Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Keskustelu vielä yhdestä lapsesta
Äippyli
04.08.2020 |
Haluaisin kuulla kokemuksia teiltä joilla on useampi lapsi, millainen prosessi oli päättää uuden lapsen yrittämisestä sekä itse että puolison kanssa. Asia ei ole vielä ajankohtainen mutta nopeastihan nää vuodet menee. Puoliso on aiemmin osallistunut todella paljon lastenhoitoon, mutta on sanonut että ei seuraavan lapsen kohdalla enää jaksaisi osallistua yhtä paljon. Minusta on vain hyvä että hän sanoi tämän rehellisesti - monessa perheessähän isän vähäinen osallistuminen selviää kun maito on jo niinsanotusti maassa. Arvostan myös sitä että hän ei sanonut uudelle lapselle ei, kertoi vain mikä oma jaksaminen ja mielentila asian suhteen on. Mutta mitä mieltä te olette, kannattaako tällaisessa tilanteessa harkita lasta? Varmasti on syytä kartoittaa ainakin tukiverkot hyvin, ja psyykata itsensä siihen että ei sitten katkeroidu puolisolle jos/kun pikkulapsivaihe jää enemmän omille harteille. Ajattelen myös että mun pitää tarkkaan miettiä haluanko vielä lapsen ja kuinka paljon haluan, ja haluaako mies. Halu on musta tietyssä mielessä tärkeämpää kuin ajatukset omasta jaksamisesta, koska jaksamisesta ei lopulta voi ikinä tietää ja koskaan sitä ei ole tarpeeksi :D mutta onko epäreilua uudelle lapselle jos isä on hänen kanssaan selvästi vähemmän kuin vanhempien lasten kanssa? Ja pystyisikö rakastava isä edes käytännössä sellaiseen? Uskonkin että osallistumisella mieheni tarkoittaa ennenkaikkea vauva- ja pikkulapsiajan intensiivisyyttä. Pitää tietysti jutella asiasta vielä lisää. Kokemuksia, ajatuksia?
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelisin että meidän nykyisellä lapsiluvulla ei ole väliä kysymyksen kannalta. :)
Onko kellään omakohtaisia kokemuksia? Tai ajatuksia omasta lapsiluvusta?
No, meillä ei ole ollenkaan röötukiverkkoja, kahdet juopot/hullut isovanhemmat jotka ei ole mitenkään elämässä.
Olemme lapsirakkaita ja halusimme ison perheen, ettei omien lastemme tarvitsisi olla maailmassa yksin, niinkuin me olemme olleet (ilman vanhempien ja suvun tukea tai edes yhteydenpitoa).
Sovimme että niin monta lasta teemme kun jaksamme itse ilman apuja hoitaa ja sitten kun se mittari täyttyy niin emme enää tee lisää. Tämä on ollut toimiva tapa. Viisi lasta. Molemmat työssäkäyviä ja ihan hyvätuloisia joten raha ei ole koskaan ollut tiukassa, vain henkiset voimavarat enemmänkin.
No ap molempien pitää suostua ja haluta lasta. Ei riitä että vain toinen tekee niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelisin että meidän nykyisellä lapsiluvulla ei ole väliä kysymyksen kannalta. :)
Kyllä on sillä kysyjä haluaa haukkua apn.
Anteeksi, mua vähän naurattaa. :D Onko täällä ketään joka oikeasti jaksaisi keskustella aiheesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tällä palstalla vain kiilusilmä hurmos-velat päivystää ja haukkuu kaikki lapsia haluavat.
No vakavasti ottaen lapset on ihania. Mullakin on useampi ja ajatuskin että olisin jättänyt ne tekemättä on kamala.
Jos sulla on vielä tunne että haluat yhden niin tee se. Suostuttele puoliso.
Yksikään lapsi ei lapsirakkaalle ole ”liikaa” (joillekin kyllä on, on huonoja vanhempia myös) eli jos koet että jaksat niin se on selvä merkki että lapsi on vielä tarkoitettu.
Alue: Aihe vapaa
No meillä mies päätti lapsiluvun. Halusi vain yhden lapsen.