Loma-ahdistus iski?

Mua ahdistaa loma ja kovaa. Mulla on koko kesänä vain 3 viikkoa lomaa ja mua harmittaa, kun mies tuntuu odottavan, että nyt lomalla minulla ei olisi yhtään sen enempää omaa aikaa kuin arkenakaan, vaikka juuri sitä olen lomalta odottanut.

Mies on kotona aina, mutta ei ole kaivannut vapautta lapsista, jos joku niin ajattelee. Lapset siis kotona, alle kouluikäisiä.

Loman alku oli ihan kiva, ehdittiin tehdä yhdessä perheenä juttuja lasten ehdoilla, mutta sitten koitti jokavuotinen 4-5 pv lomareissu miehen suvun luo. En olisi halunnut tänä vuonna lähteä, eikä se olisi ihan pakko ollutkaan, mutta tunsin, että jos en mene, olen tosi ikävä, koska miehen piti myydä reissulla vanha kotitalonsa ja ajattelin, että se kaipaa minua siellä "henkisenä tukena" (taloon liittyy tunnearvoa, vaikka nyt rötiskö onkin).

Sen reissun jälkeen lomaa oli enää 1,5 viikkoa jäljellä ja mua alkoi ahdistaa. Harmittaa nyt, että mun piti mennäkin, vaikka toisaalta siellä ollessa ei harmittanut (joskaan ei nyt ollut mitenkään kovin miellyttävääkään). Sanoin jo miehelle, että ensi vuonna en tule. Se oli ok.

Nyt en vain tajua, miten jakaa loppuloma, tuntuu, että aikaa lapsille jäi kauhean vähän, siis sellaista perheenä omaehtoista tekemistä, koska sukulaisteissulla oltiin vähän riippuvaisia siitä, mitä muut tekevät. Joku ehkä sanoo, että voinhan käyttää loppuloman nyt lasten kanssa (viikko jäljellä). Joo, voisinpa, mutta se mun oma aika... sitä olikin sitten tasan yksi yhden yön reissu vanhaan kotikaupunkiini, Hesaan...

Olin ajatellut lomalla kierrellä kirppareita (yksin) ja käydä kahviloissa ja marjassa lasten kanssa ja ehkä lintsillä. Samalla olisi ollut kiva vähän ehtiä siivota kotona vanhoja lasten vääränkokoisia vaatteita pois alta ja sen sellaista. No, en ehdi, koko ensi vuosi kärsitään sitten tavaroista taas, kun minnekään ei mahdu mitään eikä mistään löydy mitään.

Ja hirveästi vaan ahdistaa. Pakko on tehdä jotain kodin velvollisuusjuttuja, niihinkin menee osa loma-ajasta, kuten tänäänkin laitoin ylös koko heinäkuun menomme, kun teen sellaista omaehtoista talousseurantaa, kun taloustilanteemme on niin tiukka. (Koko kuukausi oli jäänyt töissä ollessa rästiin, vaikka idea on täyttää niitä papereita sitä mukaa kun rahaa käyttää, eli se oli pakko tehdä nyt lomalla. Siitä seurannasta on kuitenkin ollut hyötyä, ihan näin off topic.)  Huoh, miksei loma enää sovi mulle? Silloin kun olin sinkku, niin loma oli aina parasta aikaa...

Ketään muuta ei vissiin ahista :D

Ei ahdista. Päin vastoin, enpä muista milloin olisin ollut näin rentoutunut. Lomaa takana runsas viikko ja melkein neljä vielä edessäpäin. Ihanaa!

Meillä on tapana, että lähdemme viikon ulkomaanreissulle heti loman aluksi. Vieraissa ympyröissä pääsee irti arjesta ihan eri tavalla kuin kotinurkissa pyörimällä. Muutenkin vietämme loman pääosin matkustellen; viikko jossain Euroopassa, viikko Ruotsissa, ja pari pikkupyrähdystä kotimassa, esim. kylpylässä. Lapset ovat vielä pieniä, pienin alle 3-vuotias, mutta kun matkat tekee lasten ehdoilla, rentoutuvat niillä aikuisetkin.

Jotenkin minua on kantanut lause, jonka mukaan hyvinvointi lähtee tosiasioiden hyväksymisestä.
Jos tosiasia on, että lapsesi on jalkaan liimaantunut ylimääräinen säärystin, hyväksy se. Ota vastaan se, että tämä kesä on tarrajalkakesä. Mieti siitä lähtökohdasta käsin, mikä olisi kivaa. Uiminen, lettujenpaisto, luonnossa kävely.
Suosittelisin että puhdistaisit mielestäsi sen pakon, että loman pitää olla mielettömän upea ja täydellinen kokemus. Anna sen olla sellainen, kuin perhetilanteesi nyt mahdollistaa, pyrkimättä mihinkään muuhun ja vertailematta muihin.
Iloisin terveisin kirkkosisko