Ruotsalaisten vihaaminen on käynyt epäinhimmilliseksi
Olen Ruotsissa yli kymmenen vuotta asunut suomalainen. Ihmettelen, miksi suomalaiset ovat alkaneet hyökätä ruotsalaisia kohtaan niin aggressiivisesti. Tarkoitan, että esim. minä en ole enkä aio matkustaa Suomeen tai minnekään muuallekaan, ehkä jopa vuosiin, saan silti kuulla henkilökohtaisuuksiin meneviä solvauksia.
Sain mm. viestin tutultani että "Pidä sitten huoli ettet tule Suomeen koko vuonna s.. ta na n spitaal inen h.rri!". Asiasta tekee hullun se, etten ole missään vaiheessa suunnitellut mitään matkoja yhtään mihinkään tässä pandemiassa, jatkan sen sijaan kotitoimistolla työskentelyä täällä kämpässäni. Ruotsissa jatkuu etätyöt 2020 vuoden loppuun.
Miesystäväni on muuten Norjasta kotoisin, ja Norjassa ei ole yllä samanlaista ruotsalaisvihaa kuin Suomessa, vaikka Norjan koronatilanne on yhtä hyvä kuin Suomen.
Sääliksi käy koronasairaita filippiiniläisiä merimiehiä, jotka saapuivat norjalaisella laivalla Uuteenkaupunkiin. Somessa raivottiin että laivaa ei saa päästää edes satamaan vaikka kukaan ei tule ulos. Sääliksi käy maailman merimiehiä, he saavat kuolla oloihinsa näillä orjalaivoilla jotta suomalaiset ja muut maat saavat toivomansa tavarat ja ruuat, puhelimet ym. Jokaisen kaukomailta tuodun tavaran takana voi kuitenkin olla sairaan, kuukausiksi merille jääneen merimiehen ahdinko.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoan Ruotsalaisia.
Kouluja käynyt ihminen perustelee mielipiteeensä. Jäikö välistä?
Kouluja käynyt ihminen tietää että inho on tunne eikä mielipide.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoan Ruotsalaisia.
Kouluja käynyt ihminen perustelee mielipiteeensä. Jäikö välistä?
Vaadit liikoja persulta. Kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia -- on tapana sanoa.
No jos mietitään kuinka paljon Ruotsi on Suomea riistänyt niin suomalaisten suhtautuminen ruotsalaisiin on hyvinkin asiallista ja joidenkin kohdalla jopa edelleen alistuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoan Ruotsalaisia.
Kouluja käynyt ihminen perustelee mielipiteeensä. Jäikö välistä?
Vaadit liikoja persulta. Kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia -- on tapana sanoa.
Persukortti läjähti pöytään, mikä yllätys!

Ja se koira älähti, johon kalikka kalahti :)
On olihan se selvää, mikä motivoi vihaajaa. Pakkoruotsi ja sen ymmärtämättömyys, ettei ruotsin ruotsalaisilla ole sen nykytilan kanssa muuta tekemistä kun, että historiallisista syistä puhuvasta sitä kieltä.
Ja onhan se nyt nähty jo parikymmentä vuotta mitä puoluetta ja sitä myötäilevää kansanosaa pakkoruotsi eniten juilii.
Että se siitä epäselvyydestä näiden asioiden yhteydestä.
Monikaan tuskin vihaa ruotsalaisia, vaan heidän tyyliään antaa koronan levitä vapaasti väestöön. Onhan se selvä, ettei sitä tautia toivota tänne rajan ylitse yhtään lisää. Jos heillä olisi sama tarkoitus estää viruksen leviämistä, niin suhtautuminen olisi myös aivan erilaista.
Ruotsi on historian aikana ryöstänyt Suomea satoja ja satoja vuosia. Jos mielestäsi Amerikan mustat saavat osoittaa mieltään miten heidän isovanhempiaan on kohdeltu, niin miksipä me täällä Suomessa emme voisi tehdä samoin?
Lueppas tästä missä asemassa suomalaiset ovat olleet: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_vallan_aika_Suomessa
Vierailija kirjoitti:
Monikaan tuskin vihaa ruotsalaisia, vaan heidän tyyliään antaa koronan levitä vapaasti väestöön. Onhan se selvä, ettei sitä tautia toivota tänne rajan ylitse yhtään lisää. Jos heillä olisi sama tarkoitus estää viruksen leviämistä, niin suhtautuminen olisi myös aivan erilaista.
Ruotsissa on nykyää kovemmat rajoitukset kuin suomessa. Siellä on huvipuistotki kiinni ja yli 50 hengen kokoontumiset kielletty. Suomi sen sijaan poisti rajotukset viikko sitte
Totaalisen piittaamattomia idiootteja ei ole syyrä vihata, mutta kavahtaa pitää. Jos ruotsalaiset valtiovallan johdolla perseilevät koronan kanssa, heidän on aivan turha itkeä "epäreilua kohtelua" maailmalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä helvettiä. Ei kukaan täysissä järjissään sano toiselle noin. Mutta ei kukaan myöskään täysissä järjissään oleva halua maahan porukkaa sellaisesta maasta, jossa joku kuppa ja rutto leviää kuin kulovalkea. Ei se ole mitään vihaa.
