Jos saisit hotelliyön lahjaksi, kiittäisitkö?
No onpahan tämäkin nähty! Sain vuosi sitten työpaikaltani läksiäislahjaksi hotellilahjakortin. Ei olla miehen kanssa ehditty lasten vuoksi käyttämään sitä joten luovutin sen äidilleni. Äitini tuli sitten eilen hakemaan kortin ja sanoi että käydäänkö syömässä jossakin. Ilostuin, en ollut pitkään aikaan kääynyt ulkona syömässä, saati missään ilman lapsia. Mentiin raflaan ja kun maksun aika tuli niin äitini totes että kaivappas sinäkin sitä kuvetta. Olin onneksi ottanut listan halvimman ruuan ja join vain vettä mutta oli se hinta silti lähes 20 euroa!! Siinä meni puolet ensi viikon ruokarahoista. En kehdannut valittaa, olinhan kuitenkin kyydin saanut ravintolaan..
Just olin puhunut ruokailun lomassa tiukasta taloudellisesta tilanteestamme kun miehen työt loppuivat 1,5kk sitten ja oletin että kun äitini minut pyysi ulos syömään niin olisi tarjonnutkin. Tuosta hotelllahjakortista puhumattakaan, kun ei ole edes KIITTÄNYT siitä.
Joo joo, olen aikuinen ja saan suuni auki halutessani mutta olen vain niin hölmistynyt!!!
Kommentit (10)
Ehkä äitisi ei ymmärrä perheitä, joissa ei ole puskurirahastoa.
Minkä hotellin lahjakortti on voimassa yli vuoden?
On meillä toki säästössä rahaa, mutta nimenomaan niitä säästetään että päästäänmuuttamaan pian pois suomesta! Onneksi ensi kuussa miehellä alkaa koulutus niin jotain valoa tunnelin päässä.
Lahjakortti menee pian vanhaksi, siksi sen pois lahjoitinkin. ap
Olisit tehnyt vanhanaikaiset, eli sanonut lähteväsi ihan nopsaan vessaan ja kipaissut kotiin. Molemmilla olisi ollut yhtä hyvät käytöstavat silloin, olisitte olleet tasoissa.
Mita ihmettelemista tuossa on? Eihan pihit suomalaiset koskaan tarjoa muille mitaan. Pubissakin viihtyvat niin kauan kun muut tarjoavat kierroksia, lahtevat pois ennenkuin oma vuoro tulee, nahty on monta kertaa.
Ikävä äiti sinulla, jollei suorastaan härski. Ilmoita hänelle kortilla jouluna, että se hotellilahjakortti oli joululahja.
Etkö tunne äitiäsi? Oliko käytös todellakin TÄYSI yllätys?
Jos sulla ei ole rahaa, miksi lähdit ? Tiedät että äitisi on pihi. Jos vielä joskus kysyy sanot ettet voi lähteä, kun sinulla ei ole rahaa. Jos lupaa maksaa, kannattaa muistuttaa ennen laskun tuloa.
Kyllä teillä on tosi surkeasti asiat jos viikon ruokaan on varattu 40 euroa rahaa.
Jos teillä on lahjakortti täysin turha, kyllä mä kiittäisin, mutta ei hirveesti mitään muuta. Mun ystävä on töissä matkatoimistossa ja välillä saa kiitokseksi hyvästä myynnistä yöpymisen hotellissa. Yrittää myydä mulle niitä sanoen tämä lahjakortti käy kaikkiin x ketjun hotelleihin, esim Kööpenhaminassa yöpyminen maksaa 250 eurolla mutta voin myydä tämän sulle 100 eurolla. Ainoa missä käyttäysin olis Suomi ja koska en matkusta, tuntuis hassulta mennä parin km päähän hotelliin yöksi.
Olen sanonut tämän monta kertaa mutta silti yrittää niitä mulle aina myydä. Joskus olen saanut lahjakortin Tallinnaan joululahjaksi, joka on voimassa su - ke lähdöillä seuraavat 2 viikkoa. Tallinnaan onkin niin kiva mennä tammikuussa.Tämän palautinkin hyvin nopeasti takaisin, samoin etten aio ottaa töistä palkatonta sen takia että saan kylmässä laivassa ja talvisessa Tallinnassa päivän viettää. Sunnuntaina oli vielä niin typerä aikataulu, pari tuntia vain maissa, ettei sitäkään voinut käyttää.
Lahjakortit ovat joskus rasite eikä mikään lahja.
Sinuna olisin pyytänyt siitä lahjakortista vähintään 20 e, enemmänkin on vielä kovasti kohtuullista. Hootelliyötä kunnon hotellista ei kesälläkään alle 70 e saa. Paska mutsi sinulla!
Epäkohtelias äiti sulla!