Lue keskustelun säännöt.
Mä en JAKSA vahtia mun painoa enää!!!
18.07.2013 |
15-vuotiaasta saakka olen ollut helposti lihomaan taipuvaa sorttia. Kai se kasvu pysähtyi siinä vaiheessa, ja kilot alkoi kertyä. Olen siis nyt 20 vuotta vahtinut painoani, yrittänyt pitää elämäntapani aisoissa, lihonut, laihtunut, lihonut, laihtunut, lihonut, laihtunut, ja siinä sivussa KOKO AJAN stressannut painostani ja pelännyt että lihon ihan muodottomaksi. Koko ajan paino on silti ollut noususuunnassa, nyt painan jo melkein 84 kg, enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen 170 cm pitkä.
Joka hemmetin päivä ajattelen painoani ja kroppaani. Joka hemmetin päivä mietin syömisiäni. Joka hemmetin päivä murehdin löysää, lihavaa, leviävää vartaloani. Mä en jaksais enää. Mä haluaisin syödä niinkuin syön, ilman että täytyy vahtia ja rajoittaa ja tehdä järkeviä valintoja, mutta mä en haluaisi lihoa. Mutta jos täytyisi lihoa, niin en haluaisi masentua ulkonäöstäni ja läskeistäni. Mutta masentuisin kuitenkin. Mä haluaisin olla hoikka tai ees normaalipainoinen, mutta ei se onnistu, ilman kohtuuttomia ponnisteluita. Kohtuuton ponnistelu on tietysti henkilökohtainen kokemus, musta tuntuu että jotta mä laihtuisin ja pysyisin hoikkana, se vaatisi niin älytöntä elämäntapamuutosta, että en mä pysty sellaiseen, näköjään. On itseasiassa jo älyttömän vaikeaa saada edes tätä hiljalleen tapahtuvaa lihomista loppumaan. Lihon sellaiset 4 kg vuodessa, vuoden aikana tosin paino heittelee suuntaan ja toiseen, mutta keskimäärin viimeisten 3 vuoden aikana on tullut 4 kg joka vuosi lisää.
miten voi yksinkertainen asia olla näin vaikeaa? siis pitäis syödä vähemmän kuin kuluttaa, keksiä jotain muuta tekemistä syömisen tilalle, syödä terveellisemmin, lopettaa napostelu ja vähentää herkuttelua, liikkua vähän enemmän. Mutta miten se ei onnistu?!
Mä oon NIIIN väsynyt tähän painon kanssa taisteluun. Emmää jaksais enää yhtään.
Kommentit (33)
[quote author="Vierailija" time="19.07.2013 klo 09:05"]
On kyllä ihan sairasta, että nykyään ei voi tosiaan missään kaupassa oikein käydä, ilman että kassan vieressä on suklaapatukoita ja karkkipusseja myytävänä. Tähän pitäisi joku laki iskeä!
[/quote]
Selittäkää mulle tuo, kun en voi käsittää. Onhan houkutuksia maailma täynnä, jollekin ne on vaatteet, toiselle viina, kolmannelle ruoka, mutta ei niitä ole pakko ostaa. Eikö teillä oikeasti ole itsehillintää yhtään? Mikä saa käden tarttumaan kaupassa niihin suklaapatukoihin, vaikka samaan aikaan housut puristaa ja reidet hinkkaa vastakkain? Eikö siinä hetkessä oikeasti tule mieleen että taas mä sorrun tähän samaan virheeseen, mielitekoon? Mitä jos ihan tosissaan opettelee sen ettei koske sormellakaan siellä kaupassa niihin lihottaviin herkkuihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 21:09"]
Siis ollakseni kannustava ja samaan aikaan rehellinen, pakko sanoa että jos et halua enää vahtia painoasi pakkomielteisesti, muuta Samoalle.
Siellä pieni pyöreys on vain toivottava ilmiö. Suuri pyöreys taasen on hottia. Silavainen on ihanainen.
