av-isukit ja muut palstan miehet: Mikä siinä avioliitossa pelottaa?

Hyvin täällä porukka kyllä missasi kiihkoissaan sen vakavasti sairaan naisen kaksi kirjoitusta, ainoat, joissa oli jotain ihan hyvää pointtia naimisiinmenosta.

Jos ihmiset haluaa perustaa perheen yhdessä, on naimisiinmeno ihan hyvä sitoumus jäljellejäävän puolison elämän eteen, jos toinen vaikka sattuu valitettavasti kuolemaan kesken kaiken. Sitäkin sattuu.

Semmoista ajattelua harrastetaan ihan vaan rakkaudesta.

Lapsethan saa toki perinnön ja useimmiten jonkun työpaikan/yhteiskunnan tarjoaman eläkkeen vanhemman poismenon takia, mutta se jäljellejäävä vanhempi, ollessaan pelkkä avopuoliso, ei saa latin latia mistään. Se vaikuttaa useimmiten lasten(kin) elämään merkittävästi.

Jäljellejäänyt vanhempi ei välttämättä pysty maksamaan asumista nykyisessä asunnossa, noin alkuunsa. Puhumattakaan ihan kaikista muista kuluista, jotka on siinä perhe-elämän tuoksinassa aikaansaatu. Yksi ihminen ei millään maksa niitä kaikkia samoja asioita mitä kaksi maksaa.

Eikä tässä ole pointti se raha. Vaan se yhteisesti rakennettu elämä, se kämppä josta haaveiltiin yhdessä, se auto, ne reissut, ne harrastukset lapsille. Ai niin, mutta eihän toki se kuollut avopuoliso ole enää kuoltuaan murehtimassa noita juttuja, jotenka v***nko väliä, vai? No ei se silloin rakastanutkaan oikeasti.

Vakavasti sairaalle naiselle lähetän kovasti voimia ja lämpöä. Viimeiseen asti, älä lakkaa uskomasta ihmeisiin. Ihan oikeasti, älä lakkaa.

Naimisiinmenossa pelottaa se, millaisen vallan laki siten antaa naiselle. Ajatellaan tilanne, jossa on vaimo, mies, kaksi pientä lasta. Yhteinen asunto on hankittu, auto on ja mies käy työssä. Sitten vaimo vain päättää, että liitto oli nyt tässä.

Mikä onkaan se tavallisin tapa hoitaa ero? Mies ulos yhteisestä asunnosta, tapaamisoikeus silloin tällöin, vaimolle puolet miehen omaisuudesta ja elatusmaksut lapsista, kunnes täyttävät 17 vuotta. Jos vaimo haluaa oikein olla ilkeä, voi vähän vihjaista epäilevänsä miehen olevan liian kiinnostunut lapsista "sillai". Tällöin mies saattaa pelkän epäilyn varjolla menettää kaiken kontaktin lapsiinsa ja ehkä työnsäkin. Mitä siis miehelle tässä tapauksessa jäi? 50% omaisuudestaan, elatusmaksuja vuosikausiksi ja pedofiilin maine. Vastaavasti hän menetti talonsa, lapsensa, puolet omaisuudestaan, maineensa ja työnsä.

"No ehkä kannattaisi valita puolisonsa vähän tarkemmin." Tai ehkä kannattaisi olla antamatta lain voimalla naiselle tällaista valtaa alunperinkään.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 01:13"]

Naimisiinmenossa pelottaa se, millaisen vallan laki siten antaa naiselle. Ajatellaan tilanne, jossa on vaimo, mies, kaksi pientä lasta. Yhteinen asunto on hankittu, auto on ja mies käy työssä. Sitten vaimo vain päättää, että liitto oli nyt tässä.

Mikä onkaan se tavallisin tapa hoitaa ero? Mies ulos yhteisestä asunnosta, tapaamisoikeus silloin tällöin, vaimolle puolet miehen omaisuudesta ja elatusmaksut lapsista, kunnes täyttävät 17 vuotta. Jos vaimo haluaa oikein olla ilkeä, voi vähän vihjaista epäilevänsä miehen olevan liian kiinnostunut lapsista "sillai". Tällöin mies saattaa pelkän epäilyn varjolla menettää kaiken kontaktin lapsiinsa ja ehkä työnsäkin. Mitä siis miehelle tässä tapauksessa jäi? 50% omaisuudestaan, elatusmaksuja vuosikausiksi ja pedofiilin maine. Vastaavasti hän menetti talonsa, lapsensa, puolet omaisuudestaan, maineensa ja työnsä.

