Sinä, jolle korona-aika on ollut syystä tai toisesta erityisen raskasta: miten menee nyt?

Jos saisin kelata takaisin vuoden alkuun, tekisin niin, koska tietäisin miten säilyttäisin toimintakykyni kaiken hässäkän keskellä. Maalis-toukokuu menivät yhdessä sumussa ja ihan surettaa miettiä, miten huono vanhempi ja työntekijä silloin olin. Ja toisaalta miten ruoskin itseäni turhaan keskellä valtavaa, maailmanlaajuista kriisiä.

Mutta eipä sitä kannata miettiä enää vaan pelastaa, mitä pelastettavissa on. Eli syksyyn nyt uudella innolla ja vaikka korona leviäisi taas käsiin, se ei ole ikuista ja on elämää senkin jälkeen. Siksi pitää huolehtia arjen pienistä asioista yksi kerrallaan. Ja elelenkin päivän kerrallaan. Sillä tavalla pysyn järjissäni.

Voin ehdottomasti paremmin kuin keväällä, mutta jokin uupumus vaivaa eikä se helpottunut edes loman aikana. Palautumiselle pitää antaa enemmän aikaa...

Hyvinvointia ylläpidän lukemalla, pitämällä taukoa somesta ja netistä, menemällä luontoon, olemalla lasteni kanssa. Syömällä, nukkumalla, siivoamalla. Yllättävän nopeasti siihen on kyllä tottunut, ettei "mihinkään" pääse ja "kaikki" on peruttu. Korona on siinä mielessä auttanut laittamaan asioita elämässä tärkeysjärjestykseen.

Mulla on sama kuin nro 1:llä: 2 vko loma ei riittänyt palauttamaan kauheasti keväästä. Ensi viikolla aloitan uudessa työssä ja näen jo nyt että työsuhdettani ei jatketa koeajan jälkeen kun olen koko ajan pois lapsen nenän vuotamisen tai yskäisyjen takia. Varmaan kaikille joilla on vakkarityöt tämä aika on pötköttelyä työnantajan laskuun, mulle ei.

Väsyttää. Väsyttää vaan koko ajan.

Mulla loma olisi kyllä riittänyy palauttamaan voimat ja terveyden jos tästä eteenin olisi jatkunut normaalina. Mutta senhän näkee nyt jo, että ei tule jatkumaan, vaan se keväinen toistuu. Todennäköisesti pahempana ja pitempänä. Ihan yhtä h##vettiä.

No mt-ongelmani räjähti käsiin keväällä, enkä ole vieläkään toipunut. Vertaistukiryhmät loppui, harrastukset loppui, lääkäriin ei päässyt. Pahinta oli kun en voinut vanhempia käydä tapaamassa hoivakodissa, toisella muistisairaus eteni niin paljon ettei enää tunnista minua ja toisen liikuntakyky meni tosi huonoksi kun ei saanut fysioterapiaa moneen kuukauteen. Nyt seuraan sivusta miten edesvastuuttomat ihmiset varailevat ulkomaanmatkoja, koska "on niin rankkaa, kun koko kevät piti lusia Suomessa". Koira on ainoa mikä mut pitää järjissäni, sen kanssa käyn pitkillä lenkeillä. Ja pelkään mitä koiralle käy jos saan koronan ja joudun sairaalaan.

Jotenkin hullua ajatella jälkikäteen, että kuvittelin kevään poikkeustilan jatkuvan ehkä kuukauden tai kaksi ja tässä sitä vellotaan samassa p*skassa edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Mulla loma olisi kyllä riittänyy palauttamaan voimat ja terveyden jos tästä eteenin olisi jatkunut normaalina. Mutta senhän näkee nyt jo, että ei tule jatkumaan, vaan se keväinen toistuu. Todennäköisesti pahempana ja pitempänä. Ihan yhtä h##vettiä.

Tämähän se. "Kiva" lomailla kun tiesi syksyllä edessä odottavan toisen aallon ja loman loppupuolella tartunnat lähtivätkin kasvuun. Ei vaan voinut rentoutua yhtään.