[/quote]
Mä rakastan sua jo nyt :D
[quote author="Vierailija" time="19.07.2013 klo 09:12"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2013 klo 09:05"]
On kyllä ihan sairasta, että nykyään ei voi tosiaan missään kaupassa oikein käydä, ilman että kassan vieressä on suklaapatukoita ja karkkipusseja myytävänä. Tähän pitäisi joku laki iskeä!
[/quote]
Selittäkää mulle tuo, kun en voi käsittää. Onhan houkutuksia maailma täynnä, jollekin ne on vaatteet, toiselle viina, kolmannelle ruoka, mutta ei niitä ole pakko ostaa. Eikö teillä oikeasti ole itsehillintää yhtään? Mikä saa käden tarttumaan kaupassa niihin suklaapatukoihin, vaikka samaan aikaan housut puristaa ja reidet hinkkaa vastakkain? Eikö siinä hetkessä oikeasti tule mieleen että taas mä sorrun tähän samaan virheeseen, mielitekoon? Mitä jos ihan tosissaan opettelee sen ettei koske sormellakaan siellä kaupassa niihin lihottaviin herkkuihin?
[/quote]
Mä mietin vähän samaa. En yritä korottaa itseäni teidän yläpuolelle, mutta ei mulla ole ongelmia jättää suklaapatukoita kassan viereen, vaikka ne musta maistuukin hyvälle.
Enhän mä tupakoitakaan osta, vaikka ne on siinä (olen entinen tupakoitsija, en ostanut myöskään silloin, kun olin ihan vastikään lopettanut), tai bisseä, jos se ei ollut alunperin ostoslistalla.
Tää AP:n viesti jotenkin rinnastui mulla tuohon tupakoinnin lopettamiseen. Jos täysi herkuttomuus on kokeiltu, miksi se loppui? Entäpä, jos vain kerta kaikkiaan päätät, että yhtään karkkia et enää ikinä syö? Tuntuuko mahdottomalta tai typerältä? Jos, niin miksi?
Ei mulla ainakaan ole ongelmaa olla syömättä vaan nimenomaan ongelma on se syöminen. Kun jos olisi alkoholiongelma, voisi dokaamisen lopettaa kuin seinään, koska viina ei ole välttämätöntä. Olen mm. tupakoinnin lopettanut lennosta. Mutta kun ihmisen on pakko syödä, jotta pysyisi elossa ja se järkevä syöminen on vaan ihan sairaan hankalaa. Mitkään terveelliset ruoat eivät maistu hyvältä ja kaikki liikunta vituttaa. Siis olen harrastanut elämässäni paljon liikuntaa ja monia eri lajeja olen kokeillut, mutta ei mulle ole koskaan ole tullut mistään liikuntasuorituksesta mitään hyvää oloa ja endorfiinimyrskyä. Jos saan valita, makaan himassa sohvalla kirja tai kaukosäädin kädessä tuhat kertaa mieluummin kuin hinkkaan pururataa ympäri. Kaikki liikunta tapahtuu pakosta, painaisin varmaan vielä 20 kg enemmän jos en väkisin raahaisi itseäni välillä pihalle. Ja kaikki ryhmäliikunta on ärsyttävää ja tekopirteää heilumista, on kokemusta siitä "ihanasta" Zumbasta ja vaikka mistä jumppatunneista. Ehkä vaan toisten ihmisten aivot ei saa kiksejä ihan samoista asioista kuin yleensä oletetaan? Ymmärrän myös järjen tasolla, että ylipaino on terveydelle haitallista ja onhan se hoikkana oleminen ollut kivaa, mutta en kuitenkaan ole hoikkana ollut koskaan merkittävästi onnellisempi kuin mitä olen lihavanakaan. Eli ei vissiin ole sitten tullut tarpeeksi syytä ponnistella ja pysyä hoikkana? Nimin toinen 20 vuotta samojen asioiden kanssa paininut.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2013 klo 09:39"]
Ei mulla ainakaan ole ongelmaa olla syömättä vaan nimenomaan ongelma on se syöminen. Kun jos olisi alkoholiongelma, voisi dokaamisen lopettaa kuin seinään, koska viina ei ole välttämätöntä. Olen mm. tupakoinnin lopettanut lennosta. Mutta kun ihmisen on pakko syödä, jotta pysyisi elossa ja se järkevä syöminen on vaan ihan sairaan hankalaa. Mitkään terveelliset ruoat eivät maistu hyvältä ja kaikki liikunta vituttaa.
