Kuinka pitkään mun pitää jaksaa 19-vuotiasta poikapuolta
joka ei saanut kesätöitä ja on koko kesän valvonut yöt ja nukkunut päivät, odottanut että ruoka kannetaan nenän eteen, pyykit pestään valmiiksi, yövieraita voi tuoda kysymättä kolmeksi päiväksi jne? Miehen mielestä nuori on vaan nuori ja mulla vituttaa jo katsella tuota lotkottamista pitkin päivää!! Yöt kukutaan, ravataan vessassa ja jääkaapilla että koko ajan heräillään. Jos tuo olisi oma, olisin aikapäivät sitten tehnyt stopin hommalle, nyt olen vain yrittänyt saada miestä puuttumaan. No, yhden kaverin kyläilyille se laittoi stopin, kun tämä neljättä päivää käveli aamulla aamupalapöytään ja tästä ei oltu sovittu mitään.
Kommentit (47)
Pitääkö täällä joku ihan oikeasti normaalina ja ikään kuuluvana 19-vuotiaan vetelehtimistä? No ei kuulkaa ole. Kyllähän loma-aikaan tai kesällä tekee mieli nukkua vaikka kymmeneen-yhteentoista aamulla, mutta muuten tuon ikäinen ihminen osaa kyllä jo käydä opiskelemassa/ töissä, tehdä itse ruokansa ja käyttää pyykkikonetta. On myös sen verran älyä päässä, että ymmärtää kunnioittaa vanhempiensa kotirauhaa ja nukkumarauhaa, jos sellaiset asiat eivät ole kerta kaikkiaan jääneet opettamatta penskasta lähtien.
Moni asuu tai opiskelee jo muualla, miehistyy vähintäänkin intissä.
Täysi-ikäinen mies, joka voisi lupia kyselemättä mennä naimisiin, ottaa asuntolainaa, perustaa yrityksen, muuttaa ulkomaille jne.
Älkäänyt viittikö. Paitsi IKIS on tietysti asia erikseen, ellei ole nyt vaihtanut parikymppistä tyttöään ja komikymppistä miestään toisin päin. Saamme ehkä kohta lukea kuinka pojalla onkin yli kolmikymppinen naisystävä.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 09:29"]

[/quote]
Niin no, tämä kyseinen poika on hankkinut itselleen sellaiset paperit ettei tartte mennä inttiin. Miten se menikään; ei lähde sinne menettämään kaiken vapauden. Erosi juuri myös kirkosta ja lukionkin heitti kesken kun ei "pää kestä sitä stressiä."
Eikö todellakaaan tämän alkuperäisen tapauksen 19-vuotiaan pojan tarvitse isänsä mielestä tehdä mitään kotitöitä? Äiti ei ole ollut häntä opettamassa kotitöihin, eikä ilmeisesti isä eikä ap:kään. Jos ei ole ennen opetettu ja vaadittu, niin nyt viimeistään. Jos poika ei osaa pyykkiä lajitella, niin ap voi laittaa pyykkikoneen pyörimään ja poika ripustaa kuivumaan. Ja koko perheen pyykin. Ei ole mitään järkeä, että hän pesisi vain omansa. Ja kyllähän pyykin lajittelu pitää hänelle opettaa, jotta hän osaa sitten kun omilleen muuttaa. Ja miten ruuanlaitto? Onhan poika kotitaloustunnilla oppinut jotakin tekemään. Ja siivoaminen. Pitää vain alkaa vaatia. Vai onko niin ettei ap:n taloudessa isä tee mitään näitä töitä. Onko ne kaikki naisten hommia?
Mä sanoisin miehelle, että jos ei laita poikaansa osallistumaan kotitöihin, niin jompi kumpi meistä lähtee. Me asuttiin vuokralla siihen asti kun teinit muutti omilleen ja ihan siksi ettei olis ollut mitään järkeä ostaa pariksi vuodeksi liian isoa asuntoa. Siitä oli(s) ollut helppo lähteä.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 10:37"]
Eikö todellakaaan tämän alkuperäisen tapauksen 19-vuotiaan pojan tarvitse isänsä mielestä tehdä mitään kotitöitä? Äiti ei ole ollut häntä opettamassa kotitöihin, eikä ilmeisesti isä eikä ap:kään. Jos ei ole ennen opetettu ja vaadittu, niin nyt viimeistään. Jos poika ei osaa pyykkiä lajitella, niin ap voi laittaa pyykkikoneen pyörimään ja poika ripustaa kuivumaan. Ja koko perheen pyykin. Ei ole mitään järkeä, että hän pesisi vain omansa. Ja kyllähän pyykin lajittelu pitää hänelle opettaa, jotta hän osaa sitten kun omilleen muuttaa. Ja miten ruuanlaitto? Onhan poika kotitaloustunnilla oppinut jotakin tekemään. Ja siivoaminen. Pitää vain alkaa vaatia. Vai onko niin ettei ap:n taloudessa isä tee mitään näitä töitä. Onko ne kaikki naisten hommia?
