Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Parinvalinnasta
22.07.2013 |
Kuinka monet valitsevat vain "jonkun" suht ookoon ihmisen puolisoksi? Miltä se tuntuu?
Olen koko elämäni odottanut että löytäisin rakkauden. Monia yritelmiä on ollut ja olen asunutkin miehen kanssa pari kertaa. Olen nyt 41v (nainen). En tiedä onko tässä enää järkeä. Silloin harvoin kun olen tykännyt jostain enemmän, kohde on ollut sillä hetkellä varattu tai kiinnostukset ihan erilaiset kuitenkin.
Lapsi minulla on jo nuoruuden liitosta joten sitä en ole vailla.
Ystäväni ehdotti että ottaisin lähipiiristämme sinkkupoikamiehen "Paten", joka on kiltti ja kunnollinen. Vätys, mutta kuitenkin. Ystävä itse on valinnut aikoinaan miehen etupäässä järkiperustein ja kertoi sen silloin myös avoimesti. ei ollut mikään suuren rakkauden liitto. Hyvä valinta tosin.
Tekevätkö ihmiset tosiaan paljon sellaista että ottavat jonkun henkilön elämänkumppanikseen joka nyt on kätevästi siinä, esimerkiksi naapurustossa tai kaverin kaveri ja sinkku. Tosi kallistahan tätä vuokraa on maksaa yksin, joten kipeästi tarvitsisin siihen jakajaa, sekä auttavia käsiä kodin töihin. Mutta mielestäni se on ihan väärin sitä miestä kohtaan! En myöskään usko että jaksaisin kovin kauan sellaista näyttelemistä. Kyllähän minä tuosta Patesta vaikka ihan pidän, ei siinä mitään, mutta hän on minulle ihan tusinamies, ei erotu seinätapetista, en tunne häntä kohdaan yhtään mitään.
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luonteesta kiinni. Mä en pystyisi olemaan laimeassa tunne liitossa, haluan vahvat tunteet, villiä, vatsaa kihelmöivää.. jnemieluummin kun järkevästi varakkaan ok miehen.
Olen niin kyllästynyt tunnekuohuihmisiin, jotka toikkaroivat suhteesta toiseen hakemassa niitä suuria tunteita. Ja voi sitä itkun määrää kun tääkään ei ollut se oikea. Yritäpä siinä sitten aikuiselle ihmiselle opettaa ettei mitään oikeita olekaan, tunnekuohut laantuu suhteissa, ja aikuinen elämä ei ole mitään silmät suurina pällistelyä ja puhkumista, vaan sitä että pistät asiat toimimaan. "Mutku mä haluun suuria tunteita!" Joo, mutku mä en jaksa kuunnella.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2013 klo 10:36"]
Luonteesta kiinni. Mä en pystyisi olemaan laimeassa tunne liitossa, haluan vahvat tunteet, villiä, vatsaa kihelmöivää.. jnemieluummin kun järkevästi varakkaan ok miehen.
[/quote]
Feministit taistelivat vuosikymmeniä taatakseen naiselle taloudellisen riippumattomuuden miehestä. Miksi siis pidät miehen varallisuutta tärkeimpänä kriteerinä parinvalinnassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.07.2013 klo 12:18"]
[quote author="Vierailija" time="23.07.2013 klo 10:36"]
Luonteesta kiinni. Mä en pystyisi olemaan laimeassa tunne liitossa, haluan vahvat tunteet, villiä, vatsaa kihelmöivää.. jnemieluummin kun järkevästi varakkaan ok miehen.
[/quote]
Feministit taistelivat vuosikymmeniä taatakseen naiselle taloudellisen riippumattomuuden miehestä. Miksi siis pidät miehen varallisuutta tärkeimpänä kriteerinä parinvalinnassa?
[/quote] ööööö...miten se luetunymmärtäminen...
