mitä kaikkee pitää olla koettuna että uskaltaa oikeasti sitoutua
Kommentit (8)
Ei välttämättä mitään. Olin ihan kokematon tavatessani mieheni 19-vuotiaana ja nyt nelikymppisenä olemme edelleen onnellisesti yhdessä. No yksin ehdin asua muutaman kuukauden verran ennen kuin aloimme seurustella. Poikaystävää minulla ei aiemmin ollut.
Minä en ollut kokenut kovinkaan paljon, en edes asunut ikinä yksin. En kokenut minkäänlaista epävarmuutta sitoutumisen suhteen enkä ole jälkeenkäänpäin kaivannut koskaan sellaista että olisi pitänyt hankkia jotenkin enemmän kokemuksia ennen avioitumista.
Ainoa, mitä pitäisi olla koettuna, on aito rakkaus. Kyllä sen tietää, kun siitä on kyse, ja silloin ei minkään muun kokemisella ole merkitystä.
ei sitä kukaan toinen voi määritellä. Ja miten niin uskaltaa? Itse aloin seurustelemaan 15-vuotiaana ja tänään oli 18-vuotishääpäivä.
No en tiedä oikein mitä tarkoitat, eli puhutko mitä pitää pariskuntana ollut koettuna, vai yksin sinkkuna? Mulla on ollut tällaiset periaatteet: ennen yhteenmuuttoa seurusteltiin vähintään vuosi. Ennen kihloja takana piti olla seurustelua 3 vuotta, ja yhdessä asumista vuosi. Ennen lasta seurustelua piti olla takana vähintään 5 vuotta, ja yhdessä asuttu kolme vuotta. Silloin mentiin myös naimisiin, eli lapsen ja naimisiin menon myötä tapahtui se suurin sitoutuminen. Jos tarkoitat mitä pitää olla yksin tehtynä ennen seurustelua, niin ei mun mielestä yhtikäs mitään. Joillekin esim reppureissaus tai villi sinkkuelämä yhdenillanjuttuineen on tärkeää, mutta mua ei oo kiinnostanut. Eli ihmisestä ne riippuu..
Mielellään yksinasumista. Vähän juhlimista. Muuten niiden aika tulee puumaiässä. Se voi särkeä liiton...
Outo kysymys. Ei kai siinä mitään kokemuksia lasketa. Minä olin kauan sinkkuna ennen kuin tapasin mieheni. Kokemukset sinkkuilusta ei ainakaan vahvistaneet uskoa siihen että kyllä se vielä joskus löytyy. Mutta mieheeni ihastuin kovasti ja ihan vain huomaamatta olimme yhdessä. Mutta vasta nyt pidemmän ajan jälkeen on tullut se tunne että tässä se oikeasti on, se loppuiän mies.