Miten suhtautua miehen moitteisiin

Voisitko hieman valottaa, minkä tyyppiset asiat miestäsi ärsyttävät? 

Eikös se klassisen kaavan mukaan mene niin, että parisuhteessa jonkun aikaa olleet alkavat ärsyyntyä piirteisiin, joihin ensin ihastuivat. Eli yleensä ihastumme itsemme vastakohtiin ja symbioosivaiheen jälkeen eriytymisvaiheessa nämä vastakohdat alkavat tuntua liian "suurilta" eroavaisuuksilta ja siksi pistävät silmään tai korvaan.

Moittiminen ei rakenna teidän suhdetta. Miehen täytyy hyväksyä erilaisuutenne ja yrittää löytää sinusta se hyvä mitä hän sinussa arvostaa alkuhuuman jälkeenkin. Yritä vielä puhua ja kertoa miten koet asian. Kyllä hän varmasti ottaa onkeensa!

Miten kauan olette olleet yhdessä?

Osa moitteista koskee ihan arkipäivän asioita, kuten väärin viikattuja vaatteita tai kirjoituspöydälle jätettyä juomalasia. Nämä eivät minua niin haittaa, ne on helppo korjata, jos ne niin häiritsevät miestäni. Se mikä haittaa on persoonaan ja mieltymyksiin kohdistuva arvostelu. Mieheni saattaa sanoa, että olisi parempi, jos olisin sosiaalisempi ja heittäytyvämpi. Hän voi sanoa, että minusta saa tyhmän ja ylimielisen vaikutelman ujouteni takia, ja itseni takia olisi parempi muuttaa asioita, jos en halua sellaista vaikutelmaa välittää muille (hän kyllä itse tunnustaa minut fiksuksi ja lämpimäksi). Hän myös vähättelee minulle tärkeitä asioita, kuten sitä, että en halua, että koiramme joutuu olemaan pitkiä aikoja yksin kotona. Olen usein nipo ja ilonpilaaja. Kysyin häneltä, onko minustakin tullut vuosien varrella moittija eli onko tilanne molemminpuolinen. Hän sanoi, että ei ole tullut enkä kyllä omasta mielestänikään ole lainkaan sellainen. Olemme olleet yhdessä jo vuosia ja "puutteeni" ovat olleet miehelläni tiedossa alusta alkaen. Ongelma niistä on tullut vasta viime aikoina. Lapsia meillä ei ole.

Miehesi käytös sinua kohtaan ei ole mitenkään rakastava tai kunnioittava. Siksi ihmettelenkin, kun kerrot, että et halua heittää hukkaan hyvää suhdetta. Mielestäni suhde ei nimittäin kuulosta yhtään hyvältä. 

Miehesi moittii sinua jatkuvasti ja sinä joudut sitten korjailemaan käytöstäsi, olemustasi ja luonteenlaatuasi. Eihän tuollaisesta tule yhtään mitään. Miehesi ei ilmeisesti myöskään näe käytöksessään mitään korjaamisen aihetta, koska hän jatkaa samaan tapaan vaikka kerrot, kuinka pahalta ainainen moittiminen tuntuu. 

Ehdotan sinulle kahta vaihtoehtoa:

1) jätä se saatanan sika, ansaitset parempaa

2) pyydä miestäsi mukaan parisuhdeterapiaan, jossa miehesi oppii parempia käytöstapoja ja ehkä sinäkin opit jotakin uutta. Jos tämäkään ei toimi, jätä miehesi ennen kuin sinusta tulee kynnysmatto. 

Ihan omasta kokemuksestani kerron. Itse yritin ymmärtää omaa eksääni aivan liian kauan, eikä siitä tullut yhtään mitään. Kuten jo mainitsin, asiaan kuului, ettei eksän mielestä hänen käytöksessään ollut mitään korjattavaa eikä mitään pariterapiaakaan tarvittu. Minä olin se ainut ongelma, joka oli meidän parisuhteessamme. 

Eihän nuo sinun "puutteesi" ole mitään ihmeellisiä ja ei sen miehenkään mielestä alkuaikoina puutteita ollenkaan. Varmaan tuossa on tuo aiemman vastaajan mainitsema vaihe menossa, että mies ei enää katsele sinua alkuhuumalasien läpi vaan ne asiat, mistä aluksi ei välittänyt tai jopa piti, niin nyt ärsyttävätkin, kun olette jo pitempään olleet yhdessä.