Ihmeen samanlaisia kokemuksia kuin minulla. Kesäloman kaksi ensimmäistä viikkoa meni painajaisia töistä nähdessä ja loput muuten sumussa. Kun loma loppui ja piti lähteä töihin, purskahdin spontaanisti itkuun aamulla. Väsyttää, väsyttää, väsyttää.

Henkisesti helpottanut mutta jatkuva fyysinen väsymys vaivaa.

Henkisesti erittäin huonosti. Jatkuvia paniikkikohtauksia ja ahdistusta. Pelkoa ja huolta rakkaiden läheisten puolesta. Kesäkuussa oli pari hyvää viikkoa, jaksoin jopa hieman ulkoilla metsässä. Nyt järjetön väsymys eikä mikään kiinnosta. Eli se sama paha olo mitä oli koko kevään on päällä koko ajan taas.  Rauhoittavien avulla saan nukuttua.

Olen päässyt takaisin töihin (työpaikalle), lapset menivät tänään kouluun. Ihanaa. Kotona kökkiminen ei sovi mulle.

Vakavista mt-ongelmista jo vuosia kärsineenä kuntoutustukilaisena arkeni ei kamalasti muuttunut koronan myötä, mutta ahdisti ja pelotti kun aloin pahasti sairastelemaan fyysisesti just pahimpaan korona-aikaan, alkoi tulla rasitusrintakipuja ja rytmihäiriöitä :(  Kaiken lisäksi asun ilmeisesti homekämpässä...Nyt lääkärissä olen päässyt/joutunut käymään erilaisissa tutkimuksissa ja sydänperäisestä vaivasta vahva epäily.

Kesä käytännössä eristyksissä, en pystynyt edes juuri lenkillä käymään sydänoireiden takia eikä juuri ketään voinut tavata, tuntuu että puolet vuodesta on mennyt tavallaan täysin hukkaan ja v-tuttaa jo valmiiksi syksy ja talvi, kun ei voi yhtään tietää, kauanko vielä joutuu olla neljän seinän sisällä eristyksissä...

Itse olen riskiryhmää ja läheiseni myös niin jatkuvaa pelkoa että selvitäänkö kaikki tästä hengissä ja miten käy meidän yhteiskunnan, kuinka kova lama tulee ja kaatuuko julkinen terveydenhuolto kokonaan eli kaiken kaikkiaan rankkaa on ollut helmi-maaliskuusta asti :/

Olen luovuttanut. Valoa ehkä tähän aikaan ensi vuonna mikäli olen hengissä ja riskiryhmään kuuluva puolisoni myös.

Käytännössä eristyneenä maaliskuun puolivälistä ja sama meno jatkunee pitkälle ensi vuoteen. Hiukset karmeat, puolisokin saa jo ponnarin, ensi vuonna siirtynemme letteihin. Normi seuranta labrat ottamatta, hammaslääkäri, silmälääkäri jne. valitsimme pienemmän pahan ym. Sen kerran kun olen ollut pakotettu jossain asioimaan missä on enemmän kuin yksi ihminen 5 päivää kuulostelen selvisinkö.

Nukkuminen on sujunut hyvin ja rakastan sitä - kaukana paha maailma ja voi nukahtaessaan kuvitella, että kun herää niin kaikki olikin vain unta.

Jos olen teistä hysteerinen niin kyllä, puoliso ei koronasta hengissä selviäisi.

Erittäin vaikeaa on. Keväällä ylläpidin työsuhdetta nipin napin. Omalla alalla ei ole mahdollisuutta etätyöhön. Nyt olen ihan kyvytön työhön keväästä traumatisoituneena.

Ahdistus on niin kovaa. Ärtyisyys, vetämättömyys, painon nousu, univaikeudet, hajamielisyys, suru,pelko,murehtiminen arkipäivää. Hyvää tässä on kai se että osaan suojella perhettäni paremmin pelkojeni ja ylimiettimiseni vuoksi.

Huonosti menee, jouduin mielisairaalaan. Luulin että korona piileskelee kaikkialla ja kaikessa. Lääkärini luulee, että olen parantunut, mutta olen onnistunut huijaamaan häntä ja pääsen kahden viikon päästä pois.

Sänkykuntoinen silloin, sänkykuntoinen nyt.

Up