Millaisia teidän perheen lomapäivät kotona ovat?
Meillä tulee riitaa, kun minusta lapsille pitäisi perusarkea ja "ryhtiä" pitää yllä, näin olisi tasapainoisempaa ja lapset riitelisivät ja riehuisivat vähemmän. Eli kun herätään niin aamupala ja hammaspesu, sitten ulos leikkimään tai kauppaan tai rantsuun tai mitä kulloinkin. Mies taas meinaa, että kun on loma niin voi kääntää kylkeä aamulla, kyllä 2v ja 5v keskenään osaavat leikkä. Sitten leipä käteen ja voivat telkkarin ääressä syödä, joskus ennen kymmentä hammaspesu... aamusta lähtien siis todella rento meininki. Mies on ylipäätään tosi hiljainen, omissa ajatuksissaan. Jossakin vaiheessa vie lapsia ulos, mutta liikunnalliset vilkkaat lapset tarvitsisivat paljon enemmän mahdollisuuksia juoksentelulle (mies kieltää esim sohvalla pomppisen) mutta isä sanoo herkästi, että "ollaan vaan rau-hal-li-ses-ti" kun lapset aloittavat juoksentelun aamupäivän aikana. Ihan kuin pienet tahtoisivat velttoilla koko loman kuten isänsä! Näistä tulee riitaa. Ja mies tokaisee mulle, että senkun menet ja teet lasten kanssa. EPÄREILUA. Yhdessä tässä pitäisi viitsiä vaivautua. Miten teillä muilla lomapäivät menevät, poikkeavatko arjesta rytmien jne. tekemisten suhteen?
Kommentit (27)
Päivärytmi meillä katosi heti ja nyt, kun mä lähden töihin, haluan sen taas suurinpiirtein kohdalleen. Meillä kolme lasta ovat 7-11 vuotiaita ja aamulla nousu on mennyt hyvinkin 9-10 aikoihin, kerran kun en ollut vahtimassa oli mies ja lapset aamupalalla vasta kello 12.
Paljoa ei olla tehty kesälomalla, omassa pihassa oltu lähinnä, muutaman kerran mökeillä ja jotakin muuta pientä vaan. Tykätään koko porukka lukemisesta ja välillä saattaa mennä muutama tunti kun kaikki vaan lukevat kuka missäkin. Syöty ollaan kun on alkanut siltä tuntua ja illalla hiippastu sisälle joskus kymmenen pintaan viimeistään. Nukkumaan ollaan päästy vasta läheltä puoltayötä. Lapset ovat jo sen verran isoja, ettei heille tarvitse puuhatätinä paljoa olla, hyvin näyttävät tekemistä keksivän. Ruokaa ollaan tehty yhdessä, mä sisällä, mies grillannut ulkona ja lapset hoitaneet pöydän kattaukset ja tyhjentämiset. Rennosti ollaan siis otettu viimeiset pari viikkoa.
Kolmosvastaajelle: millaista lomanne oli kun lapset olivat leikki-ikäisiä? Kun heitä piti vahtia, huolehtia perusasioista ja olla leikittäjänäkin? Tekikö mies silloin jämptisti?
Tänään ollu eka kotilomapäivä. Mä, mies ja koululainen. Lapsi oli heräilly kasin maissa, mä heräsin ysin tienoilla ja mies könysi kymmeneltä ylös. Aamupalaa siinä syötiin omaan tahtiin, mies oli koneella, mä luin ja muksu katto telkkaria,. Iltapäivällä käytiin muksun kans kaupassa ja mies kävi ostamassa mulle bassovahvistimen. Tein ruokaa, syötiin. Sen jälkeen mä oon soitellu, mies on futismatsissa ja lapsi tuli puoli tuntia sitten kaverin luota.
Eli ei rytmiä. Ei ollu lomalla sillonkaan kun lapsi oli pienempi. Tarttee ne kakaratkin lomaa!
