Halut omaa naista kohtaan
Haluaisin kuulla miehiltä ihan rehellisesti kommenttia omista ajatuksista ja kokemuksista. Olemme tulleet eräänlaisen kriisin kohdalle parisuhteessamme. Sain tietää että mieheni harrastuksiin kuuluu lähes päivittäin pornon ja naisten katselu netistä. Meillä on seksiä ollut aina paljon ja se on ollut suht hyvää. Enenmän miehen miehen toiveiden toteuttamista tosin. Mutta aina olen kokenut olevani kuitenkin haluttu. No tämän uuden tiedon ja kuvien myötä olen ihan jumissa. Väkisinkin mieleeni on hiipinyt tosiasia että.mies on halukas seksiin vain koska on katsellut niitä kiihottavia juttuja aijemmin. Ei ole kyse koskaan siitä, että minä saisin mieheni syttymään vaan hän on valmiiksi jo kiimoissaan muista naisista. En ole halunnut/pystynyt seksiin tämän jälkeen. Ahdistaa ja pelottaa tieto omasta huonoudesta. Mies väittää ettei asia ole näin mutta ei osaa selittää asiaa paremmin. Aina puhutaan miesten visuaalisuudesta ym. Ymmärrän sen hyvin ja eipä ole haitannut ennen tälläinen asia mutta nyt jostain syystä en pääse asian yli. Eli miehet jos joku osaisi avata asian minulle paremmin kuin omani ja pääsisin asian yli.mitä te haette niillä katseluillanne? Miten muka oma nainen kelpaa silloin kun rehellisiä kun ollaan niin onhan hän vain tavallinen ja ei niin kiihottava kuin joku videon tai kuvan nainen. Mietittekö niitä kiihoke naisia samalla kun touhuatte oman naisenne kanssa? Olen antanut miehelle suohinottoja vaikka seksiä en olekkaan pystynyt antamaan eli en ole alkanut pihtaamaan kiusaksi. Mies kuitenkin haluaisi ihan kunnon seksiä eikä vain hoitelua kuulemma.
Kommentit (26)
Kyllä naisen pitää aina osata säilyttää naisen ylpeys!
Tommosia paskoja ukot on. Kenkää perseelle ja jatka eteenpäin
En ajattele niitä pornojuttuja. Voin ajatella vaikka jotain tuttua naista, tai naapuria. Ei nuo pornojutut ole kuin ajan tappamista, ja siellä piipahtamista.
Vaikka kuinka katson pornoa ja alastokuvia naisista, niin silti himoitsen omaa vaimoani. Seksiä on melkein riittävästi, ehkä siksi katselen ja haaveilen sitä muualta.
Muiden ja vaimon himoitseminen ei sulje toisiaan pois vaan täydentää toisia. Ne muutkin voi olla erilaisia ei välttämättä mitään pornonäyttelijätasoisia alastomina olevia kokonaisia naisia.
M48
Sulla on oikeus sun tunteisiin!!! Jätä se sika
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kuinka katson pornoa ja alastokuvia naisista, niin silti himoitsen omaa vaimoani. Seksiä on melkein riittävästi, ehkä siksi katselen ja haaveilen sitä muualta.
Muiden ja vaimon himoitseminen ei sulje toisiaan pois vaan täydentää toisia. Ne muutkin voi olla erilaisia ei välttämättä mitään pornonäyttelijätasoisia alastomina olevia kokonaisia naisia.
M48
Sama täällä. Ei se pornon katselu vähennä yhtään oman vaimon haluttavuutta. Eri asia on jos on jotain erikoisfetissejä tms mutta tälläselle normi-miehelle, oma vaimo pysyy haluttavana vaikka katselisi netistä parikymppisiä, sheivattuja misuja.
Halut hiipui naista kohtaan viidennen lapsen jälkeen kun vaimo oli ensitapaamisestamme lihottanut itseään 30 kiloa ja alakerran vehkeet (lihakset?) löystyneet kuin saapasmiesten selkäranka.
En ajattele muita kuin omaa naista. En kyllä katso pornoakaan
M36
Eikö se oma nainen riitä edes välillä saamaan kiihotusta miehelle vaan pitääkö niitä muita katsoa jotta saa sen verran fiilistä että tekee mieli seksiä oman naisen kanssa.