[/quote]
Luuletko ettei niitä alkoholisteja vituta kun ei saa juoda? Ei niistäkään varmaan mehu maistu yhtä hyvältä kuin viini eikä siitä saa samaa rentoutusta ja hyvää oloa. Mutta monesti ihmisen on tehtävä asioita, jotka vituttaa, ihan oman terveyden takia! Ja teidän ei sentään edes tarvitse luopua niistä karkeista kokonaan loppuiäksi, kuten alkoholistin pitää. Saatte vaikka kerran viikossa sen patukkanne, kunhan malttaisitte kuusi päivää olla vetämättä sitä suklaata.
Tosiaan tuntuu että alkoholisteillakin on enemmän itsehillintää kuin ylipainoisilla, ne sentään taistelevat himoaan vastaan ja monet onnistuvat jopa lopettamaan. Syöpöt sen sijaan keksivät selityksiä koko ajan. Milloin on kaupan vika että suklaapatukat on väärässä paikassa, milloin taas median vika että ulkonäkövaatimukset on ne mitä on. Kyse on teidän terveydestä, eikö se merkkaa sen vertaa että voisi jostain luopua?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.07.2013 klo 09:39"]
Ei mulla ainakaan ole ongelmaa olla syömättä vaan nimenomaan ongelma on se syöminen. Kun jos olisi alkoholiongelma, voisi dokaamisen lopettaa kuin seinään, koska viina ei ole välttämätöntä.
[/quote]
Ja suklaa on välttämätöntä? Lopeta seinään ne epäterveelliset ruuat! Ja jos et tykkää siitä terveellisestä, sehän vaan on parempi koska sitten sitä ei tule ylensyötyä. Mikä siinä on hankalaa? Mieliteko, ei mikään muu. Jos alkoholisti pystyy hankkimaan itsehillintää, mikset sinä?
Mulla sama tilanne kuin ap:lla. Olen taistellut painoni kanssa 30 vuotta. Välillä onnistunut laihduttamaan yli 20 kg ja sitten kilot ovat pikkuhiljaa tulleet takaisin. Nyt aloitin karppaamisen, toivottavasti tämä ruokailutapojen muutos tepsii lopullisesti. Mun heikkouteni on olleet pullat ja voileivät, pystyisin elämään pelkkiä voileipiä syömällä. Karkit, limut, sipsit ym. ei ole koskaan olleet mun herkkulistalla.
Liikunnasta en ole koskaan hirveesti tykännyt, olen kokeillut kaikki mahdolliset ryhmälajit (jumpat, sählyt), uinnin, lenkkeilyn ym. mutta mitään endorfiinikiksejä en ole saanut siitä. Pallopeleistä ainoastaan tennis ja golf sujuvat, mutta tennikseen tarttisin pelikaverin ja golf vie aikaa niin älyttömästi.
On henkisesti rasittavaa, kun ajatukset pyörii aina näiden omien läskien ympärillä, jatkuva tyytymättömyys omaan ulkonäköön ahdistaa. Ei auta, vaikka puoliso sanoo tykkäävänsä -- tärkeintä mulle olisi se, että itse olisi tyytyväinen.