[/quote]
Osaa se mutta kun ei tee. Tietysti minä voin alkaa vaatimaan vaan minä olen sitten se paskaimainen akka joka vaatii ihan typeriä juttuja. Tällä hetkellä pyydän että siivoaa oman huoneensa, vie roskia ja tyhjentää astianpesukonetta mutta kuka on kotona repimässä jätkää sängystä ylös että tekisi koko perheelle ruoan/pesisi pyykkiä jne. Ja kun menen kotiin niin poika on hävinnyt reissuilleen kunnes tulee illalla/yöllä kotiin.
Jos olisi oma lapsi niin yökukkumiset aamuviiteen olisivat loppuneet ajat sitten; kukkua saa mutta raja se on silläkin.
Meillä on vähän vastaava tilanne pian 18 vuotta täyttävän kanssa. Nyt poika on pessyt pyykkinsä jo vuoden verran (vain omansa - meillä on erilliset pyykkikopat juuri tätä tarkoitusta varten), välillä pojan kopan kansi pullistelee, mutta toistaiseksi kaveri on herännyt ennen kuin kaikki vaatteet ovat lopussa.
Ruuan kanssa ollaan asetettu aikarajat, ettei puolenyön aikaan enää aleta kokkailemaan, samoin suihkussa pitää olla käytynä ennen puoltayötä (kylppäri on meidän makuuhuoneemme naapurissa eikä poika ole mikään maailman hijlaisin yökulkija). Pojalle tehtiin selväksi, että koska me tuomme rahan talouteen, meidän työssä jaksamisemme ja yöunemme on turvattava.
Poika myös kieltäytyi hakemasta kesätöitä, mutta tyytyy nyt ajatukseen siitä, että tulee vähemmällä toimeen talven, kun kuukausirahakin loppuu. Koitamme vähitellen kasvattaa häntä tajuamaan, ettei raha kasva puussa ja että jokaisen on osallituttava kykyjensä mukaan yhteisen huushollin pyöritykseen.
Miksi ap passaa poikaa ja sitten valittaa omasta tyhmästä käytöksestään johtuvaa ongelmaansa?
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 12:25"]
Miksi ap passaa poikaa ja sitten valittaa omasta tyhmästä käytöksestään johtuvaa ongelmaansa?
[/quote]
Tää on aina niin hauska dilemma: täällä(kin) mammat huutaa että et ole mikään varaäiti, sillä lapsella on omat vanhemmat ja pidä huoli omista asioistasi. Sitten kun se mukula ei osaa käyttäytyä tms. niin se on äitipuolen vika kun ei ole kasvattanut :D
Mä jos olisin ap niin laittaisin pojalle ukaasin, että joko opettelee talon tavoille tai muuttaa omaan kämppään tai menee ilahduttamaan äitiään tavoillaan.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2013 klo 15:45"]
Taitaa nuo vetelähousulökäpöksyt (ennen oli pitkätukkaliimanhaistelijoita) tulla aikuistumis ikään! Voi hyvää päivää teidän kanssa, täysi ikä kun saavutetaan niin silloin vaan hommiin, oli ne sitten kotitöitä tai muita töitä. Nyt on siis "paska jo housussa", ei auta kuin poika ruotuun, joka olisi pitänyt tehdä jo 3-4 vuotta sitten, kuopan kaivoitte pojalle ja itsellenne! Jos valittaa niin sano että ei sun täällä tarvitse olla, hotelli elämä on siis ohi ja NYT!
Tästä kannattaa ottaa opiksi ne vanhemmat jolla on n.14 vuotiaita luusereita joiden aika kuluu jonkilaista näyttöä tuijottaen ja illat valvoen.
[/quote]
En ole ikinä liimaa haistellut, enkä lökäpöksyjä pitänyt. Mutta kyllä 19 v kun olin kesälomalla työpaikastani 3 viikkoa, sain pitää ihan lomaa ja yöllä lukea pitkään. Asuin silloin kotona, koska työpaikkani oli vieressä ja säästin omaa asuntoa.