Mä olen sitä mieltä, että lapsille mukavaa lomaa olisi kun pääsisi ulos leikkimään, rannalle, palloa potkimaan, näkemään kavereita puistoon jne. Mies meinaa että lomalla pitää saada ottaa rennosti = hän nukkua pitkään, lukea autolehtiä, katsoa telkkaria ja lasten pitäisi leikkiä siivosti sisällä keskenään. Mitä mukavaa lomailua se on pienille liikunnallisille ja sosiaalisille lapsille?
Enkä myöskään ymmärrä, että lomalla mies mutisee ajatuksissaan eikä välitä kun lapset riekkuvat ruokapöydässä niin, että pieni tippuu lattialle tuolilta ja syömiset jää syömättä kun aloittavat pelleilyn. Kyllähän perusasiat ja -tavat pitää viitsiä osoittaa lapsile myös kesälomalla. ap
Meillä on lapset 7v ja 3v ja aika rennosti ollaan eli rytmi on siirtynyt kyllä myöhemmäksi. Oltiin reissussa ja sieltä jäi päälle se, että nukkumaan aletaan klo 22-23 ja aamulla herätään 9.30. Tosin ateriat syödään kyllä entiseen tyyliin eli kunnon aamupala (puuroa, hedelmää, leipää), sitten iltapäivällä ruoka (tässä välissä lapset ovat juosseet pihalla, trampoliinilla, hiekkalaatikolla, mies on tehnyt ulkotöitä ja minä kotitöitä), sitten noin klo 16 ollaan lähdetty jonnekin esim. kauppaan, mummolaan, leikkipuistoon jne. Iltapala on syöty entiseen aikaan eli noin klo 20, mutta se on ollut vähän yhdistelmä toista ruokaa ja iltapalaa eli tänään esim. lämpimiä voileipiä. Välissä syötiin muuten jätskit.
Nyt illalla puuhaillaan sisällä, isompi innostui tekemään puuhavihkoa, pienempi leikkii legoilla. Reilun tunnin päästä pestään hampaat ja aloitan iltasadut. Eilen luin tunnin (!), kun vähän esikoisen kanssa innostuttiin, tänään yritän sen normaalin 30 minuuttia.
Normaalisti meillä olisi aamupala klo 7.30, lounas klo 12, päivällinen klo 17 ja iltapala klo 20 ja nukkumaan klo 21.
Kumpi teillä lomalla ohjaa lapsia, esim että pöydässä ei riekuta, kumpi pesee lasten hampaat, käyttää suihkussa, lukee iltasadut ja huolehtii muutenkin lasten asiat?
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 20:34"]
Kumpi teillä lomalla ohjaa lapsia, esim että pöydässä ei riekuta, kumpi pesee lasten hampaat, käyttää suihkussa, lukee iltasadut ja huolehtii muutenkin lasten asiat?
[/quote]
Molemmat, ihan niinkuin joka ikinen päivä. Arkena huolehtii se joka ehtii ja jaksaa, lomalla samoin.
Miten te naiset suhtaudutte siihen, jos mies vaikka valvoo yömyöhälle koneen tai telkkarin ääressä ja sitten on seuraavan päivän väsynyt kun ei jaksaisi? Ja henkisesti poissaoleva? Mua ottaa niin aivoon tällainen. Muutko suhdaututte lungisti, jos mies on lomalla tuollainen?
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 20:40"]
Miten te naiset suhtaudutte siihen, jos mies vaikka valvoo yömyöhälle koneen tai telkkarin ääressä ja sitten on seuraavan päivän väsynyt kun ei jaksaisi? Ja henkisesti poissaoleva? Mua ottaa niin aivoon tällainen. Muutko suhdaututte lungisti, jos mies on lomalla tuollainen?
[/quote]
Molemmat valvotaan ja ollaan henkisesti poissaolevia välillä, lomalla ollaan vähän hunningolla kaikki joskus, niin lapset kuin aikuisetkin. Mene kuule ap töihin ja ala elää normaalia elämää. Ja löysää vähän. Kukaan ei mee rikki, vaikka aina ei olla niin energisiä tai aktiiviisia.
8 jatkaa.