Miehelle voi sanoa että pese ja viikkaa itte omat vaattees, ja jos joku lasi ahdistaa, vieköön itte pois, ihan sama kuka jättänyt. Harvemmin suhteet kestää loputtomiin, itse alkaisin katselemaan jotain uutta vaihtoehtoa, aikani kuluksi. Ehkä olet miehelle itsestäänselvyys, kannattas lukea kirja Why men love bitches, hyödyt siitä varmasti

Voit alkaa ottaa esille miehen huonoja puolia, niita varmasti loytyy, ja antaa miehelle moitteita aina kun se on niita ansainnut ja muutenkin paastaa ulos hoyrya aina kun silta tuntuu. Varo myos ryhtymasta miehen ilmaiseksi palvelijaksi joka hoitaa kodin ja miehen siina sivussa, miehen nalkuttamisella saattaa olla tarkoitus: pitaa sinut tossun alla. Miehella ei muuten ole asiaa makuuhuoneeseen jos ei vaimo ole hyvalla tuulella.

Jos haluat nalkuttamisen loppuvan, sano miehelle etta sinulla on oikeus olla olla rauhassa omassa kodissasi, mikali nalkutus ei lopu XX, paivaan mennessa, alat harkita erilleen muuttamista. Sinulla on tehtava ratkaisu, haluatko tosissasi tuhlata aikaasi mieheen joka ilmeisesti ei kunnioita sinua ja kuinka kauan jaksaisit tuollaista moukkamaista mollaamista katsella mikali mitaan ei tapahdu.

Kauheata, mutta mä olen viime aikoina kokenut ja käyttäytynytkin vähän samoin kuin ap:n mies. Me ollaan myös oltu pitkään yhdessä ja yksi lapsikin on. Miehen läsnäolo ärsyttää ja ihan normaalit taipumukset, jotka hänellä on aina ollut, suututtavat.

Erona tähän on se, että tajuan todellakin, että olen epäreilu ja kauhea, ja yritän lopettaa miehen kritisoinnin. Mä uskon, että syynä on oma henkilökohtainen kriisini, johon liittyy se, että olemme eläneet todella symbioottisesti kauan, kauan ja koen, että nyt olen itsenäistymässä ja kehittymässä identiteetiltäni ja ikään kuin taistelen itseäni irti miehestä. Toinen juttu on, että kärsimme miehestä johtuvasta lapsettomuudesta, ja ehkä alitajuisesti syytän häntä asiasta. Kauheaa, tiedän, olen hirveä ihminen, mutta tällä hetkellä en pysty parempaan.

Tästä tuli nyt paljon lyhyempi viesti kuin olisi voinut tulla (lapsi vaatii huomiota), mutta ap:lle: jos miehelläsi on kyse samasta kuin minulla, ja hän voisi ehkä tajuta, että ongelma on hänessä, ei sinussa, niin minuun ainakin tepsii se, että mieheni a) antaa mulle tilaa ja omaa aikaa ja b) jaksaa uskoa, että rakastan häntä, vaikka olen välillä hankala. Sanon kyllä hänelle usein rakastavani ja pyydän anteeksi tylyyttäni.

Kiitos, vastauksista on apua kun ajattelen tätä asiaa. Meillä saattaa tosiaan olla aika samantyylinen tilanne viimeisimmän vastaajan kanssa. Mieheni sanoo myös rakastavansa minua ja olevansa onnellinen juuri minun kanssani, ja uskon että hän todella tarkoittaa sitä. Mietin myös, että voisiko tässä olla samantapainen tilanne kuin monilla teini-ikäisillä, että jos perusturvallisuus on kunnossa, niin uskaltaa myös kiukutella, kun tietää ettei toinen mene minnekään. En ajatellut tehdä ainakaan mitään hätiköityjä ratkaisuja. Voihan olla että tämä on vain jokin ohimenevä kapinavaihe. 90 % yhdessäolostamme on kuitenkin todella hyvää, nämä moittimispuuskat latistavat tunnelmaa vain noin 10 % verran. Joku voisi sanoa, että tämä on sellaisen ihmisen valitusta, jolla on asiat todella hyvin. Mutta olen ihmisenä hyvin herkkä ja reagoin tällaisiin tunteella ja voimakkaasti. Omana itsenä - vikoinen kaikkineen - hyväksytyksi tulemisen tunne on varmaan kohdallani korostunut, koska en saanut kokea sitä lapsuuden perheessäni. Ap

Nro 10 lisää, että huolimatta omasta tilanteestani en ajattele, että kenenkään tarvitsisi kestää tuollaista käytöstä kuin miehesi ja minäkin harrastamme! On täysin ymmärrettävää, että pahoitat mielesi ja miehesi toimii väärin, et sinä. On hienoa, jos jaksat olla ymmärtäväinen, mutta mielestäni voit myös selkeästi sanoa miehellesi, että sinua loukkaa tuo nalkutus ja valitus, ja toivot, että se loppuu.