Vuoden päästä ostinkin oman yksiön ja edelleen 49 vuotiaana kesälomalla valvon yöllä ja aika laiskasti puuhastelen kotihommissakin.
En minäkään ymmärrä, miksi ap passaa juippia ja vielä marmattaa, ettei voi asialle mitään. Totta helvetissä voi, vaikka kyseessä ei olekaan oma lapsi. Tuossa iässähän nuoret ovat usein tavattoman itsekkäitä eikä tuollainen käytös sinänsä ole epätavallista. Se kylläkin, että ei mene armeijaan menettämään vapauttaan, kesätöihin eikä "kestä" lukiota. Mitähän hän sitten aikoo kestää elämässään? Onko mielenterveysongelmia vai onko tuo kaikki silkkaa laiskuutta?
Yökukkumisille kertakaikkiaan stoppi, jos kerta häiritsee toisten yöunta (miksi ihmeessä kukaan antaa 19-vuotiaan häiritä yöuniaan????), osallistumaan kotitöihin, kaikki passaus stop ja rahahanat visusti kiinni, ellei ole jo. Yleensä näissä tapauksissa sille teinille vielä työnnetään jotain ruhtinaallista kuukausirahaa joka mahdollistaa tuollaisen käytöksen...
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 12:33"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2013 klo 15:45"]
Taitaa nuo vetelähousulökäpöksyt (ennen oli pitkätukkaliimanhaistelijoita) tulla aikuistumis ikään! Voi hyvää päivää teidän kanssa, täysi ikä kun saavutetaan niin silloin vaan hommiin, oli ne sitten kotitöitä tai muita töitä. Nyt on siis "paska jo housussa", ei auta kuin poika ruotuun, joka olisi pitänyt tehdä jo 3-4 vuotta sitten, kuopan kaivoitte pojalle ja itsellenne! Jos valittaa niin sano että ei sun täällä tarvitse olla, hotelli elämä on siis ohi ja NYT!
Tästä kannattaa ottaa opiksi ne vanhemmat jolla on n.14 vuotiaita luusereita joiden aika kuluu jonkilaista näyttöä tuijottaen ja illat valvoen.
[/quote]
En ole ikinä liimaa haistellut, enkä lökäpöksyjä pitänyt. Mutta kyllä 19 v kun olin kesälomalla työpaikastani 3 viikkoa, sain pitää ihan lomaa ja yöllä lukea pitkään. Asuin silloin kotona, koska työpaikkani oli vieressä ja säästin omaa asuntoa.
Vuoden päästä ostinkin oman yksiön ja edelleen 49 vuotiaana kesälomalla valvon yöllä ja aika laiskasti puuhastelen kotihommissakin.
[/quote]
Ap:n poikahan ei tee mitään mainitsemaasi, joten aivan eri asia
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 09:28"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 09:18"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2013 klo 09:17"]
No haloo. Pistä jätkä pesemään omat pyykkinsä ja laittamaan omat ruokansa. Pakkoko aikuista ihmistä kenenkään on paapoa?
[/quote]
Onko sekään loppupeleissä oikein että yksi perheenjäsen tekee omat ruokansa ja pesee omat vaatteensa?
[/quote]
On, jos kyseessä on kohta teini-iän päättävä häiskä, jonka kaverit luultavammin asuvat jo itsekseen. Sehän kuolee, jos sen äkisti heittää jonnekkin itsekseen asumaan. Olisi se hyvä jotain harjoituksia ottaa siihen suuntaan, että jätkä pärjäis omillaankin ja ei tarvitsisi äitipuolen stressata, että mistä miniä pitämään tuota hengissä ja ihmismäisessä kunnossa. Tuollainen kasvatus on vittuilua sukupolvea nuoremmille heteronaisille.
[/quote]
Mitä nuorempana lapsen saa pois kotoa asumaan muualle, sen parempi näkyy olevan.
Muualla taas lapset saavat asua kotonaan aikuisiksi asti ja pitävät vanhempiinsa yhteyttä. Mutta Suomessa heitetään kakara ulos 16v ja toivotaan, ettei se enää tulisi häiritsemään.
22:lle
Kannattaisi ehkä pitää kunnon juttutuokia tuon pojan kanssa. Jos perheenä se ei onnistu, niin menkää porukalla (sinä+isä+poika) terapeutin tmv. luoksen ja PUHUKAA asiat halki.