Meilläkin lapset turhautuvat, ja kun tänään on ollut ankea päivä, eivät ole niin hyvin viihtyneet pihallakaan. Sisällä sitten on tullut huonoa käytöstä muutaman kerran. Juuri sanoin miehelle, että huomenna mennään joko Korkeasaareen tai Hoplopiin sään mukaan. Täytyyhän välillä olla jotain kunnon ohjelmaakin.
Meillä tosiaan heinäkuun kaksi ekaa viikkoa oli lomamatkaa, sitten viikko kotiinpaluun jälkeen oli todella tiukasti ohjelmoitua, kun oli kyläpaikkaa joka päivälle ja meille tuli kahdesti vieraita. Sen jälkeen on mennyt sitten tämä viikko ihan tosi rytmittömästi. Niinpä huomenna tehdään korjausliikettä. Viikonloppuna varmaan otetaan taas rennommin ja ensi viikolla on sitten taas pientä reissua tiedossa.
Ihan joka päivä ei voi olla rytmitöntä haahuilua, mutta en nyt mitään järkyttävän tiukkaa aikatauluakaan pitäisi. Voisiko olla niin, että sovitte miehen kanssa kompromissin ja jopa vuorot lasten viihdyttämisessä? Eli kun sinä viet lapset uimarannalle, niin seuraavana päivänä mies vie lapset vaikka leikkipuistoon. Näin toinen puoliso saa sitä omaa rentoutumisaikaansa hiljaisuudessa ja lapset pääsevät purkamaan energiaa ja käyttäytyvät siivosti loppupäivän. Meilläkin on niin, että minä enemmän vaadin jotain extraa lapsille mutta mies taas mielellään pitää heitä pihalla, kun tekee pihatöitä. Vien sitten lapset välillä kokonaan pois ja mies saa tehdä rauhassa ihan mitä lystää. Minä saan sitten sitä omaa aikaa, kun lapset ovat miehen kanssa pihalla.
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 20:40"]
Miten te naiset suhtaudutte siihen, jos mies vaikka valvoo yömyöhälle koneen tai telkkarin ääressä ja sitten on seuraavan päivän väsynyt kun ei jaksaisi? Ja henkisesti poissaoleva? Mua ottaa niin aivoon tällainen. Muutko suhdaututte lungisti, jos mies on lomalla tuollainen?
[/quote]
Minulla ei enää tuonkaltainen tilanne, mutta tajuan kyllä mitä aloittaja tarkoitat. Ehkä sinun kannattaisi jättää lomalla lapset isän hoitoon ja lähteä itse jonnekkin mukavaan paikkaan niin isä tajuaa, että loma ei ole pelkästään hänen. Jos isä osaa olla rento ja sillä aikaa silti lapset ovat ruokittu ja hoidettu niin sitten teillä on vain eri tyylit. Mutta voipi olla, että ei ole niin "rento" jos joutuu tekemään pakosta ikäviä asioitakin.
Meillä mies saa elää omaa elämäänsä, minä ja lapset lomailemme. Viime kesänä mies veti herneen oikein syvälle nenään, kun lähdin lasten kanssa siskon mökille (matkaa 200 km, lapset 3v, 6v ja 8v) enkä otanut häntä mukaan. Miksi ihmeessä olisin ottanut, kun hän kaikin tavoin osoitti, että hän on lomalla ja silloin häntä ei häiritä.
MInulla on päivärytmi, herään 6.30 joka aamu. Lapset heräilevät ennen kahdeksaa herättämättä, mies voi vanua vuoteessa puolille päivin. En jaksa odotella, että vaivautuu olemaan kanssamme, joten elämme, kuin häntä ei olisi. On käyty nytkin Särkänniemi ja sisävesiristeily ja ties mitä kotieläinpuistoja keskenämme ja mies soittaa perään iltapäivällä, että miksei ole ruokaa.
