Vanha kaveri menee naimisiin, ei ole kutsuttu häihin:(

tota noin.. vaikka en itse aikoisi pitää mitään pieniä häitä, ei kuitenkaan mieleeni tulisi pyytää mukaan juhlimaan jotain entistä bestistä jonka kanssa ei enää edes ole juurikaan tekemisissä.

No syy miksi emme ole tekemisissä on myös se, että hän asuu ulkomailla. Ei meillä välit kuitenkaan ole poikki. Kyllä itse olen aina ajatellut, että kutsuisin nämä vanhat kaverit omiin häihini, jos sellaiset viettäisin. Ehkä siksi tuntuu niin kipeältä tää asia.

Vali vali. Minä minä.

Mä taas en kyllä ymmärrä että jos häät ovat niiin niin niin pienet jotta miksi sitten järjestetään polttarit?

t. maistraatissa ilman vieraita naimisiin mennyt joka ei varmaan nyt ymmärrä tosiaan näitä hääjuttuja...

[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 15:59"]

Vali vali. Minä minä.

[/quote]

Sinusta ei ole oikeutettua surra, että emme ajattele toisistamme samalla tavalla kaikkien näiden vuosien jälkeen?

Ei tunnu reilulta, mutta katse eteenpäin vaan :)

En sano ettei saa tuntua pahalta. Mutta et siis ole naimisissa. Kun menet niin ehkä huomaat, ettei niitä vanhoja ystäviä olekaan varaa kutsua, ja päädyt kutsumaan vain ne, ketkä on nyt lähimpiä

[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 06:55"]

[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 06:29"]

[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 02:47"][quote author="Vierailija" time="15.08.2013 klo 20:47"]p.s. Itseäni otti suunnattoman paljon päähän ne "vanhat kaverit" jotka yhtäkkiä alkoivat hieroa uutta tuttavuutta sen jälkeen kun kuulivat syövästäni. Ei heitä yhteydenpito silloin kiinnostanut kun olin terve joten haistatin pitkät heille kun olin sairas. Yrittivät vain saada "puhtaan omantunnon" siltä varalta että olisin heittänyt lusikan nurkkaan. Ihan vain ärsyttääkseni heitä jäin eloon.

[/quote] Oikeestiko naiset leikkii tämmöisiä ajatusleikkejä? Mä olen järkyttynyt, mitä paskaa suollat ja kuinka ilkeästi ajattelet.

Tuliko sekunnin vertaa mieleen, että nuo ihmiset oikeesti välittivät ja halusivat olla sun tukena?! Ei jukolauta suurinosa ihmisistä voi olla noin laskelmoiva ja kylmä.

Tai sitten oikeesti on ja selittäis jollain tasolla miksen mä tule naisten kanssa toimeen. Mä en leiki ja pelaa asiat on niinkuin ne on, mä välitän ja näytän sen ihmisille. Myös niillekin, joita en ole pariin kymmeneen vuoteen nähnyt.

Mulla on lähipiirissä kaksi sairastanut myös syövän. Upeita tyyppejä ja pyrin olemaan saatavilla. Kumpikin parani onneksi ja ovat olleet usean vuoden jo terveenä. Sairaus teki heistä ilkeitä ja kaikesta pienestäkin asiasta valittavia primadonnia. Alkeellisimmatkin käytöstavat ovat unohtuneet. Enää en ole saatavilla, enkä kysele kuulumisia, en piipahda kauppareissulla kattomassa... Ovat kovasti ihmetelleet ja tietenkin akkamaisesti seläntakana puhuneet paskaa musta. Toinen rohkeni kerran kysellä mun kuulumisia ja mikä on väleihin mennyt. Kerroin, että vitutti jatkaa paskasäkkinä, kun sairaudestakin oli jo kulunut aikaa. Hän tajusi jotain, välit alkaa olla paranemaan päin..