Kannattaa esim. (ihan rauhallisesti ja asiallisesti) koittaa selvittää missä nuori näkee itsensä esim. 10 vuoden kuluttua. Miettiä millä keinoin hän sinne pääsee. Lukio ei sovi kaikille (ja tuossakin kannattaa miettiä tavoitteita, 10 ka. ja L:n paperit vai riittäisikö ns. vähempikin... =vähemmän stressiä?) jos sen sijaan menisi ammattikouluun. Jos ammattikoulu, mikä linja kiinnostaisi, jos ei ole kongreettisesti kiinnostunut esim. autoista niin esim. kauppakoulu on sellainen vaihtoehto jossa voi "erikoistua" useammalle "alalle".
Puhukaa siitä, kuinka nyt voi ns. hengailukavereita olla, mutta mikä tilanne on esim. 6 vuoden kuluttua? Haluaako nuori, että sinä aikana kun muut saavat opinnot päätökseen ja ovat työelämässä j alkaneet seurustella, ehkä saaneet lapsiakin, hän edelleen asuu lapsuudenkodissaan eikä ns. "tee yhtään mitään". Miltä se tuntuu kun muilla on varaa harrastaa erilaisia juttuja, ja hän yksin kotonaan laskee eurojaan eikä koskaan pääse mihinkään mukaan.
Tehkää selävksi se, ettei elämä voi olla ns. toimettomana hengailua, vaan pitää olla TAVOITTEITA ja niiden eteen pitää tehdä TÖITÄ. Voitte vaikka luvata jonkin paljonnon nuorelle, kysykää olisiko hän kiinnostunut vaikkapa kuukaudesta Thaimaassa. Kertokaa että hän saa sen, jos ehdot täyttyvät, ja ehdoiksi esim:
-Opiskelupaikan etsiminen syksyyn mennessä (aina jonkun paikan jostain saa)
-Jonkinlaisen työn etsiminen, vaikka sitten mainosten jakamista 3 kuukauden ajan tmv.
-Vastuun ottaminen kotitöistä, määritelkää hänelle vaikka se että kerran viikossa imuroi koko asunnon ja pesee omat pyykkinsä.
Ja sitten vuoden kuluttua lykkäätte pojan maailmalle (eli sille matkalle, kohdemaa voi olla joku muukin) koska mielestäni se että on kuukauden vieraassa maassa omillaan tekee HYVÄÄ, se kasvattaa PALJON!
Oppii että jos haluaa jotain kivaa se eteen pitää tehdä töitä. Lisäksi oppii huolehtimaan itsestään kun isä ei olekaan huutoetäisyyden päässä. Näkee miten muualla maailmassa eletään, todellista köyhyttä ymv. mikä herättää monet. Thaimaa, Intia ovat halpoja maita, halvimmillaan noihin pääsee n. 500€ etämään ja esim. tuhannella eurolla (n33€/päivä) elää hyvin kuukauden (ei tietenkään missään 5*hotellissa, mutta se ei olekaan ideana).
Palvelun pelaamiseen tottuneet peräkammarinpojat eivät ihan oikeasti lähde mihinkään ennenkuin potkaistaan persiille. Tuttavaperhe heräsi tilanteeseen vasta kun poika oli 30v, ja silloinkin sylki naamalle että en mä oo mihinkään lähössä. Oletti että vanhemmat elättää ikuisesti.
Oikeasti se kasvaa ihan kunnon ihmiseksi vaikka se on 19v tuollainen, tosin omallani oli tuossa iässä kesätöitä, missä on pojan suhteet eli miksi että ole hankkineet kesätöitä? Suurin osa nuorten kesätöistä saadaan suhteilla.
Vetelehtimisen ymmärrän ja valvomisen, mutta yöllä ollaan hiljaa niin että toiset saavat nukkua ja yövieraat häipyy seuraavana aamuna.
Siis tämä sama tilanne myös naisystävän kotona,tyttö ja sen poikakaveri loisii siellä ja ei tietoakaan omille muuttamisesta kun parempi olla valmiilla ja odottaa kolmikymppisiä:) voi vee että moiset natipäät saa näkemään punaista ja sitten ei uskota mitään vaan jäkä jäkä vastaan.Kyllä tommoiset pitäs opettaa isän kädestä ja ensin pihalle koko kööri vastuuta kantamaan..tulisipa taas se kunnon vanhanajan kuri niin loppus tuo saatanan paapominen ja kasvas oikeita ihmisiä käytötapojen kanssa..
Nuoret kypsyvät hyvinkin eri aikaisesti, tyyliin 18-25 vuotiaana alkaa olemaan melko kypsää.