Kuulostaa, että teillä muilla on rauhallisia ja suht hyvin käyttäytyviä lapsia noin yleisesti! Missä on vika, kun meidän lapset eivät pysy ruokapöydän ääressä vaan syövät pari lusikallista ja lähtevät juoksentelemaan, riekkuvat ja hyppivät ja sekoilevat vaikka miten?! On meillä tekemistä ja menemistä tai ei, niin monta kertaa päivässä tekevät kaikkea typerää ja juurikin vaikka ruokailua on tuollaista levotonta häsläystä. Tai keksivät jotakin sotkemista vessassa tai riitelevät ja tappelevat, toinen satuttaa toista. Ollaanko me tosiaan oltu niin huonoja kasvattajia, vai missä on vika? Vaikka olen aina ohjannut ja neuvonut miten käyttäytyä, mielestäni kuitenkin sopivassa suhteessa vapaata ja rentoakin. Kuulostaa ihan, että teillä muilla lapset istuvat pöydässä ja syövät kun ruoka eteen annetaan, kun ette nosta noita puheenaiheiksi. ap
Mites muilla, ovatko miehenne aktiivisia lomalla lasten suhteen?
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 20:21"]
Kolmosvastaajelle: millaista lomanne oli kun lapset olivat leikki-ikäisiä? Kun heitä piti vahtia, huolehtia perusasioista ja olla leikittäjänäkin? Tekikö mies silloin jämptisti?
[/quote] Ollaan miehen kanssa molemmat aika paljon ulkona ja lapset ovat menneet aina siinä mukana. Meillä on pihalla leikkimökki, pari keinua, kiippari-liukumäki ja paljon tilaa juosta ja pelata. Jompikumpi on sitten illalla lähtenyt lasten kanssa sisälle, ei siinä juuri keskusteluja olla käyty, kummalle nyt on sopinut sillä hetkellä. Lapsetkaan eivät ole onneksi mitään mahdottomia villikoita, ovat aika samasta puusta veistettyjä meidän rauhallisten vanhempien kanssa.
Olin lasten kanssa kahdeksan vuotta kotona. Silloin mieheni teki paljon ulkomaan matkatöitä ja olin lasten kanssa 2-3 kertaa kuukaudessa muutamia päiviä yksin kotosalla. Pärjäsimme mainiosti ja välillä nytkin lapset kysyvät, että eikö isi voisi lähteä joskus työmatkalle. :-) Lomalla olimme paljon myös appivanhempien mökillä. Siellä anoppi saattoi istuttaa minut ja miehen viinilasin kanssa pöydän ääreen ja lähteä lasten kanssa iltapesulle. Iltasadut ja muut on aika usein hoitanut mieheni, mä otin enemmän sen aamupuolen hoitaakseni. :-)
t. 3
tottakai molempien tulee hoitaa lapsia saman verran, toki ymmärrän että mies haluaa lomalla joinakin aamuina nukkua vähän pitempään ja "lomailla" sen sijaan että joutuu lähtä aamulla aikasin töihin..mutta toki saa vaatia että olisi läsnä lapsille kuitenkin. on muuten aivan eri asia miehen, joka tavallisesti käy töissä, olla lasten kanssa yhtäkkiä kotona, kun taas äiti joka on joka päivä lasten kanssa kotona, kun hän on tottunut lasten päivärytmiin ja tietää miten ne saa "ruotuun" jos meno villiintyy ym..mies on yleensä enempi pihalla nuissa asioissa kun on päivät yleensä töissä ja ei ole tottunut kokoaika olla lasten kanssa.. mutta sopikaa miehen kanssa että esimerkiksi viimestään kympiltä aamulla alkaisitte jotain touhuamaan, edes omalla pihalla. tai jos hän ottais jonkun oman askareen vaikkapa terassille ja välillä vilkuilis lapsia, olemalla jotenkin läsnä lapsille.. ei lapset tarvitse todellakaan joka päivä kunnon ohjemia vaikka loma olisikin.. pitää oppia lastenkin olemaan ilman mitään ohjelmaa, muutenhan ovat aina kuin adhd lapsia jos kokoaika on ohjelmaa..lomalla lomaillaan!! ja ruokapöytätavat täytyy vaan opettaa lapsille, sitten kun ovat siihen valmiita.. oma 4v tyttäreni osaa todellakin käyttäytyä pöydässä kun olen ollut tarpeeksi tiukkana heti alkuunsa siinä asiassa. ei edes yritä lähteä kesken syömisen pois pöydästä.. tiukkana oltava jos haluaa että lapset osaa käyttäytyä.. sitten siihen ei tarvitse enää joka päivä puuttua kun jaksaa sen kankean alun...
