Pullukoille! Millä oot tänään herkutellut?
Itse vedin just litran jädeä ja puoli litraa cokista :)
Kommentit (23)
Lasi valkkaria, muutama olut, itsetehtyä leipää ja papupihvi. Ei se syöminen mutta juominen..
kakkua, perunasalaattia, lidlin jätskiä
ananasta, lihapullia, paahtoleipää.
En ole herkutellut millään tänään.
Söin kuudenneksen viennetasta ja join puolikkaan tölkin jotain limsaa, kun tarjosin vieraille.
Muuta en sitten olekaan tänään ehtinyt syödä.
Minä luin otsikosta ensin, että puliukoille. :D
kana-nuudeli-wokilla ja mansikkakakulla
Nutrilett-suklaapirtelöillä. Neljä olen jo juonut ja vielä yksi pitäisi. Ärsyttää, mutta minä haluan vähemmän pullukaksi joten aion pilata kesälomani olemalla syömättä ja juomalla pelkkiä nutrilettejä koko loman...
Kanasalaattia, rapaperperipiirakkaa ja puoli levyä tummaa suklaata. Näiden lisäksi vielä kaksi olutta pihalla istuessa.
Ei haittaa ollenkaan, sunnuntai on mun herkkupäivä. Kun muut päivät syö terveellisesti, voi välillä ottaa rennommin.
Eiväthän pullukat herkuttele. Kaikki syövät vain tavallista kotiruokaa, hyvin pieniä annoksia.
yksi olut ja kaksi lasia valkkaria. muuten vain normiruokaa kevyesti.
Pari pientä korvapuustia aamupäivällä. Iltapäivällä söin ison keon eilisiä keittoperunoita paistettuna ja rasvatonta jauhelihaa + juustoa + salaattia. Siis söin oikeasti paljon! Juonut olen sekamehua, vettä, vichyä ja kahvia tolkuttomasti rasvattomalla maidolla. Sitten pari viipaletta Goudaa ja yksi tuutti kauppareissulla. Siinäpä se. Tyypillinen pulleropäivä: epäsäännöllistä napostelua, paljon herkkuja jne. Määränä ei kauhean paljoa, mutta ihan väärin ja väärin rytmitettynä.
Minä lihoin lomalla ja sain ällöttävät vatsamakkarat. Muuten olen syönyt hedelmiä 3 kpl, kasviskeittoa, pari palaa leipää, kalkkunaa, maustamatonta jugurttia ja mansikoita. Mutta 3 kpl jätskitikkuja vaikka päätin, että palaan normaalipainon puollelle heti kun loma loppuu. Sanon huomisaamuna, jos muistan, että mitä paino sanoo tälle päivälle. Mulle kyllä hedelmät on herkkua ja voisin syödä vaikka kuinka paljon niitä, mutta pakko rajoittaa.
17 kävi vaa'alla. Puoli kiloa vähemmän kuin eilen. Toki päivittäisiä vaihteluja on, tiedetään. Mutta mulla näkyy heti välittömästi jos herkuttelen liikaa. Pakko punnita päivittäin, muuten syyllistyn itsepetokseen, että ei tämä yksi karkki..no vielä tämä toinen..Kevyttä herkuttelua muuten, paitsi nuo jäätelöt.
Ykkönen, puoli litraa kokista ei ole paljon. Jotkut kun vetävät sen 1.5 litran pullon kevyesti päivässä ja aamupalallakin juovat sitä.
En oo pullukka, söin itsetehtyä tomaattikeittoa eilen, sitä ennen kaurapuuroa ja yx rahka. Fillarointia n. 2 tuntia. Söin muutaman lakun vielä. Rippeet huuhtelin rasvattomalla maidolla. Älkää valittako jos ootte läskejä. Ruokavalion muutos ja liikuntaa. Fillarointi kiinteyttää.
pitsaa, jäätelöä ja jaffaa, enpä ole muuta syönytkään