Vaa'assa en ole käynyt enää vuosiin, pituutta mulla on 170 cm ja paino lienee 75 kg. Vaatekoko on 42.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen seurannut vierestä oman äitini kamppailua ylipainoa vastaan. Hän on myös kokeillut laihduttaa kaloreita laskemalla ja ihme laihdutuspöperöitä syömällä. Jossain vaiheessa hän sai tietää sairastavansa kilpirauhasen vajaatoimintaa, joka osaltaan voi aiheuttaa ylipainoa koska elimistö ei polta kaloreita samaan tapaan kuin henkilöllä, jonka kilpirauhanen toimii normaalisti.
Laihtuminen ei ole onnistunut tai kilot palaavat hetkessä. Sivusta seuraajana olen kuitenkin pistänyt merkille sen, että äitini "valehtelee" itselleen. Hän ei myönnä/ näe sitä että päivän aikana syö ja napostelee ylimääräistä. Monesti hän sanoo ettei ole taaskaan syönyt mitään ja sekös ihmetyttää kun paino ei laske vaikkei mitään syö?! Kun häneltä kysyy mitä söit aamukahvilla, mitä päiväkahvilla, mitä välipalaksi niin kyllä sieltä aina jotain löytyy...vähintään paripalaa leipää. Tai siis "söin kaksi leipää" mikä käytännössä tarkoittaa esim. 2 kokonaista ruispalaa (molemmat puolikkaat) makkara, juusto yms. härpäkkeillä. Se että leipä syödään siten että palaset ovat päällekäin tarkoittaa että syö yhden leivän. Tämäkin siis jonkinsortin itselleen valehtelua. Myös se, että äitini ei malta lopettaa hyvän ruoan syömistä siinä vaiheessa kun nälkää ei enää ole vaan ruokaa otetaan lisää sen takia kun se on hyvää. Ylimääräistä tämäkin. Ja vaikkei lisää ruokaa ottaisi niin annoskoolla on suuri merkitys.
Mielestäni olisi ensisijaisen tärkeää se, että pystyy myöntämään itselleen sen että yksinkertaisesti omat syömistottumukset ovat vääränlaiset ja että kun liikkuu liian vähän paino nousee. Vasta sitten pystyy rehellisesti pienentämään ruoka-annoksia ja ottamaan itseään niskasta kiinni ja aloittamaan liikkumisen.
Parasta olisi kun ei tekis mitään hirveän radikaalia muutosta heti kerralla. Pienillä muutoksilla saa aikaan pysyvämpiä tuloksia ja kun tuloksia tulee se kannustaa tekemään enemmän muutoksia.
Tsemppiä kamppailuusi!
Olen itse normaalipainoinen, jolla ei-toivottuja ulokkeita vatsan alueella. Ikuinen laihduttaja siis, joka myös tietää teoriassa kaiken laihduttamisesta. Uskon, että moni nainen on kaltaiseni. Ruoka ja laihduttaminen aina mielessä. Se ei ole hyvä asia, kun siitä tulee pakkomielle. Auttaisiko hypnoosi asiaan? Oletko kokeillut?
Muutama vinkki tuli mieleen. Tee ruokaostokset aina listan mukaan, kun sinulla on jääkaappi täynnä vain fiksuja ruokia, ei voi mennä kovin pieleen. Juustoissa suosi parmesaania, siinä on toki rasvaa, mutta sitä ei tarvitse kuin vähän. Ruokaa tehdessäsi napostele vaikka puolikas kurkku, tulet nopeammin täyteen. Sama myös jos sorrut ostamaan vaikka pitsaa. Äläkä säästä pitsanjämiä..pois vaan. Makean nälkään marjoja ja rahkaa, ehkä stevialla makeutettuna. Vedä semmoinen satsi heti kun tekee mieli lähteä karkkiostoksille. Jos silti sorrut karkkiin, älä jemmaa jämiä. Syö vain mitä yhdellä istumalla tarvitset. Miten olisi kuntopyörä telkkarin eteen? Jyystä sitä samalla kun katsot lempisarjojasi. Samalla ehkä koulutat itsesi eroon tv:n edessä napostelusta.