Meillä 20-vuotias asuu kotona, opiskelee ja hoitaa rutiineja kuten tiskarin, roskat, ok:n lämmitystä, halkojen kantoa, pihaorjan hommia etc. Eihän se mitään oikein aloitteellisesti duunaa, mutta juputamatta nakkilistan. Vuosi sitten oli kyllä kanssa tosi takkuista ja teki mieli laittaa poika katiskaan kalansyötiksi. Vuodessa kuitenkin tuntuu kypsyneen tooosi paljon
Olisihan se toki tosi hienoa jos asuisi jo omillaan. Vuokra-asuntotilanne kuitenkin surkea sekä omassa että opiskelupaikkakunnalla joten kulkee talouden toisella autolla suht pitkät koulumatkat. Polttoaineet, asunnon ja ruoat saa kotoa. Mitään kuukausirahoja ei heru. Opintotuki on €120 joten eipä tuo rahassa kylve.
Nii-i. Vaikeita asioita ja mun mielestä ap suhtautuu hyvin asiaan ja kyllä toi lorviminen, yöeläimen rytmi ja kolistelu jukoliste otti pannuun. Pientä raipaniskua ja kylmiä suihkuja on täälläkin jouduttu antamaan, että sai asioita kalloon menemään.
Mä potkaisen hellästi Ainolla pojan pihalle heti kun koulu päättyy kahden vuoden päästä. Olettaen, että saa töitä. Jos ei saa, mä teen siitä taloudenhoitajan. Motivoi ehkä sit ottamaan työn kuin työn vastaan. Tsemppiä ap, kyllä se siitä. Yleensä.
Nuoret on tuollaisia. Päivärytmi on pari kolme tuntia jäljessä keski-ikäisiä ja kavereita arvostetaan enemmän. Maailma muttuu, get over it. Ja sovi jätkän kanssa, kuinka huolehditte yhdessä pyykkäyksestä ja ruoanlaitosta. Sopikaa vaikka joku päivä tai pari, jolloin poika tekee ruokaa (kaikille). Pyykätä voi omat vaatteensa tai jos käytätte yhteistä pyykkikoria, niin kaikkien siinä samalla. Ja osallistua toki imurointiin ja muuhun siivoamiseen, itsestäänselvyyshän sen pitäisi olla. Älä valita, jos et ole/aio pyytää häntä osallistumaan kodinhoitoon - nuori mies ei sitä kylllä itsestään tee.
Ei tuo ole enää normaalia 19v. AIKUISEN miehenalun käytöstä. Kyllä tollasen kukkumisen, vetelehtimisen ja saamattomuuden kesällä ymmärtää murrosiässä (14-17v.). Itse asuin tuossa iässä jo visusti omillani sekä yli puolet kavereistani (sekalaisesti mies- ja naispuolisia). Siitä nyt on aikaa 5 vuotta, joten tuskin maailma niin kovin on muuttunut ja sehän oli ihan itsestään selvää, että ainakin kesällä tehtiin töitä (se oli selvä homma jo siitä lähtien, kun täytti 15v.). Aina ei tietysti töitä saa ja se nyt on tämä nykyajan ongelma, MUTTA kyllä hakea silti pitää ja yrittää.
Oletteko te ihan suoraan sanoneet pojalle, että muuttaisi omilleen? Eikö se hänestäkin olisi kiva, että vähän itsenäistyisi? Vai onko teillä pelko, ettei hän tule pärjäämään ja elää loppuelämänsä pelkillä tuilla ja lorvii samankaltaisten kavereiden kanssa? Se vaihe kuitenkin aika monilla menee ohi, kun huomaa siinä päälle parikymppisenä, että hei, muutkin tekevät töitä, jotkut jopa perustavat silloin perhettä, että mitäs nyt... Kyllä sitä sitten ottaa niskasta kiinni.
Ihmettelen. Mun 19vee (tytär) on asunut omillaan 16-vuotiaasta, on nyt armeijassa (terkut tutuille, hyvin pärjäilee siellä). Autan jos pyytää, ei ole pyytänyt. Erittäin hyvät ja avoimet välit.
Seuraava muutti just opiskelemaan 200km päähän (17v), näyttää pärjäävän omillaan sekin- tuen toki puhelimessa ja rahallisestikin vähän jos tarvitsee.
Siis uusperhe ollaan ja mun lapsia on nuo kaksi, sitten kaksi yhteistä.
Meinaatteko ne kasvattaa vapaamatkustajiksi?