Koen syyllisyyttä vaikka en ole ongelmien aiheuttaja.

Mieheni ei halua olla tekemisissä siskonsa kanssa hänen käytöksestään johtuen. Itse yritän nähdä syitä hänen käytökseensä vaikka käytös ei mitenkään hyväksyttävää ole siltikään vaan hyvin epäasiallista, epäkunnioittavaa minua ja miestäni kohtaan. Yritän antaa anteeksi erinäiset kerrat jolloin on minua loukannut ja pitää välit kunnossa sekä tavata, mutta miestä en voi pakottaa kylään ja nyt eivät olekaan tavanneet puoleen vuoteen. Eikä kuulemma ole miehellä ikäväkään.
Siskon kanssa aiemmin tultiin hyvin toimeen ja vietettiin yhdessä aikaa, nykyäänkin on ehdottanut yhteistä tekemistä, mutta kiinnostus loppuu ja homma peruuntuu, kun kerron, että minä voin lasten kanssa tulla, mieheni ei tule. Yritän aina keksiä jotain verukkeitakin miksi ei tule jotta säästäisin mielipahalta. Olen alkanut miettiä pitäisikö vaan luovuttaa ja suosiolla jättää pois meidän elämästä. Harmi vaan sitten hänen lastenkin takia jos häviän heidän elämästä, kun kuitenkin olen ollut tärkeä heille.