Yo-juhlat elokuun lopussa, taitaa peruuntua taas?
Kevään ylioppilaiden juhla koululla siirrettiin 29.8 päivään ja moni pitämässä kotina juhlia tuolloin. Niin oli tarkoitus meilläkin, mutta taitaa koronan toinen aalto estää kotijuhlat. Mitäs te muut juhlia suunnitelleet arvelette miten tulee käymään? Ehdittiin kutsut laittaa mutta ainahan voi perua.
Kommentit (353)
Näin netissä että ainakin myös Pieksämäellä on peruttu.
Juhlat suosiolla sitten ensi keväälle, jos ei tänä syksynä onnistu.
Mutta tämän vuoden kevään ylioppilaat kirjoittivat niin haastavissa olosuhteissa, kun poikkeusolot ja kirjoituspäiviä aikaistettiin, että ovat ehdottomasti juhlansa ansainneet. Juhlien järjestämättä jättäminen antaisi yhteiskunnan osalta sellaisen viestin heitä kohtaan, että ikään kuin heidän saavutuksensa eivät olisi minkään arvoisia. Kysynpä vain, näinkö yhteiskuntamme kohtelee nuoria? Näin vähänkö nuoremme heille merkitsevät?
Kävin lukemassa Pieksämäen lukion tiedotteen perumisesta. Syynä mm. syksyn yo-kirjoitusten turvaaminen. Mitä tekee Helsinki, Espoo ja Vantaa? Luulisi kohta selviävän. Jyväskylä, Kouvola ja Pieksämäki peruuttaneet vaikka noissa koronaa vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Moniko on jo perunut juhlat nyt ihan lähiaikoina, etenkin pääkaupunkiseudulla? Oikein toivon, etyä lukio nyt ilmoittaisi ettei mitään juhlaa pidetä. Sen tiedon jälkeen olisi helppo perua kotijuhlat.
* viime aikoina!!!
* että
Vierailija kirjoitti:
Juhlat suosiolla sitten ensi keväälle, jos ei tänä syksynä onnistu.
Mutta tämän vuoden kevään ylioppilaat kirjoittivat niin haastavissa olosuhteissa, kun poikkeusolot ja kirjoituspäiviä aikaistettiin, että ovat ehdottomasti juhlansa ansainneet. Juhlien järjestämättä jättäminen antaisi yhteiskunnan osalta sellaisen viestin heitä kohtaan, että ikään kuin heidän saavutuksensa eivät olisi minkään arvoisia. Kysynpä vain, näinkö yhteiskuntamme kohtelee nuoria? Näin vähänkö nuoremme heille merkitsevät?
Yhteiskunta kohtelee nuoria niin hyvin, että ajattelee heidän terveyttään ensin ja juhlimista vasta sitten.
Juhlimme pienimuotoisesti keväällä kun tilanne oli parempi. Oli aavistus taas syksystä... Voihan juhlat siirtää aikaan kun kaikki on paremmin:) Uskon että tämän vuoden ylioppilaita ei unohdeta juhlien osalta.
Peruuntuuko sitten myös kaikki rippijuhlat, häät, synttärit, tapahtumat? Yökerhot, baarit, ravintot, leffat, koulut suljetaan? Ei varmaankaan, pääasia että niitä yo-juhlia ei saa pitää, kaikki muu sallittua??
Hassua että jotkut pikkukaupungit peruu mutta Helsingissä ja Turussa aiotaan pitää.
Ei näitä mitenkään valtakunnallisesti tulla peruuttamaan, mutta vastuu on jälleen yksilöillä. Ymmärrän täysin sen, että nuoret haluavat tätä juhlistaa, mutta mielestäni pitäisi pitää mielessä se, että elämme poikkeusaikoja. Juhlia ehtii myöhemminkin.493
Kunta-tai kaupunkikohtaiset päätökset koulun juhlien osalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän tuttava kutsui tyttärensä ylioppilajuhliin 29.8 ilmoitin, että emme uskalla ottaa riskiä, sillä niinpaljon riskihenkilöitä joiden kanssa olemme tekemisissä. Toki nuorta muistimme jo keväällä kun lehdessä oli tilinumero ym.