Opettele muutama parempi tapa toimia ja unohda se stressaaminen painosta. Mitä enemmän ajattelet ruokaa, sitä enemmän sitä tekee mieli.. Kaikkea hyvää sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
Ikävää kuulla taistelustasi. Painon hallintaan on olemassa monia niksejä, mutta yksin on vaikea taistella houkutuksia ( ja niistä syntyviä kiloja ) vastaan.
Itse olen normaalipainoinen/hoikka. 173cm/67kg. Harrastan liikuntaa 3-5 kertaa viikossa ja herkkuhetkiä on viikossa 1-2. Tämän painon ja kunnon ylläpitämiseksi on minun nähtävä paljon vaivaa. Ongelmia aiheuttavat jo ihan arkiset tilanteet:
- matkakortin lataus: kioskin hyllyt tursuavat karkkipusseja ja suklaapatukoita.
-metron odottelu : automaatti nököttää houkutellen ostamaan tarjouspatukoita
-leffa: popcornit ym herkut huumaavat tuoksullaan...
- jopa POSTISSA JA KODIN YKKÖSESSÄ myydään karkkia ja suklaata ?!?!!? Onkohan nyt jokin mennyt hieman vinksalleen. Tällaisten houkutusten karttaminen on vaikeaa, mutta olen opetellut pysymään kaidalla tiellä. Itselle luvatut yksi tai kaksi herkkuhetkeä viikossa auttavat myös sortumasta herkkuihin muissa tilanteissa.
En osaa arvioida kuinka sairaalloista ylipainosi on ? Oma painoni on ollut suurimmillaan 75kg ja olo oli hieman tukala mutta siedettävä. Oletko sinkku vai olisiko Sinulla puoliso joka voisi tukea Sinua elämäntapojen muuttamisessa? Jos puolisosi on myös ylipainoinen, voisitte yhdessä hakea apua ongelmaanne. Kunnallisella puolella apua voi hakea varmaan ensin terveyskeskuksesta jossa lääkäri arvioi tilan ja ravitsemusterapeutti voi olla myös mukana. Psykologistakaan ei varmasti ole haittaa, koska painoasioissa on niin paljon tunteita mukana.
Ihan konkreettisia vinkkejä alkuun: itse olen ostanut jonkun hyvän hedelmän tai marjoja suklaahimon iskiessä. Hedelmissä on toki myös jonkin verran sokeria, mutta kyllä ne suklaat yms voittavat.
Iltaisin olen pessyt hampaat melko aikaisin. Sen jälkeen ei enää herkkuja syödä.
Koita syödä säännöllisesti: aamiainen, lounas, pieni välipala, päivällinen ja iltapala. Herkuttelu jää vähemmälle kun maha täysi.
Tsemppiä ja hyvää kesää Sinulle !
Moro!
Siis ollakseni kannustava ja samaan aikaan rehellinen, pakko sanoa että jos et halua enää vahtia painoasi pakkomielteisesti, muuta Samoalle.
Siellä pieni pyöreys on vain toivottava ilmiö. Suuri pyöreys taasen on hottia. Silavainen on ihanainen.
Jos kuitenkin haluat elää täällä suomenkielisessä maailmassa, ilman kohtuuttomia paineita ulkomuodostasi, sinun vain pitäisi joko hyväksyä lihominen tai sitten keksiä tosiaan tapoja syödä sopivasti. Ehkä pienet muutokset auttaisivat. Sellaiset, joita ei edes paljon huomaa, niin kuin ohuemmalti levitettä, yksi pysäkinväli lisää kävelyä päivässä, venyttelyä tietokoneen avautumista odotellessa.
sympatisoin, toiv. tästä oli apua.
t. vierailija joka ei tiedä asiasta mitään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidätkö liikunnasta tai kuuluuko liikunta jo rutiineihin? Etsi oma lajisi ja aikaa liikkua, näin nostat kulutustasi, eikä jokaista kaloria tarvitse enää laskea. Aloita jostain pienestä ja koita ajan kanssa löytää kipinä liikkumiselle. Lihasmassan lisääminen pikkuhiljaa lisäisi myös kulutustasi, ja taas voisit syödä hieman vapaammin.
