Miksi lapsi (1,5v) heittelee vieraita tavaroilla?
Siis tää varmaan kuulostaa ihan hullulta, mutta tyttäremme heittelee siis tavaroita kaikkia vieraita päin. Se voi olla naapurin mummeli joka ihastelee tytön kesähattua, tai se voi olla hiekkalaatikon ennestään tuntematon parivuotias poika, se voi olla hihnassa oleva koira tai jopa ankkapuiston ankka! Aina pitää heittää se just sillä hetkellä kädessä oleva esine (lapio, laukku, leipä) tai sitten otetaan kivi / hiekkaa maasta ja heitetään.
Ei siis heitä minua tai isäänsä millään, ja jos heittäisikin niin toki sillä olisi seuraksensa. Ulkona kun heittää niin sanon että ei saa heitellä tavaroita, se on rumasti tehty ja toista voi sattua. Heittely jatkunut koko kesän.
Tänään MINUA hävetti kun heitti 1-vuotiasta poikaa pienellä leluautolla ja sitten pallolla. Sanoin tytölle että jos vielä heittää niin lähdetään pois. Heitti hiekkaa ja huudon saattelemana lähdettiin pois. :( Olen yrittänyt ennakoidakin, tyttö tietää mitä tarkoittaa "nätisti", mutta sitäkin saisi toitottaa parin sekunnin välein... :/
Kommentit (11)
Se heitää miksi että voi heittää ja sinun tehtäväsi on estää heitot ja kasvattaa lapsesi niin ettei heitä.
Todennäköisesti on huomannut, että sillä tavalla saa huomiota ja ihmisistä jänniä reaktioita. Uskoisin, että on jännää kokeilla mitä tällä kertaa tapahtuu, kun viskaa tavaran kohti. Ja on hyvin palkitsevaa tehdä niin, kun aina tapahtuu jotain.
Pystyisittekö harhauttamaan lasta niin, että hän ei muista heittää tavaraa tai ottamaan tavaran pois ennen kuin aikoo heittää? Ja voisitte opettaa lapselle vaikka moikkaamaan kädellään sen asemesta ja sitten kehutte paljon, kun lapsi tekee niin. Meillä lapsi yritti tuossa iässä aina repiä meitä hiuksista, mutta opetimme häntä silittämään, ja hiljalleen malttoi vaihtaa repimisen silittämiseen, kun huomasi meidän ilahtuvan siitä. Hän yritti repimisellä luoda kontaktia, eikä keksinyt järkevämpää tapaa ennen kuin hänelle opetettiin.
Parasta olisi tietty, jos kukaan ei reagoisi mitenkään, jolloin heittelemisessä ei olisi mitään jännää, mutta vieraita ihmisiä voi olla vaikea saada olemaan huomaamatta koko heittelyä.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 14:00"]
Se heitää miksi että voi heittää ja sinun tehtäväsi on estää heitot ja kasvattaa lapsesi niin ettei heitä.
[/quote]
Näin on!
Ei kannattaisi varoitella että jos heittää kolmannen kerran niin sitten lähdetään pois. Vaan kerrasta poikki. Myös tuo nelosen vaihtoehtoisen käytöksen opettaminen kuulostaa hyvältä.
Se loppuu kyllä.
Minusta se voi olla jopa sitäkin että saa huomion tuolla. Puhutaan vielä todella kypsymättömästä lapsesta niin on melko julmaakin lähteä antamaan noin suuria rangaistuksia kuin lähteä puistosta -1- vuotiaan kanssa..
Opeta mielummin pyytämään anteeksi, vaikka sekin on vasta parin vuoden päästä oleellinen osata niin minusta se riittää että irvistää lapselle (huomaa ettei kukaan naura) ja ohjaa jotain muuta tekemään.
Tuo on saanut alkunsa leikistä, kun lapsi oppii että joku putoaa tai heittää niin ihmiset nauraa ja se on mukavaa niin tämä on nyt tähän kuuluvaa. Voit vaikka antaa pallon ja sanot että palloa heitetään, ei hiekkaa. Tai palloa heitetään, pipo kuuluu päähän.
Kyllä se menee ohi, ei sinun tarvitse sitä alkaa suurentamaan isoksi ongelmaksi. Ohjaa ja opeta. Nyt kun talutat jo taaperoa pois leikkipuistosta niin kannattaa miettiä vaikka miehen kanssa että minkälaisia sääntöjä voisi pienellä lapsella olla ja miten käyttäydytte ongelmatilanteissa. Teillä on hyvin pieni lapsi ja minusta kannattaa muistaa että sellainen lapsi joka poistetaan leikkipuistosta on jo niin iso jolla on jo paljon vaatimuksia käytöksestään. Niinkuin koululaiselta käsittäisin tuon että jos ei osata käyttäytyä niin lähdetään pois, mutta että 1- vuotias?
Ei tuon ikäinen tajua vielä syy-seuraus-suhteista juuri mitään. Eikä tajua sitäkään, että toista sattuu kun heittää. Meillä muistutetaan vielä 4-vuotiastakin, että ei heitellä hiekkaa ketään päin... Ja 10-kuinen on ihan innoissaan aina nipistelemässä kaikkien kasvoja - tykkää koskea ihmisiä selvästi, mutta ei tietenkään tajua, ettei saisi rutistaa ja nipistää. Samoin repii etenkin minun hiuksiani jne. Ei sille oikein mitään voi, kun lapsi ei luonnollisestikaan tajua tekevänsä mitään väärää. Ja joo 10-kuinen on eri kuin 1,5v, mutta on se puolitoistavuotiaskin vielä tosi pieni!
