Lue keskustelun säännöt.
IS: Miksi ylipainosta ei saa puhua? Lääketieteen tohtori lataa suorat sanat vaietusta ongelmasta
01.08.2020 |
Lääketieteen tohtori TellervoSeppälän vuonna 2017 julkaistussa väitöskirjassa kävi ilmi, että 42 prosenttia potilaista oli sitä mieltä, etteivät elämäntavat tai ylipainosta puhuminen kuulu lääkärin vastaanotolle.
Asiasta mainitseminen koetaan usein hyökkäyksenä. Monet painonsa kanssa kamppailevat ajattelevat, etteivät he voi mitään asialle. Hyvin usein he kuitenkin syövät enemmän kuin kuluttavat. – Vastaanotolla käy hyvin usein ihmisiä, jotka ajattelevat että heidän jatkuvan lihomisensa taustalla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Monesti ihmiset tuntuvat vähän pettyneiltä, kun otetaan kokeet ja kaikki onkin kunnossa, Seppälä kuvaa ristiriitaista tilannetta.
Ylipainosta puhuminen on tabu myös palstalla ja johtaa yleensä ketjun poistoon. Sen sijaan täällä on jatkuvasti pitkiä keskusteluketjuja suklaista, roskaruoasta jne.
Kommentit (891)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kamppaillut painoni kanssa koko ikäni. Lihoin reilusti ensimmäisen kerran alle kouluikäisenä, kun olin muutaman viikon mummolassa. Kotiin tullessa samat vaatteet ei sopineet minun päälle mitä minulla oli mummolaan mennessä. Olen lähinnä jojoillut painoni kanssa lapsuudesta asti. Laihtuessa minua inhottaa, kun ihmiset alkavat kiinnittää siihen huomiota. Pahimmillaan minulle on huudettu ihmisä täynnä olevassa huoneessa "katsokaa, miten paljon Minna on laihtunut" tai tultu tunnustamaan kahden kesken, miten hyvältä nyt näytän ja miten hän on monesti halunnut kertoa minulle, että olen ylipainoinen.
Luonteeltani olen ylikiltti enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä. En kestä tilanteita, jossa koen, että minua painostetaan. Anoppini on karjalaista syntyperää ja niin kovin vieraanvarainen. Se jatkuva syömisen tuputtaminen on ihan hirveää, kun pöydässä on aina kymmentä eri sorttia ja kaikkea pitäisi maistaa. Kerrankin selitin anopille pitkään ja hartaasti, että olen pudottamassa painoa enkä enää syö mitään makeaa, koska se sotkee päämäärääni. Anoppi nyökytteli ymmärtäväisenä ja lopuksi sanoi "ota pullaa, ota ota, se on tänään leivottua, ihan sinua varten tein". Kieltäydyin useasti, mutta anoppi vain jatkoi "ei ne minun leipomukset kelpaa" ja näytti surkealta. Otin sitten pullaa. Sama keskustelu jatkui pikkuleipien, täytekakun, riisipiirakoiden ja muiden kohdalla. Kotiin mennessä vtutti niin ankarasti. Koska olin mässäillyt, söin vähemmän seuraavina päivinä. Koska söin vähemmän, olin sitten niin nälkäinen, että söin kaapit tyhjiksi. Olen ratkaissut ongelman anopin kanssa niin, että en enää käy siellä.
Noin, nyt sitten saa tulla ilkkumaan ja kertomaan, miten minulla ei ole selkärankaa.
Jep, sukulaiset. Toine paikka joka harmittaa monia on työpaikat joissa on aina jotain pullaa/leivosta/makeaa kahvin kanssa. Siinä sitten ringissä niitä syödään ja jos joku yrittää olla niitä ottamatta niin muut heti kuorossa että ei 1 pulla paksuunnuta tai vastaavaa ja oikein tyrkyttävät sitä pullaa. Saati jos pullan/piirakan on joku muu työntekijä leiponut niin sitten ei muka kelpaa. Ei se 1 pulla haittaa mutta jos syö sen yhden niin sitten koko päivän tekee sitä makeaa mieli lisää. Ja jos joutuu menemään kaupan kautta kotia niin todella vaikeata olla ostamatta jotain makeaa sieltä. Miksi toiset ihmiset eivät anna toisten olla ja tehdä kuten haluavat.
