Tyytyväisyydestä omaan elämään
Olen uusi kirjoittelija täällä vauvassa. Ennen tietsikka-aikani kului facebookissa, mutta nykyisin en enää siellä ole ja jäi aikaa penkoa mitä muuta täältä netistä löytyy... Nyt olen sitten jämähtänyt tänne vauvan keskustelupalstalle.
Lueskellessani erilaisia keskusteluketjuja en voi olla ihmettelemättä sitä, kuinka paljon ihmiset valittavat elämästään. Olen ihmetellyt myös sitä, kuinka paljon ihmisillä on rahaa ns. turhuuteen. Matkustelun laitan myös tähän kategoriaan. En tiedä millä ammattinimikkeellä ja koulutuksella varustettuja suurin osa vauvan keskustelupalstalaisista on, mutta esim 4000€/kk nettotulot vetävät minut hiljaiseksi. Tuntuu, että järjestään kaikki ihmiset tienaavat minua moninkertaisesti enemmän, vaikka olen luullut olevani ihan normituloinen.
Kerron vähän omasta elämästäni:
Olen aviolliitossa ja kahden pienen lapsen äiti. Toinen 8kk ja toinen 1v 10kk. Nettona tienaamme seuraavasti: minä n.1000€kk ja mieheni n.2000€/kk. Lisäksi saamme toisesta lapsesta kotihoidontukea sekä molemmista tietty lapsilisät.
Palasin muutama viikko sitten töihin vanhempainrahakauden päätyttyä ja teen nyt työtäni 50% normaalista, koska minulle rahaa tärkeämpää on yhteinen aika lapsien kanssa. Käyn siis töissä 2,5 päivää viikossa, mieheni ihan normaalisti. Meillä on omakotitalo, josta asuntolaina 800€/kk, autolainaa on vielä maksamatta n. puoli vuotta 230€/kk. Talossamme on suora sähkölämmitys ja sähkökuluihin meneekin vuodenajasta riippuen 200-500€/kk. Molemmat lapsemme ovat vielä vaipoissa, joten lapsiin liittyviä juoksevia kuluja on paljon. Pyrin ostamaan kaikki lapsiemme sekä omat vaatteeni kirppiksiltä. Voin sanoa, että en osta lainkaan vaatteita kaupoista, joskus harvoin jostain ale-laarista. Vakuutukset, pihatiemme auraukset, sorakuormat, jätehuolto + muut pakolliset menot vievät ison osan tuloistamme, tietysti hieman kausiluontoisesti( talvella aurauskulut, kesäisin sorat, lanaukset yms). Pakollisten maksujen ja ruokaostosten jälkeen rahaa ei ns. shoppailuun ja "turhuuksiin" jää lainkaan.
Minulle tulee aina hyvä mieli, kun saan laskut ja lainat tilipäivänä maksettua enkä kuvittelekkaan, että lähtisin seuraavana päivänä shoppailemaan. En harrasta mitään maksullista. Olen mukana politiikkatouhuisaa, kaippa sitä harrastukseksi voisi sanoa, kokouspalkkioita saan silloin tällöin normitulojen lisäksi. Ei puhettakaan, että laittaisin harrastuksiin edes kymppejä joka kuukausi. Silloin jäisi vaipat tai ruoat hankkimatta. Meillä myöskin lapsilisät käytetään ihan normaaliin elämiseen, ei laiteta lapsien tilille, koska tähän ei ole mahdollisuutta. Emme matkustele koskaan (aiemmin kyllä, mutta lapsien syntymän jälkeen emme ole käyneet juuri missään, kerran laivaristeilyllä). Säästössä meillä ei ole rahaa ollenkaan, kaikki menee ihan jokapäiväiseen elon meininkiin. Kuulostaa tosi hurjalta, että jotkut pystyvät laittamaan säästöön useita satoja tai jopa tuhansia joka kuukausi... ei onnistuisi iki päivänä meidän residenssissä.