Kyllä minä olen saanut suuria tunteita aikaa myös nelikymppisenä. Mutta jos menet ja tyydyt, niin et tule tietämään suurista tunteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.07.2013 klo 12:01"]
Olen niin kyllästynyt tunnekuohuihmisiin, jotka toikkaroivat suhteesta toiseen hakemassa niitä suuria tunteita. Ja voi sitä itkun määrää kun tääkään ei ollut se oikea. Yritäpä siinä sitten aikuiselle ihmiselle opettaa ettei mitään oikeita olekaan, tunnekuohut laantuu suhteissa, ja aikuinen elämä ei ole mitään silmät suurina pällistelyä ja puhkumista, vaan sitä että pistät asiat toimimaan. "Mutku mä haluun suuria tunteita!" Joo, mutku mä en jaksa kuunnella.
[/quote]
Elän aika pitkälle tunteella. Olen parisuhteessa koska rakastuin, ihan ensimmäistä kertaa elämässäni. Tunteiden vuoristorataa on ollut suuntaan ja toiseen mutta liitto on kestänyt. Jos ei alun alkaenkin olisi ollut vahvaa tunnetta siitä oikeasta, olisin edelleen yksin. Säälin ihmisiä jotka menevät suhteeseen järkiperustein. Romantiikkaa on oikeasti olemassa, on olemassa "se oikea", on olemassa elämää järkyttäviä hetkiä kun tajuaa että tuon haluan ja se haluaa minut, on olemassa tajunnan räjäyttäviä rakkauden hetkiä. Jos itse et ole niitä kokenut, se ei merkitse sitä että tosielämän romatiikka olisi jotain turhaa hömppää. Sitä se ei ole, vaan rakkaus on vahva ja elämään sisältöä luova ilmiö, toden totta väkevämpi kuin tulen hehku ja kuolemaa voimakkaampi. Puhun omasta kokemuksesta.
kyllä se on tärkeää että on himoitsee ja rakastaa kumppaniaan. varsinkin seksuaalinen himo on tärkeää, muuten voi seksielämä näivettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän ihmiset pariutuvat eri syistä. Itse en ainakaan kykenisi ratkaisuun jossa asuisin miehen kanssa johon en tuntisi minkäänlaista tunteen paloa. Ystäväni alkoi seurustelemaan miehen kanssa joka vaikutti kaikin puolin hyvältä. Missään vaiheessa hän ei ollut mielestäni oikeasti rakastunut mieheen. Olen nähnyt millainen ystäväni on rakastuneena. Hän halusi vain helpottaa taloudellista tilannettaan. Suhde ei kestänyt.
luepa kirja Josefsson Dan, Egil Linne Kestävän suhteen salaisuus. Löytyy myös kirjastosta.
http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=7083
Itse luin sen juuri ja oli mielenkiintoinen, siinä käsiteltiin lyhyesti mm. kiintymyssuhdeteroia ja se, miten se vaikuttaa kiintymyssuhteisiin vielä aikuisenakin. Ihan vaan mielenkiinnosta, vaikka parisuhde ei sinua nyt niin kiinnostaisikaan (kirjassa kerrotaan myös syitä siihen, miksi se ei ehkä kiinnosta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainakin monet miehet tyytyvät siihen jonka saavat. ensin haaveilevat kaunottarista mutta kun huomaavat etteivät saa kuin naurua päin näköä, siirtyvät "alemmas".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sanoisi, että "tyydyin" aviomieheeni, mutta ei tämä koskaan ole ollut sellaista hullaantumista kuin ensirakkauteeni aikoinaan. Rakastan ja kunnioitan miestäni, viihdyn hänen kanssaan, hän on erinomainen isä lapsellemme. Kuulostaa ehkä jotenkin tylsältä, mutta valitsin hänet osittain järkiperustein. Päälle kolmikymppisenä en kaipaa seikkailuja tai jännitystä elämään, vaan arvostan toimivaa arkea ja sitä, että voin luottaa mieheeni. Uskon, että tämä avioliitto kestää loppuelämämme.
Jos kerran rakastat miestäsi ja viihdyt hänen kanssaan, niin ethän silloin ole valinnut miestä järkiperustein.
