Lastensuojelun jälkihuollon päättymisikäraja on liian matala.
Kuinka moni nuori oikeasti kykenee pitämään itsestään huolta vielä 21-vuotiaana? Nuorten kannalta olisi varmasti helpostus, jos esimerkiksi lastensuojelun työntekijän kotikäynnit jatkuisivat tuonne 24 tai 25 ikävuoteen saakka. Jälkihuollon päättymisikärajaa pitäisi siis ehdottomasti nostaa.
Kommentit (8)
2 sä et voi verrata laitoksessa kasvaneita, jotka on voinu olla todella hirveissä olosuhteissa ennen huostaanottoa, tavallisen perhekasvatuksen saaneisiin lapsiin.
Mä olen samaa mieltä nostamisesta ainakin osassa tapauksista.
No, kyllä varmaan kykenee pitämään itsestään huolta. Minun täytyy kyllä sanoa, etten oikein tiedä, että mitä kaikkea tuohon jälkihuoltoon voi kuulua.
Voisi olla hyvä, jos olisi sellainen nuorelle aikuiselle vapaaehtoinen tukijärjestelmä, josta saisi neuvoja ja henkistä tukea, jos sitä tarvitsisi. Itse kun mietin, niin monestä äidin neuvosta oli hyötyä tuossa vaiheessa. Asunnonkin sai vuokrattua helpommin, kun oli äiti mukana, vaikka kuinka itse maksoi vuokratakuut ym.
mä olen 24vuotias laitoksessa kasvanut.. ei sukua, ei perhettä.. ihan hyvin olen pärjännyt. mitään jälkihuollon tukia en tarvinnut sen jälkeen kun valmistuin kauppiksesta 19. mutta esimerkiksi isoissa elämänmuutoksissa sitä kyllä kaipaisi tukea.. enkä tarkota rahallista avustusta.. kun sain tietää raskaudesta, tai joku läheinen kuoli.. olisi kiva että joku tulisi käymään vaikka kerran kuukaudessa. on minulla ystäviä mutta ystävyyssuhteet ovat vähän erilaisia kuin perheen väliset ja ainakin minun laitostyöntekijät/jälkihuoltajat olivat mukavia ja lähinnä perhettä mitä voi tässä tilanteessa olla.
Jälkihuolto tarkoittaa sitä, että joku tulee ovelle kerran viikossa kurkkaamaan, että olet hengissä. Mitään apua paperisotiin, muuttoihin tai muihin ei tule. Tämä on hyvin turhauttavaa, eikä tue työllistymistä tai kouluttautumista, koska jälkihuolto toimii toimistotuntien mukaan ja siitä tulee napinaa, mikäli kehtaat olla poissa tapaamiselta töiden/koulun takia.
Jälkihuolto ei myöskään auta, mikäli hankit pikavippejä tai pissit omille sukille elämäsi suhteen. Kukaan ei vie sinua päivystykseen, jos niksahdat päästäsi. Jälkihuollon käymättömillä on vähän turhan romantisoitunut kuva asiasta. Jos sinulla oikeasti on niin päin persettä kasvatettu lapsi, että se ei vielä 21-vuotiaana selviä itsekseen, niin omapa on häpeäsi ja lapsi olkoon ristisi, kunnes hautaan kaadut.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 12:47"]

[/quote]
No, eihän tuollaisesta ole mitään hyötyä. Juurikin nuori saattaa tarvita sitä apua paperisotiin, asunnon hankkimisiin ym.
Lisäksi tietoisuus siitä, että on täysin yksin, on varmaan suuri. Suurimmalla osalla, kun on tieto siitä, että todnnäköisesti vanhemmat auttavat ainakin henkisesti, jos jotakin sattuu.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 12:52"]

Juu nykyisellään jälkihuolto ei pelitä. Eivät ne ole mitään tukipylväitä tai oikeastaan edes kovin avuliaita sillä puolella. Ja tämä on toisaan oma-napa-katsaus, kun jälkihuollosta pääsin. Kolmen vuoden aikana oli jopa pari palaveria ja kerran kuussa huostaanottaneelle taholle paperi, että " tätä se tapaus 4573 on nyt touhunnu toukokuussa". Nuorten ystävillä on oikeasti tuo leimasysteemi. Jokainen nuori saa oman numeronsa ja arkistoituu paikkaan x.
Itsenäistymisasuntoon pääsee, kun peruskoulusta on saatu todistus ja siellä asutaan sitten vähän tarkemmalla kontrollilla vuosi, mutta sitten lentää ulos. Itse tykkäsin itsenäistymisasunnostani kovasti ja olisin halunnut jäädä siihen vuokralle, mutta linkosivat pois, koska piti saada joku toinen siihen asuntoon. Itsenäistymisasunnon kirot on muuten siinä, että vuokra, sähkö ja vakuutukset hoituu itsestään ja saat vaan x määrän rahaa kuukaudessa huvituksiin ja jonkun ruokatilin lähikauppaan, eli ei siinäkään mitään itsenäistymistä opi, ellei maalina ole oppia muistamaan avamien mukaan ottamista. Onneksi en itse ollut mitenkään kädetön ja sain asiani kondikseen, vaikka niin sanotusti jäinkin nallina kalliolle. Siinä vaiheessa joku kävi jopa kaksi kertaa kuukaudessa, vaikka neljästi pitäisi nähdä viikkojen perusteella. Ja tilannehan oli siis se, että lähisukuun ei ollut välejä ja se oli tasan minä ja pieneläinhäkki. Hirveä avautuminen, mutta kai tämä vähän valottaa sitä jälkihuollon todellisuutta. Tässä on myös se juttu siis, että pitäisi myös jälkihuollon vuoksi pysyä siinä kunnassa, että tämä "tapailuhoito" voi jatkua. Hyvällä säkällä sossusta saa tukea siihen, että pääsee tapaamaan sitä perhettä tai sukua, joka on olemassa jossain, ehkä. Sekin on max kaksi kertaa kuukaudessa. Voi toki kysyä, jos joku asia jää vielä vaivaamaan. Laitan ketjun vaikka seurantaan. t. 6
Eihän muutenkaan nuoria nakata ulos perheestä tietyssä iässä. Vai katkaisetteko te välinne aikuistuviin lapsiinne? Ette enää huolehdi millään tavalla, ette kysele miten menee, etta kanna millään tavalla huolta? Unohdatte vaan koko asian ja sen, että teillä ylipäätään oli lapsi?
Ai 21-vuotiaaksi asti hyysätään. No, ilmankos ne sen 8-vuotiaankin tytön (Eerikako se nyt oli) saivat hengiltä kun aikuisia pitää vielä valvoa ja lapset jätetään heitteille.
Resurssien tuhlaamista, tumput suorana odotetaan että joku tulee auttamaan, mitään ei tehdä itse.