"No ehkä kannattaisi valita puolisonsa vähän tarkemmin." Tai ehkä kannattaisi olla antamatta lain voimalla naiselle tällaista valtaa alunperinkään.

[/quote]

Miten se avoliitto tota miestä auttaa? Eikös se yhteinen asunto jaeta avoerossa tasan? Ja ihan yhtälailla se nainen voi niitä tapaamisia vaikeuttaa ja vihjailla, vaikkei ikinä vihille menty. No joo, puolta omaisuutta sille ei tarvi antaa, tosin senhän voi avioehdolla estää avioliitossakin. Tosin, eikös avoliittolaisen asemaa erossa parannettu, nyt siinäkin voi saada kompensaatiota. Eli avoliitossakin voi menettää omaisuuttaan sille ilkeälle ex-avokille. Elaritkin lankeaa maksettavaksi, jos lapsia menee tekemään, liitolla ei ole siinäkään väliä.

Että ei tossa sun vuodatuksessa nyt kovin paljon järkeä ollut. Aika samoin noi hommat menee, oli sitten avo- tai avioliitossa. 

[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 01:13"]

Naimisiinmenossa pelottaa se, millaisen vallan laki siten antaa naiselle. Ajatellaan tilanne, jossa on vaimo, mies, kaksi pientä lasta. Yhteinen asunto on hankittu, auto on ja mies käy työssä. Sitten vaimo vain päättää, että liitto oli nyt tässä.

Mikä onkaan se tavallisin tapa hoitaa ero? Mies ulos yhteisestä asunnosta, tapaamisoikeus silloin tällöin, vaimolle puolet miehen omaisuudesta ja elatusmaksut lapsista, kunnes täyttävät 17 vuotta. Jos vaimo haluaa oikein olla ilkeä, voi vähän vihjaista epäilevänsä miehen olevan liian kiinnostunut lapsista "sillai". Tällöin mies saattaa pelkän epäilyn varjolla menettää kaiken kontaktin lapsiinsa ja ehkä työnsäkin. Mitä siis miehelle tässä tapauksessa jäi? 50% omaisuudestaan, elatusmaksuja vuosikausiksi ja pedofiilin maine. Vastaavasti hän menetti talonsa, lapsensa, puolet omaisuudestaan, maineensa ja työnsä.

"No ehkä kannattaisi valita puolisonsa vähän tarkemmin." Tai ehkä kannattaisi olla antamatta lain voimalla naiselle tällaista valtaa alunperinkään.

[/quote]

Ensinnäkin, elatusmaksuja maksetaan siihen asti kun lapsi täyttää 18. Toiseksi, on keksitty sellainen kuin avioehto, jos et halua jättää taloasi exän ja lasten käyttöön, voit pakottaa koko lapsilaumasi äitinsä kanssa pieneen surkeaan vuokra-asuntoon, ja voit sitten tuoda parikymppisen uuden vaimosi taloosi jota ex niin rakkaudella vuosia laittoi kauniiksi. Asioilla on aina kaksi puolta. En käsitä miesten itkua siitä että puolet omaisuudesta menee vaimolle, jos lapset jäävät vaimolle, niin siinähän lapset hyötyvät omaisuudesta, ja sen luulisi olevan tärkeintä. Ja mitä tulee tapaamisoikeuksiin ym. kyllä ne varmasti saa hoidettua jos osaa vähän neuvotella (jos ei ole mennyt pettämään ja suututtamaan ex ikuisiksi ajoiksi)

[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 01:13"]

Naimisiinmenossa pelottaa se, millaisen vallan laki siten antaa naiselle. Ajatellaan tilanne, jossa on vaimo, mies, kaksi pientä lasta. Yhteinen asunto on hankittu, auto on ja mies käy työssä. Sitten vaimo vain päättää, että liitto oli nyt tässä.

Mikä onkaan se tavallisin tapa hoitaa ero? Mies ulos yhteisestä asunnosta, tapaamisoikeus silloin tällöin, vaimolle puolet miehen omaisuudesta ja elatusmaksut lapsista, kunnes täyttävät 17 vuotta. Jos vaimo haluaa oikein olla ilkeä, voi vähän vihjaista epäilevänsä miehen olevan liian kiinnostunut lapsista "sillai". Tällöin mies saattaa pelkän epäilyn varjolla menettää kaiken kontaktin lapsiinsa ja ehkä työnsäkin. Mitä siis miehelle tässä tapauksessa jäi? 50% omaisuudestaan, elatusmaksuja vuosikausiksi ja pedofiilin maine. Vastaavasti hän menetti talonsa, lapsensa, puolet omaisuudestaan, maineensa ja työnsä.

