Miten suhtautua kaveriin, joka on niin kiireinen että ei ole yli vuoteen ehtinyt tavata? Kuitenkin ihan tavallista
työtä tekee. On perheellinen mutta lapset on kaikki jo yli kymmenen joten ei mitään vauva-aikojen hulinaa enää. En enää viitsi ehdottaa mitään kun tuntuu että aikaa ei koskaan ole.
Kommentit (9)
Riippuu vähän siitäkin, miten kaukana toisistanne asutte.
Mistä me tiedetään, kun ei tunneta koko ihmistä eikä tiedetä sen kiireistä.
Riippuu millaista yhteydenpito muuten on. Jos on yhä mukava, oma itsensä niin luottaisin että aikaa taas joskus löytyy. Minulla on pari ystävää, joiden näkemisessä on välillä ollut parinkin vuoden tauko. Siihen on mahtunut lasten sairastelua, erokriisi, läheisen syöpä jne. Kaikenlaista voi olla, mistä ei ehkä heti halua edes puhua. Silti joku yhteys on säilynyt ja sitten kun taas nähdään, juttu jatkuu kuin ei oltaisi "erossa" oltukaan.
Kokemuksesta sanoisin, että tapaamisessa ei sitten ole hänelle tärkeää. Yleensä ihmiset järjestävät aikaa tärkeille jutuille... Ikävää sanoa näin.
Minulla oli parikin tuollaista kaveria ja etäisyyttä vain muutamia kilometrejä. En jaksanut enää yrittää, vaikka aina sanoivat miten tärkeä ystävä olen, koska aikaa ei heillä ollut. Eivätpä ole kaivanneetkaan vaikka vuosia on nyt kulunut viimeisestä tapaamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta sanoisin, että tapaamisessa ei sitten ole hänelle tärkeää. Yleensä ihmiset järjestävät aikaa tärkeille jutuille... Ikävää sanoa näin.
Se on hassua miten yksi kaverikin sanoi samassa lauseessa, että sinulle on aina aikaa ja miten ei aikaa tavata ketään (oli tavannut muita kavereita kuitenkin) ja miten olen yksi tärkeimmistä ihmisistä hänelle. Ei pieniä lapsia ja ajoi aina töihinkin meidän läheltä.
Voisitko kertoa vähän enemmän asiasta?
Esim. oletko tehnyt aloitteen monta kertaa ja hän on aina sanonut, ettei pysty?
Vai oletko odotellut, että hän ottaisi yhteyttä?
Voisiko olla että kaverisi rahatilanne on niin huono, ettei pysty maksamaan aterioita ja drinkkejä, mutta ei halua maksattaa sinullakaan? Siinä on syy, miksi en itse tapaa kavereita kovin paljoa, kun ei vaan ole varaa.
Toisaalta lapsilla, vaikka eivät ole enää pieniä, voi olla jotain ongelmia/sairautta. Avioliitossa voi olla ongelmia. Kaverillasi voi olla itsellään joku sairaus, josta ei halua puhua. Tms.
Ei häntä kiinnosta, anna olla.