Kiitos mukavista viesteistä, nro 1 ja 2. Aika yllättävää saada tällä palstalla näin kivoja vastauksia, varsinkin tästä aiheesta, olin varautunut "tukehdu kiloihisi, läski!!"-huuteluihin ynnä muihin vastaaviin. :)
Samoalle muutto tuntuisi kyllä hyvin houkuttelevalta. Pitäisköhän alkaa selvittelemään asiaa tarkemmin, hmmm..
En halua vähätellä vinkkejänne, varsinkin kun ne oli noin ystävällisessä muodossa, varmasti ihan vilpittömästi annettu :) Olen kuitenkin kokeillut tässä 20 vuoden aikana kaiken mahdollisen. Ryhmälaihdutukset jne. Voin sanoa, että tiedän laihdutuksesta teoriassa kaiken, 20 vuodessa ehtii lukea aimo kasan kirjoja, lehtiä, nettisivuja aiheesta ja aiheeseen liittyvästä. Myös syömishäiriöistä, vaikken olekaan ihan satavarma, olenko nyt ihan syömishäiriöinen kuitenkaan, vaikka jonkinmoista ahmimishäiriötä minulla saattaa olla. Teoria ei vaan toteudu käytännössä, siinä sen vika piilee, ja siihen en ratkaisua löydä enkä edes jaksa uskoa, että on olemassa mitään uutta tietoa, joka saisi minut ja syömistapani pysyvästi muuttumaan.
Ehkä pitäisi vaan antaa olla. Ihailen niitä, jotka hyväksyvät kilonsa ja vähät välittävät, mitä ihmiset ajattelevat heidän kiloistaan. Olisinpa itse yhtä vahva! Täälläkin paljon ruodittu blogisti Pipsa, voi että! Mistä hän ammentaa itseluottamuksensa? En tiedä, kai sitäkin asennetta voisi opetella? Jos on 20 vuotta yrittänyt opetella laihtumaan, siinä onnistumatta ja edelleen asian kanssa kipuillessa, jokohan riittäisi? Joko voi lakata lyömästä päätä seinään? Jos seuraavat 20 vuotta yrittäisi opetella sinuiksi, yrittäisi hyväksyä itsensä lihavana? Tiedostan kyllä terveysriskit, mutta kyllä tämä taistelu kilojen kanssa alkaa myös käydä henkisen terveyden päälle. Jatkuvaa stressiä kiloista, masentumista, turhautumista. En mä tällaista jaksa, kuten jo sanoinkin.
Helpottaa purkaa mieltä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heitä vaaka roskiin, ja ala miettiä ruokaa enemmänkin terveellisyyden kannalta, että miten saisi mahdollisimman pitkän ja terveen elämän. Pidä herkkupäivä kerran viikossa. Jos nyt "lyöt läskiksi" täysin, niin voi tulla ongelmia kyllä vastaan tulevaisuudessa. Mutta yritä tietoisesti opetella olemaan miettimättä painoasi, äläkä enään käy puntarilla, miksi rääkkäisit itseäsi!? Kuitenkin ruoka on hyvä ajatella kuin vakuutuksena tulevaisuuden kannalta; elät pidempään kun syöt paljon vihanneksia ja vähän eineksiä ym. Toimiskohan sulla semmonen että sallit itelles syödä 1 päivän viikossa ihan mitä huvittaa? Vaikka 10 perhepizzaa jos siltä tuntuu (ei niitä kuitenkaan jaksa syödä, mutta henkisesti tieto siitä että niin voi tehdä kun huvittaa, helpottaa kovasti oloa).
