Joudutko esittämään parisuhteessa muuta kuin oikeasti olet?
Joudutko peittelemään jotain mielipiteitäsi, hillitsemään negatiivisia tunteitasi, olemaan sanomatta asioita, esittämään mukavampaa kuin oletkaan, pukeutumaan eri tavalla kuin haluaisit... ja niin edelleen?
En kestäisi päivääkään, jos en saisi olla juuri sellainen kuin olen. Se olisi todella ahdistavaa. Ja mitä vanhemmaksi tulee sitä mahdottomammalta edes ajatus oman rehellisen minän peittelemisestä tuntuu.
Kommentit (14)
Vanhemmissa pariskunnissa näkee näitä, että mies on ärripurri äksyilijä ja vaimo yrittää hyssyttää ja hössöttää ja siloittaa kaiken paremmaksi kuin onkaan. Mietin aina kuinka henkisesti hajalla nämä naiset mahtavat ollakaan...
En joudu esittämään mitään, enkä edes pystyisi. Yksi hyvän parisuhteen edellytyksiä on että voi olla oma itsensä ja tulee hyväksytyksi.
Vierailija kirjoitti:
En joudu esittämään mitään, enkä edes pystyisi. Yksi hyvän parisuhteen edellytyksiä on että voi olla oma itsensä ja tulee hyväksytyksi.
Tämä on totta, mutta niin moni "sortuu" kuitenkin parisuhteen kuherrusvaiheessa esittämään vähän parempaa kuin onkaan ja mahtanee olla sitten vaikeaa hivuttaa todellista luonnetta pikkuhiljaa esiin ilman, että kumppani ei hyväksykään aitoa mielipidettä tai käytöstä ja suhde kuivahtaa pikkuhiljaa siihen.
En enää, onneksi! Ennen kyllä jouduin kaikin tavoin muokkaamaan itseäni kelvatakseni. Ihana vapaus! Nykyinen mieheni tykkää minusta omana itsenäni <3
Juu ja ei. Olen oma itseni, mutta joitakin kaameimpia ajatuksiani joudun salaamaan ja rankimpia tunteitani piilottamaan. Olen masentunut ja pahimmillani puhuin ja huusin todella rumasti miesystävälleni. Tajusin, että se oli häntä kohtaan todella väärin ja ne ajatukset olivat vain omassa päässäni. Nyt yritän käsitellä niitä asioita itsekseni, etten kaada kaikkea p*skaa kumppanini niskaan, koska hänkin on äärimmäisen väsynyt tilanteeseen.
En joudu. Kipu kuolee huutamalla, alastomana lattialla, on pitänyt paikkansa joskus näiden kolmenkymmenen vuoden aikana. Kaikkea on nähty ja koettu.
En joudu. Alussa kyllä olin, mutta se oli ihan sitä mun omaa turhaa yritystä miellyttää toista. Nyt suhde jo sen verran pitkä, että naamiot on riisuttu ja oon mitä oon. Mutta ehkä oon kasvanut tässä paremmaksi ihmiseksi. Se taas ei oo teeskentelyä, että haluaa tsempata ja olla toiselle niin hyvä kuin osaa.
Päinvastoin. Mieheni on auttanut minua olemaan oikeasti oma itseni ja sitä myötä olen enemmän oma itseni myös muiden seurassa.
Ja tämä on myös tuonut ns. sisäisen rauhan.
Tuntuu myös, että muut hyväksyvät nykyään paremmin. Mutta se voi toki johtua parisuhteen ja iän tuomasta itseluottamuksesta.
Vierailija kirjoitti:
En enää, onneksi! Ennen kyllä jouduin kaikin tavoin muokkaamaan itseäni kelvatakseni. Ihana vapaus! Nykyinen mieheni tykkää minusta omana itsenäni <3
Miksi alapeukku? Tämähän on positiivinen asia :)
En joudu tässä avioliitossa. Toista oli ensimmäisessä avioliitossani. Jouduin aina käyttäytymään aikuismaisesti, vaikka olisin ollut kuinka vihanen. Jos en hillinnyt itseäni, niin kuulin olevani hullu ja muuta. Mies itse tietysti sai provosoida ja lyödä vyön alle miten halusi.
Politiikasta ja mielipiteestäni tatuointien suhteen.
En todellakaan! Olen aina kaikkien kanssa oma aito itseni.