Mutta juurihan sanoin etten ole edes Suomeen ollut tulossa... :/
T. Ap
Miten sulla on tuollaisia tuttuja, jotka haukkuu saatanan spitaaliseksi? 😮
Millaisista piireistä olet lähtöisin? Ja miksi roikotat tuollaisia kavereinasi, somessa voi blokata idiootit.
Minusta tuntuu, että keksit koko jutun, koska haluat lietsoa vihaa suomalaisia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Totaalisen piittaamattomia idiootteja ei ole syyrä vihata, mutta kavahtaa pitää. Jos ruotsalaiset valtiovallan johdolla perseilevät koronan kanssa, heidän on aivan turha itkeä "epäreilua kohtelua" maailmalla.
Entä ne ruotsalaiset jotka on noudattanu etäisyyksiä ja ollut kotoa töissä maaliskuusta asti? Ne jotka on laittanut sosiaaliset kontaktit minimiin. Pitääkö heidänkin kärsiä Tegnellin aiheuttamasta huonosta maineesta? Vaan koska he sattuu olemaan ruotsalaisia..?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoan Ruotsalaisia.
Kouluja käynyt ihminen perustelee mielipiteeensä. Jäikö välistä?
Vaadit liikoja persulta. Kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia -- on tapana sanoa.
Persukortti läjähti pöytään, mikä yllätys!
Ja se koira älähti, johon kalikka kalahti :)
On olihan se selvää, mikä motivoi vihaajaa. Pakkoruotsi ja sen ymmärtämättömyys, ettei ruotsin ruotsalaisilla ole sen nykytilan kanssa muuta tekemistä kun, että historiallisista syistä puhuvasta sitä kieltä.
Ja onhan se nyt nähty jo parikymmentä vuotta mitä puoluetta ja sitä myötäilevää kansanosaa pakkoruotsi eniten juilii.
Että se siitä epäselvyydestä näiden asioiden yhteydestä.
Jaada jaada.
Nykyajan suomalaiset ovat 24/7 katkeria ja vihamielisiä. Huolestuttaa tämä jatkuva negatiivisuus.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan suomalaiset ovat 24/7 katkeria ja vihamielisiä. Huolestuttaa tämä jatkuva negatiivisuus.
Tämä!! Kylmien ja kovien arvojen kansa!
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan suomalaiset ovat 24/7 katkeria ja vihamielisiä. Huolestuttaa tämä jatkuva negatiivisuus.
Juuri näin! Koronan aikana suomalaiset ovat oikein puhjenneet kukkaan. Saavat koronan takia olla negatiivisia, katkeria, kyttääviä, vihamielisiä jne.
Ei ole vihaa yksilötasolla ruotsalaisia kohtaan, vaan täydellistä tympeyttä Ruotsia maana kohtaan. Suomi on koko historiansa ajan mielistellyt, peesaillut ja ihaillut Ruotsia, samalla kun Ruotsi on halveksinut, ignoorannut ja pilkannut Suomea. Ruotsi ei välitä p---askaakaan Suomesta, paitsi jos heidän oma etunsa liittyy siihen jollain tavalla.
Eivät ruotsalaiset tänne tule levittämään koronaa, koska Suomi ei kiinnosta heitä matkailumaana millään tavalla.
Suomen pitäisi ottaa nyt kunnon etäisyys Ruotsiin ja katkaista välit, paitsi pakollisissa asioissa. Sen jälkeen naapuria voi alkaa pikkuhiljaa kouluttaa raottamalla ovea, mutta jos mitään ylimielisyyttä ilmenee, niin ovi lävähtää uudelleen kiinni pitkäksi aikaa. Mahdollinen yhteistyö ja molemmin puolinen kunnioitus pitää rakentaa täysin uudelta pohjalta, jos se on tullakseen. Tämä vaatinee kuitenkin uuden sukupolven, että vanhat kaunat ovat unohtuneet.

Olette te saa ta na sekaisin
Ruotsi on aina vain pyrkinyt hyötymään Suomesta. Vielä tänä päivänäkin asenteet suomalaisia kohtaan ovat alentavia. Eipä ihme että vähän vihastuttaa.
Ei ruotsalaisia Suomessa mitenkään yleisesti vihata, mutta nyt ei haluta todellakaan turisteja riskimaista. Mitenkään kivalta ei tunnu nyt nähdä ruotsalaisessa rekisterissä olevia autoja marketin parkkipaikalla.
Ruotsi valitsi poikkeavan koronalinjan ja joutuu kestämään sen seuraukset. Se ei ole suomalaisten vika.
Sä oot tyypillinen suomalainen; mietit mitä muut ajattelee meistä.