olikohan mielessä muuta...kiireessä kirjoitan mutta tässäpä joitankin ajatuksia..
lomalla toki riidellään joka kodissa, vanhemmat nääs! se on normaalia ja siitä pääsee yli, ensimmäinen viikko neljästä viikosta menee monesti kinastellessa kun tuntuu että toinen on vain "edessä" :)
Mitä tehdä kun meillä kaksi aina huonosyömäistä lasta joitten kanssa joutunut temppuilemaan että syövät edes jotain (ihan ravintoterapeutti ohjeistanut että sama missä syövät ja millä leikkivät samalla kunhan jotain uppoaa...) ja nyt sitten kun ovat vajaa 3v ja 5v niin ruokapöytätavat ihan hirveitä? Pomppivat pois ja mitä milloinkin, riekkumista ja säätöä. Ei oikein toimi että ruoka sitten edestä pois, se ei ole tällaisille lapsille mikään rangaistus kun heille ihan ok ettei sitä ruokaa tule. Paljon rauhallisemmin menee jos kotona vain yksi vanhempi ja lapset, mutta jos molemmat niin perheen ruokailut on tosi kamalia sähläyksiä.
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 20:54"]
Kuulostaa, että teillä muilla on rauhallisia ja suht hyvin käyttäytyviä lapsia noin yleisesti! Missä on vika, kun meidän lapset eivät pysy ruokapöydän ääressä vaan syövät pari lusikallista ja lähtevät juoksentelemaan, riekkuvat ja hyppivät ja sekoilevat vaikka miten?! On meillä tekemistä ja menemistä tai ei, niin monta kertaa päivässä tekevät kaikkea typerää ja juurikin vaikka ruokailua on tuollaista levotonta häsläystä. Tai keksivät jotakin sotkemista vessassa tai riitelevät ja tappelevat, toinen satuttaa toista. Ollaanko me tosiaan oltu niin huonoja kasvattajia, vai missä on vika? Vaikka olen aina ohjannut ja neuvonut miten käyttäytyä, mielestäni kuitenkin sopivassa suhteessa vapaata ja rentoakin. Kuulostaa ihan, että teillä muilla lapset istuvat pöydässä ja syövät kun ruoka eteen annetaan, kun ette nosta noita puheenaiheiksi. ap
[/quote] niin istuukin ja melkein aina ovat istuneetkin pöydässä ruoka-aikana... vikaa en voi tietää kun ei näe tapahtumia paikanpäältä.. mutta ovathan lapsesi aika pieniä vielä apseni, varsinkin kaksivuotias... meillä oli noin joka toinenpäivä lomasta kotipäivä joka toinen oltiin jossakin,
käytiin mm.minigolfaamassa, kyläiltiin, puuhamaassa, mummolassa, hupikummussa, suomenlinnassa, luonnontieteellisessä museossa, lapset olivat vaarilla ja mammalla yhden yön yökylässä, linnanmäellä (ilmaislaitteissa), auroranportin liikkennepuistossa, uimassa kerran kaks viikossa järvessä, kahdessa angry brid puistossa...
tämän viikon lapset ovat olleet isän kanssa kun minä olen ollut töissä, maanantai oli lepopäivä, lasten kaveri kylässä, tiistaina olivat kyläilemässä, tänään kyläilemässä, huomenna uimaan ja mummi tulee yökylään ja perjantaina taas angry brid puistoon, kera kaverin ja eväiden =)
lepposasti tehdään ei kellon kanssa heräillään 10-12 välissä, syödään tuhti "aamupala" ja lähdetään... tullaan kotiin syödään päivällinen ja iltapala..
meillä lapset ovat 4 ja 9-vuotiaat joten viihtyvät ulkonA kavereitten kanssa ja kahdestaakin, siellä ovat vesisotaa, saippuakuplia(jätti) keinuvat, jalkapalloa, katusählyä, piilosta, kerran n. viikossa grillataan
Lomalla pitää ottaa rennosti!