Miksi niin monella on tarve olla muita parempi?

Oon miettinyt ihan samaa. Olen siis itse tälläinen ihminen jolla on pakonomainen tarve olla parempi kuin muut, ja pistää kaikessa paremmaksi. Ehkä se on siitä etten koskaan ole kokenut olevani riittävän hyvä ja yritän siis jotenkin kompensoida sitä korostamalla omaa paremmuuttani. Minulle on myös vaikeata myöntää jos en tiedä tai osaa jotakin asiaa. 

Tosin ensimmäinen askel muutokseen on se että osaan nykyään myöntää tämän heikkouteni ja kiinnittää siihen huomiota.

Mikä teidän alemmuuskompleksin taustalla on? Tuohan on ihan teistä itsestä lähtöisin tuo toisten ylimielisyyden kuvittelu.

Ei se itsestä oo lähtöisin aina. Jotkut ihmiset on ylimielisiä.

Kumpi on ylimielinen: akateeminen joka ylpeä siitä, että päässyt elämässään niinkin pitkälle vai WT-duunari jonka mielestä akateemisuus ei oo mitään, ei ne mitään osaa, ei ne oikeesti mitään tiedä, ja ei tupakoinnista ole raskausaikana mitään haittaa kun ei mun ensimmäiselle lapsellekaan mitään tullut, ei se ADHD mistään tupakasta johdu... 

Itsetunto, itsetunto, itsetunto.

Kun ihminen tulee vanhemmaksi ja tietty nuoruuden huolettomuus ja iloisuus katoaa, ihmiset alkavat möllöttämään ja stressaamaan omaansa ja toistensa statusta. Joillakin se on reilusti alle 30-vuotiaana, toisilla myöhemmin. Nuorempana on iloisuus omasta elämästä, touhuista ja olemassa olosta sekä yleviä aatteita. Myöhemmin sitten mietitään kenellä on isoin titteli.

Kyllä se ylimielisyys johtuu pääsääntöisesti omasta heikosta egosta ja alemmuuskompleksista. Siis tietoisuudesta siitä, että on perustavalla tavalla puutteellinen joko omasta mielestään ja/tai muiden silmissä.

Terveellä itsetunnolla varustetun henkilön ei tarvitse pullistella esim. akateemisuudellaan tai palkkatasollaan, koska tietää olevansa riittävän hyvä ihmisenä muutoinkin. Eikä yli päänsä hakea muiden ihmisten arvostusta.

Päteminen, ylimielisyys ja itsekeskeisyys on lisääntynyt yhteiskunnassa ihan yleisesti. Ei tartte kuin mennä liikenteeseen ajamaan autolla, niin jo huomaa, millaisella minä-minä-meiningillä siellä mennään nykyisin.

Ihmiset on jotenkin hukassa muutenkin. Kamala tarve päteä ja olla paras ja hienoin ja rikkain yms. Mikään ei oikein kelpaa enää, halutaan aina vain enemmän kaikkea. Palkka pitäisi olla hirveän iso ja työn pitäisi olla tosi hohdokas, mutta liian haastavaa tai stressaavaa ei saisi olla, palkan pitäisi mieluiten tulla jostain luovasta, harrastuksenomaisesta ja mukavasta työstä, joka ei edes tunnu työltä. Mitään välivaihetta, kuten opiskeluajan köyhyyttä, ei enää kestetä eikä siedetä. Kesätöihin ei voi mennä mansikkamaalle tai Mäkkäriin, pitää olla jotain coolimpaa hommaa. Tavallinen kännykkä ei kelpaa edes alakoululaiselle, pitää olla älypuhelin, mieluiten kallis iPhone. 

Tällä palstalla tunkee esiin aina tuo akateemisuus vrs. duunarius. Ehkä ne on yhdet ja samat, jotka aiheesta länkyttää, koska en tajua, mitä järkeä koko keskustelussa on. Yhteiskunta hajoaa, ellei kenellekään kelpaa duunarin hommat. Vai onko ne muka kokonaan siirrettävä maahanmuuttajien tehtäviksi? 

Ihmiset ovat yleisesti sitä mieltä, että ihmisistä 10% kykenee omaehtoiseen ajatteluun ja 90% on typerää lampaiden massaa. Ja poikkeuksetta kaikki laskevat itsensä siihen 10%:iin.

Tuonkaltaisilla ihmisilä on asennevamma tai heidän elämänsä ei muilta osin ole kunnossa. Olen itsekin akateeminen ja olen ollut ärsyyntynyt joidenkin elitismiin jo lukion aloitettuani. Onneksi töissä karsiutuu osa pois, kun suositaan hyviä tyyppejä.