Jossain vaiheessa me kaikki opimme laittamaan muille rajat tai sitten tosiaan muut määrittelevät jopa kehomme kilot ja rasvaprosentimme.
Eihän se kivaa ole olla tiukkana, kun joku jankuttaa tai kuorossa sanelevat, mutta niin se vaan on oltava, jos ei meinaa muiden takia olla lihava.
Otat vain uuden asenteen. Niitä aina kun sinulle tarjotaan ja sitten ehdotat, että he jakavat keskenään sinun pullasi tai anoppisi laittaa pullat pakkaseen, jotta hänen on sitten kivaa syödä niitä itse myöhemmin jne. Koska ne herkut ovat hyviä, niin juuri siksi vaadit, toivot, haluat, että he ne syövät. Silloin heidän on alettava kieltäytymään ja selittelemään, ei sinun.
Kotimatkat alat tehdä kaukana kaupoista, vaikka sitten matkasta tulisi pidempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jaksais tuota "terveellinen ruoka maksaa niin paljon" -paskapuhetta. Kausivihanneksia, -hedelmiä ja -juureksia saa todella halvalla, jos kiinnostusta on etsiä. Usein voi saada jopa ilmaiseksi näihin aikoihin metsästä, sukulaisilta tai facebookin paikallisilta sivuilta marjoja ja omenoita tms. mitä kelläkin kasvaa.
Mut ku ne ei maistu fazerin siniselle....
En usko että ongelma on tuo ettei ruoka maistu fazerin siniselle, kuten hauskasti kirjoitit, vaan se että se terveellinen ja edullinen ruoka vaatii yleensä aikaa ja työtä valmistukseen. Tunnen paljon vegaaneja jotka valmistavat erittäin hyvää ruokaa kasviksista, mutta erona heihin, menee omaan ruoanlaittooni 10-20min ja heidän ruoanlaittoonsa ehkä tunti kerralla (toki riippuen ruoasta). Mitä stressaantuneempi ja väsyneempi ihminen on, sitä helpommalla hän haluaa päästä arjessa. Ruoan ollessa kyseessä, tämän ei tarvitse tarkoittaa suklaan syömistä, mutta esimerkiksi kaupan maksalaatikkoa itsetehdyn kasvisruoan sijasta.
Itse kasvoin kasikyt-ysikytluvulla perheeseen jossa molemmat vanhemmat töissä. Meillä oli kyllä ruokaa kotona, mutta todella usein se oli jotain eineksiä tai puolivalmisteita, koska vanhemmat oli niin väsyneitä töitten jälkeen. Rutiini oli heille usein se että töihin, kotiin, nopsaan jotain pöytään, päikkäreille, ja sitten illalla oltiin perheen kanssa kotosalla tai ulkona. Uskon ettei tämänkaltainen työstressi ole vuosien saatossa yhtään vähentynyt perheissä, vaan pikemminkin yltynyt kun työpäivätkään harvalla enää on sitä arjen 8-16 rutiinia.
Suomessa lähes 20 vuotta asuneena (tulin alakouluikäisenä) italialaisena mietin usein tätä. Nyt kun minulla on oma perhe, olen huomannut että täällä tosiaan päivällisaika on klo 17 pintaan. Ymmärrän täysin, että siihen aikaan suoraan töistä tulleena ja nälkäisten lasten odottaessa ruokaa on helppo lätkäistä pöytään puolivalmiste. Mutta onko se päivällinen pakko syödä siihen aikaan? Meillä, kuten lapsuudenkodissani, syödään koulun ja vanhempien töiden jälkeen välipala - voileipä esimerkiksi - ja sitten illallinen kokataan kaikessa rauhassa kello kahdeksaksi. Näin ei täydy tyytyä nopeisiin ruokiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jaksais tuota "terveellinen ruoka maksaa niin paljon" -paskapuhetta. Kausivihanneksia, -hedelmiä ja -juureksia saa todella halvalla, jos kiinnostusta on etsiä. Usein voi saada jopa ilmaiseksi näihin aikoihin metsästä, sukulaisilta tai facebookin paikallisilta sivuilta marjoja ja omenoita tms. mitä kelläkin kasvaa.
