Lue keskustelun säännöt.
Joidenkin ihmisten kanssa keskustelu on tuskaa
27.06.2013 |
Puhutaan esim. aiheesta A. Aihe A kolutaan läpikikotaisin, perusteellisesti, artikuloiden ja ta-va-ten. Hymistellään ja hymyillään, toistetaan asiat tuhat kertaa. Jaritellaan aivan perusasioita kuin ne olisi maailman kolmansia ihmeitä. Jos yritän edetä keskustelussa eli siirryn aiheen A loogiseen jatkumoon B etenemiseni tulkitaan kuin en olisi ymmärtänyt jotakin ja palataan kolme askelta taaksepäin. Minut leimataan "hölmöksi, joka ei tajunnut".
Puolen tunnin junnaamisen ja tahmaamisen jälkeen siirrytään aiheeseen B. Taas käännellään ja väännellään ihan tavallisia asioita ja ne sanotaan moneen kertaan ääneen kuin niitä maistellen. Taas edetään hyvin hyvin hitaasti jossa välissä joko nukahdan tai hiljenen totaalisesti.
Aihe C:n kohdalla olen jo täysin uupunut. En kuuntele, vaan tuijotan tyhjyyteen ja mietin omiani.
Tässäpä tällaista. Jokapäiväistä elämääni. Olen niin kurkkua myöten täynnä tätä ja aion erakoitua suurimmasta osasta ihmisiä. Olen yhteydessä vain heihin, joiden kanssa keskustelu todella etenee ja ajatuksia vaihdetaan aidosti. Eikä tässä ole kyse siitä, etten osaisi small talkia. Small talk on parhaimmillaan nimenomaan kepeää ja nopeaa. Ei monologeja aiheesta istumajärjestys teatterissa ja sen erinnäiset hämmästyttävät variaatiot. Paasausta aiheesta, joka on minulle ja suurimmalle osalle tuttu.
Paljon hedelmällisempi tyyli keskustella on siten, että ikään kuin "olettaa" muiden tuntevan aiheen. Osoittaa arvostusta sen sijaan että paasaisi toiselle jotakin ihan perusasiaa uutena. Suurin osa "perusaiheet" tuntee. Jos olet joskus lentänyt lentokoneella voit olettaa keskusteluseurasi myös todennäköisesti lentäneen ja voit hypätä yli kaiken sen mitä lentokoneessa tapahtuu missäkin järjestyksessä tai millainen mikäkin terminaali on. Sen sijaan olisi kiva kuulla muiden omia oivalluksia tilanteista, paikoista, asioista.
Olettaminen on sietämätöntä jos lähtee siitä, että kanssakuulija tietää vähemmän ja ymmärtää vähemmän kuin minä. Se kanssakumppanisi vieressäsi saattaa olla hyvinkin perillä jostakin erityisalueesta, jonka oletat olevan hänen kokemuspiirinsä ulkopuolella.
Jos keskusteluseura ei tunne aihetta, hän kysyy. Näin keskustelu etenee ja polveilee kysymysten myötä ja muuttuu mielekkäämmäksi.
Olenko ainoa, joka kärsin tämmöisestä ongelmasta?
Kommentit (37)
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 17:54"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 17:42"]
Ap luulee, että ongelma johtuu hänen ylivertaisesta älystään muihin nähden. Okeasti se johtuu siitä, että hän ei ole tajunnut - vaikka toisin luulee -smalltalkin perusluonnetta.
[/quote]
Äo:ni on poikkeuksellisen korkea, osuit oikeaan. Tämä on osatekijänä ongelmassa. Mutten suinkaan luule ongelman johtuvan pelkästään tästä. En halua viedä keskustelua tähän suuntaan.
Small talkini osaan. Siitä ei ole kyse.