Olen nainen mutta minusta tuota ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Miehen seksuaalisuus voi olla naista useammin rakentunut niin, että hän kiihottuu monenlaisista asoista ja/tai henkilöistä eikä vain yhdestä. Ei se tarkoita, etteikö hän rakasta puolisoaan ja halua tämän kanssa seksiä.
Kiitos vastauksista kaikille. En tosiaan tiedä miksi tämä asia ottanut näin koville. Ja vaikka kuinka asiaa yritän ajatella järjellä koen suurta alenmuuden tunnetta. Aamulla oli seksiä mutta miehellä laski kesken kaiken. Lähdin lasten kanssa ulos ja palatessani ajattelin hemmotella suihinotolla niin mies halusi seksiä. No, taas laski kesken. Jotenkin koen asian nyt olevan minusta kiinni. Tuntuu että haluaisin vajota maan alle. Ehdotinkin miehelle lopuksi että voin illalla antaa suuhoitoa ja hän saa katsoa kiihottavia naisia netistä. Mies meni vaikeaksi. En tiedä mitä tekisin.
Ap

Miehelläsi on varmaan sinusta riippumattomia erektio ongelmia. Kannattaa mennnä lääkäriin jos lerpahtaa kesken suihinoton. Mies voisi myös kokeilla Viagraa tms.
Minulla 45v miehenä menee juuri toisinpäin: Kun katson pornoa, niin aika harvoin saan enää kunnon stondista mistään pornosta. Runkata voi puolilovallakin. Mutta kun vaimo tulee lähelle, niin stondis on kuin parikymppisellä. Ollaan oltu yhdessä jo 22 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista kaikille. En tosiaan tiedä miksi tämä asia ottanut näin koville. Ja vaikka kuinka asiaa yritän ajatella järjellä koen suurta alenmuuden tunnetta. Aamulla oli seksiä mutta miehellä laski kesken kaiken. Lähdin lasten kanssa ulos ja palatessani ajattelin hemmotella suihinotolla niin mies halusi seksiä. No, taas laski kesken. Jotenkin koen asian nyt olevan minusta kiinni. Tuntuu että haluaisin vajota maan alle. Ehdotinkin miehelle lopuksi että voin illalla antaa suuhoitoa ja hän saa katsoa kiihottavia naisia netistä. Mies meni vaikeaksi. En tiedä mitä tekisin.
Ap
Ei näin. Nyt syökset itse suhteenne suohon.

Miehenä kokenut tuon. 40 jälkeen voi miehelle tulla fyysisiä kunnon laskuja ja stressiä jostain niin sitten käy noin. Siihen ei auta siniset pilleritkään. Parasta lääkettä on miehen tehdä itselleen ryhtiliike. Oma terveys ja kunto sekä hyvinvointi kohdilleen niin johan rupee toimii. Kunnonkohotusta liikunnalla ja ravinnolla sekä riittävät yöunet/lepoa vuorokaudessa niin kyllä sitten pitäisi homman pikkuhiljaa korjautua. Sanotaan miesten vaihdevuodeksi moista tilannetta.
M48
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista kaikille. En tosiaan tiedä miksi tämä asia ottanut näin koville. Ja vaikka kuinka asiaa yritän ajatella järjellä koen suurta alenmuuden tunnetta. Aamulla oli seksiä mutta miehellä laski kesken kaiken. Lähdin lasten kanssa ulos ja palatessani ajattelin hemmotella suihinotolla niin mies halusi seksiä. No, taas laski kesken. Jotenkin koen asian nyt olevan minusta kiinni. Tuntuu että haluaisin vajota maan alle. Ehdotinkin miehelle lopuksi että voin illalla antaa suuhoitoa ja hän saa katsoa kiihottavia naisia netistä. Mies meni vaikeaksi. En tiedä mitä tekisin.
ApMiehelläsi on varmaan sinusta riippumattomia erektio ongelmia. Kannattaa mennnä lääkäriin jos lerpahtaa kesken suihinoton. Mies voisi myös kokeilla Viagraa tms.
