Rakastaako toinen yleensä enemmän?

.. ja kumpi kannattaa itse olla, kas siinä toinen vaikea kysymys..

Tuskin voi sanoa että se on rakkauden määrää. Ennemminkin persoonallisuuseroja. Joku on ekstrovertti, joku ujo, joku rohkea, jollain muistoja torjunnoista...

Riippuu varmaan suhteesta ja niistä kahdesta ihmisestä. Kyllä itsestä onneks tietää, ja missä tilassa viihtyy.

On monia tuollaisia kuvaamasi suhteita ja monia, joissa kumpikin rakastaa. Ehkä sitä on vaikea mitata jollakin mitalla, kun se on henkilökohtainen tunne.

Rehellisesti sanottuna olen tiennyt jokaisessa tapailussani/suhteessani, että kumpi ns. tyytyy eli on vähemmän kiinnostunut. Olen itse ollut molemmilla puolilla ja kummassakin on hyvät puolensa:

Jos tyydyt: voit olla varma siitä että suhde jatkuu ja on kivaa saada niin paljon kehuja

Jos suhun tyydytään: voit ihastua ja ihastella toisen ulkonäköä ja olla kiinnostunut toisesta

Mieluummin sellaisessa suhteessa, jossa kumpikin rakastaa.

Mutta on monia hyvin toimivia. Erilaisia.

Jos on molemminpuolinen kunnioitus, niin toimii varmaan hyvin ilman suurta rakkauttakin.

Voi olla monia hyviä tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti sanottuna olen tiennyt jokaisessa tapailussani/suhteessani, että kumpi ns. tyytyy eli on vähemmän kiinnostunut. Olen itse ollut molemmilla puolilla ja kummassakin on hyvät puolensa:

Jos tyydyt: voit olla varma siitä että suhde jatkuu ja on kivaa saada niin paljon kehuja

Jos suhun tyydytään: voit ihastua ja ihastella toisen ulkonäköä ja olla kiinnostunut toisesta

Näin se menee. Harvassa on säkenöivät unelmaparit, missä kaksi kaltaista löytää toisensa.

... ja mitä se rakkaus kullekin oikeastaan on?

Vierailija kirjoitti:

.. ja kumpi kannattaa itse olla, kas siinä toinen vaikea kysymys..

Ainakin näin kun kokemusta on vain siitä, että itse on aina ollut se aktiivisempi osapuoli niin olisi edes kerran kiva olla se jolle mies ehdottaa näkemistä ja keksii tekemistä. Tietenkin siis niin, että itsekin olen kiinnostunut/ihastunut mutta että se mies on joko hieman enemmän tai ainakin yhtä paljon.

Nyt oma kokemus parisuhteista on se, että ovat kuin kivirekeä kiskoisi eikä mihinkään sovittuun voi ikinä luottaa vaan elämä on jatkuvaa epävarmuutta ja todella stressaavaa. 

Kyllä molemmat voi rakastaa yhtä paljonkin, mutta toki eri tavoin. Avioliitossani minä rakastin enemmän. Kyllä sen huomasi siitä mihin toinen oli valmis. Oma periaatteeni on aina ollut se ettei rakkaalle sanota ei. Itse kuulin kieltäytymisiä jatkuvasti. Ex ei tullut vastaan asioissa ja eipä tuo halunnut kauheasti fyysistä suhdettakaan. Suhde oli huono ja luulenpa syynä olleen tuon ettei toinen rakastanut. Tyytyi jotenkin.

Nykyinen suhteeni on ihan toisenlainen. Olen hämilläni siitä, kun minua huomioidaan ja pidetään hyvänä. Näin on ollut jo heti suhteen alussa ja vielä nyt kolmen vuoden jälkeenkin. Olen myös itse rakastuneempi. Ei tällaista tuntemusta ole koskaan ennen ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti sanottuna olen tiennyt jokaisessa tapailussani/suhteessani, että kumpi ns. tyytyy eli on vähemmän kiinnostunut. Olen itse ollut molemmilla puolilla ja kummassakin on hyvät puolensa:

Jos tyydyt: voit olla varma siitä että suhde jatkuu ja on kivaa saada niin paljon kehuja

Jos suhun tyydytään: voit ihastua ja ihastella toisen ulkonäköä ja olla kiinnostunut toisesta

Näin se menee. Harvassa on säkenöivät unelmaparit, missä kaksi kaltaista löytää toisensa.

Jep, näin on. Mutta roolit voivat myös vaihtua vuosien saatossa, kuten kävi meillä.

Miehenä olen tietysti joutunut olemaan enemmän aloitteellinen suhteiden alkuvaiheessa. Jos homma ei ole muodostunut vastavuoroiseksi pian suhteen alettua, olen lopettanut. Joille kun jää prinsessavaihe päälle.

Muutaman kerran on käynyt niin, että minulle on tehnyt aloitteen nainen, jonka en ikinä olisi uskonut kiinnostuvan minusta. Niissä suhteissa on vastavuoroisuus ollut kohdallaan, kun minäkin olen ollut niin innoissani. Näin mm. vaimoni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti sanottuna olen tiennyt jokaisessa tapailussani/suhteessani, että kumpi ns. tyytyy eli on vähemmän kiinnostunut. Olen itse ollut molemmilla puolilla ja kummassakin on hyvät puolensa:

Jos tyydyt: voit olla varma siitä että suhde jatkuu ja on kivaa saada niin paljon kehuja

Jos suhun tyydytään: voit ihastua ja ihastella toisen ulkonäköä ja olla kiinnostunut toisesta

Exän kanssa oli näin. Rakkaus kesti niin kauan kuin jaksoin palvoa. Kun palvonta loppui, alkoi välinpitämättömäksi. Lopulta se olin kuitenkin minä, joka jätin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

.. ja kumpi kannattaa itse olla, kas siinä toinen vaikea kysymys..