[/quote]
luulet osaavasi, muttet selvästikään osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei häiritse se, jos minulle puhutaan alaspäin, asia on kohtuullisen helppo korjata keskustelun kuluessa. Minua häiritsee keskusteluissa jankkaus ja toinen asia, joka häiritsee on sivupoluille siirtyminen. Näitä siirtyjiä on yllättävän paljon. Yritä siinä sitten pitää kiinni siitä kohdasta, jossa polulta on poikettu ja saada juttu palaamaan takaisin asiaan. Tätä tapahtuu niin työasioista keskustellessa kuin vapaa-ajallakin. Ja kolmas asia, joka häiritsee on se, että selviin kysymyksiin ei osata antaa yksinkertaisesti vastausta vaan vastaus pitää yrittää löytää jaarituksen joukosta. Joskus huomaa senkin, että vastausta ei oikeasti ole edes annettu.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 18:13"]
Komppaan nro 18 osittain. Uskon, että osasyy on älyssä: Itse olen ilmeisesti keskivertoälykäs tai jonkin verran yli, mutta itselläni on muutamia tuttavia, jotka ovat huomattavasti keskimääräistä älykkäämpiä. (Mensan sisäänpääsyrajan yli tai ihan rajoilla.) Kun heitä kuuntelee keskustelemassa, keskustelu kulkee eri tavalla ja tavallaan nopeammassa tempossa kuin keskivertojamppojen. Joten voin kuvitella, että tällainen henkilö kokee tavallisenkin keskustelun herkemmin jankkaamisena, ja vielä tuskallisempana, jos sattuu keskusteluun sellaisen kanssa, jolla on taipumusta jankkaamiseen ja joka ei tajua ollenkaan toisen jo ymmärtäneen ja siirtyneen eteenpäin. Itsellekin näitä tilanteita tulee joskus.
Mutta uskon, että sosiaalisessa älyssä voisi olla silti kehittämisen varaa tai sitten ap:lla on harvinaisen kummallinen tuttavapiiri, jos keskustelut ovat todella tuollaisia kuin ap kuvasi. Voihan se toki olla mahdollista, tunnen joitakin tuollaisia keskustelijoita ja sattuneesta syystä he usein viihtyvät keskenään. Ehkä ap:n kannattaisi vaihtaa tuttavapiiriä: Jos sama tunne toistuu kaikkialla, sitten voisi etsiä sitä syytä myös omista tulkinnoista.
[/quote]
Itselläni on keskimääräistä korkeampi äo (kuulun Mensaan), mutta se ei tarkoita, ettenkö voisi käydä antoisia keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa. Olisi aika ylimielistä kuvitella, etteikö minulla olisi vaikkapa jotakin opittavaa jonkun toisen ihmisen kokemuksista vain siksi, että hänellä on alempi äo kuin minulla. Jos sitten joku jankkaa ap:n kertomalla tavalla, kyse on ilmeisesti hänelle tärkeästä asiasta ja suon sen hänelle. Kohtaamiset ovat kuitenkin vain hetkiä elämässä ja minä kyllä uskon, että jokaisella ihmisellä on jotakin annettavaa jokaiselle toiselle ihmiselle. Eri ihmisten kanssa keskustellaan eri aiheista ja eri tavalla eikä kaikkien kanssa tarvitsekaan pohtia joka aiheesta syntyjä syviä. Ei sellaistakaan jaksaisi, vaikka minäkin nautin syvällisistä keskusteluista, joissa vaikkapa kyseenalaistetaan itsestäänselvyyksiä.
18
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 17:36"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 17:26"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 17:23"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 17:21"]
Tiivistä asiasi, niin mekin voimme lukea huolimatta kappalejaosta! ;)
[/quote]
Tiedäthän, ettei virkkeesi ollut suomen kieltä.
Miksi pitäisi tiivistää. Etkö jaksa lukea "pitkää" tekstiäni? ;)
[/quote]
En! :)
[/quote]
Tässä keskustelussa tulee hieman ilmi ko. järjenjuoksua, johon aloituksessani viittaan.
Täysin turha keskustelu. Moni ihminen pitää suun avaamisesta ja sulkemisesta ilman minkäänlaista sisältöä tai sanottavaa. Tälle keskustelijalle esittäisin kysymyksen, mikset vain siirtynyt takaisin keskustelujen pääsivulle jos et jaksanut lukea aloitusta?
