Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En jaksaisi elää, mutta en ole tarpeeksi rohkea lopettaaksenikaan sitä :(
16.07.2013 |
Elämän pitäisi olla kai ihan kohdillaan. Kaksi tervettä lasta, mies, kiva koti, työpaikka ja taloustilanne ok. Elämä tuntuu turhalta suorittamiselta ja on sellainen olo, että en nauti mistään, vaikka mikään ei kummemmin masenna tai ahdista. Tuntuu vaan niin turhalta jatkaa olemista. Mistään mitä teen ei ole mitään erityistä hyötyä kenellekään.
Tuntuu, että elämässä ei ole mitään mitä enää haluaisin, kaikki mitä olen ennen halunnut, olen jo saanut tai ne eivät enää merkitse minulle mitään.
Mistä löytää taas elämänhalu?
Kommentit (15)
Etsi, se on mun neuvo. Huomaa rakkaus jota sulla on. Mä löysin elämäntarkoituksen uskosta Jeesukseen Kristukseen. Rohkeutta on elää, ei tehdä itsemurha. SIunausta sulle elämääsi <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työ on kutusumustyö ja periaatteessa pidän siitä, mutta tuntuu, ettei sillä ole merkitystä laajemmassa maailmassa. Mies on ihan tavallinen ja osallistuu lasten kasvatukseen ja kotitöihin ja sanoo rakastavansa minua päivittäin (vaikka musta ei siltä tunnu). Lapsuuskin on ollut melko normaali, vaikka ainoana lapsena kaipaisin välillä sisarusta jakamaan asioita, kaikki kaverit ovat juuri nyt pikkulapsi-perheitä ja elämäntilanne niin kiireinen, ettei paljoa yhteydenpitoa. Isällä oli perussairaus, joka jonkun verran hallitsi perhe-elämäämme (ei alkoholisti tai mt-ongelma)
Periaatteessa siis kaikki hyvin, mutta joku palikka puuttuu...
-ap
Siis mitä? Sulla on kaksi tervettä lasta, mies joka sanoo rakastavansa sinua joka päivä, kiva koti ja talous kunnossa. Työkin on kutsumusammattisi.
Miten ihminen voikin olla noin ahne että kaikesta tuosta ihanasta huolimatta haluaa kuolla?
Mene terapiaan ihminen. Yritä nähdä kaikki ihana ympärilläsi. Monilla ei ole puoliakaan siitä mitä sinulla ja ymmärtävät olevansa äärimmäisen onnellisia.
Sinussa mättää nyt joku ja tosi pahasti. Ei millään pahalla.
Ei kai masennus aina tunnu siltä että olisi ihan kammottavan paha olo, joskus kai se on vain tuollaista epämääräistä. Tai sitten tuo on vain joku vaihe tai kriisi. Aina kannattaa elellä ja katella mikä se loppujen lopuksi oli, kuolla ehtii aina myöhemminkin. Ja lapsille on varmaan kumminkin jonkun verran väliä sillä kuoletko kuitenkin vasta vähän myöhemmin.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2013 klo 23:29"]
Ei kai masennus aina tunnu siltä että olisi ihan kammottavan paha olo, joskus kai se on vain tuollaista epämääräistä. Tai sitten tuo on vain joku vaihe tai kriisi. Aina kannattaa elellä ja katella mikä se loppujen lopuksi oli, kuolla ehtii aina myöhemminkin. Ja lapsille on varmaan kumminkin jonkun verran väliä sillä kuoletko kuitenkin vasta vähän myöhemmin.
[/quote]
Tämä vastaus saisi jäädä maailmankirjoihin. Äärimmäisen totta ja hyvin sanottu!
Olisin peukuttanut enemmänkin kuin tuon kerran jos mahdollista..=)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota rohkeasti yhteys ammattiauttajiin ja käy siellä läpi noita kertomiasi asioita. Olen käynyt läpi samanlaisen tyhjyyden tunteen ja sitä kesti vuoden päivät. Jälkeenpäin olen miettinyt, että miksi ihmeessä en kääntynyt mielenterveyspalveluiden puoleen asiassa. Omalta osaltani ilo palasi elämääni eikä alakulo ole viidentoista vioden jälkeen palannut. Voimia Sinulle!
Minkä ikäiset ovat lapsesi? Minun pahin pelkoni on juurikin se, etten saisi varjella itse pieniäni riittävän isoiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ihan sama olotila aloittajan kanssa. Kaikki hyvin, mutta mikään ei elämisessä kiinnosta. Totta on, että nirri itseltä pois, mutta siihen ei luonteeni kykene. Vituttaa koko elämä, koska ei löydä syytä olla olemassa.
Onneksi nyt tunnustat elämisenhalusi! Minäkin menasin myöhästyä siitä tulevan onnellisuuden tunteensta. Jaksoin odottaa, ja nyt elän ihanasti itse minä, vailla muita, olen onnellinen. Lähes kaikki asiat järjestyy sinullakin, kun itse niin teet. Tsempii, itsekuria ja voimaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meditaatio voisi auttaa. Voimia <3
Minulla taas olosuhteet estävät elämästä mielekästä elämää ja huoli lapsen selviämisestä kaiken ilon elämästä. Välillä minäkin olen ajatellut, että tapan itseni, mutta se on ollut todellakin rankkojen vaiheiden aiheuttamaa. En kuitenkaan voi jättää lapsia selviämään yksin.
Elikkä lapsesi eivät selviä ilman sinua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Minun lapseni ovat jo aikuisia. Olen onnellisesti naimisissa hyvän miehen kanssa, talous kunnossa, työtä. Nyt lomalla, ehkä liian pitkään, koska olen aivan maassa. Huomenna pitäisi lähteä matkalle johonkin, määränpää ei ole tiedossa, koska yrittäjämiehen lomat tulevat yhtäkkiä eteen. En käsittääkseni ole masentunut, koska kuitenkin jaksan urheilla, käydä marjassa ym. Turha kenenkään syyllistää siitä, ettei ole onnellinen, vaikka puitteet olisivat kunnossa. Omalle ololleen vaan ei voi mitään. Kuinka haluaisinkaan nauttia elämästä! Nytkin tekisi vain mieli itkeä.
Minä toivon, että saisin syövän tms., että voisin kuolla arvokkaampiin kuin itsemurhan kautta. Tosi sairasta, mutta totta. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
etkö pidä työstäsi? kuormittaako se liikaa?
Alistaako miehesi?
Onko lapsuutesi ollut väkivaltainen?
Jokin syyhän tuoho pahaan oloon on oltava.