Nyt on sitten välit poikki😞Mitä tuttava vastasi?
Vastasi " no meitä ei näy myös sitten aikanaan teidän Tiinan ylioppilasjuhlissa"
Senjälkeen radiohiljaisuus.
( nimi muutettu)
En tiedä teidän taustojanne, mutta meillä ainakin tuntuu että juuri ne ihmiset jotka muutenkin ovat eri aikoina kehitelleet yhtä sun toista syytä kieltäytyä, niin kieltäytyvät nyt koronaan vedoten.
Itse ei tulisi mieleen vastata kuten teille oli vastattu. Vaikea ymmärtää tilannetta, jos kuitenkin muuten olette käyneet juhlissa yms. kutsuttaessa heillä. Toisaalta, jos taustalla on muutakin, niin silloin tuo vastaus voi juontaa jo pidemmän ajan taustoista.
Vierailija kirjoitti:
Kävin lukemassa Pieksämäen lukion tiedotteen perumisesta. Syynä mm. syksyn yo-kirjoitusten turvaaminen. Mitä tekee Helsinki, Espoo ja Vantaa? Luulisi kohta selviävän. Jyväskylä, Kouvola ja Pieksämäki peruuttaneet vaikka noissa koronaa vähemmän.
Mistä löytyy tietoa Jyväskylän perumisesta?
Ainakaan Gradian Wilmassa ei ole, enkä sivuiltakaan löytänyt, ei myöskään Norssin.
IB-lukion osalta on tullut tieto, että vanhemmat jne. yleisö ei pääse perjantain 28.8. lakitukseen, mutta lakitus kyllä järjestetään.
Kysyjälle 294: tässä Jyväskylän tiedote: https://www.gradia.fi/gradiassa-ei-jarjesteta-ylioppilasjuhlia-elokuussa
Höpö höpö, ap. Tuolla mentaliteetilla kaikki juhlat saa pysyvästi lopettaa - onhan meillä säännöllinen inluenssakausi. Influenssahan on koronaa paljon vaarallisempi.
Älkää enää ikinä, IKINÄ, suunnitelko mitään juhlia. Voi tulla joku epidemia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän tuttava kutsui tyttärensä ylioppilajuhliin 29.8 ilmoitin, että emme uskalla ottaa riskiä, sillä niinpaljon riskihenkilöitä joiden kanssa olemme tekemisissä. Toki nuorta muistimme jo keväällä kun lehdessä oli tilinumero ym.
Nyt on sitten välit poikki😞Mitä tuttava vastasi?
Vastasi " no meitä ei näy myös sitten aikanaan teidän Tiinan ylioppilasjuhlissa"
Senjälkeen radiohiljaisuus.
( nimi muutettu)En tiedä teidän taustojanne, mutta meillä ainakin tuntuu että juuri ne ihmiset jotka muutenkin ovat eri aikoina kehitelleet yhtä sun toista syytä kieltäytyä, niin kieltäytyvät nyt koronaan vedoten.
Itse ei tulisi mieleen vastata kuten teille oli vastattu. Vaikea ymmärtää tilannetta, jos kuitenkin muuten olette käyneet juhlissa yms. kutsuttaessa heillä. Toisaalta, jos taustalla on muutakin, niin silloin tuo vastaus voi juontaa jo pidemmän ajan taustoista.
Joo, aivan varmasti moni käyttää tekosyynä.
Me pidetään noin 70 henkilöä tulee, eikä juhlia enää peruta, tuli mikä tuli. Käsidesiä on tarjolla, maskit ja turvavälit on jokaisen omalla vastuulla.
Siinä varmaan voi laittaa asioita vähän vastakkain, että miltä se sitten tuntuisi, jos siellä juhlissa onkin joku koronan kantaja ja sairastuttaa ihmisiä. Voi kai ne juhlat pitää myöhemminkin, vaikka ensi keväänä. Tai juhlii jotain muuta, pitää vaikka ensi kesänä koronastaselviytymisjuhlat :) Tai juhlikaa pienemmällä porukalla, oman perheen kesken.