Ehkä sä olet se toinen. Sairaus ei oikeuta kohtelemaan ihmisiä, kuten sä teet.

[/quote]

Ei tullut mieleen että en kertonut kaikkea tuossa? Esim sitä, että olen kotoisin todella pieneltä paikkakunnalta, jossa kaikkien kanssa oi pakko olla väkeissä, ja ne "bestksetkin" oliivat sellaisia, että he haukkuivat, tönivät ja puhuivat paskaa selän takana. Kun yhteyttä ei pidetä lähemmäs kahteenkymmeneen vuoteen, ei kyseessä ollut mikään muu kuin omantunnon puhdistaminen. Paska ja ilkeä ihminen minä varmastikin olen, siksihän minä olenkin sekä anorektikko että syöpää sairastanut.

P.s. Tuo oli elämäni ainoa kerta kun puolustin itseäni. Ne ihmiset tekivät elämästäni helvettiä kun olin teini, enkä halunnut että ne olisivat pilanneet mahdolliset viimeiset päivänikin.

[/quote]

mä ymmärrän molempia kirjottelijoita täs jollain tasolla. Syöpä on kuitenkin sellanen sairaus, ettei tiedä mitä käy ja niinku sanoit elää ku viimestä päivää ja se on musta täysin oikeen, mut tiedän myös näitä joista on tullu ilkeitä niillekki jotka on hyvää hyvyyttään halunnu tulla lähelle ja auttaa. Sairastin myös anoreksian ja sitä ennen monta vuotta kiusattiin ja haukuttiin. Yhtäkkiä kaikki oliki niin kaveria kun en enää ollu hyvässä kunnossa. Otin kuitenkin avun vastaan ja tutustuin näihin ihmisiin ja sillon vasta tausin jättää katkeruuen pois, ku tajusin, et hei ei näillä oo ollu asiat hyvin sillon ku ne on mua kiusannu. Vaadin anteeksi pyynnöt ja asioiden läpi käymisen. Enää se ei muuttanu mitään, mut mun ei tartte enää olla myöskää vihanen ja katkera mikä tekee elämästä upeempaa, joka päivä uus päivä uudet kujeet ei enää vanhoja asioita pyörimäs. 

Pitäis aina antaa ihmisille kuitenki mahdollisuus. Syöpä josta ei tiiä selviääkö on siinä mieles eri juttu, et sillon pidetään elämää yllä päivästä toiseen. Jos nää tyypit kuitenki haluaa myöhemminki viel tulla juttusille nii otettas avoimsti vastaan ja annettas uus mahdollisuus.

[/quote]

Miksi minun olisi pitänyt olla jokin Äiti Amma ja "armahtaa" heidät kun sain syövän?

En ole heille enää vihainen tai katkera. En vain jaksa tekopyhyyttä. Miksi heitä olisi kiinnostanut vilpitön anteeksipyytäminen ja avuntarjoaminen minun ollessani sairas, kun se ei heitä kiinnostanut silloin kun olin terve? Anteeksipyynnöt eivät olleet vilpittömiä ja avuntarjoukset vain sanahelinää. Jos he olisivat olleet aidosti kiinnostuneita ja pahoillaan, olisi yhteydenotot tapahtuneet aiemmin.

Ja kyse ei ollut kiusaamisesta. Noiden ihmisten keksimät juorut seurasivat minua 15 vuotta, pilaten monia mahdollisuuksiani niin ihmissuhteissa että työelämässä.
Vaikka ko. asiat tapahtuivat kun olin teini, oli noiden "kavereiden" tarkoitus tuhota elämäni. He vierittivät mm. omat näpistelynsä minun niskoilleni, pahoinpitelivät yhden tytön ja syyttivät siitä minua (ja uhkasivat hakata sen tytön uudelleen jos hän ei olisi syyttänyt minua myös), väittivät minun olevan patologinen valehtelija ja väittivät kesätyöni pomolle että olen varastanut kaupasta tavaraa.

