaan.Ei koskaan enää siihen puljuun.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2013 klo 00:12"]
Täytyy lisätä oma lusikkani tähän Rauman Isku -soppaan. Etsimme viime vuonna sängynpäätyä, ja meille lähes pakkomyytiin joku helkutin leveä, modernia tyyliä edustava kiiltävänvalkoinen sängynpääty jossa oli koko leveyden mittainen aukko, ja aukossa oli valot. Intimme vastaan että emme ole kiinnostuneet tämän tyylisestä vaan jostain perinteisemmästä, mutta myyjä vain itsepintaisesti kaiveli tämän valohirvityksen tietoja koneelta ja tulosti meille oikein jonkun esitteenkin siitä. Sanoimme "palaavamme asiaan" ja kävelimme viereiseen Askoon, josta löysimme sängynpäädyn, joka oli juuri sellainen kuin olimme halunneetkin ja hinta oli 1/6 tästä Iskun valohirvityksestä.
[/quote]
:D Ei taida olla ihan sattumaa, että Asko on monessa kaupungissa heti siinä Iskun vieressä. :DD Saavat kaikki Iskun tyytymättömät asiakkaat itselleen. Ei ihme, että iskulaisilla on yt:t.