Mutta siis pointtini tässä viestissä on se, että kaikesta siitä huolimatta, että minulla ei ole "lupporahaa" olen todella tyytyväinen elämääni. En kaipaa shoppailurahoja, matkustelua tai mitään sellaista rahan tuomaa materiaa, jota meillä ei jo olisi. Mielestäni meillä on ihana kaunis koti, jota tykkään pikkuisen sisustella kirppislöydöillä ja itse tuunaamillani vanhoilla tavaroilla. Jotakin todellaa kalliita juttuja meillä toki on, jotka olen hankkinut palkoillani jo ennen asuntolainaa ja lapsien syntymää, esim. täydellinen Arabian muumikokoelma. Minulla ja miehelläni on hyvä rakastava ja luotettava suhde ja me pystymme puhumaan ihan kaikesta. Lapset tekevät jokaisesta päivästä uudenlaisen ja mielenkiintoisen ja puuhastelemme yhdessä aina kaikkea ilmaista mukavaa. Meillä on paljon ystäviä ja olemme todella läheisiä sekä minun että mieheni lapsuudenperheisiin. Meillä on niin hyvä sosiaalinen verkosto, eikä sitä rahalla saa. En jää koskaan ongelmieni kanssa yksin, koska tiedän, että rakkaani auttavat minua aina. Kauhutarinat anopeista ovat minulle myöskin täysin utopiaa. Voin sanoa, että anoppini on yksi parhaista ystävistäni eikä ikinä puhuisi minusta pahaa.
Meillä käy vieraita kylässä melkein joka ilta, ehkä noin 5 iltana viikossa. Juttelemme päivän polttavista asioista, nauramme yhdessä, seuraamme lapsien leikkiä ja katsomme telkkaria. Juomme kahvia, enkä välttämättä hommaa mitään tarjoiluja pöytään, rasvaton maito riittää. Mutta silti on mukavaa.
Aiemmin, kun en lueskellut vielä keskustelupalstoja luulin, että on normaalia ettei rahaa juurikaan jää laskujen ja lainojen jälkeen muuhun, mutta tätä palstaa selaillessani ihmetellen huomaan, kuinka paljon rahaa ihmisillä jää "turhuuteen". Tosin me olemme 25 vuotiaita, tilanne tietysti meilläkin eri 20 vuoden kuluttua kun asutolainaa yms ei tarvitse enää maksella.
En ymmärrä miksi ihmiset niin kovin valittavat elinoloistaan saati sitten raha-asioistaan, kun monilla kuitenkin tulot ovat paljon suuremmat kuin meidän perheellä. Jos vastailette tähän ketjuun ja kerrotte tulojanne ja menojanne, olisi mukava jos viestissä olisi myös ikänne.
T. Elämäänsä tyytyväinen nuori perheen äiti
Kommentit (27)
Sinä19 etkö hyväksy AP:n tyytyväisyyttä elämäänsä vai onko ymmärryksessäsi vikaa?????????????????????????? AP kirjoittaa ihan selvää suomee ja sidä vedät jotain kummallisia johtopäätöksiä. Ihme settiä sanoo kainuulainen
Hei ap, kuulostat kypsältä ja järkevältä ihmiseltä. Ja sinulla on todellakin aihetta olla tyytyväinen elämääsi. Meillä hieman paremmat tulot, mutta ei varaa ostaa omistusasuntoa täältä missä asumme - tai ei ainakaan uskallusta ottaa isoa lainaa. Toinen lapsistamme on vakavasti sairas, se varjostaa elämäämme. Mutta parempaa kohti toivottavasti mennään ja sen ainakin olen oppinut, ettei onni tosiaan ole rahasta kiinni.
