Miten oikeasti kestätte koiran taluttamista hihnassa? Ei oo koiran eikä ihmisen tehtävä se.
Kertoo jotain koiraihmisistä, jotka itsekkäistä syistä ottaa koiria kaupunkiin.
Kommentit (12)
Koiran voi myös kouluttaa hihnakäytökseen. Lenkkeily koiran kanssa näyttää usein siltä, että omistajalta lähtee kohta olkapää sijoiltaan ja koiralta loppuu happi.
Pitäisi olla droneja jotka ulkoiluttavat koiria ja kerää niiden jätökset.
Hyvä ajatus. Laskenpa tänään irti. Kun näyttää muuten niin tyhmältä😁
Koirathan on alunperin kasvatettu täysin hyöty käyttöön, metsästykseen, lämmitykseen tai ruuaksi. Ihmetyttää "eläintenoikeuksia" ajavat ihmiset joilla on lemmikkejä. Koko lemmikkieläin teollisuus on paljon pahempi kuin lihateollisuus.
Jotkut koirarodut kuten bulldogit, pugit, ja muut joiden päähän ei aivot meinaa mahtua, kärsivät koko elämänsä, ja niitä vain tuotetaan vuosittain lisää ulkonäkönsä takia.
Ihmisiä joilla on downin syndrooma ei myöskään kehoteta lisääntymään huonon/lyhyen elämänlaadun takia, miksi bulldogien ja muiden hengitysvaikeuksia omaavien rotujen jalostus sallitaan jotka kärsivät koko elämänsä ? On ne niin ihanan näkösiä ja tuhisee niin "ihanasti", vaikka kärsivät jokaisella hengenvedolla, näistä pentueista moni kuolee, ja sitäkin useampi jalostuksen eri vaiheissa kuolee kärsien.
Lihateollisuuden eläimet sentään pidetään terveinä ja hyvä kuntoisina, mutta lemmikeissä ihan sama mitä kärsiviä mutaatioita kennelit puskee. Joka vuosi maailman kennel liitto julkaisee noin 7-15 uutta jalostettua rotua markkinoille, joita tehtaillessa on saatettu useita kärsiviä pentueita lopettaa ennen kuin päästy haluttuun lopputulokseen.
Vierailija kirjoitti:

alun perin
hyötykäyttöön
eläinten oikeuksia
lemmikkieläinteollisuus
...
Yhden käden sormilla on laskettavissa lenkit, joita oon koiran kanssa hihnassa tehny. Onneks on lääniä missä saa olla vapaana.

Tätä tarkoitin aloituksellani. Ketjussa joitain, jotka eivät ymmärtäneet kysymystäni.
Ettekö koskaan havahdu ajattelemaan, että se koiran vankina pitäminen hihnassa - tylsän kaupunkielämänne viihdykkeenä - ei ole ehkä sille tarkoitetua elåmää.
Eli miten kestätte olla se hihnanpitelijä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Yhden käden sormilla on laskettavissa lenkit, joita oon koiran kanssa hihnassa tehny. Onneks on lääniä missä saa olla vapaana.
Ei saa koirien kiinnipitoaikana. Miksi luulet olevasi oikeutettu rikkomaan lakia?

Se koirahan vahingoittaa pesiviä lintuja jne tosi paljon kun on opetettu pysymään rinnalla tiellä. Koiraa saa pitää kiinnipitoaikanakin sitä paitsi vapaana, jos on välittömästi kytkettävissä.
Eli pelkäästään syvällä metsässä asuvat erakot ilman naapureita, saavat ottaa lemmikikseen koiran?