Altistuitko säkin koronalle Viron risteilyllä?
Kommentit (42)
Eli koronalle on voinut altistua maissa eikä risteilyllä.
Virossa ei saikuttelua katsota hyvällä. Siksi sairaana töihin.
Olin reittimatkalla noina päivinä, mutta oli aika väljää, että vain huonolla tuurilla olisi tarttunut jossain portaikossa ohi kävellessä.
Juu laivalla oltiin tuona päivänä. Tax free jono on ainut jossa oltiin lähellä toisia. Ei ollut ruuhkaa.
En mutta tuttava oli liikkeellä juuri tuona päivänä. En tiedä mikä laiva. Ja kuulemma uusia risteilyjä varattu. En ymmärrä miksi sinne laivalle on pakko mennä ja sitten pyöriä ties missä, jopa hoitokodissa sukulaisia katsomassa. Pidän itse kyseiseen henkilöön hyvän turvavälin ja varoitin muitakin tuttuja asiasta. Toivottavasti risteilyt kielletään kokonaan. Laivoilla kun leviää kaikki muutkin syysflunssat ja mahataudit. Välttelun niitä ja laivalla käyneitä jo ennen koronaa, koska aina kun oli laivalla/ tekemisissä laivalla käyneen kanssa tuli kipeäksi.
En altistunut, koska en ole niin tollo, että olisin lähtenyt laivalle tällaisena aikana.
Tallinkilla pitäisi mennä yksi kerrallaan hissiin, lukee hissin ovessa. suomalaiset tunki niin täyteen kuin mahdollista.ei välittäneet vaikka sanoin asiasta.
Yhtä hyvin sille voi altistua vaikka lähikaupassa. Voisi vähän laittaa jäitä koronahattuun ☹
Vierailija kirjoitti:

Mitäs menit? Olisit kävellyt portaita. Ihme nillittäjä.
Koska noilla jotka matkusti ei ollut oireita niin en voinut altistua.
Huliua muuten että ei kerrota laivoja eikä lähtöaikaa.
Tallinkilla on 4 laivaa ja viikingillä 2
Laivalla voi hyvin matkustaa js välttää ihmisiä. Ulkokannella tai niin kuin minä - omassa hytissä Tallinnaan
Portaikossa tai kadulla ohikävely ei ole altistuminen vaikka ohittaisi oireisen. Koska altistumiseen pitää olla vartin oleskelu samassa tilassa
Itsekäs ihminen ei ymmärrä miksi nyt ei pitäisi matkustaa ollenkaan ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tallinkilla pitäisi mennä yksi kerrallaan hissiin, lukee hissin ovessa. suomalaiset tunki niin täyteen kuin mahdollista.ei välittäneet vaikka sanoin asiasta.
Mitäs menit? Olisit kävellyt portaita. Ihme nillittäjä.
vanhana ja vaivaisena 4 kerrosta on liikaa käveltäväksi kantamusten kanssa. eikä kyse ole siitä vaan että ei noudateta sääntöjä.

Vanhan ja vaivaisen kuuluisi pysyä kotona näinä aikoina eikä kuljeskella ympäri kyliä

Samoin nuorien ja kuolemattomien.

No totta tuokin.
Ja aplle, että en tiiä olenko säki? Vai mitä säkin tarkoitus oli...
Vierailija kirjoitti:
Yhtä hyvin sille voi altistua vaikka lähikaupassa. Voisi vähän laittaa jäitä koronahattuun ☹
Äly hoi älä jätä! Suomessa korona-tilanne on ollut tähän asti melko hyvä. Vähän tartuntoja ja tauti riehunut lähinnä pääkaupunkiseudulla. Niin kauan kun sitä tautia ei lähdetä hakemaan sieltä alueilta missä sitä on, pysytään terveinä. Viroon menee ihmisiä monista eri maista, joten on paljon isompi riski se tauti saada sieltä kuin lähikaupasta, jossa vähemmän taudin kantajia. Todella suurta itsekkyyttä lähteä ulkomaille nyt! Ihan kun Suomessa ei voisi harrastaa ja tehdä kaikenlaista. Jääkööt Viroon lähtijät sitten sinne maahan sen koronan kanssa, kun kerran niin kova hinku on. On tosi ikävää niiden kannalta, joille tauti voisi olla tosi vaarallinen. Kuinkahan moni ihminen haluaa koronan Suomeen? Tuskinpa kovin moni ja sitten nuo piittaamattomat typerykset lähteävt varta vasten maihin, joissa tautia on enemmän. Niin väärin suomalaisia kohtaan!
Virossa Hesburgerilta on löytynyt koronainen työntekijä pikkupaikka Viljandissa. Samassa suhteessa heitä lienee Tallinnassa ruokapaikoissa huomattavasti enemmän.
Viron terveyspäättäjä antoi noottia siitä, etteivät virolaiset pese vieläkään käsiään ohjeiden mukaan.