Ainakin näin kun kokemusta on vain siitä, että itse on aina ollut se aktiivisempi osapuoli niin olisi edes kerran kiva olla se jolle mies ehdottaa näkemistä ja keksii tekemistä. Tietenkin siis niin, että itsekin olen kiinnostunut/ihastunut mutta että se mies on joko hieman enemmän tai ainakin yhtä paljon.

Nyt oma kokemus parisuhteista on se, että ovat kuin kivirekeä kiskoisi eikä mihinkään sovittuun voi ikinä luottaa vaan elämä on jatkuvaa epävarmuutta ja todella stressaavaa. 

Olet ollut itseäsi selkeästi parempien miesten kanssa. Sanoisin, että pääsääntöisesti homma menee näin:

Nainen miestä suositumpi --> mies aktiivisempi osapuoli

Molemmat yhtä suosittuja --> mies aktiivisempi osapuoli

Mies hiukan naista suositumpi --> aktiivisuus aika tasapainossa

Mies selvästi naista suositumpi --> nainen miestä aktiivisempi osapuoli

M/40

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti sanottuna olen tiennyt jokaisessa tapailussani/suhteessani, että kumpi ns. tyytyy eli on vähemmän kiinnostunut. Olen itse ollut molemmilla puolilla ja kummassakin on hyvät puolensa:

Jos tyydyt: voit olla varma siitä että suhde jatkuu ja on kivaa saada niin paljon kehuja

Jos suhun tyydytään: voit ihastua ja ihastella toisen ulkonäköä ja olla kiinnostunut toisesta

Kun on se johon tyydytään, niin suhteesta puuttuu se tietynlainen kunnioitus ja toisen arvostaminen kokonaan. Ja toisaalta miksei puuttuisi? Sitähän on joku vaan/kuka vaan johon on tyydytty paremman puutteessa..

Kenenkään ei pitäisi alentua olemaan se johon toinen tyytyy.

Minä olen aina ollut suhteissa se, joka tyytyy johonkin ihan OK tyyppiin ja ei niin hyvännäköiseen.  Olen ehkä lievästi narsisti ja egoni ei kestä sitä, että itse palvoisin toista vaan koen tarvetta tulla itse palvotuksi. Onhan tämä aika paskaa kun ei pysty kokemaan sitä "aitoa rakkautta" mistä aina jauhetaan vaan kaikki on aina vaan jotan egojen peliä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti sanottuna olen tiennyt jokaisessa tapailussani/suhteessani, että kumpi ns. tyytyy eli on vähemmän kiinnostunut. Olen itse ollut molemmilla puolilla ja kummassakin on hyvät puolensa:

Jos tyydyt: voit olla varma siitä että suhde jatkuu ja on kivaa saada niin paljon kehuja

Jos suhun tyydytään: voit ihastua ja ihastella toisen ulkonäköä ja olla kiinnostunut toisesta

Kun on se johon tyydytään, niin suhteesta puuttuu se tietynlainen kunnioitus ja toisen arvostaminen kokonaan. Ja toisaalta miksei puuttuisi? Sitähän on joku vaan/kuka vaan johon on tyydytty paremman puutteessa..

Kenenkään ei pitäisi alentua olemaan se johon toinen tyytyy.

Tältä musta tuntuu juuri nyt 😞 eikä mies ole mitenkään erityisen suosittukkaan sanoisin, että minä olen se paremman näköinen. Ihastuin niin paljon hänen luonteeseen :( monesti olen jo saanut tarpeekseni ja yrittänyt lähteä, mutta ei hän halua erota. Miksi hän siis haluaa olla yhdessä kanssani, vaikka tuntuu että hän on vain tyytynyt minuun :(

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina ollut suhteissa se, joka tyytyy johonkin ihan OK tyyppiin ja ei niin hyvännäköiseen.  Olen ehkä lievästi narsisti ja egoni ei kestä sitä, että itse palvoisin toista vaan koen tarvetta tulla itse palvotuksi. Onhan tämä aika paskaa kun ei pysty kokemaan sitä "aitoa rakkautta" mistä aina jauhetaan vaan kaikki on aina vaan jotan egojen peliä. 

Minä taas päädyn jonkun narsistin kanssa jolle annan itsestäni kaiken kunnes lopetan. Se yleensä loppuu siihen kun muistan kumpi meistä oli se älykkäämpi, pystyvämpi ja paremman näköinen. Eli minä. Valitsen aina puolisoksi sellaisen millä on iso ego rakennettu tuulen päälle ilman mitään pohjaa. Palvon hetken mielikuvaa kunnes realiteetit iskee päin kasvoja. Minulla on luuseri joka ei oikeasti kelpaa kellekään. Eli jonkun sortin narsisti minäkin. Siinä sitten kumpikin päätyy pelaamaan toisiaan.

Te joihin on tyydytty, miksi jatkatte suhdetta? Kuvitteletteko, että teihin yhtäkkiä joku kaunis päivä rakastutaankin tulisesti? Miksi tuhlaatte molempien aikaa roikkumalla tyypissä joilla on korkeintaan hyppysellinen tunteita teitä kohtaan jos sitäkään? 

Vierailija kirjoitti:

Te joihin on tyydytty, miksi jatkatte suhdetta? Kuvitteletteko, että teihin yhtäkkiä joku kaunis päivä rakastutaankin tulisesti? Miksi tuhlaatte molempien aikaa roikkumalla tyypissä joilla on korkeintaan hyppysellinen tunteita teitä kohtaan jos sitäkään? 

Sinä et ilmeisesti ole ikinä ollut palavasti rakastunut keneenkään?