"No ehkä kannattaisi valita puolisonsa vähän tarkemmin." Tai ehkä kannattaisi olla antamatta lain voimalla naiselle tällaista valtaa alunperinkään.

[/quote]

Ja muuten nainen antaa miehelle tasan sen saman vallan, mies saa erossa tasinkoa jos omistaa vähemmän. Nainen maksaa elareita jos lapset jää isälle. Ei laki anna naiselle mitään valtaa eikä erityisoikeuksia, samat oikeudet ja velvoitteet on molemmilla.

Naiset haluavat sanahelinää vakuudeksi sitoutumisesta, miehelle se "tahdon" on vain "joojoo". Miehelle sitoutuminen on konkreettista eli hyntyyt yhteen ja yhteiset asumismenot, nainen puolestaan on tyytyväinen aviovaimon osaansa vaikka puoliso olisi toisella puolella maapalloa loppuelämänsä, ovathan he naimisissa ja se mies sanoi "joojoo -eikun tahdon".

Kuinka moni nainen voi rehellisesti sanoa että kodissa on oikeasti se miehenkin elämä näkyvissä? Saako mies levittää keittönpöydälle harrastevälineensä, vaikkapa pienoismallit? Saako ne pienoismallit olla olkkarin kirjahyllyssä vai pitääkö ne täyttää vain rouvan omilla krääsillä? Tai saako siinä kirjahyllyssä olla harrastukseen liittyviä kirjoja vai pitääkö olla rouvan tarkkaan valitsemia teoksia?

Mihin se mies katoaa kun menee naimisiin? Todella harvassa tuntuu olevan rakkaus ja kunnioitus puolisoiden välillä että miehenkin elämä näkyy kodissa.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 11:24"]

Naimisiin meno merkitsee minulle ainakin tahtoa olla juuri sen ihmisen kanssa jonka kanssa menen naimisiin, hyväksymällä että aina ei ole auvoisaa. Se tuo turvallisuutta ja pysyvyyttä suhteeseen eikä siitä lähdetä eroamaan niin helposti kuin seurustelusuhteesta tai avoliitosta. Siinä on tilaa kasvaa ja muuttua. Ja osoitus toiselle että on juuri se ihminen kenen kanssa haluaa elää loppuun saakka.

[/quote]

Olin tulossa kirjoittamaan samoja asioita, mutta veitkin hienosti minulta jalat suusta :). Olen siis myös nainen, mutta minulle avioliitto tarkoittaa sitoutumista elämään loppuelämäni juuri tämän miehen kanssa ja tekemään töitä liiton eteen vaikka aina ei olisikaan niin kivaa. Pidän myös kovasti tunteesta, että mieheni on aviomieheni ja minä olen hänen vaimonsa, mei ei vaan "seukata". Naimisiinmeno tapahtui maistraatissa kahden maistraatin todistajan läsnäollessa ja suvuille kerrottiin jälkeenpäin ;), joten häästressiäkään ei syntynyt.

Minua henkilökohtaisesti ei voisi vähempää kiinnostaa muiden ihmisten parisuhteet ja niiden virallisuusaste, tämä vain näin komppina hyvään kirjoitukseen ihmisille, jotka ihmettelivät, mitä virkaa sillä avioliitolla yleensäkään on.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 13:03"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 12:42"]

Se on varmaan naisilla geeneissä tai varhaisesta lapsuudesta alkavan kasvatuksen tulos tuo hinku avioliittoon. Näin keski-ikäisenä useamman, lapsiakin tuoneen suhteen läpikäyneenä alkaa suhtautumaan melko kyynisesti tähän hää ja naimisiinmenovouhotukseen. Uskon ettei tähänastisessa elämässäni yksikään suhde olisi toteutunut sen paremmin tai huonommin vaikka joka kerran olisin suostunut "astelemaan alttarille" . Suurempi hässäkkä vaan olisi ollut erojen järjestelyssä.

