Ensitreffit alttarilla 2020 OFFICIAL
Alkaa vasta syyskuussa. Miten maltan odottaa?? Muita jotka haluaisivat jo tietoa pareista?
Toivotaan, että tällä kaudella ei tapahdu mitään kamalan hullua vaan parit ovat aikuismaisesti käyttäytyviä ja fiksuja. Toivoahan aina saa, vai mitä?
Kommentit (18026)
Ohjelman kaasoista ja best maneista puheenollen, se Tuomaksen viiksekäs best man oli ihana.
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalua kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä taisivat lähteä Marleenalta muutkin ystävät kuin Mira. Itse en ainakaan katselisi moista ihmistä lähipiirissäni.
Amerikassa oli kymmenennellä kaudella samantapainen juttu, mutta se paljastui jo ohjelman aikana. Siinäkin koko ystäväporukka jätti tämän petturin omaan arvoonsa jatkossa.
Monessa erossa on ainakin toisella osapuolella tiedossa kiinnostava henkilö uuteen suhteeseen. Miran ja Matin välillä ei tullut suhdetta eikä siinä ole pettämisestä kyse.
Siis onko joku kehumisen arvoinen asia, että ihmiset eivät osaa päättää suhteitaan ilman kolmatta osapuolta ja että varsinkin miehet ovat saattaen vaihdettavia? Ei minustakaan kyse mistään varsinaisesta pettämisestä tässä ollut, mutta suoraselkäisyyden puutteesta muuten kyllä. Ja kaason osalta erityisesti.
-eri
Eihän tässä ollut suhdetta. Kyllä aikuinen ymmärtää milloin kyse on pelkästä kaveruudesta ja sekin pakollisten kuvausten läpiviemiseksi. Ei pelkkä tv-formaattiin osallistuminen saa aikaan suhdetta, vaikka siinä jopa oudosti solmittaisiin avioliitto. Ilman tämä vaadittua 5 viikon kuvausaikaa olisi erottu samantien.
Vierailija kirjoitti:
Mietin uudessa valossa sitä Jannen lokakuista ig-kuvaa Matista ja hänestä pubissa, kuvatekstinä "Kaksi onnellisista aviomiestä Helsingin yössä". Molemmat olivat eronneet. Miksi kuvatekstiin piti kirjoittaa hämäävästi onnelliset aviomiehet, miksei mielummin vaikka onnelliset miehet tai onnelliset kaverukset? Pöydällä oli 4 juomaa, eli Marleena ollut tuolloin mukana Matin pubideittinä? Ja Jannella joku frendi/deitti mukana.
Taisi olla sarkasmia ja kuittailua lehdille ja keskusteluille.

Lopeta se jankutus. Itse mainitsit erot ja kolmannet osapuolet, joten mainitsin myös suhteen päättämisen kolmansine osapuolineen. Kaikki tietävät, ettei ollut perinteisestä suhteesta kysymys, joten siitä sinun on turha yksiksesi vääntää.

Jannen kuivaa ja tylsää, ilmiselvää ”ironista” huumoria ja sanailua. Samanlaista lapsellista tasoa mitä oli Ernest Lawsonille laittama viesti. Tylsimys.
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei puhuta pettämisesta vaan petturuudesta.[/quot]
Miran kannattaisi alkaa vokotella Marleenan exä. Miksi se ei onnistuisi?
Mitä luulette? Antaa hyvän kiertää!
Järkyttynyt tästä kirjoitti:
Onko Marleena valmis muuttamaan Pirkkalaan, kun lapset ovat kumminkin Helsingissä ja lasten isä ja myös Marleenalla on vakityöpaikka Helsingissä.
Itselle tuli mieleen, että ehkä se että Mira ei halunnut muuttaa Pirkkalaan oli vain tekosyy kun Matti ei uskaltanut sanoa että ei ole kiinnostunut Mirasta. Ei tuota samaa ongelmaa olisi ollut jos EA-pari olisikin ollut Marleena.
Vierailija kirjoitti:
Marleena on kaunis. Mitä sitä kiistämään. Matille paljon onnea ihanan naisen löytämisestä! Miralle samoin onnea uuden etsintään.
Moi Marleena, pääset sitten varmaan taas kaasoksi:)
Vierailija kirjoitti:
Missähän vaiheessa Marleenan petturuus on selvinnyt Miralle? Jo kuvausten aikana vai vasta syksymmällä? Ihan kamala tilanne. On mahtanut olla aika epäuskoinen fiilis. Se, jota on pitänyt läheisimpänä ystävänään ja jolle on uskoutunut Matista koko tv-projektin aikana onkin selän takana viritellyt suhdetta juuri tähän samaiseen Mattiin. Ehkä tullut puun takaa senkin vuoksi, että ystävällä on aviomies ja lapsia. En ihmettele yhtään, että Mira lopetti ystävyyden.