Aikuisinakaan he eivät myönnä että olisivat tehneet mitään väärää. Vähättelivät noita juttuja ja sanoivat että "se oli nyt vain sellaista kaverin kiusaamista".

Ehkä en ole hyvä ihminen, mutta eivät ole nuokaan.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 16:07"]

[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 15:59"]

Vali vali. Minä minä.

[/quote]

Sinusta ei ole oikeutettua surra, että emme ajattele toisistamme samalla tavalla kaikkien näiden vuosien jälkeen?

[/quote]

Sää varmaan voisit koittaa ottaa yhteyttä kaveriin, siis jos kaveruus kiinnostaa!

Jos "suret" enempi ystävyyden loppua niin miten sinä kehtaat ajatella että sut pitäisi kutsua häihin kun et ole ollut hänen lähellään?

Niin se maailma muuttuu Eskoseni. 

Mutta oikeasti? Haluat mennä häihin, jossa morsiammena on ihminen jonka tunsit joskus kymmenen-kaksikymmentä vuotta sitten? Se sun entinen "bestis" on muuttunut ihminen nyt. Tuskin tunnet häntä enää. 

Turha sitä on surra että ihmist kasvavat. Hanki uusia kavereita ja pahoita mielesi heidän tekemistä oikeista ohareista.

p.s. Itseäni otti suunnattoman paljon päähän ne "vanhat kaverit" jotka yhtäkkiä alkoivat hieroa uutta tuttavuutta sen jälkeen kun kuulivat syövästäni. Ei heitä yhteydenpito silloin kiinnostanut kun olin terve joten haistatin pitkät heille kun olin sairas. Yrittivät vain saada "puhtaan omantunnon" siltä varalta että olisin heittänyt lusikan nurkkaan. Ihan vain ärsyttääkseni heitä jäin eloon.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 15:39"]

Vanha ystävä, jonka kanssa oltiin bestiksiä teininä, menee naimisiin. Hänellä on pienet häät ja tiesin, että tilaisuus on niin pieni, että kutsu varsinkaan häihin ei koske minua. Silti sydäntäni särkee nyt kun fb:ssä alettiin hehkuttaa, että on polttaria ym. Olisin mielelläni tullut mukaan joihinkin isompiin hääjuhliin, tietenkin ymmärrän sen, että en kuulu kaikkein lähimpien joukkoon. Olen ollut hääjuhlissa, joissa vihkiminen oli suoritettu vain läheisimpien sukulaisten kesken mutta itse hääjuhlassa oli yli 100 henkeä.

Välimme aikanaan viilenivät, kun tämä kaveri oli muuttanut ulkomaille asumaan. Olin säästänyt rahaa, jotta olisin voinut tulla kyläilemään. Kun kysyin, voinko tulla, sain yllättäen vastaukseksi, että "älä tule". Tunsin itseni hylätyksi. Sain myöhemmin kuulla, että kaverilla oli ollut vaikea elämänvaihe tuolloin mutta tunsin kuitenkin itseni loukatuksi. Ja kaveri ei koskaan ehdottanut, että olisin sitten tullut joku toinen kerta. Olen ollut aina iloinen tapahtumista, kun olemme aikuisiällä voineet nähdä muiden teiniaikaisten kaverien kanssa mutta ihan kahdestaan emme ole pitäneet vuosiin yhteyttä tuon kertomani tapahtuman jälkeen. On tietysti totta, että ystävät on niitä, joihin tulee pidettyä yhteyttä ja joihin suhde säilyy hyvinä ja pahoina aikoina. Olisin vain halunnut olla mukana juhlistamassa tätä kun olemme kuitenkin tunteneet niin monia vuosia. Surettaa. Ehkä tässä painaa sekin, että koen olevani jätetty tuon yhden ystäväporukan ulkopuolelle.

