Häpeän seksuaalisuuttani

Lapsuudenkotisi ilmapiirin vuoksi olet joutunut melkoiseen umpisolmuun tunne-elämässäsi. Estot rajoittavat elämääsi melkoisesti. Tarvitset paljon itsetuntemusta, jotta pääset estoistasi eroon. Varmaan voit työstää asioita itseksesikin, mutta helpompaa se voisi olla jonkun ammattiauttajan kanssa. Ehdotan terapiaa sinulle, ihan tavallista mt-toimiston kautta saatavaa terapiaa. Terapia on ilmaista ja palvelua on saatavissa kaikkialla Suomessa. Lähetteen terapiaan saat esimerkiksi terveyskeskuslääkäriltä. 

Tuskin olet ainoa kaltaisesi.  Seksissä ei ole mitään likaista, mutta koita löytää joku kiva mies jolle menetät neitsyytesi, mutta älä kiinny häneen liikaa.... ainakaan jos seksi oli9 pettymys vaan kokeile useampia :)    tee asioita kuten haluat äläkä koita miellyttää miehiä liikaa...

Rohkeasti sidontaleikkien pariin vaan!

Seksi on kivaa.

Jos kuitenkin kokeilisit käydä siellä uimahallissa, huomaisit ettei alastomuudessa ole mitään ihmeellistä ja uimahalli ei todellakaan ole millään tavalla seksuaalinen paikka, jos ei lasketa av mammoja jotka kyttäävät toistensa puskia, riippareita ja makkaroita.

Olen aika samassa tilanteessa, mutta ikää jo vähän yli 30. Biologinen kello jo tikittää. Ammattiauttajalla käyn, se on auttanut moneen muuhun asiaan, mutta ei tähän. En ole mikään hurja kaunotar enkä opiskele enää, joten vaikea tavata ketään. Harrastusten ja työn kautta tavatut miehet ovat  väärän ikäisiä, mutta tulen kyllä kavereina hedän kanssa juttuun. Olen ihan reipas, ystäviä on ja käyn töissä, mutta tämä seksuaalisuusasia ei mene eteenpäin.

Olet pitkällä kun tiedostat tilanteen ja syyt sen takana. Olisiko terapia mitä?

Vähän kuin minun kynästäni, nyt olen jo nelikymppinen. Mutta jos seksistä ei nauti, niin minä mietin, että onko suurin selittävä syy kodin ilmapiiri? Siis tietenkin sillä on vaikutusta, mutta on myös ihmisiä (kuten minä) joilla halut vain ovat aika pienet ja silloin ei noista ajatuksista tavallaan pääse murtautumaan ulos, koska mikään ei vie sinne. Mikään ei pakota sekstaamaan. Koska jotenkin olen taipuvainen uskomaan, että jos on luontaisia haluja (hormonaaliset seikat vaikuttavat tähän) niin olipa koti ahdasmielinen tai jopa tuomitseva, niin se ei kenestäkään niin kylmää tee kuin esim. minä olen ollut. 

Kyllä mäkin muistan, kuinka musta tuntu hirveältä, kun äitini (elänyt siitä asti yksin kun olin 2,5v) sanoi mulle kun olin jotain parikymppinen ja valittelin poikaystävän puutetta, jonka uskoin olevan lopullinen kohtaloni, koska en halunnut seksiä (tätä viimeistä kohtaa en sanonut äidilleni, meillä ei siitä puhuttu), niin äiti sanoi mulle: "kyllä se luonto tikanpojan puuhun vetää. Just joo ja paskan marjat. Ei vedä, jos ei ole vetääkseen. Olin vihainen äidilleni, joka myöskään ei koskaan kannustanut noihin asioihin vaan oli lamaannuttava - ja sitten kuvitteli minulla olevan jotain eväitä asian hoitamiseen!

Mutta myöhemmin vapauduin äitini ajatuksista, mutta aseksuaali lähinnä olin. Ei seksihaluja, kuin äärimmäisen vähän. 

Minulla hormonitoimintojen hoito kilpirauhassairauden yhteydessä yhtäkkiä palautti -tai siis toi halut ja olen ihan äimänkäkenä. Meillä on suvussa muuten kilpirauhassairautta -ja paljon aikuisiällä yksin ilman kumppania viihtyviä naisia. Hmm...? Kaikilla ei ole yhtä hyvä hoito kuin minulla, koska tk-lääkärit osaavat kilpirauhassairaudet aika huonosti.

Itse olin samanlainen. En oikein voinut seurustella, koska nuoret miehet halusivat seksiä niin kovasti. Minulla oli suuri kynnys. Tapasin mieheni ja rakastuin. Jotenkin yritin hoitaa seksiasiat hänen kanssaan. Mutta naimisiin menon jälkeen jotenkin vapauduin. Nyt oli varmaan luterilainenlupa naida. Kyllä se sieltä päänsisältä löytyy. Ihmeitä voi tapahtua, kunhan annat itsesi kohdata ihmisen ilman seksiä.