Onko jossain ollut että Miran ystävyys on loppunut kaasoonsa? Spekua, spekun perään ja luullaan ja luullaan.
Lehdessä luki, että Miran ja Marleenan monen vuoden ystävyys on päättynyt. Ymmärtäähän sen.
Haluan kuitenkin uskoa, että lopulta Mira vetää pisimmän korren. Vaikutti ohjelman perusteella hyvältä ihmiseltä. Kyllä hänkin puolison vielä löytää ja saa sen kovasti toivomansa perheenkin. Matin ja Marleenan suhde taas päättynee ennen kuin on kunnolla alkanutkaan. Lähtöasetelma on jo niin hankala, että voiko tuo viedä pitkälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiesivätköhän asiantuntijat Matin ja Marleenan kuviosta? Mattihan on voinut avautua heille.
Uskoisin, että tuotanto tiesi. Ehkä yksi lisäsyy sille, että Marianne S. oli niin kovin pettynyt tähän kauteen.
Missä tällaista analyysia? Yleensä hehkuttavat aina, että paras kausi ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalua kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalua kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä taisivat lähteä Marleenalta muutkin ystävät kuin Mira. Itse en ainakaan katselisi moista ihmistä lähipiirissäni.
Amerikassa oli kymmenennellä kaudella samantapainen juttu, mutta se paljastui jo ohjelman aikana. Siinäkin koko ystäväporukka jätti tämän petturin omaan arvoonsa jatkossa.
Monessa erossa on ainakin toisella osapuolella tiedossa kiinnostava henkilö uuteen suhteeseen. Miran ja Matin välillä ei tullut suhdetta eikä siinä ole pettämisestä kyse.
Siis onko joku kehumisen arvoinen asia, että ihmiset eivät osaa päättää suhteitaan ilman kolmatta osapuolta ja että varsinkin miehet ovat saattaen vaihdettavia? Ei minustakaan kyse mistään varsinaisesta pettämisestä tässä ollut, mutta suoraselkäisyyden puutteesta muuten kyllä. Ja kaason osalta erityisesti.
-eri
Eihän tässä ollut suhdetta. Kyllä aikuinen ymmärtää milloin kyse on pelkästä kaveruudesta ja sekin pakollisten kuvausten läpiviemiseksi. Ei pelkkä tv-formaattiin osallistuminen saa aikaan suhdetta, vaikka siinä jopa oudosti solmittaisiin avioliitto. Ilman tämä vaadittua 5 viikon kuvausaikaa olisi erottu samantien.
Lopeta se jankutus. Itse mainitsit erot ja kolmannet osapuolet, joten mainitsin myös suhteen päättämisen kolmansine osapuolineen. Kaikki tietävät, ettei ollut perinteisestä suhteesta kysymys, joten siitä sinun on turha yksiksesi vääntää.
Mitä ihmettä sinä jankutat kolmansista osapuolista. En ole kertaakaan käyttänyt termiä kolmas osapuoli enkä eroakaan, kun sellaisia ei ole suhteen puuttuessa kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottahan toki sitä on joskus itsekin ihastunut ns. kiellettyyn. Jopa toiminut joskus sen tunteen vietävissä. Joku raja siinäkin kuitenkin. Jos itsellä kiiltää sormus sormessa, ja kotona on lapsi ja aviomies, niin ei siinä ruveta kyllä parhaan ystävän koeaviomiehen kanssa yhtään mihinkään.
Niinpä. Mutta kai tajuat että tämä EA ei ole mikään normiliitto, vaan naitetaan pakosti tuntemattoman kanssa.
Jos ei heti natsaa tai kipinöi lainkaan, on kuin löysässä hirressä sen ajan minkä kestää purkaa liitto.
Edelleen. Tunteilleen ei voi mitään. Ei kukaan.
Jos joku sanois sulle, että alapa kiintymään tuohon tyyppiin ja rakastumaan ja et tunne mitään kipinää?
Ihanko tosiaan pakosti naitetaan? Tempastaan vaan kadulta pakettiautoon ja sanotaan, että nyt meet naimisiin. Ei kysytä haluatko. Pakolla naitetaan.
