Lue keskustelun säännöt.
Kamala masennus...ihan hirveä
05.08.2013 |
Olen jo lääkityksellä ja käyn hoidossa... silti tämä viikonloppu oli taas kuin veitsi selkään, puukko vatsaan, avari poskelle ja viimeisenä näen junan valot edessäni...
Miten mä voin olla näin yksinäinen? Mulla on muutamia hyviä ystäviä ja aivan ihana tyttöystävä joka rakastaa mua. Silti yksinäisyys kaihertaa suurta kuoppaa enkä tajua mikä mussa on vikana, miksi en kelpaa ja kun pääsen tähän toivottomaan tilaan niin en varmasti kelpaa kenellekään. juu tiedän.
Tyttöystävä saa ihmisiltä viestejä ja pyyntöjä sinne ja tänne ja hän ei edes halua niitä viestejä. Minulle kukaan ei lähetä viestejä, ei pyydä minnekkään. Lauantainakin kävin sitten yhdellä siiderillä yksin koska kukaan kavereista ei päässyt lähtemään kanssani.
Miksi en siis voisi mennä? Miksi mun pitää jaksaa olla täällä kun ei keltään jää mitään pois jos lähden? Enkä uhkaile itsemurhalla vaan haluan tehdä sen. Haluan pois täältä koska kukaan ei sitä edes huomaa. Viikoloppuna olin jo niin vihainen että halusin tehdä sen jo kostaakseni kaikille. Kukaan ei soita, kukaan ei pyydä, kukaan ei muista...
ja pahin naula arkkuun on facebookki... kaikilla ollut huippu ihana viikonloppu. Ja mitä tein minä? Istuin kotona itkemässä ja halusin kuolla.
Kommentit (2)
puhut ihan totta ja tuo asioiden erottaminen onkin varmaan avain asemassa tässä...
olen juuri se joka soittelee ihmisille varsinkin nyt kun pääsin vanhasta suhteesta eroon. Olen tänäkin kesänä sitten mennyt yksin viikonloppuna baariin kun en ole ketään saanut mukaan. Todellisuus on se että kaipaan ihmisiä lähelleni. Todellakin kaipaan paljon ihmisiä lähelleni... olin 15vuotta suhteessa jossa en tehnyt juuri mitään enkä käynyt missään. Nyt uudessa suhteessa en halua ajautua tähän samaan.
Tuo facebookki on kuin isku kasvoille kun tajuaa, että toisilla on isoja kaveriporukoita ja he tekevät yhdessä asioita. Mutta silti mua syö se että kukaan ei koskaan soita mulle. Tuntuu ettei kukaan kaipaa minun seuraa. Ja tiedän tällaisella mielentilalla en varmasti olekaan hyvää seuraa...
Tuohon kuoleman haluun vaikuttaa muutkin asiat kuin tämä yksinäisyys, esim. sairaus jota ei voi parantaa ja joka häiritsee elämääni.
No mutta on minulla ihana uusi elämänkumppani jota rakastan... mutta tuntuu ettei se riitä...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sinä halua kuolla, vaan haluat olla jonkun kanssa.
Minusta sun kannattaa hankkia joku harrastus tai miettiä miten usein ihan tavalliset ihmiset (ei siis ne superihmiset -jotka tuppautuu johonkin mukaa, pyytääkö niitäkään kukaan mukaan) käy jossain pyydettynä?
Tekeekö vaikka Emma joka viikonloppu jotain erityisiä juttuja? Moneenkohan häntä pyydetään vai onko osa hänen yksin tekemiä tai pyytääkö hän ihmisiä?
Minusta kannattaa ajatella että paljonko on omaa liioittelua. Koska minun tuntemista ihmisistä valtaosa on sellaisia jotka työviikon jälkeen tahtoo vaan olla kotona tekemättä kummempia.
Ehdotan sinulle jotain harrastusta sillä että siellä on samasta asiasta kiinnostuneita, oli laji sitten pitsinnypläys tai runoraati niin siinä on jo mukava porukka ja sitten pääset viikottain lähtemään tähän juttuun mukaan.
Älä jää kotiin yksin ruikuttamaan. Tee jotain.
On niin jotenkin suomalaista mentaliteettia ajatella että tahtoo kuolla kun oikeasti tahtoisi tehdä jotain. Älä sekoita asioita keskenään. Terapiassa kannattaa sitten puhua oikeista asioista koska et sinä pääse masiksestakaan eroon jos vaan istut siellä juttelemassa potaskaa. Tarkoitus on että hahmottaisit elämääsi eri tavalla. Eikä siihen auta se että liioittelet : kaikki muut ravaa jossain joka viikonloppu -kuulostaa meidän 6- vuotiaan puheelta: kaikilla muillakin on kännykkä niin sekin tahtoo. Todellisuus on vähän erilaista.