Tuo oli aika hyvä neuvo joltain, että opettaa vaikka moikkaamaan ennemmin.
Se on kerrasta poikki, jos mitään lentää. Meidän lapsi tukisti muita lapsia (puhe kehittyi hitaasti) ja joka ikinen kerta vietiin heti pois tilanteesta, eikä tosiaankaan vain toruttu ja päästetty heti takaisin leikkimään. Vähitellen uskoi, mutta ilman selkeätä puuttumista repisi muita lapsia tukasta varmaan kouluikäisenäkin.
Tuollainen puolitoistavuotias on hyvin haastavassa iässä, kun pystyy jo tekemään vaikka mitä, mutta tolkku puuttuu. Siksi vanhemman on oltava todella selkä, eikä mikään "nätisti"-sanan jankuttaminen tarkoita lapselle juuri mitään. Selkeämpi viesti on se, että lapsi poistetaan tilanteesta heti jonnekin kauemmas, eli vaikka jonnekin etäämmälle penkille vanhemman viereen.
En tiedä miksi heittää, mutta kuulostaa aivan tutulta. Puolitoistavuotias on aivan vauva vielä. Olisko niin, että hänellä ei vaan ole vielä muita keinoja pitää rajaa itsensä ja muiden välillä ja hän tällä tavoin suojelee itseään. Luultavasti itse tekisin niin, että kun huomaan että joku on tulossa liian lähelle lapsen reviiriä, menisin siihen viereen ja ottaisin lasta hellästi käsistä kiinni ja selittäisin tilanetta :"Liisa on vielä vauva, silitetään Liisan varpaita hellästi. (Yhdessä vauvaa silittäen). Matti on mummin kissa, silitetään Mattia näin. Annukka on isin täti, Annukka tuli meille kahville. Annetaan Annukalle yhdessä lusikka. " :-) Lapsi varmaakin tarvitsisi vielä läheisempää fyysistä kontaktia sinuun, jotta hän tietäisi miten pitää reagoida. Miten äiti reagoi. Onko tämä vaarallista, mitä tämä on, mitä nyt pitää tuntea, mitä pitää tehdä? Kauniita kesäpäiviä, äläkä ainakaan nolottele taaperosi viskomista. Mene apuun, rakasta ja esittele hänelle koko maailma kuinka täällä ollaan. Kyllä hän vähitellen ihan varmasti oppii.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 14:10"]
Ei tuon ikäinen tajua vielä syy-seuraus-suhteista juuri mitään. Eikä tajua sitäkään, että toista sattuu kun heittää. Meillä muistutetaan vielä 4-vuotiastakin, että ei heitellä hiekkaa ketään päin... Ja 10-kuinen on ihan innoissaan aina nipistelemässä kaikkien kasvoja - tykkää koskea ihmisiä selvästi, mutta ei tietenkään tajua, ettei saisi rutistaa ja nipistää. Samoin repii etenkin minun hiuksiani jne. Ei sille oikein mitään voi, kun lapsi ei luonnollisestikaan tajua tekevänsä mitään väärää. Ja joo 10-kuinen on eri kuin 1,5v, mutta on se puolitoistavuotiaskin vielä tosi pieni!
Tuo oli aika hyvä neuvo joltain, että opettaa vaikka moikkaamaan ennemmin.
[/quote]
Onko nelivuotiaanne käynyt lääkärintarkastuksessa? Tuollaista empatiakyvyttömyyttä voi aiheuttaa tuntoaistin ja kivun aistimisen puuttuminen.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 14:10"]
Ei tuon ikäinen tajua vielä syy-seuraus-suhteista juuri mitään. Eikä tajua sitäkään, että toista sattuu kun heittää. Meillä muistutetaan vielä 4-vuotiastakin, että ei heitellä hiekkaa ketään päin... Ja 10-kuinen on ihan innoissaan aina nipistelemässä kaikkien kasvoja - tykkää koskea ihmisiä selvästi, mutta ei tietenkään tajua, ettei saisi rutistaa ja nipistää. Samoin repii etenkin minun hiuksiani jne. Ei sille oikein mitään voi, kun lapsi ei luonnollisestikaan tajua tekevänsä mitään väärää. Ja joo 10-kuinen on eri kuin 1,5v, mutta on se puolitoistavuotiaskin vielä tosi pieni!
Tuo oli aika hyvä neuvo joltain, että opettaa vaikka moikkaamaan ennemmin.
[/quote]
Ei-toivotun käytöksen ei-toivottavuus pitää osoittaa lapselle alusta pitäen. Sitten kun ymmärrys alkaa kehittyä, niin käyttäytyminen jää pois. Se että joku on pieni, ei tarkoita että se saa heitellä muita tavaroilla, tukistella ja nipistellä ja raapia. Se kun tuntuu muista pahalta. Ja mistäs sen aikuinen tietää sitten missä vaiheessa lapsi alkaa ymmärtää kieltoja/rangaistuksia, jos niitä ei ikinä tule kun "sehän on vasta niin pieni".
Sen tehtäviin kuuluu olla vauva ja vauvat tekevät mitä sattuu. Kokeile rangaistusten sijaan vaikka palkkimista, Se toimii paremmin.