Millaista hullaantumisen tai rakastumisen tulisi teidän mielestä olla, jotta se täyttäisi rakkauteen perustuvan (eli ei järkiperusteisen) liiton tunnusmerkit? Välillä mietityttää. Ihmiset ja suhteet ovat niin erilaisia. Rakastuminen on myös toisenlaista vaikka kolmekymppisenä kuin se oli silloin kun oli seitsemäntoista.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 15:45"]
Millaista hullaantumisen tai rakastumisen tulisi teidän mielestä olla, jotta se täyttäisi rakkauteen perustuvan (eli ei järkiperusteisen) liiton tunnusmerkit? Välillä mietityttää. Ihmiset ja suhteet ovat niin erilaisia. Rakastuminen on myös toisenlaista vaikka kolmekymppisenä kuin se oli silloin kun oli seitsemäntoista.
[/quote]
No ainakin se, että se kumppani tuntuisi jollainlailla erityiseltä. Ei olis semmoinen tunne, että ihan yhtä hyvin sen tilalla voisi olla kuka tahansa ihan ok mies. Vaan kokisi edes jotain yhteyttä jo aluksi, joka erottaisi tilanteen siitä että juttelee jonkun kenen tahansa työkaverin tai naapurin kanssa (en kiellä, etteikö tietysti näihinkin voisi ihastua).
Kyllä sen tietää, jos on ihastunut. Ja senkin, jos ei ole.
Mä pähkäilen täällä samaa kuin ap., olen 30 ja lapseton. Ja mietin, että mitä jos en enää koskaan ihastu kehenkään sellaiseen, joka oikeasti olisi saatavilla (olisi siis vapaa ja minustakin kiinnostunut parisuhdemielessä), kun en tähänkään asti ole ihastunut. Musta on kyllä kiinnostunut useampikin ihan ok mies, en vaan itse tunne mielestäni tarpeeksi voimakkaasti heitä kohtaan.
Sitäkin mietin, että mitä te järkiliitoissa olevat naiset teette, kun mies tekee rakkaudentunnustuksia ja itse ei vain pysty tuntemaan samoin häntä kohtaan. Valehtelette? Vaihdatte puheenaihetta? Sanotte jotain "oot säkin ihan kiva" kun toinen kertoo sulle että oot hänen elämänsä nainen ja hän on ihan hulluna sinuun?
Tää on ehkä suurimpia syitä siihen, miksei musta ole järkiliittoon, koen kauhean raskaaksi että pitäisi peitellä omien tunteidensa puutetta. Ja koen myös, että olis väärin alkaa suhteeseen miehen kanssa, jonka tunteisiin ei aidosti pysty vastaamaan. Vai onko nuo yleensä molemminpuolisia ja kumpikin tunnustaa sen, että ei meillä nyt tässä kummempia intohimoja ollut alunperinkään toisiamme kohtaan.
Kirjoituksestasi tuli ajatelleeksi, että jotkut ihmiset vain eivät syystä tai toisesta rakastu samaan tapaan kuin toiset. Ehkä olet ihminen, joka ei koskaan koe valtaisia romanttisia tunnekuohuja? Oletko?
Ajattelisin myös, että se on ehkä väärin puolisoa kohtaan, jos pariutuu vain siksi, että on joku. Mutta aika moni varmasti niin tekee ja toisaalta on pariskuntia, joissa molemmat ovat pääasiassa järkisyistä. Usein myös rakkaus saattaa kasvaa ajan myötä, ja ehkä sinä olet sellainen, joka ei ihastu helposti, mutta voisi kiintyä vuosien myötä. Tai sitten vain et ole kohdannut miestä, jonka kanssa kannattaisi elää. Jotkut vain ovat yksineläjiä, ja on siinäkin monta hyvää puolta. Ei kannata stressata pariutumisella.
Varmasti usein - varsinkin vähemmän tavoitelluilla ihmisillä - parinvalinta on sitä, että tyydytään siihen, joka ottaa. Surullista sinällään, koska silloin myös tyytyy helposti huonoonkin suhteeseen.
Alue: Aihe vapaa
nostan..