Mut ku ne ei maistu fazerin siniselle....
En usko että ongelma on tuo ettei ruoka maistu fazerin siniselle, kuten hauskasti kirjoitit, vaan se että se terveellinen ja edullinen ruoka vaatii yleensä aikaa ja työtä valmistukseen. Tunnen paljon vegaaneja jotka valmistavat erittäin hyvää ruokaa kasviksista, mutta erona heihin, menee omaan ruoanlaittooni 10-20min ja heidän ruoanlaittoonsa ehkä tunti kerralla (toki riippuen ruoasta). Mitä stressaantuneempi ja väsyneempi ihminen on, sitä helpommalla hän haluaa päästä arjessa. Ruoan ollessa kyseessä, tämän ei tarvitse tarkoittaa suklaan syömistä, mutta esimerkiksi kaupan maksalaatikkoa itsetehdyn kasvisruoan sijasta.
Itse kasvoin kasikyt-ysikytluvulla perheeseen jossa molemmat vanhemmat töissä. Meillä oli kyllä ruokaa kotona, mutta todella usein se oli jotain eineksiä tai puolivalmisteita, koska vanhemmat oli niin väsyneitä töitten jälkeen. Rutiini oli heille usein se että töihin, kotiin, nopsaan jotain pöytään, päikkäreille, ja sitten illalla oltiin perheen kanssa kotosalla tai ulkona. Uskon ettei tämänkaltainen työstressi ole vuosien saatossa yhtään vähentynyt perheissä, vaan pikemminkin yltynyt kun työpäivätkään harvalla enää on sitä arjen 8-16 rutiinia.
Suomessa lähes 20 vuotta asuneena (tulin alakouluikäisenä) italialaisena mietin usein tätä. Nyt kun minulla on oma perhe, olen huomannut että täällä tosiaan päivällisaika on klo 17 pintaan. Ymmärrän täysin, että siihen aikaan suoraan töistä tulleena ja nälkäisten lasten odottaessa ruokaa on helppo lätkäistä pöytään puolivalmiste. Mutta onko se päivällinen pakko syödä siihen aikaan? Meillä, kuten lapsuudenkodissani, syödään koulun ja vanhempien töiden jälkeen välipala - voileipä esimerkiksi - ja sitten illallinen kokataan kaikessa rauhassa kello kahdeksaksi. Näin ei täydy tyytyä nopeisiin ruokiin.
Tämä oli hyvä huomio. Jossain hauskasti sanottiinkin, että Suomessa syödään päivällinen aikaisin, jotta ehtii sen jälkeen navettaan. Eli eiköhän valtaosa väestöstä voisi syödä myöhemminkin. Toisaalta ihmisten välillä on eroja siinä mihin aikaan vuorokaudesta on nälkä ja milloin ei. Olen joskus koettanut syödä jonkin välipalan päivällisaikaan ja siirtää isomman aterian illaksi, mutta olen sen välipalan jälkeen vain tosi väsynyt ja kiukkuinen! Illalla minulla ei luonnostaan ole mikään ison ruoan aika vaan voin syödä melko kevyen iltapalan. Lapsilla on usein myös kiljuva nälkä koulupäivän jälkeen. Ilmainen kouluruoka on sinänsä hieno juttu, mutta ei sen laatu aina kovin huikea olo, ja kun se syödään n. klo 11, on päivällinen klo 20 tosi myöhään siihen nähden, vaikka söisi voileivän ja porkkanan siinä välissä... Käytännössä ei siis meillä ainakaan onnistu tuo ruoka-ajan siirto, vaikka ideana se on hyvä.
Nosto. Aina ahankohtainen aihe.
Itse pudottanut 10-12 kg, vähän vaihtelee, viime elokuusta. Rybelsus aamulla pienensi ruokahalua huomattavasti.
Minun mielestä lihavuudesta saa kyllä puhua lääkärin vastaanotolla, JOS se puhe ei ole syyttelevää vaan avun tarjoamista. Jos oikeasti voidaan auttaa potilasta tarjoamalla esim. lihavuuslääkkeitä, terapiaa tai ravitsemusneuvontaa. Mutta se, että lääkäri sanoo: Olet lihava, laihduta! ei auta yhtäkään potilasta. Kyllä se potilas tietää olevansa lihava ja todennäköisesti on yrittänyt myös laihduttaa siinä onnistumatta.