Nykyinen suhde on tuskin vuotta kestänyt ja nainen on jo alkanut vihjailemaan kihloista ja häistä. Toistaiseksi olen malttanut mieleni,mutta kohta saa nainen tehdä valintansa mitä haluaa, haluaako elää kanssani ilman sitoumuksia ihan vaan siksi koska haluaa olla kanssani vai haluaako alkaa etsimään sopivaa miestä alttarille vietäväksi. Minussa  ei näitä molempia vaihtoehtoja löydy.

[/quote]

Minusta olisi reilumpaa, että kertoisit nyt HETI mitä mieltä olet.

[/quote]

Samaa mieltä, ja mieluiten asia olisi pitänyt käsitellä jo suhteen alkuvaiheessa. Jos olisit jo silloin tuonut esille, ettet koskaan halua naimisiin, olisi nainen ainakin voinut miettiä, haluaako jatkaa pidemmälle kanssasi (tai sitten jäädä ja toivoa, että muutat mielesi...).

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 13:37"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 13:30"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 12:54"]

Siis ne tosiaan pelkää avioliittoa....!

[/quote]

Mitä sitten jos pelkää? Ei kai kaikkien tarvitse elää saman kaavan mukaan. Jos riittää, että asutaan yhdessä ja ovi on aina helposti auki, kun alkaa ahdistamaan, niin mitä sitten. Jos se tuntuu kummastakin hyvältä, niin ei siinä pitäisi olla jollain naimisissa olevalla palstamammalla nokan koputtamista.

Kaikki eivät halua olla sidottuja ja nurkaan ahdistettuja.

[/quote]

Miten niin sidottuja ja nurkkaan ahdistettuja????? En kyllä käsitä millään. Ei se avioliitto mitään sido tai ahdista, eiköhän se avoliittokin ole ahdistava jos puoliso on väärä.

[/quote]

Näin on, jos ajatus avioliitosta ahdistaa noin paljon, niin kumppani on väärä. Jos rakastaa toista ja on sitoutunut tähän, niin ei se avioliitto pallolta jalassa tunnu.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 08:06"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 13:03"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 12:42"]

Se on varmaan naisilla geeneissä tai varhaisesta lapsuudesta alkavan kasvatuksen tulos tuo hinku avioliittoon. Näin keski-ikäisenä useamman, lapsiakin tuoneen suhteen läpikäyneenä alkaa suhtautumaan melko kyynisesti tähän hää ja naimisiinmenovouhotukseen. Uskon ettei tähänastisessa elämässäni yksikään suhde olisi toteutunut sen paremmin tai huonommin vaikka joka kerran olisin suostunut "astelemaan alttarille" . Suurempi hässäkkä vaan olisi ollut erojen järjestelyssä.

Nykyinen suhde on tuskin vuotta kestänyt ja nainen on jo alkanut vihjailemaan kihloista ja häistä. Toistaiseksi olen malttanut mieleni,mutta kohta saa nainen tehdä valintansa mitä haluaa, haluaako elää kanssani ilman sitoumuksia ihan vaan siksi koska haluaa olla kanssani vai haluaako alkaa etsimään sopivaa miestä alttarille vietäväksi. Minussa  ei näitä molempia vaihtoehtoja löydy.

[/quote]

Minusta olisi reilumpaa, että kertoisit nyt HETI mitä mieltä olet.

[/quote]

Samaa mieltä, ja mieluiten asia olisi pitänyt käsitellä jo suhteen alkuvaiheessa. Jos olisit jo silloin tuonut esille, ettet koskaan halua naimisiin, olisi nainen ainakin voinut miettiä, haluaako jatkaa pidemmälle kanssasi (tai sitten jäädä ja toivoa, että muutat mielesi...).

[/quote]

Ette liene vakavissanne ? Kyllä seurustelun alussa ei kyllä noin syvällisiä pohdittu, enemmän keskityttiin pitämään hauskaa keskenämme. Täytyyhän nyt ensin kunnolla tutustua ja sitten vasta mietitään voisko tästä jotain tulla.. no, ehkä jossain uskovaisten porukoissa sännätään heti naimisiin kun alkaa pesää mieli tekemään. Se nyt on vaan vähän jotain omistushalua tai jotain vastaavaa vouhostusta nuo naimisiinmenopuheet, kyllä se siitä ohi menee.

