siis uskomatonta,poliisin lupapalveluun eka vapaa aika on neljän
viikon päästä,sittenhän tuo loma on jo ohi!!!!! kääk!!
Kommentit (29)
Mitä jos menisit vaan jonottamaan ilman ajanvarausta? Jos hyvin käy, saatat päästä nopeastikin.
Keväällä tästä varoiteltiin monissa medioissa... ja täällä palstallakin.
Etkö osannut ennakoida? Toukokuussa oli 2 viikkoa jonotus ja sain haluamani ajat perheelle helposti. Tämä Helsingissä.
No noin kai toi oli viime syksynäkin.
Ajo- ja henkilökortin noutoonkin piti vielä varata aika erikseen, ja siihenkään ei "löytynyt" kuulemma vapaita aikoja ihan heti. Virastossa oli kyllä ihan tyhjää molemmilla kerroilla, eka kerralla kävin pari tuntia aiemmin kysymässä voisinko päästä aiemmin, mutta jouduin odottamaan sitä aikaani pari tuntia.
Kaipa sillä virkailijalla oli sitten muita tärkeitä tehtäviä, kun se yksikseen siellä istuskeli.
Odotin siinä palvelupisteen edessä, ja koko aikana vain yksi ihminen käveli sisään sen viraston ovesta, jossa tuon lisäksi sijaitsee kai muitakin toimitiloja :O
onneks on vielä toiipaikkoja johon voi mennä ihan jonottaankin! ;) matkaa saattaa hiukan kertyä, mutta ilmeisesti hyvinkin moni on valmis ajamaan sen vuoksi, että pääsee ilman ajanvarausta. omalla paikkakunnalla näet on jonotusperiaate ja kuulemma tulee helposti parinsadan kilometrin päästä ihmisiä.. aika ruuhka taitaa olla noissa ajanvarauspaikoissa..
ja se, että se virkailija "vaan istuu" siellä, niin kyllä, hänellä on paljon muutakin tekemistä.. työntekijöitä vähennetään ja tosiaan ne ajokortit ja passit sun muut pitää myöntää vielä erikseen ennen kun asia lähtee eteenpäin. se työ ei ole pelkästään asiakkaita vaan suurin osa työstä koostuu kaikesta muusta :P
Meillä on varattuna aika 3 kk kuluttua. Yhtään en viel tiedä, että miksi, mutta onpa nyt ainakin varattuna.
espoossa ei voi mennä jonottamaan,uskomatonta kyykytystä ihmisille.ihan mielellään jonottaa sen tunnin,että saa asian vireille--kas kun ihmisille voi tulla äkkilähtöjä--joskus vaikka muuten hyvin elämäänsä etukäteen suunnittelisikin,no me ei sitten vaan lähdetä matkalle.
ap
Espoolaiset voi mannä vaikka Kirkkonummen poliisiasemalle. Ja passin esim. voi pyytää l,ähettämään postissa, tulee kirjattuna kirjeenä ja maksaa muutaman euron, ei tarvi mennä hakemaan! Eivät tosin poliisilaitoksella kovin mainosta tätä ja pelottelvat että kestää postissa hirveän kauan. No passi tuli vajaassa viikossa postiin :)
[quote author="Vierailija" time="15.07.2013 klo 18:05"]
espoossa ei voi mennä jonottamaan,uskomatonta kyykytystä ihmisille.ihan mielellään jonottaa sen tunnin,että saa asian vireille--kas kun ihmisille voi tulla äkkilähtöjä--joskus vaikka muuten hyvin elämäänsä etukäteen suunnittelisikin,no me ei sitten vaan lähdetä matkalle.
ap
[/quote] pikapassin saa kaiketi edelleen helsinki-vantaalta.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2013 klo 17:53"]
onneks on vielä toiipaikkoja johon voi mennä ihan jonottaankin! ;) matkaa saattaa hiukan kertyä, mutta ilmeisesti hyvinkin moni on valmis ajamaan sen vuoksi, että pääsee ilman ajanvarausta. omalla paikkakunnalla näet on jonotusperiaate ja kuulemma tulee helposti parinsadan kilometrin päästä ihmisiä.. aika ruuhka taitaa olla noissa ajanvarauspaikoissa..
ja se, että se virkailija "vaan istuu" siellä, niin kyllä, hänellä on paljon muutakin tekemistä.. työntekijöitä vähennetään ja tosiaan ne ajokortit ja passit sun muut pitää myöntää vielä erikseen ennen kun asia lähtee eteenpäin. se työ ei ole pelkästään asiakkaita vaan suurin osa työstä koostuu kaikesta muusta :P
[/quote]
No kai se sitten käsitteli toisen paikkakunnan toimipisteen papereita kun ei siellä ketään asiakasta ollut kummallakaan kerralla, eikä tuntiin pariin sisään mennyt. Ja että ajokorttia noutaessakin piti varata 15 min. aika, henkilökortin ja ajokortin hakemukseen yhteensä menikö nyt 45 min varaus vai miten se oli....
Ja onhan toi kumma ettei se voinut siirtää sitä munkaan varaamaa aikaa tuntia kahta aiemmaksi kun olin kerran liikkeellä tuolloin, vaan istuin tyhjän viraston edessä jonottamassa.
Mutta kun passien nouto siirtyy ärrälle niin tasan toiminta tehostuu, paitsi meillä, kun ei ole sitä ärrää. Mutta monesta paikasta saa ittensä turhan tärkeäksi tekevä virkailija varmasti lähteä, r-kioskilaiset kun varmaan ovat ruuhkiin ja paineisiin ilman vessataukoja tottuneet.
Milloin tuo espoon käytäntö on muuttunu? Viimeks vielä sai myös jonottaa?
Tuossa tiedotteessa lukee että ajanvaraus ei koske pikapssia tai exprespasia eikä valmiiden asiakirjojen noutoa. pikapssin voi siis hakea Kilostakin, toki se maksaa jotain ekstraa
http://www.poliisi.fi/poliisi/bulletin.nsf/vwSearchView/C2CB3E96896A989DC2257B5900370475
Onhan niitä pienempiäkin asemia. Ympäryskunnissa on vaikka kuinka paljon. Samantien pääsin kun menin kaupungin pienemmille poliisiasemille.
Mene jonottamaan R-kioskille. Senkin (jonottamisen) voi nykyään tehdä R-kioskilla.
Ei sinne äkkilähdöllekään ole mikään pakko mennä. Passi on voimassa viisi vuotta, miksi et ole hankkinut sitä vaikka tammikuussa, voisit lähteä äkkilähdölle nyt sitten koska tahansa. Pakkoko aina jättää asiat viime tinkaan.
no kun tammikuussa ei ollut rahaa,mutta nyt yllättäen on :))
ap
Espoossa ei voi jonottaa? Ohjeen mukaan ei voikaan. Menin perheen kanssa pääpoliisiasemalle, ajatuksena tilata koko perheelle passit sitten vaikka pikapassin hinnalla, kun ajanvarausaikoja ei vain ollut saatavilla. Menimme koko perhe (5 henkeä), jonotimme - ja saimme alle tunnissa tilaukseen kaikille passit - normaalin hinnalla. Maksaisiko pikapassi 12 euroa enemmän kappaleelta, jos yhtä passia vain haet, mieti, et jos olisit valmis sen vaikka tarvittaessa maksamaan.
Oisitko tarvinnut heiltä lupaa loman pitoon?