[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 21:28"]
Heitä vaaka roskiin, ja ala miettiä ruokaa enemmänkin terveellisyyden kannalta, että miten saisi mahdollisimman pitkän ja terveen elämän. Pidä herkkupäivä kerran viikossa. Jos nyt "lyöt läskiksi" täysin, niin voi tulla ongelmia kyllä vastaan tulevaisuudessa. Mutta yritä tietoisesti opetella olemaan miettimättä painoasi, äläkä enään käy puntarilla, miksi rääkkäisit itseäsi!? Kuitenkin ruoka on hyvä ajatella kuin vakuutuksena tulevaisuuden kannalta; elät pidempään kun syöt paljon vihanneksia ja vähän eineksiä ym. Toimiskohan sulla semmonen että sallit itelles syödä 1 päivän viikossa ihan mitä huvittaa? Vaikka 10 perhepizzaa jos siltä tuntuu (ei niitä kuitenkaan jaksa syödä, mutta henkisesti tieto siitä että niin voi tehdä kun huvittaa, helpottaa kovasti oloa).
[/quote]
Kokeiltu on vaa'attomuus ja terveyden ajatteleminen. Kokeiltu on herkkupäivä kerran viikossa, herkkupäivä kerran kuukaudessa, täysi herkuttomuus, kuten myös herkkujen salliminen joka päivä, useammankin kerran päivässä.
Kokeiltu on kasvisten lisäämistä, kokeiltu on liikunnan lisäämistä, kokeiltu on oman lajien etsiminen.. tykkään mä liikunnasta, mutta enemmän tykkään olla kotona ja ottaa rauhallisesti, karu totuus. ja mä kyllä syön vihanneksia ja hedelmiä, tykkään niistä. valitettavasti tykkään myös kaikesta muustakin ja suurista annoksista, ja usein syömisestä.
En yritä tässä teilata teidän sinänsä hyviä vinkkejä, mutta ihan oikeasti, olen siis 20 vuotta tapellut painoni kanssa, miettinyt sitä joka päivä. Voitte siis uskoa (?) että kun jossain on näkynyt jotain laihduttamiseen/elämäntaparemonttiin/painonhallintaan liittyvää, olen lukenut. Kirjoja, lehtiä, netistä löytyviä sivustoja, eri ruokavalioita, eri ajatusmalleja, eri lähestymistapoja. Kokeillut kaikkea mahdollista. Osaan ulkoa eri ruokien ja ruoka-aineiden kalorit, proteiinit, hiilihydraatit. Glykeemiset indeksit yms. Tietoa on. Käytäntö tökkii ja pahasti.
ap
Hmm ikävältä kuulostaa, ja hankalalta. Syömishäiriöistä sanotaan, että siihen kuuluu pakonomaisesti painon ja ruuan ajattelu päivittäin.Oletko ikinä tosissaan käynyt lääkärissä puhumassa kuinka hankalaa elämäsi on painon ajattelun vuoksi? En siis tarkoita laihduttamisen/ylipainon vuoksi lääkärissä käyntiä, vaan oman mielenterveyden. Oli hoikka tai lihava, oman painon ja ulkonäön miettiminen noin kovasti on äärimmäisen rankkaa, ja vaikka laihtuisitkin sen 20kg, ei ajatuksesi välttämättä muuttuisi mihinkään. Sinuna kyllä hakisin ensisijaisesti siis apua mielenterveydellisiin asioihin, kaikella hyvyydellä siis tämän sanon :) Itse käyn terapiassa, erilaisiin ongelmiin kylläkin, mutta kyllä siitä vaan on apua, ja voisi olla sinullekkin.