Minulla on hormonihäiriö ja ihan itse piti hankkia kaikki tieto ja pyytää metformiini. Lääkäri vain käski laihduttaa ymmärtämättä lainkaan, ettei tässä ole kyse yksinkertaisesta syy-seuraussuhteesta vaan noidankehästä, kun hormonit on sekaisin, mikä vaikeuttaa laihtumista ja ylipaino taas sekoittaa niitä entisestään. Metformiinin aloituksen jälkeen kun kehon tilanne muuttui normaalimmaksi, alkoi painokin putoamaan helposti :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jaksais tuota "terveellinen ruoka maksaa niin paljon" -paskapuhetta. Kausivihanneksia, -hedelmiä ja -juureksia saa todella halvalla, jos kiinnostusta on etsiä. Usein voi saada jopa ilmaiseksi näihin aikoihin metsästä, sukulaisilta tai facebookin paikallisilta sivuilta marjoja ja omenoita tms. mitä kelläkin kasvaa.
Mut ku ne ei maistu fazerin siniselle....
En usko että ongelma on tuo ettei ruoka maistu fazerin siniselle, kuten hauskasti kirjoitit, vaan se että se terveellinen ja edullinen ruoka vaatii yleensä aikaa ja työtä valmistukseen. Tunnen paljon vegaaneja jotka valmistavat erittäin hyvää ruokaa kasviksista, mutta erona heihin, menee omaan ruoanlaittooni 10-20min ja heidän ruoanlaittoonsa ehkä tunti kerralla (toki riippuen ruoasta). Mitä stressaantuneempi ja väsyneempi ihminen on, sitä helpommalla hän haluaa päästä arjessa. Ruoan ollessa kyseessä, tämän ei tarvitse tarkoittaa suklaan syömistä, mutta esimerkiksi kaupan maksalaatikkoa itsetehdyn kasvisruoan sijasta.
Itse kasvoin kasikyt-ysikytluvulla perheeseen jossa molemmat vanhemmat töissä. Meillä oli kyllä ruokaa kotona, mutta todella usein se oli jotain eineksiä tai puolivalmisteita, koska vanhemmat oli niin väsyneitä töitten jälkeen. Rutiini oli heille usein se että töihin, kotiin, nopsaan jotain pöytään, päikkäreille, ja sitten illalla oltiin perheen kanssa kotosalla tai ulkona. Uskon ettei tämänkaltainen työstressi ole vuosien saatossa yhtään vähentynyt perheissä, vaan pikemminkin yltynyt kun työpäivätkään harvalla enää on sitä arjen 8-16 rutiinia.
Suomessa lähes 20 vuotta asuneena (tulin alakouluikäisenä) italialaisena mietin usein tätä. Nyt kun minulla on oma perhe, olen huomannut että täällä tosiaan päivällisaika on klo 17 pintaan. Ymmärrän täysin, että siihen aikaan suoraan töistä tulleena ja nälkäisten lasten odottaessa ruokaa on helppo lätkäistä pöytään puolivalmiste. Mutta onko se päivällinen pakko syödä siihen aikaan? Meillä, kuten lapsuudenkodissani, syödään koulun ja vanhempien töiden jälkeen välipala - voileipä esimerkiksi - ja sitten illallinen kokataan kaikessa rauhassa kello kahdeksaksi. Näin ei täydy tyytyä nopeisiin ruokiin.
Tämä oli hyvä huomio. Jossain hauskasti sanottiinkin, että Suomessa syödään päivällinen aikaisin, jotta ehtii sen jälkeen navettaan. Eli eiköhän valtaosa väestöstä voisi syödä myöhemminkin. Toisaalta ihmisten välillä on eroja siinä mihin aikaan vuorokaudesta on nälkä ja milloin ei. Olen joskus koettanut syödä jonkin välipalan päivällisaikaan ja siirtää isomman aterian illaksi, mutta olen sen välipalan jälkeen vain tosi väsynyt ja kiukkuinen! Illalla minulla ei luonnostaan ole mikään ison ruoan aika vaan voin syödä melko kevyen iltapalan. Lapsilla on usein myös kiljuva nälkä koulupäivän jälkeen. Ilmainen kouluruoka on sinänsä hieno juttu, mutta ei sen laatu aina kovin huikea olo, ja kun se syödään n. klo 11, on päivällinen klo 20 tosi myöhään siihen nähden, vaikka söisi voileivän ja porkkanan siinä välissä... Käytännössä ei siis meillä ainakaan onnistu tuo ruoka-ajan siirto, vaikka ideana se on hyvä.
