Isovanhempien totiset pönötys hääkuvat-näyttää kuin kaikki olisi pakotettu naimisiin.

Siihen aikaan se saattoi ollakin pakko. Molemmat Isovanhempani ja myös vanhempani menivät naimisiin, kun oli pieni jo tulossa. Kukaan ei olisi kuulemma heistä avioitunut ilman vahinkoa.

Valokuvaus oli ennen vanhaan harvinainen tilanne. Ei kellään juuri ollut omia kameroita ennen 60-70-lukua. Saattoi jännittää, ja toisekseen tilanteiden juhla uus vaikutti varmasti kuvattavien vakavuuteen. Ei ne mitään tilannekuvia olleet, paikallaan saatettiin pönöttää pitkäänkin.

Mun mummo kertoi että valokuvaamossa oli ihan jäätävän kylmä, ja molemmat olivat palelleet älyttömästi. Sen vuoksi heillä oli tullut totiset kuvat.

Mummoni kyllä rakasti pappaa, heistä on joitain kuvia joissa mummi istuu papan sylissä ja pussailevat mutta tuohon aikaan kai olisi ollut sopimatonta tunteilla hääkuvassa. Lisäksi kuvat otettiin tuolloin studiossa hyvin virallisesti eikä jossain niityllä tai meren rannalla.

Valoitusaika oli pitkä entisajan kameroissa. Aika kauan piti pysyä liikkumatta, jotta kuvasta ei tullut epätarkka.

Hääkuvissa on kulloinkin ollut omat muotinsa, aikoinaan oli muotia olla vakavana. Myös valokuvaustekniikka on ollut sjoskus sellaista, että kuvien onnistumiseksi on pitänyt olla paikoillaan.

(Omista isovanhemmistani ainakin toinen pariskunta pakotettiin naimisiin, samaten heistä toisen vanhemmat. Ei sekään siis tavatonta ole ollut.)

Eivätpä ainakaan ole perseet paljaina niinkuin nykyään melkein joka paikassa.

Kuvissa piti olla hievahtamatta. Tekniikka oli aivan toista kuin nykyisillä kameroilla, joilla lapsikin saa hyviä otoksia.

Esim. lapset saattoivat olla sananmukaisesti kauhusta jäykkinä. Itsestäni on kuva pikkuisena 1950-luvulla. Itken ja rimpuilen - minulle on kerrottu, että pelkäsin sitä kameraa.

No pysyivät pidempään naimisissa kun pariskunnat nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Kuvissa piti olla hievahtamatta. Tekniikka oli aivan toista kuin nykyisillä kameroilla, joilla lapsikin saa hyviä otoksia.

Esim. lapset saattoivat olla sananmukaisesti kauhusta jäykkinä. Itsestäni on kuva pikkuisena 1950-luvulla. Itken ja rimpuilen - minulle on kerrottu, että pelkäsin sitä kameraa.

Isästäni on vain yksi kuva pikkuisena ja sekin hyvin epäselvä sillä  ei istunut nätisti paikoillaan mummin sylissä.  Ei nyt itke tai pelkää, mutta tahtoo selvästi juoksentelemaan.  Isä on kuvassa ehkä 2v. 

Ennen hääkuvasta oli tarkoitus tunnistaa se vihkipari. Nyt ollaan kuvissa tavalla, jossa mies on kätevästi lähes tunnistamaton, vrt. Ohisalon hääpotretti.

Viktoriaanisena aikoina moni sai rakkaastaan vain post mortem-kuvan eli kuoleman jälkeen otetun kuvan.  Nykypäivän selfie-sukupolvi  ei tätä voi ymmärtää. 

Silloin ei räpsitty kuvia samaa tahtia kuin nyt... Kuvan piti onnistua kerralla.

On kyllä melkeinpä suurin osa saattanut joutuakin menemän pakkonaimisin, kun esikoinen on ilmoittanut tulostaan. Mutta ei siihen aikaan muutenkaan juuri hymyilty kamerall;, oli sota-ajat tai sen jälkeiset ajat eli vakava paikka ja ajanjakso joka tapauksessa. Ja jos morsio ja/tai sulhokin sattuivatkin olemaan vielä neitseitä vihille mennessään, niin on se tietoisuus tulevasta hääyöstä kaikkine ihmeineen varmasti pistänyt mietteliääksi sekin.

Isoisäni, siis isäni isä oli kuulemma saanut kuvaamossa hysteerisen naurunpuuskan joka oli tarttunut isoäitiin ja sitten kuvaajaankin. Tuli harvinaisen hilpeä kuva! Kuvitelkaa sellaisia ilmeitä kun pidättelee naurua ja posket nykii. 

Vierailija kirjoitti:

On kyllä melkeinpä suurin osa saattanut joutuakin menemän pakkonaimisin, kun esikoinen on ilmoittanut tulostaan. Mutta ei siihen aikaan muutenkaan juuri hymyilty kamerall;, oli sota-ajat tai sen jälkeiset ajat eli vakava paikka ja ajanjakso joka tapauksessa. Ja jos morsio ja/tai sulhokin sattuivatkin olemaan vielä neitseitä vihille mennessään, niin on se tietoisuus tulevasta hääyöstä kaikkine ihmeineen varmasti pistänyt mietteliääksi sekin.

Meillä on sukukirjasta voinut kätevästi laskea, että alle 10% morsioista on ollut raskaana mennessään vihille. Tuo pakkonaiminen on jotenkin alimpien sosiaaliluokkien tapa tai sitten ns. paremmissa perheissä on koettu esikoisen keskenmenoja tämän tästä.

Vierailija kirjoitti:

Isoisäni, siis isäni isä oli kuulemma saanut kuvaamossa hysteerisen naurunpuuskan joka oli tarttunut isoäitiin ja sitten kuvaajaankin. Tuli harvinaisen hilpeä kuva! Kuvitelkaa sellaisia ilmeitä kun pidättelee naurua ja posket nykii. 

Aah, ihanaa! Voin melkein kuvitella ne ilmeet.

Sellaisia kuvia saisi olla rutkasti enemmän. Aitoa iloa ja oikeita hymyjä tai suorastaan virnistyksiä näiden nykyisten harkittujen, kuvauksellisempi puoli oikeassa kulmassa kuvaan aseteltujen duckface-ilmeiden sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä melkeinpä suurin osa saattanut joutuakin menemän pakkonaimisin, kun esikoinen on ilmoittanut tulostaan. Mutta ei siihen aikaan muutenkaan juuri hymyilty kamerall;, oli sota-ajat tai sen jälkeiset ajat eli vakava paikka ja ajanjakso joka tapauksessa. Ja jos morsio ja/tai sulhokin sattuivatkin olemaan vielä neitseitä vihille mennessään, niin on se tietoisuus tulevasta hääyöstä kaikkine ihmeineen varmasti pistänyt mietteliääksi sekin.

Meillä on sukukirjasta voinut kätevästi laskea, että alle 10% morsioista on ollut raskaana mennessään vihille. Tuo pakkonaiminen on jotenkin alimpien sosiaaliluokkien tapa tai sitten ns. paremmissa perheissä on koettu esikoisen keskenmenoja tämän tästä.

No teidän suku on vain teidän suku. Aika monesta muusta sukukrjasta voi kätevästi laskea, että todella iso osa morsiamista on ollut raskaana mennessään vihille tai saanut "keskosen". Varmasti tämä on ollut yleisintä maaseudulla piikojen ja renkien suhteissa, samoin kuin kaupunkien työväestön keskuudessa, mutta kyllä ns paremmissakin perheissä on usein käry käynyt.