[/quote]

100 henkeä ei ole ihan pienet häät, enkä ymmärrä, miten ne häät siitä pienenee, jos vihitään kahden todistajan nähden ja sitten juhlitaan häitä sadan hengen voimin.

Mulle kävi samalla tavalla :U Jäin ystäväporukan ulkopuolelle.. ja yeirin olla yhteydessä mutta välimatkaa oli... Kutsuin heidät omiin suurempiin juhliini mutta itselle ei tullut kutsua. nyt välit on viileät.. minkäs sille voi jos ei kiinnnosta seura.. en halua tyrkyttäytyäkään.. enää

[quote author="Vierailija" time="15.08.2013 klo 20:47"]p.s. Itseäni otti suunnattoman paljon päähän ne "vanhat kaverit" jotka yhtäkkiä alkoivat hieroa uutta tuttavuutta sen jälkeen kun kuulivat syövästäni. Ei heitä yhteydenpito silloin kiinnostanut kun olin terve joten haistatin pitkät heille kun olin sairas. Yrittivät vain saada "puhtaan omantunnon" siltä varalta että olisin heittänyt lusikan nurkkaan. Ihan vain ärsyttääkseni heitä jäin eloon.

[/quote] Oikeestiko naiset leikkii tämmöisiä ajatusleikkejä? Mä olen järkyttynyt, mitä paskaa suollat ja kuinka ilkeästi ajattelet.

Tuliko sekunnin vertaa mieleen, että nuo ihmiset oikeesti välittivät ja halusivat olla sun tukena?! Ei jukolauta suurinosa ihmisistä voi olla noin laskelmoiva ja kylmä.

Tai sitten oikeesti on ja selittäis jollain tasolla miksen mä tule naisten kanssa toimeen. Mä en leiki ja pelaa asiat on niinkuin ne on, mä välitän ja näytän sen ihmisille. Myös niillekin, joita en ole pariin kymmeneen vuoteen nähnyt.

Mulla on lähipiirissä kaksi sairastanut myös syövän. Upeita tyyppejä ja pyrin olemaan saatavilla. Kumpikin parani onneksi ja ovat olleet usean vuoden jo terveenä. Sairaus teki heistä ilkeitä ja kaikesta pienestäkin asiasta valittavia primadonnia. Alkeellisimmatkin käytöstavat ovat unohtuneet. Enää en ole saatavilla, enkä kysele kuulumisia, en piipahda kauppareissulla kattomassa... Ovat kovasti ihmetelleet ja tietenkin akkamaisesti seläntakana puhuneet paskaa musta. Toinen rohkeni kerran kysellä mun kuulumisia ja mikä on väleihin mennyt. Kerroin, että vitutti jatkaa paskasäkkinä, kun sairaudestakin oli jo kulunut aikaa. Hän tajusi jotain, välit alkaa olla paranemaan päin..

Ehkä sä olet se toinen. Sairaus ei oikeuta kohtelemaan ihmisiä, kuten sä teet.

Mulle kävi ihan samalla tavalla kaverini kanssa. Kertoi häistä, muttei kutsunut sinne. Hetken aikaa kipuilin ja surin. Sitten suuntasin energiani muihin ihmisiin ja mukavampiin tekemisiin ja ajatuksiin. Se on tosi ikävää, kun jossain vaiheessa vanhat kaverisuhteet saattavat katketa. Ehkä voisit vielä kirjoittaa hänelle vaikka kirjeen siitä, mitä tunnet? Sittenpä olet sanottavasi sanonut ja voit jatkaa eteenpäin.

[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 02:47"][quote author="Vierailija" time="15.08.2013 klo 20:47"]p.s. Itseäni otti suunnattoman paljon päähän ne "vanhat kaverit" jotka yhtäkkiä alkoivat hieroa uutta tuttavuutta sen jälkeen kun kuulivat syövästäni. Ei heitä yhteydenpito silloin kiinnostanut kun olin terve joten haistatin pitkät heille kun olin sairas. Yrittivät vain saada "puhtaan omantunnon" siltä varalta että olisin heittänyt lusikan nurkkaan. Ihan vain ärsyttääkseni heitä jäin eloon.

