Miksi joku 20-40-vuotias ei halua suhdetta tai edes tapailua?

Mä olen nyt kymmenenä sinkkuvuotenani lykännyt käteni kerta toisensa jälkeen paskaan, ja rimakin on ollut niin alhaalla että alemmas ei voisi laskea, kaikkia vastaantulevia olen kokeillut.

Mutta ei löytynyt yhtään edes etäisesti kilttiä ja ihmismäistä jolle minä kelpaisin. En jaksa enää, ja seksihalujakaan ei ole enää ollenkaan.

Mä en halua. Viihdyn niin hyvin yksin että en kaipaa ketään tähän kuvioon. En jaksa pelkän seksin takia ottaa kaupan päälle ihmissuhdetta, kun sen seksinkin  voi ihan ok:sti hoitaa itse Kaalimadon suosiollisella avustuksella.

Se ei ole vaan kiinnostunut sinusta.

Miksi pitäisi haluta?

Minä en halua. Liikaa säätöä ja draamaa. Miehet on vaativia ja vaikeita, eikä mulla ole aikaa eikä halua sellaseen. Olen täysin onnellinen yh. Ehkä joku päivä, saa nähdä. Olen ollut jo 5 vuotta sinkku, ilman yksiäkään treffejä. :)

En jaksa mitään säätämistä. Edellinen suhteeni oli jatkuvaa soutamista ja huopaamista. Kohta olen ollut kolme vuotta sinkku, ja hyvältä tuntuu vielä. En aio kyllä vanhaksi piiaksikaan jäädä, mutta tällä hetkellä ei ole mitään hoppua suhteeseen.

Miksi monet haluaa suhteen ja miehen niin kauheasti, että millainen suhde ja mies tahansa kelpaa? Sitä minä olen monesti ihmetellyt.

Minäkään en saisi mahdutettua edes miestä elämääni, tai ehkä nyt klo 23-24 voisi sopia. Sitten laitan vielä pyykit kuivumaan :)

Jos on huonoja kokemuksia.

Vaikeaa löytää sellaista ihmistä, jonka kanssa voi olla täysin oma itsensä.

Koska haluan olla vapaa ja itsenäinen aina. En halua sitoutua. Seksiä en tarvitse. Olen onnellinen näin. Jo 25 vuosi sinkkuna menossa ;)

Mä kyllä periaatteessa haluaisin. En vaan kenenkään niistä kanssa, ketkä sitä tällä hetkellä (tai yleensäkään) mun kanssa haluaisivat. 

En kehtaa ihan suoraan kuitenkaan sanoa sinällään oikein mukaville miehille että sori vaan, mutta en tunne minkäänlaista vetoa sinua kohtaan. Helpompi keksiä joku tekosyy tyyliin en ehkä ole vielä päässyt exästäni yli, viihdyn paremmin yksin tai olen sitoutumiskammoinen ja satuttaisin vain sinua. Mut jos vaan olisin  itse ihastunut, ei mua mikään näistä syistä pidättelisi! 

En minä ainakaan halua ketään pilaamaan omaa ja lasteni elämää. Perheellisenä sinkkuna on hyvä elää.

En jaksa ihmisuhdesotkuja, en jaksa miehen vaatimuksia. En kaipaa lisä taakkoja elämääni. Pahimpia vaikeuksia elämääni ovat tuneet minua "rakastavat" miehet taikka ihastuneet. En ole tavannut miestä josta tulisi olo, että myös minä saisin suhteesta niin paljon, että se peittäisi ihmisuhteissa aina mukana kulkevat vaikeudet.

Miksi tällainen kysymys, ja miksi nimenomaan tämänikäisistä?

Viimeksi kun ihastuin mies paljastui vittumaiseksi valehtelijaksi. Toivottavasti karma kostaa ja niinhän se tekeekin.

Ei ole mitään tarvetta. Elämäni on hyvää näin.

Ei ole tullut vastaan miestä, joka olisi makuuni ja naimaton. Mulla on monen mielestä varmasti aika koviakin kriteereitä, mutta mieluummin olen yksin kuin otan ns.kakkosvaihtoehdon. Todennäköisyyskään törmätä sopivaan mieheen taitaa olla suht pieni, kun asun pienellä paikkakunnalla ja kovin paljoa ei tule liikuttua muualla, tyyliin kaksi lomamatkaa vuodessa ja kerran-pari kuukaudessa asiointireissu Suomen mittakaavassa suurehkossa kaupungissa.

[quote author="Vierailija" time="29.07.2013 klo 23:29"]

Miksi monet haluaa suhteen ja miehen niin kauheasti, että millainen suhde ja mies tahansa kelpaa? Sitä minä olen monesti ihmetellyt.

[/quote]

Näinpä.

Nim."kun tottuu tasoon, sitä on vaikee madaltaa"

Minä en halua. Varmaan se on jotenkin lapsuudesta lähtöisin, kun perheessä ei ollut ilmaa puhdistavia riitoja vaan sellaista hiljaisen onnetonta velvollisuudentuntoista yhdessäoloa päivästä toiseen. Äiti toivoi usein, että olisi ymmärtänyt jäädä yksin, kirjoitteli tyttönimeään lehden kulmiin ym. Silloin ymmärsin, että onni on itsestä kiinni. Haaveilin jo pienenä itseni yksin asumaan.  

Vielä kun tässä kuviossa saisi pysymään ystäviä, joita voisi tavata edes kerran viikossa, käydä jossain kivoissa kesätapahtumissa yhdessä jne., niin olisin täysin onnellinen. Valitettavasti muut ihmiset vain hakevat sitä seuraa seurustelukumppanista ja lapsista ja muista perheellisistä. Jokin siinä hiertää, että sitä onnellista yksineläjää ei kutsuta.