Minulla 45v miehenä menee juuri toisinpäin: Kun katson pornoa, niin aika harvoin saan enää kunnon stondista mistään pornosta. Runkata voi puolilovallakin. Mutta kun vaimo tulee lähelle, niin stondis on kuin parikymppisellä. Ollaan oltu yhdessä jo 22 vuotta.
Oi ihana kuulla. Siis sillä tavalla että teillä homma keskenään toimii. Taidat rakastaa vaimoasi todella paljon. Olen todella iloinen puolestanne.
Ap
[8quote=Vierailija]
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista kaikille. En tosiaan tiedä miksi tämä asia ottanut näin koville. Ja vaikka kuinka asiaa yritän ajatella järjellä koen suurta alenmuuden tunnetta. Aamulla oli seksiä mutta miehellä laski kesken kaiken. Lähdin lasten kanssa ulos ja palatessani ajattelin hemmotella suihinotolla niin mies halusi seksiä. No, taas laski kesken. Jotenkin koen asian nyt olevan minusta kiinni. Tuntuu että haluaisin vajota maan alle. Ehdotinkin miehelle lopuksi että voin illalla antaa suuhoitoa ja hän saa katsoa kiihottavia naisia netistä. Mies meni vaikeaksi. En tiedä mitä tekisin.
Ap
Ei näin. Nyt syökset itse suhteenne suohon.
Miktenkä niin? Annan miehelle mahdollisuuden siihen että saisi lauettua kun minun kanssani se ei onnistunut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista kaikille. En tosiaan tiedä miksi tämä asia ottanut näin koville. Ja vaikka kuinka asiaa yritän ajatella järjellä koen suurta alenmuuden tunnetta. Aamulla oli seksiä mutta miehellä laski kesken kaiken. Lähdin lasten kanssa ulos ja palatessani ajattelin hemmotella suihinotolla niin mies halusi seksiä. No, taas laski kesken. Jotenkin koen asian nyt olevan minusta kiinni. Tuntuu että haluaisin vajota maan alle. Ehdotinkin miehelle lopuksi että voin illalla antaa suuhoitoa ja hän saa katsoa kiihottavia naisia netistä. Mies meni vaikeaksi. En tiedä mitä tekisin.
ApMiehenä kokenut tuon. 40 jälkeen voi miehelle tulla fyysisiä kunnon laskuja ja stressiä jostain niin sitten käy noin. Siihen ei auta siniset pilleritkään. Parasta lääkettä on miehen tehdä itselleen ryhtiliike. Oma terveys ja kunto sekä hyvinvointi kohdilleen niin johan rupee toimii. Kunnonkohotusta liikunnalla ja ravinnolla sekä riittävät yöunet/lepoa vuorokaudessa niin kyllä sitten pitäisi homman pikkuhiljaa korjautua. Sanotaan miesten vaihdevuodeksi moista tilannetta.
M48
Mies kyllä kärsii stressistä välillä. Myös alkoholi maistuu ja tupakoi jonkin verran viikonloppuisin. Mutta ei se ennen ole häirinnyt. Mutta ei tuo vielä silti selitä tarvetta katsoa muita naisia joka ikinen päivä jotta seksi kanssani maistuu. En vain ymmärrä mitä minusta puuttuu että joka päivä täytyy käydä kurkkimassa muita alastomia naisia. Vai voiko ne olla miehen ajatusmaailmassa niin eri levelillä eikä liity toisiinsa mitenkään. Itse taas koen sen henkilökohtaisena iskuna naiseudelleni.
Ap
Ap
Siis totuushan menee näin; oma nainen on koluttu ja koettu. Rakkaus on miehelle pyhä asia, mutta seksuaalisesti haluaa kaikkea muuta kuin sitä tuttua juttua. Olet liian koettu. Et sytytä. Mies luultavasti rakastaa sua ja siksi kiihottaa itseään jotta pystyy tarjoamaan sulle seksiä kun haluat/tarvitset.

No ei tasan mene noin! Varmasti joku poikkeus voi olla, mutta kyllä useimmilla se muiden naisten tai pornon katselu todella menee ”eri levelillä”. Eli visuaalinen kiihoke toki toimii ja sille on oma paikkansa, mutta kyllä todellinen nainen ja oma rakas voittaa ne 100-0.
Ei hyvää päivää. Nainen, tunne arvosi! Et ole miehesi seksiorja!