Hyvä kysymys, siis mikä pelottaa. Oikeestaan aina oon tienny et koetan karttaa viimeiseen asti naimisiinmenoa, en edes ole miettinyt että miksi, tuntunut vaan jotenkin itsestään selvältä että se on huono suunta elämälle ja aiheuttaa ongelmia ennemmin tai myöhemmin.Ehkä jotenkin tuntuu ettei enää naimisiinmenon jälkeen olisi oman elämänsä herra ja joutuisi elämään ristiriidoissa ja ottamaan toisen ihmisen huomioon liian paljon. Ja tuttavapiiriä sivusta seuranneena olen monasti tämän viisaaksi ratkaisukseni huomannut.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 07:39"]

Naiset haluavat sanahelinää vakuudeksi sitoutumisesta, miehelle se "tahdon" on vain "joojoo". Miehelle sitoutuminen on konkreettista eli hyntyyt yhteen ja yhteiset asumismenot, nainen puolestaan on tyytyväinen aviovaimon osaansa vaikka puoliso olisi toisella puolella maapalloa loppuelämänsä, ovathan he naimisissa ja se mies sanoi "joojoo -eikun tahdon".

Kuinka moni nainen voi rehellisesti sanoa että kodissa on oikeasti se miehenkin elämä näkyvissä? Saako mies levittää keittönpöydälle harrastevälineensä, vaikkapa pienoismallit? Saako ne pienoismallit olla olkkarin kirjahyllyssä vai pitääkö ne täyttää vain rouvan omilla krääsillä? Tai saako siinä kirjahyllyssä olla harrastukseen liittyviä kirjoja vai pitääkö olla rouvan tarkkaan valitsemia teoksia?

Mihin se mies katoaa kun menee naimisiin? Todella harvassa tuntuu olevan rakkaus ja kunnioitus puolisoiden välillä että miehenkin elämä näkyy kodissa.

[/quote]

Siinä asiaa joka pitäisi opettaa jokaiselle miespuoliselle heterolle viimeistään yläasteella. Suuri osa miehistä opettelee tämän vasta elävässä elämässä. Mutta jokainen sukupolvi tekee omat virheensä.

Ei avioliitto itsessään vaan häät, tuleva bridezilla.

Vaimo luulee saaneensa omistus- ja määräysvallan.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 10:45"]

Ei avioliitto itsessään vaan häät, tuleva bridezilla.

[/quote]

Tälle komppi, vituttaa se hässäkkä niiden häiden kans, pelkkä maistraatissa käynti riittäs vaan se kaikki muu ohjelma tympii.

Ja vois kysyy mikä siinä avioliitossa viehättää ? Jos viihtyy yhdessä niin viihtyy, jos ei niin ei. Ei siinä auta papin aamenet jos suhde vituiks menee, hankalampi vaan erota jos on naimisissa. Itse en usko että suhteen kestoon vaikuttaa pätkääkään onko naimisissa tai ei.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 10:45"]

Ei avioliitto itsessään vaan häät, tuleva bridezilla.

[/quote]

Hyvä pointti, enpä tuollaista vaihtoehtoa ole osannut ajatellakaan :D

Ja mitä helvettiä on tämä "sitoutuminen" ? Jo sanana jotenkin pakkoon viittaava, eikö voi olla yhdessä ihan siksi kun molemmat haluaa, ei jonkun saamarin sitoumuksen vuoksi.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 10:54"]

Ja vois kysyy mikä siinä avioliitossa viehättää ? Jos viihtyy yhdessä niin viihtyy, jos ei niin ei. Ei siinä auta papin aamenet jos suhde vituiks menee, hankalampi vaan erota jos on naimisissa. Itse en usko että suhteen kestoon vaikuttaa pätkääkään onko naimisissa tai ei.

[/quote]

Tuskin kukaan meneekään naimisiin sen vuoksi, että sillä varmistelisi suhteen kestoa..? En ole ainakaan tällaisesta syystä kuullut koskaan. Toki jokaisella omat syynsä. Itse olen perinteiden kannattaja, enkä lapsia aio hankkia jos ei ole sitä papin aamenta kuultu.. ap

[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 10:56"]

Ja mitä helvettiä on tämä "sitoutuminen" ? Jo sanana jotenkin pakkoon viittaava, eikö voi olla yhdessä ihan siksi kun molemmat haluaa, ei jonkun saamarin sitoumuksen vuoksi.

[/quote]

Sitoutuminen on halua kantaa vastuu ja tsempata vähän vaikeampinakin aikoina. Kuka haluaisi esimerkiksi tehdä lapsia sellaisen tyypin kanssa, joka hengailee messissä vain siihen saakka kun tuntuu kivalta? No, varmaan joku joka on tiennyt olevansa syntynyt yh:ksi.