T.Kutonen
itsensä pitää vaan hyväksyä ja etsiä niitä hyviä puolia vaikka välillä vaikeaa se on meille kaikille. Itse olen 170cm ja tällä hetkellä 73kg. Yritän laihduttaa ja kärsin jojolaihduttamisesta eli kilot tulee takaisin koska tykkään terveellisestä ruuasta mutta tykkään myös epäterveellisestä ruuasta. Ei elämää ole tarkoitettu kuitenkaan kitumiseen. Olet varmaan kokeillut jo kaloreiden laskemisen päivittäin.
Oon aivan samassa jamassa! Painonhallinta, -hallitsemattomuus, ruoka, kaikki vievät suhteettoman suuren osan ajatuksistani. Välillä yritän hyväksyä itseni täysin, sitten näen vilaukselta itseni peilistä tai näen valokuvan sukujuhlista, ja taas mennään surkeuteen.
Psykologisesta painonhallinnasta on kirjoja, tämän ajattelin lainata ja lukea http://www.psykologinenpainonhallinta.fi/Kirja.php
Kun tottahan se on, että tietoa meillä jojoilijoilla riittää, samoin kokeiluja ja kokemuksia. Mutta jospa se olisikin mielestä kiinni, voisiko se olla niin, että tää epäterve malli syömiseen ja itseensä sitten pitää tässä kierteessä? Ei tuosta lukemisesta haittaakaan varmaan ole.
Minäkin olen jojoilija ja herkuttelija. Nautin erityisesti siitä, jos voin mässäillä samalla kun katson televisiota tai luen. Välillä tuntuu samalta kuin sinusta, että pysyäkseen hoikkana on vain luovuttava liian paljosta, nähtävä liian paljon vaivaa, nähtävä melkein nälkää jne. Nyt olen taas onnistunut laihduttamaan 10 kg ja olen tosi innostunut kohentuneesta kunnostani, liikunnasta, laihdutus- ja kuntoilublogien lukemisesta ja tietty paremman näköisestä vartalostani. Hoikkuus on kivaa. Tai no, vielähän tässä olisi noin 5-10 kg pudotettavaa. Mutta se on tavallaan mahtavaakin, kun on joku projekti meneillään, jossa kuitenkin suhteellisen helpolla saa konkreettisia tuloksia. Verrattuna vaikka työprojekteihin tai parisuhteen parantamiseen tai oman käytöksen ja luonteen kehittämiseen.
Painonpudotus on mielestäni siis kivakin projekti, painonhallinta ja elämäntapojen muuttaminen pysyvästi on hankalampaa. Mutta yritän muistaa sitten tavoitteeseeni päästyäni, miten ikävää oli olla huohottava, huonokuntoinen läski. En inhoa tai paheksu lihavia ihmisiä, mutta itse haluan olla mieluummin hoikka, se vain on mukavampaa ja myös terveellisempää. Vaikka sitten välillä vaaditaan itsekuria. Mutta ihminen voi oikeasti oppia nauttimaan myös liikunnan tuomasta mielihyvästä ja siitä tunteesta, että "jaksoinpa taas, sainpa taas aikaiseksi." Suosittelen siis tosiaan liikunnasta innostumista, kuten joku edellä taisi myös tehdä.
Ehdottaisin, että hankkisit elämääsi ensisijaisesti muuta sisältöä. Kun mietin omia hoikimpia kausiani, painonhallinta ei ollut kauhean usein mielessä, kun opiskelin, kaveerasin ja harrastin niin paljon. Silloin tuli syötyä, että jaksoi elää, eikä päinvastoin. :)
Minusta laihduttaminen on vaikeaa, sillä silloin ruoka/juoma on enemmän mielessä ja on vaikeampi vastustaa kiusauksia. Monesti laihdun tai ainakin olen lihomatta, kun lopetan laihduttamisen.
On kyllä ihan sairasta, että nykyään ei voi tosiaan missään kaupassa oikein käydä, ilman että kassan vieressä on suklaapatukoita ja karkkipusseja myytävänä. Tähän pitäisi joku laki iskeä!