Anopin kunnioitamisesta

Uskon että melko monen miniän anoppi-inhon takana on miehen kertomukset lapsuudestaan,niin myös minulla. On hyvin vaikeaa kunnioittaa naista joka on sallinut pahojen asioiden tapahtua lapselleen ja oman kännäyksensä seurauksena aihettanut valtavia traumoja miehelle joka merkitsee mulle koko elämää. Vihaksi pistää kun anoppi kehuu miten kuuliainen ja avulias poika hänellä on,vaikka tiedän että kun 17-vuotta kasvattaa väkivallan ja viinan voimalla lapsi joko alistuu tai kapinoi. En voi muuttaa anoppia enkä mieheni lapsuutta,mutta koskaan en tule appivanhempiani kunnioittamaan enkä halua viettää aikaa siellä paikassa missä mieheni on tuntenut kauhua ja pelkoa,itkenyt itsensä uneen. Mies ei sitä heille tunnusta,muurit on liian korkeat mutta ei myöskään halua yöpyä siellä tai viettää aikaa,siellä ollessaan hän touhuaa koko ajan jotain mutta ei viihdy kauaa. Anoppi kuvittelee olevansa hyvä äiti,eikä ymmärrä että tänä päivänäkin kun hän soittaa miehelleni humalassa,se ahdistaa miestäni. Kuinka paljon mahtaa vastaavia tapauksia ollakaan ja aina syytetään miniää kunnioittamattomuudesta,vaikka käytökseen voi löytyä syy anopista itsestään. Vihaan teeskentelyä ja en kykene esittämään että pidän heistä,kun näen mitä appivanhempani ovat lapselleen tehneet. Jos kolmesta lapsesta kaksi käy terapiassa ja yhden elämä on yhtä alamäkeä ja päihteitä,luulisi tajuavan että jossain on mennyt pieleen,mut ei,kun meillä kehutaan itseä ja lakaistaan maton alle ongelmat.