Nro 24
Onhan ison lainan ottaminen aina riski, mutta varmaan ei nyt teidän perheellä päällimmäisenä mielessä, kun lapsenne sairastaa. Paljon tsemppiä ja jaksamista teidän perheelle! Toivottavasti lapsenne toipuu pian =) Juuri tällaiset isot käännekohdat ja surut elämässä auttavat näkemään sen kaiken hyvän, jota elämässä vielä on.
ap
ap luulen tunnistavani sut. Ootko valtuutettu eräässä pohjoisemman suomen kaupungissa? hk? =) hih
Mikä 19 on katkeroittanut?
Miksi ei saa olla onnellinen nykyhetkestä? Jotenkin perisuomalaista ajatella, että odotas vaan niin kyllä se elämä sinuakin opettaa. Todella tylsä ajattelutapa :(
Turhan murehtijat ovat niitä joiden elämä on paskaa alusta loppuun. Sitten on niitä jotka osaavat olla tyytyväisiä siihen mitä on ja elävät elämää onnellisena eteenpäin. Toki jokaiselle tulee joskus vastoinkäymisiä mutta mitä niitä turhaan etukäteen murehtimaan.
Komppaan 27:aa. Ja sitten kun niitä vaikeuksia tulee, sitä miettiikin että onneksi on ottanut ilon irti / ikävä jos ei ole osannut arvostaa tavallista elämää.
Heippatirallaa! AP täällä. Nro 19 ei tainnut oikein ymmärtää mitä viestilläni tarkoitin. Viimeisessä lauseessasi kirjoitat, että empatiakyky, elämänkokemus tai ymmärtäminen parantaisi tilannetta huomattavasti. Siis mitä tilannetta? Ei minulla ole mitään tilannetta, jota pitäisi jotenkin parantaa. Juurihan kerroin, että olen oikein tyytyväinen elooni.
Ja leikkivien lapsien seuraaminen ja heidän kanssaan touhuaminen saa minut iloiseksi ja aina niin hyvälle mielelle. Turha minun on miettiä sitä, mikä tilanne on 10 vuoden kuluttua. Nautin nyt tästä hetkestä, kun lapseni ovat pieniä ja saan katsella heidän leikkejään ja touhuta heidän kanssaa. Enhän toki 10 tai 15 vuoden päästä käyttäydy samalla tavoin. Tilanteet muuttuvat ja elämä menee eteenpäin. Silloin teen lasteni kanssa eri juttuja. Aika tökerösti mielestäni ilmaistu tuo sinun mielipiteesi... hassua =D Enhän myöskään vaihda 10 vuoden kuluttua lapsilleni vaippojakaan.
Ja työstäni/koulutuksestani sen verran, että omaan korkeakoulututkinnon, jonka lisäksi minulla on lisäkoulutusta AMK:sta. Olen suorittanut lisäopintoja äitiyslomieni aikana. Mielestäni työni on haastavaa enkä kaipaa työrintamaltakaan mitään muuta, kuin se nyt on.
Nro 17 taas kertoo viestissään, kuinka tällä pastalla valitetaan vanhemmuudesta. Minä en ainakaan valita. Lapset ovat parasta mitä elämässäni on koskaan ollut. Nautin lapsista kovasti ja usein mietin sitä, kuinka köyhää elämäni on ollut ennen pikkuisia.
Tuntuu, että täällä palstaillessa laitetaan ihmisten suuhun sellaisia sanoja tai mielipiteitä, joita ei ole todellakaan sanonut. Kummaa kun tuota negatiivisuutta niin kovasti halutaan viljellä. Harmi, että tämäkin keskustelu meni tällaiseksi sanomisien manipuloimiseksi.
Minä ainakin olen onnellinen ja tyytyväinen juuri näin.
Ps. kilpaurheilujutuista en tiedä mitään, se on totta
Ja siksi saan kotihoidontukea vaan toisesta lapsesta, koska vanhempi käy parina päivänä viikossa enkunkielisessä päikyssä kielen varhaisen oppimisen vuoksi. Hänestä en siis voi saada kotihoidontukea.