Ainakin minut ja perheeni tuomittiin laajasti sen vuoksi, että söimme ravitsemusterapeutin suositteleman rytmin mukaan kun lapsemme olivat alaikäisiä. He harrastivat useampaa lajia ja treenit saattoivat olla monesti klo 17-18. Siten ruokarytmiksi tuli aamupala, lounas, tukevampi välipala koulun jälkeen ja myöhäinen päivällinen klo 19.30 muttei tietenkään enää iltapalaa sen päälle. Aamulla olikin sitten taas nälkä ja myös koululounaan jäljiltä oli kotiinpäästessä nälkä, jolloin upposivat helposti paljon proteiinia sisältävät ruoat, marja- ja hedelmärahka sekä ruokaisat salaatit.
Tuossa ateriajärjestyksessä on se hyvä puoli, että ehtii ja pystyy keskittymään siihen kunnolliseen ja rauhassa syötävään ruokaan ja sen jälkeen siirtymään kohti yöunia pikkuhiljaa. Toinen hyvä puoli on se, ettei tarvita mitään proteiinijauhe- tai palautusjuomia erikseen eli jauhepussien määrä ja käsintiskattavien astioiden määrä pysyi minimaalisena. Teinille ihan tavallinen pillimaito ja pieni banaani on riittävä palauttava välipala, mikäli on kauhea nälkä treenien jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kamppaillut painoni kanssa koko ikäni. Lihoin reilusti ensimmäisen kerran alle kouluikäisenä, kun olin muutaman viikon mummolassa. Kotiin tullessa samat vaatteet ei sopineet minun päälle mitä minulla oli mummolaan mennessä. Olen lähinnä jojoillut painoni kanssa lapsuudesta asti. Laihtuessa minua inhottaa, kun ihmiset alkavat kiinnittää siihen huomiota. Pahimmillaan minulle on huudettu ihmisä täynnä olevassa huoneessa "katsokaa, miten paljon Minna on laihtunut" tai tultu tunnustamaan kahden kesken, miten hyvältä nyt näytän ja miten hän on monesti halunnut kertoa minulle, että olen ylipainoinen.
Luonteeltani olen ylikiltti enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä. En kestä tilanteita, jossa koen, että minua painostetaan. Anoppini on karjalaista syntyperää ja niin kovin vieraanvarainen. Se jatkuva syömisen tuputtaminen on ihan hirveää, kun pöydässä on aina kymmentä eri sorttia ja kaikkea pitäisi maistaa. Kerrankin selitin anopille pitkään ja hartaasti, että olen pudottamassa painoa enkä enää syö mitään makeaa, koska se sotkee päämäärääni. Anoppi nyökytteli ymmärtäväisenä ja lopuksi sanoi "ota pullaa, ota ota, se on tänään leivottua, ihan sinua varten tein". Kieltäydyin useasti, mutta anoppi vain jatkoi "ei ne minun leipomukset kelpaa" ja näytti surkealta. Otin sitten pullaa. Sama keskustelu jatkui pikkuleipien, täytekakun, riisipiirakoiden ja muiden kohdalla. Kotiin mennessä vtutti niin ankarasti. Koska olin mässäillyt, söin vähemmän seuraavina päivinä. Koska söin vähemmän, olin sitten niin nälkäinen, että söin kaapit tyhjiksi. Olen ratkaissut ongelman anopin kanssa niin, että en enää käy siellä.
Noin, nyt sitten saa tulla ilkkumaan ja kertomaan, miten minulla ei ole selkärankaa.