Mutta siis uskon, että aivan kuten meillä, ongelma on miehesi pään sisällä, ei suhteessanne. Voisi auttaa, jos ikään kuin sanoutuisit irti siitä. Eli esim. kieltäydyt kuuntelemasta valitusta, annat sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, tai sanot tiukasti, että voitko lopettaa, en halua kuulla moitteita. Tai lähdet pois etkä suostu mihinkään vuorovaikutukseen, jos mies on tuossa valitusmoodissa. (mä kokisin, että tällainen olisi minulle itselleni aivan oikeudenmukaista kohtelua).

Meillä ehkä on myös se tilanne, että mies on vielä meidän suhteen romanttisessa vaiheessa henkisesti. Hänellä on jonkinlainen kyseenalaistamaton "perususkomus", että olemme täydellinen pari ja meillä ei voi olla koskaan mitään ongelmia. Siksi hänen kanssa on vaikea puhua minua oikeasti vaivaavista asioista, ja ehkä ne purkautuvat sitten tuolla epäterveellä tavalla. Mutta edelleenkin, ongelmat ovat minun, mutta ikävä kyllä en näköjään pysty käsittelemään niitä täysin kypsästi. Mutta pyrin siihen suuntaan koko ajan. Toivon, että miehesi tajuaa tämän ja alkaa toimia samoin. Mutta muista, että jos suhde ottaa enemmän kuin antaa, niin erokin on vaihtoehto.

Niin tuttua ja tuota kutsutaan ystäväiseni henkiseksi väkivallaksi.

Ex-mieheni aloitti samaan tapaan ja siitä se vähitellen yltyi. Tein kaiken väärin. Ihan sama mitä ruokaa laitoin, vastaus oli aina "ei kelpaa". Siivosin liian vähän (käyn kuitenkin ihan normaalisti töissä ja aivan kuin hän ei olisi voinut tehdä kotona jotain), jos mentiin leffaan, ravintolaan tai lomamatkalle, antoi x ymmärtää, että minä olin halunnut sitä, mutta se mikä ikinä kyseessä olikaan oli aivan paskaa.  Siis ihan sairasta ja tämä kaikki tuli pikku hiljaa.

Mutta yritäpä erota, tuollainen mies ei lähde kulumallakaan, kun on kerran saanut kyykytettyä jonkun kynnysmatokseen.

Tsemppiä!

Tulee itselläni vähän sellainen "no teeppä ite paremmin" fiilis. Jos ei ruoka kelpaa, tiskit on huonosti tiskattu tai pyykit väärin pesty niin herra on hyvä ja hoitaa hommansa sitten. Tai vaihtoehtoisesti: jos on jokin työ mikä kuuluu sille miehelle (esim. vaikka nurmikonleikkuu), niin voihan sitä testata kuinka kivaa on kuulla kun ei ukko viitsinyt sitten tuoltakaan ajaa. 

Tai sitten sanoa terävästi ja selkeästi moitteisiin että lakkaa natkuttamasta. 

[quote author="Vierailija" time="08.07.2013 klo 15:51"]

Niin tuttua ja tuota kutsutaan ystäväiseni henkiseksi väkivallaksi.

Ex-mieheni aloitti samaan tapaan ja siitä se vähitellen yltyi. Tein kaiken väärin. Ihan sama mitä ruokaa laitoin, vastaus oli aina "ei kelpaa". Siivosin liian vähän (käyn kuitenkin ihan normaalisti töissä ja aivan kuin hän ei olisi voinut tehdä kotona jotain), jos mentiin leffaan, ravintolaan tai lomamatkalle, antoi x ymmärtää, että minä olin halunnut sitä, mutta se mikä ikinä kyseessä olikaan oli aivan paskaa.  Siis ihan sairasta ja tämä kaikki tuli pikku hiljaa.

Mutta yritäpä erota, tuollainen mies ei lähde kulumallakaan, kun on kerran saanut kyykytettyä jonkun kynnysmatokseen.

Tsemppiä!

[/quote]

Samoin vietin yli 10vuotta miehen kanssa joka arvosteli minua koko ajan- ja usein vielä ulkopuolisten kuullen. Ei mennyt perille vaikka kuinka selitin.

Samoin hän teki kiusaa syntymä-, äitien- ja hääpäivän muistamisella. Joskus ei "muistanut" lainkaan joskus muisti mutta avsta illalla myöhään kun oli ensin pahoittanut mieleni kyyneliin.

Kerran jätin hänen syntymäpäivänsä kokonaan muistamatta ja mikä poru siitä alkoi.

Kertaakaan en 10v aikana saanut äitienpäiväruusua ja yhtenä syntymäpäivänä sain "lahjaksi" printatun lapun, jossa luki että voin käydä hänen rahoillaan parturissa- meillä oli yhteinen tili :-)

Myöskään lapsilleen ei ole ostanut lahjoja ei ennen eikä jälkeen eron.

Paska mies hyvä kun eroon pääsin.