[/quote] Oikeestiko naiset leikkii tämmöisiä ajatusleikkejä? Mä olen järkyttynyt, mitä paskaa suollat ja kuinka ilkeästi ajattelet.

Tuliko sekunnin vertaa mieleen, että nuo ihmiset oikeesti välittivät ja halusivat olla sun tukena?! Ei jukolauta suurinosa ihmisistä voi olla noin laskelmoiva ja kylmä.

Tai sitten oikeesti on ja selittäis jollain tasolla miksen mä tule naisten kanssa toimeen. Mä en leiki ja pelaa asiat on niinkuin ne on, mä välitän ja näytän sen ihmisille. Myös niillekin, joita en ole pariin kymmeneen vuoteen nähnyt.

Mulla on lähipiirissä kaksi sairastanut myös syövän. Upeita tyyppejä ja pyrin olemaan saatavilla. Kumpikin parani onneksi ja ovat olleet usean vuoden jo terveenä. Sairaus teki heistä ilkeitä ja kaikesta pienestäkin asiasta valittavia primadonnia. Alkeellisimmatkin käytöstavat ovat unohtuneet. Enää en ole saatavilla, enkä kysele kuulumisia, en piipahda kauppareissulla kattomassa... Ovat kovasti ihmetelleet ja tietenkin akkamaisesti seläntakana puhuneet paskaa musta. Toinen rohkeni kerran kysellä mun kuulumisia ja mikä on väleihin mennyt. Kerroin, että vitutti jatkaa paskasäkkinä, kun sairaudestakin oli jo kulunut aikaa. Hän tajusi jotain, välit alkaa olla paranemaan päin..

Ehkä sä olet se toinen. Sairaus ei oikeuta kohtelemaan ihmisiä, kuten sä teet.

[/quote]

Ei tullut mieleen että en kertonut kaikkea tuossa? Esim sitä, että olen kotoisin todella pieneltä paikkakunnalta, jossa kaikkien kanssa oi pakko olla väkeissä, ja ne "bestksetkin" oliivat sellaisia, että he haukkuivat, tönivät ja puhuivat paskaa selän takana. Kun yhteyttä ei pidetä lähemmäs kahteenkymmeneen vuoteen, ei kyseessä ollut mikään muu kuin omantunnon puhdistaminen. Paska ja ilkeä ihminen minä varmastikin olen, siksihän minä olenkin sekä anorektikko että syöpää sairastanut.

P.s. Tuo oli elämäni ainoa kerta kun puolustin itseäni. Ne ihmiset tekivät elämästäni helvettiä kun olin teini, enkä halunnut että ne olisivat pilanneet mahdolliset viimeiset päivänikin.

[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 06:29"]

[quote author="Vierailija" time="25.11.2013 klo 02:47"][quote author="Vierailija" time="15.08.2013 klo 20:47"]p.s. Itseäni otti suunnattoman paljon päähän ne "vanhat kaverit" jotka yhtäkkiä alkoivat hieroa uutta tuttavuutta sen jälkeen kun kuulivat syövästäni. Ei heitä yhteydenpito silloin kiinnostanut kun olin terve joten haistatin pitkät heille kun olin sairas. Yrittivät vain saada "puhtaan omantunnon" siltä varalta että olisin heittänyt lusikan nurkkaan. Ihan vain ärsyttääkseni heitä jäin eloon.

[/quote] Oikeestiko naiset leikkii tämmöisiä ajatusleikkejä? Mä olen järkyttynyt, mitä paskaa suollat ja kuinka ilkeästi ajattelet.

Tuliko sekunnin vertaa mieleen, että nuo ihmiset oikeesti välittivät ja halusivat olla sun tukena?! Ei jukolauta suurinosa ihmisistä voi olla noin laskelmoiva ja kylmä.

