Kotiäitiyden parhaat puolet...?

Oma aika ja se että saa tehdä kotihommia rauhassa, kun lapset on koulussa. Ehtii paneutua läksyissä auttamiseen. Siisti koti ja järkevä rahankäyttö. Kokonaan vapaat viikonloput perheelle.

Odotan esikoista ja haluaisin kovasti kuulla kokemuksia :)

Oma aika, saa olla kotona kun mies elättää. Kotityöt tekee tunnissa. On niinkuin koko ajan lomaa ja saa olla lastenkanssa, pitkitetty viikonloppu menossa.

Kuulostaa ihanalta! <3 :) Ja kyllähän siinä sivussa pystyy sitten helpostikin karistaan raskauskilot pois... ?! Ja nukkuisi sillon, kun pikkuinenkin? :o 

Esikoisen aikana nautin kotiäitiydestä sen ensimmäisen vuoden verran. Sai käydä vauvan kanssa kävelyllä juuri silloin kun halusi, sai tehtyä kotihommia rauhassa ja toki sitten kaikkea muutakin ylimääräistä mitä ei työssäkäyvänä ehtinyt/viitsinyt. Sai nukkua silloin kun vauvakin nukkui (=aamulla pitkään :D).

Kotiäitiyden paras puoli on se, kun näkee lapsen kasvun ja kehityksen ja on aikaa olla lapsen kanssa. Jokainen hetki tuntuu arvokkaalta, koska pieni lapsi kasvaa niin nopeasti.

Ja sanoisin että kannattaa keskittyä alkuun johonkin muuhun kuin siihen raskauskilojen karistamiseen. Sen ehtii myöhemminkin.

Voi muistelen sitä aikaa haikein mielin. Ihanaa aikaa. Ei ollu työstressiä.

Kiitos kaikille vastauksista! :) Itsestä juuri tuo stressittömyys tuntuu ihanalta ajatukselta.. ensin opiskelin korkeekoulussa ja sain ylisuorittamisesta vatsahaavan ja nyt olen töissä paikassa, jossa stressiä on välillä kovin paljon.. Toivon ja HALUAN, etten stressaa tästä raskaudesta enkä kotiäitiydestä <3

Olin kotona vauvavuoden, mahtavaa oli se ettei kelloa tarvinnut tuijottaa vaan aikaa laskettiin syöttöjen ja päiväunien mukaan. Pitkät, rauhalliset aamut oli parasta.

Sain itse kasvattaa omat lapsemme. Nyt kun esikoinen muutti jo pois, asiaa osaa todella arvostaa. Se oli kotiäitiyden paras puoli minusta. Toinen oli se, että sain viettää todella paljon aikaa lastemme kanssa. Samoin isä, joka oli myös koti-isänä toista vuotta.

Ovat olleet elämämme parhaita vuosia.

Jos multa kysytään kotiäitiyden parhaita puolia silloin, kun olin vain esikoisen kanssa, ja nyt, kun olen kolmen lapsen kotiäitinä, vastaus olisi täysin eri. Olen ollut kotiäitinä esikoisen ollessa 0-9kk ikäinen, toisen lapsen ollessa 0-1v3kk sekä kolmannen lapsen ollessa 0-7kk ja palasin kotiäidiksi tän kolmannen ollessa 10kk. Nyt olen kotiäitinä lähes 8v:n, 4v:n ja 1v4kk:n kanssa. Kaikki nämä kokemukset on olleet erilaisia keskenään. Tällä hetkellä tykkään kotona olosta, koska olen oppinut rentoutumaan enkä enää pingota siivouksesta, tekemättömistä kotitöistä ja siitä, etten saa tehtyä ainuttakaan hommaa alusta loppuun ilman neljää keskeytystä. Nämä on olleet mulle kaikkein kovin paikka hyväksyä tässä kotonaolossa. 