Jep, sukulaiset. Toine paikka joka harmittaa monia on työpaikat joissa on aina jotain pullaa/leivosta/makeaa kahvin kanssa. Siinä sitten ringissä niitä syödään ja jos joku yrittää olla niitä ottamatta niin muut heti kuorossa että ei 1 pulla paksuunnuta tai vastaavaa ja oikein tyrkyttävät sitä pullaa. Saati jos pullan/piirakan on joku muu työntekijä leiponut niin sitten ei muka kelpaa. Ei se 1 pulla haittaa mutta jos syö sen yhden niin sitten koko päivän tekee sitä makeaa mieli lisää. Ja jos joutuu menemään kaupan kautta kotia niin todella vaikeata olla ostamatta jotain makeaa sieltä. Miksi toiset ihmiset eivät anna toisten olla ja tehdä kuten haluavat.
Jossain vaiheessa me kaikki opimme laittamaan muille rajat tai sitten tosiaan muut määrittelevät jopa kehomme kilot ja rasvaprosentimme.
Eihän se kivaa ole olla tiukkana, kun joku jankuttaa tai kuorossa sanelevat, mutta niin se vaan on oltava, jos ei meinaa muiden takia olla lihava.
Otat vain uuden asenteen. Niitä aina kun sinulle tarjotaan ja sitten ehdotat, että he jakavat keskenään sinun pullasi tai anoppisi laittaa pullat pakkaseen, jotta hänen on sitten kivaa syödä niitä itse myöhemmin jne. Koska ne herkut ovat hyviä, niin juuri siksi vaadit, toivot, haluat, että he ne syövät. Silloin heidän on alettava kieltäytymään ja selittelemään, ei sinun.
Kotimatkat alat tehdä kaukana kaupoista, vaikka sitten matkasta tulisi pidempi.
Tyrkyttäjien uhriutuminen ja loukkaantuminen on kyllä kamalaa. Se on kumma, ettei heillä ikinä tule mieleen ihmisillä olevan omia henkilökohtaisia syitään, miksei tarjoilu kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, moni sanoo, että "turha lääkärin on mitään sanoa lihavuudesta - kaikki tietää sen itse". Ensinnäkin moni mies EI tiedä. Eivät siis oikeasti huomaa isoa mahaansa. Ilmeisesti housut jäävät jotenkin alle eivätkä koskaan katso itseään sivusuunnasta.
Ja sitten naiset varmaan huomaavat kyllä, mutta ovat ihan pihalla esim. siitä, kuinka vähän joku autoileva, istumatyötä tekevä nainen kuluttaa, jos ei oikeasti harrasta aktiivista urheilua. Yksikin ystäväni koko ajan väittää, että lihoo koko ajan, koska vaihdevuodet, hormonit, hidastuntut astevaihtelu yms, mutta syö joka ikinen päivä suklaata. Okei, vähän, mutta muun ruoan päälle ja kun ei harrasta mitään liikuntaa, niin kyllä sillä juuri sitten napsahtaa se jokunen kilo / vuosi lisää kehoon. Varsinkin kun ei tajuta, että kyllä - se muutama dominokeksikin, jäätelö ja tuoppi olutta kesällä joka päivä jne LIHOTTAA.
Itse harrastan raskasta liikuntaa 5-6 kertaa viikossa ja siis oikeasti raskasta ja herkuttelen hyvin rajoitetusti. Ja paino pysyy samassa, missä on pysynyt koko aikuisikäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Geenit. Ei niille voi mitään, toosen kroppa imee kaiken, toisen ei. Oon kuin isäni, pitkäraajainen ja hoikka, voin syödä mitä vaan. Oon aina ollut hoikka. Pikkusisko on ihan kuin äiti, sellanen muodokas ja pyöreä. Samat ruuat oli kaikilla aina, liikuntaa harrastettiin paljon jne. Sisko urheilee edelleen paljon ja on absolutisti sekä vegetaristi. Itse käyn kävelemässä koiran kanssa ja syön ihan mitä sattuu, oon paljon huonommassa kunnossa, mutta laihempi.
Jep kyllä sen vaan huomaa just perheenjäsenissä eron, vaikka muuten elettäis samalla tavalla...
Geenit määrittelevät 40-70% painosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis onko se vaiettu ongelma se ylipaino vai se, että ylipainosta ei saa puhua?
Jos jälkimmäinen, niin lääkäri menköön terapiaan, jos ottaa niin kovasti luonnolle