Tai sitten oikeesti on ja selittäis jollain tasolla miksen mä tule naisten kanssa toimeen. Mä en leiki ja pelaa asiat on niinkuin ne on, mä välitän ja näytän sen ihmisille. Myös niillekin, joita en ole pariin kymmeneen vuoteen nähnyt.

Mulla on lähipiirissä kaksi sairastanut myös syövän. Upeita tyyppejä ja pyrin olemaan saatavilla. Kumpikin parani onneksi ja ovat olleet usean vuoden jo terveenä. Sairaus teki heistä ilkeitä ja kaikesta pienestäkin asiasta valittavia primadonnia. Alkeellisimmatkin käytöstavat ovat unohtuneet. Enää en ole saatavilla, enkä kysele kuulumisia, en piipahda kauppareissulla kattomassa... Ovat kovasti ihmetelleet ja tietenkin akkamaisesti seläntakana puhuneet paskaa musta. Toinen rohkeni kerran kysellä mun kuulumisia ja mikä on väleihin mennyt. Kerroin, että vitutti jatkaa paskasäkkinä, kun sairaudestakin oli jo kulunut aikaa. Hän tajusi jotain, välit alkaa olla paranemaan päin..

Ehkä sä olet se toinen. Sairaus ei oikeuta kohtelemaan ihmisiä, kuten sä teet.

[/quote]

Ei tullut mieleen että en kertonut kaikkea tuossa? Esim sitä, että olen kotoisin todella pieneltä paikkakunnalta, jossa kaikkien kanssa oi pakko olla väkeissä, ja ne "bestksetkin" oliivat sellaisia, että he haukkuivat, tönivät ja puhuivat paskaa selän takana. Kun yhteyttä ei pidetä lähemmäs kahteenkymmeneen vuoteen, ei kyseessä ollut mikään muu kuin omantunnon puhdistaminen. Paska ja ilkeä ihminen minä varmastikin olen, siksihän minä olenkin sekä anorektikko että syöpää sairastanut.

P.s. Tuo oli elämäni ainoa kerta kun puolustin itseäni. Ne ihmiset tekivät elämästäni helvettiä kun olin teini, enkä halunnut että ne olisivat pilanneet mahdolliset viimeiset päivänikin.

[/quote]

mä ymmärrän molempia kirjottelijoita täs jollain tasolla. Syöpä on kuitenkin sellanen sairaus, ettei tiedä mitä käy ja niinku sanoit elää ku viimestä päivää ja se on musta täysin oikeen, mut tiedän myös näitä joista on tullu ilkeitä niillekki jotka on hyvää hyvyyttään halunnu tulla lähelle ja auttaa. Sairastin myös anoreksian ja sitä ennen monta vuotta kiusattiin ja haukuttiin. Yhtäkkiä kaikki oliki niin kaveria kun en enää ollu hyvässä kunnossa. Otin kuitenkin avun vastaan ja tutustuin näihin ihmisiin ja sillon vasta tausin jättää katkeruuen pois, ku tajusin, et hei ei näillä oo ollu asiat hyvin sillon ku ne on mua kiusannu. Vaadin anteeksi pyynnöt ja asioiden läpi käymisen. Enää se ei muuttanu mitään, mut mun ei tartte enää olla myöskää vihanen ja katkera mikä tekee elämästä upeempaa, joka päivä uus päivä uudet kujeet ei enää vanhoja asioita pyörimäs. 

Pitäis aina antaa ihmisille kuitenki mahdollisuus. Syöpä josta ei tiiä selviääkö on siinä mieles eri juttu, et sillon pidetään elämää yllä päivästä toiseen. Jos nää tyypit kuitenki haluaa myöhemminki viel tulla juttusille nii otettas avoimsti vastaan ja annettas uus mahdollisuus.

=(