Nyt, kun lapsia on kolme, päivät on täynnä tohinaa ja kaaosta. Sinänsä on mukavaa, kun voi mennä kauppaan päivällä eikä ole pakko tunkea sinne neljän jälkeen kun koko muukin kaupunki on siellä, ja on enemmän varaa sopia tapaamisia ja kyläilyjä kavereiden kanssa eikä niitä tarvitse tunkea iltoihin ja viikonloppuihin, on ihanaa voida seurata lasten kasvua, saada opettaa heille asioita, touhuta heidän kanssaan pitkin päivää, voida katsoa läksyt heti koulun jälkeen, on kivaa ettei tarvi repiä unisia lapsia sängystä raahatakseen heidät päiväkotiin, ei tarvi stressata töistä myöhästymisestä eikä juosta viime tipassa hakemaan lapsia eikä tarvi tuntea huonoa omatuntoa siitä että ehtii olemaan liian vähän lasten kanssa. Mutta lapset pitää myös huolen siitä, että aikataulu on olemassa. Koululainen pitää huolehtia kouluun, kerholainen pitää viedä kerhoon ja hakea sieltä, pienin kaipaa puuhaa ja ulkoilua. Lounas pitää tehdä, jäljet siivota saman tien, leluja ja vaatteita kertyy ympäriinsä enemmän kuin ehtii siivota, pyykkiä saa pyörittää päivittäin, välipala pitää tarjota, koululaisen läksyt tarkistaa, huolehtia riittävistä koulutarvikkeista, tehdä päivällistä, vaihtaa vaipat, yrittää siivota eteisestä hiekat ennenkuin ne leviää ympäriinsä, laittaa märät vaatteet kuivumaan... Hommaa riittää siis. Ja yöunet voi olla mitä hyvänsä, kaikki kolme saattavat nukkua koko yön tai sitten kuka tahansa saattaa herätä yöllä, montakin kertaa, ja aamulla kainalosta löytyy aviomiehen sijasta 1-3 lasta ja 2 kissaa. Aviomies on karannut vierashuoneeseen kolmen aikaan yöllä, kun ei pystynyt nukkumaan kunnolla, koska vatsan päällä poikittain makasi metrin mittainen ihmisolento.

Esikoista odottaessani minäkin ajattelin, että sitten mulla on omaa aikaa, ehdin lakkailla varpaankynsiä ja shoppailla, laittaa hyvää ruokaa ja syödä rauhassa, jutella pitkiä puheluita ja käydä kahvittelemassa kavereiden kanssa, ja voin nukkua päikkäreitä ja niin edelleen. Totuus oli aivan toinen - ensimmäisen vuoden vauva huusi kaikki yöt läpeensä, ja ennenkin hän oppi liikkumaan itse, hän oli tyytyväinen vain ja ainoastaan kantoliinassa jatkuvassa liikkeessä. Kyllä, raskauskilot karisi, kun käveli maratonin päivässä, ja kaupassa sai osakseen outoja katseita, kun veivasi tangoa, jenkkaa ja humppaa kassajonossa estääkseen vauvaa karjumasta keuhkojaan riekaleiksi. Painoa muuten lähti liiankin kanssa, hormonitoiminta sekosi kun ei saanut syödä lähes ollenkaan, unirytmi meni niin sekaisin että sen korjaamiseen meni lähes neljä vuotta. Niin, ja tietysti minä odotin kieli pitkänä että lapsi lähtee itse liikkeelle, jotta saan hetken istuakin. No, viihtyi se itsekseen hyvin, kun sai  itse liikkua, mutta minä kalastin lasta kissanhiekkalaatikosta, vessanpöntöstä, kirjahyllystä,  pöydältä, tiskialtaasta, joka paikasta, eikä se pysynyt hetkeäkään paikoillaan. 

Tiedän, ettet pyytänyt kauhukuvia, mutta kerroinpa silti - tämä voi olla yksi asia mihin kuitenkin kannattaa varautua. Näistä kolmesta yksikään ei ole nukkunut kuin klo 6 asti aamuisin, joten pitkät aamut on saanut unohtaa. Mutta se tärkein pointti: se menee ohi :) tämä kauhuvauva, esikoiseni, menee tokalle luokalle kouluun, ja on aivan loistotapaus, aivan ihana lapsi. Toisaalta se toinen, meidän unelmavauva, joka ei itkeskellyt turhia ja oli aina tyytyväinen, on vasta pääsemässä yli karmaisevasta uhmaiästä. Kolmas, joka oli saman tyyppinen kuin esikoinen, muttei yhtä haastava, on parhaimmillaan aivan hurmaava pakkaus, karmeimmillaan ikkunoita huudollaan särkevä kiljukaula. Juuri, kun alat tottua johonkin, se muuttuu - sen voin luvata :)

Miksi naiset ei anna miesten jäädä lapsia hoitamaan kotiin vanhempainvapaalle, vaan mieluummin itse jäävät ja perustelevat sitten syillä (raha, mies ei halua tms) vaikka oikea syy on se, että se on palkallinen äidin oma vapaa pitkitetty viikonloppu?