Höpöhöpö, kyllä niiltä on kuule kysytty ja ihan itse ovat allekirjoittaneet esteettömyydentutkintapaperit. Jos on siis vapaaehtoisesti leikkiin lähtenyt, niin ei pitäs olla liian pajon vaadittu, että sitoutuu siihen liittoonsa sen 5 viikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Mietin uudessa valossa sitä Jannen lokakuista ig-kuvaa Matista ja hänestä pubissa, kuvatekstinä "Kaksi onnellisista aviomiestä Helsingin yössä". Molemmat olivat eronneet. Miksi kuvatekstiin piti kirjoittaa hämäävästi onnelliset aviomiehet, miksei mielummin vaikka onnelliset miehet tai onnelliset kaverukset? Pöydällä oli 4 juomaa, eli Marleena ollut tuolloin mukana Matin pubideittinä? Ja Jannella joku frendi/deitti mukana.
Voi teitä. Molemmat olivat sitoutuneet vielä lokakuussa olemaan kertomatta kuinka asiassa käy, siksi siis aviomiehet liikenteessä. Voisi olla miesten illanvietto=)
Vierailija kirjoitti:
Mietin uudessa valossa sitä Jannen lokakuista ig-kuvaa Matista ja hänestä pubissa, kuvatekstinä "Kaksi onnellisista aviomiestä Helsingin yössä". Molemmat olivat eronneet. Miksi kuvatekstiin piti kirjoittaa hämäävästi onnelliset aviomiehet, miksei mielummin vaikka onnelliset miehet tai onnelliset kaverukset? Pöydällä oli 4 juomaa, eli Marleena ollut tuolloin mukana Matin pubideittinä? Ja Jannella joku frendi/deitti mukana.
Voi teitä. Molemmat olivat sitoutuneet vielä lokakuussa olemaan kertomatta kuinka asiassa käy, siksi siis aviomiehet liikenteessä. Voisi olla miesten illanvietto=)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottahan toki sitä on joskus itsekin ihastunut ns. kiellettyyn. Jopa toiminut joskus sen tunteen vietävissä. Joku raja siinäkin kuitenkin. Jos itsellä kiiltää sormus sormessa, ja kotona on lapsi ja aviomies, niin ei siinä ruveta kyllä parhaan ystävän koeaviomiehen kanssa yhtään mihinkään.
Niinpä. Mutta kai tajuat että tämä EA ei ole mikään normiliitto, vaan naitetaan pakosti tuntemattoman kanssa.
Jos ei heti natsaa tai kipinöi lainkaan, on kuin löysässä hirressä sen ajan minkä kestää purkaa liitto.
Edelleen. Tunteilleen ei voi mitään. Ei kukaan.
Jos joku sanois sulle, että alapa kiintymään tuohon tyyppiin ja rakastumaan ja et tunne mitään kipinää?Ihanko tosiaan pakosti naitetaan? Tempastaan vaan kadulta pakettiautoon ja sanotaan, että nyt meet naimisiin. Ei kysytä haluatko. Pakolla naitetaan.
Höpöhöpö, kyllä niiltä on kuule kysytty ja ihan itse ovat allekirjoittaneet esteettömyydentutkintapaperit. Jos on siis vapaaehtoisesti leikkiin lähtenyt, niin ei pitäs olla liian pajon vaadittu, että sitoutuu siihen liittoonsa sen 5 viikkoa.
On silti aivan eri juttu kuin tavallinen avioliitto. Tuossa ei ole mitään velvoitetta harrastaa seksiäkään eikä sitä tainnu harrastaa kukaan näistä viimeisistä osallistujista. Kyllä oikeaan avioliittoon kuuluu seksi olennaisena osana. Feikkiliitto tämä, jota ei pidä ottaakaan vakavasti. Voi tutustua toiseen, jos tuntee että on jotain yhteistä kipinää ja jatkaa tutustumista jos molemmat haluavat sitä koeajan jälkeen. Hyvin kaukana oikeasta avioliitosta.
Ei voi mitenkään ottaa vakavasti.
Miralle pisteet kaikin puolin. Mitä ne Matin fist bumpit oli? "Kiitti tapasin sun kautta uuden naisen"? Hikoiliko Matti sitä häissä että hän paljastaa heti todellisen luontonsa? Ei ihme, ettei ole pitkiä seurusteluja takana😅 Näennäinen kiltteys olikin täydellistä munattomuutta. Kaikki tän kauden miehet ihme nysviä, tais olla poikuuskin tallella, kun ei osattu "naista ottaa".

Taisi miehet ajatella pidemmälle siis, että kuvattava eroaminen sujuisi hyvin. Jos olisi käyttänyt hyväkseen helppoa saantia, kun eivät oikeasti olleet kiinnostuneita näistä vaimoista, niin erot olisi olleet varmasti rumempia.
Miksi Matille ja Marleenalle on tehty oma ketju? Eikö olisi järkevämpää jatkaa EA-keskustelua tässä samassa ketjussa eikä hajauttaa sitä muihin ketjuihin?