Tuore suhde ja nyt jo liian vähän seksiä, mikä avuksi?
Tiedän, että mieheni on väsynyt viikolla, mutta olemme seurustelleet vasta viisi kuukautta ja nyt jo harrastetaan seksiä vain viikonloppuisin, jos silloinkaan tai silloin tällöin pikapano, jotta ehtii ajoissa nukkumaan. Olemme tavanneet tälläkin viikolla useamman kerran ja suudelleetkin intohimoisesti, jolloin olen jo luullut, että nyt saan, mutta mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut. Lopulta kello on ollutkin jo niin paljon, että mies on käynyt nukkumaan.
Tänäänkin lähettelin hänelle koko päivän vihjailevia tekstiviestejä, mutta loppujen lopuksi hän halusi viettää iltansa yksin ilman minua ja jäin taas ilman. Viikonloppuna olen satavarma siitä, että hän olettaa meidän harrastavan seksiä ainakin kerran. Viikolla taas saan olla onnellinen, jos hän edes haluaa tavata.
Tuntuu melkein siltä, että mieheni saisi tyydytyksensä jostain ihan muualta, kun minun kanssani ei edes viitsi ryhtyä tosi toimiin.
Pitäiskö minun nyt jo alkaa miettiä, millaiseen soppaan olen lusikkani sotkemassa vai odottaa, että hänen himonsa heräisivät? En jaksa olla ilman seksiä niilläkin viikoilla, kun minulla ei ole kuukautisia häiritsemässä hommia. Miten sanoa asiasta hänelle loukkaamatta häntä tai kuulostamatta himokkaalta hutsulta?
Kommentit (3)
Kuulostaa siltä että teillä on asian suhteen tosiaan kovin erilaiset tarpeet ja halut. En usko että tulee muuttumaan jatkossakaan... Puhu miehen kanssa asiasta, mutta voi hyvin olla että eroon tuo päätyy jos enemmän seksin saaminen n sinulle hyvin tärkeää...
En kaipaa itsekään mitenkään julmetusti seksiä, mutta olisihan se kiva, jos edes silloin, kun ehdimme olla yhdessä sen parisen tuntia illalla saisin muutakin kuin intohimoista pussailua. Mielestäni on kovin kummaa, että vaikka hän on kiihottunut (sen kyllä näkee ja tuntee), ei hän halua lopulta mennä sen pidemmälle. Eikä hän ole aikoihin edes yrittänyt tyydyttää vain minua, jos itseään ei huvita riisua housuja. Tuntuu ikävältä, koska taidan olla oikeasti rakastumassa ja jo nyt koko homma on alkanut lässähtää tällä saralla.
Tuskin se siitä muuttuu. Jos olisin sinä, puhuisin asiasta suoraan, mutta en kyllä olisi vakuuttunut, että seksiä saisin tuolta mieheltä enää ikinä tarpeeksi. Joko mies vaihtoon, tai otat siihen sivuun rakastajan tyydyttämään tarpeesi.