[/quote]
Tämän pointin ymmärrän, mutta en sitä, miksi tällaiset ihmiset ovat sinulle ongelma? Miksi ihmeessä ollenkaan ryhdyt keskustelemaan heidän kanssaan?
Mulla on ollut elämän varrella joitakin junnaavia keskustelukumppaneita. Joidenkin osalta epäilin, että he kärsivät jonkinlaisesta lievästä aivovammasta. Se muuten on yksi aivovamman oire oikeasti, saman asian toistelu moneen kertaan.
Yksi on ihan lähisukulainen. Minun pitäisi pitää häneen enemmän yhteyttä, mutta kun ne keskustelut ovat niin tuskaisia. Jokaisen asian saa selittää a:sta b:hen. C:hen tuskin uskaltaa edetä, koska sitten hän putoaa kärryiltä ja alkaa tivata, että miten niin. Asiat eivät tunnu millään etenevän hänen kanssaan. Mutta koska hän on lähisukulainen eikä hänessä ole mitään muuta vaikeaa tällä hetkellä, niin pidän yhteyksiä yllä.
Sitten on ollut yksi työkaveri, jolla on tapana pitää suorastaan luentoja kokemuksistaan. Välillä häntä on hauska kuunnella, koska hän on verbaalisesti niin lahjakas puheissaan. Ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun itsellä on kiire tai ei enää jaksaisi kuunnella. Häntä ei millään meinaa saada lopettamaan. Hän myös kertoo useampaan kertaan samat jutut, vaikka yleensä muistan ne jo ensimmäiseltä kertomalta.
Kaikki tuttavani eivät junnaa. Osa on hyvin hiljaisia, osa vilkkaita ja vauhdikkaita. Mutta on vaikea löytää ihmistä, joka tajuaisi heti, mitä puheillani tarkoitan. Väärinymmärryksiä syntyy helposti, mutta se on normaalia, se kuuluu ihmisten välillä tapahtuvaan viestintään. Yleensä väärinkäsitykset voi korjata nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuta Amerikkaan.
Siellä arvostetaan tyhjää höpöttämistä. Ei varmasti pakosta kukaan joudu kuuntelemaan syvällisiä keskusteluja.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 18:04"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 17:54"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 17:42"]
Ap luulee, että ongelma johtuu hänen ylivertaisesta älystään muihin nähden. Okeasti se johtuu siitä, että hän ei ole tajunnut - vaikka toisin luulee -smalltalkin perusluonnetta.
[/quote]
Äo:ni on poikkeuksellisen korkea, osuit oikeaan. Tämä on osatekijänä ongelmassa. Mutten suinkaan luule ongelman johtuvan pelkästään tästä. En halua viedä keskustelua tähän suuntaan.
Small talkini osaan. Siitä ei ole kyse.
Luulen, että kyse on arvostuksen puutteesta. Kun seuraan kahden ihmisen keskustelua huomaan heidänkin välillään samaa kitkaa. Suomalaiset eivät lähtökohtaisesti arvosta toisiaan. Suomalaisuuteen kuuluu kateus, kyräily ja kilpailu. Keskustelupöytä ei olekaan iloisen illan keskipiste vaan taistelutanner, jossa pyritään todistelemaan omaa ylivertaista älyä ja omaa paremmuuttaan. Ihminen, jolla on hyvä itsetunto osaa arvostaa muita ja ilmaista sen myös keskustelussa ilman, että kokee menettäneensä mitään.
[/quote]
Korkea äo ei kuitenkaan ole mikään automaattinen peruste sosiaalisen kanssakäymisen ongelmalle. Vaikka äo:si on korkea, sosiaalinen älysi on luultavasti keskitasoa heikompi. Empatiakykyä sinulta ei liioin tunnu löytyvän - tämäkin tosin liittyy sosiaalisen älyn puutteeseen - kun arvostuksesi muita kohtaan karisee, jos he keskustelevat tavalla, joka ei kiinnosta sinua. Näet myös ympäristösi kovin negatiivisesti, jos koet muidenkin keskustelujen sisältävän enimmäkseen kateutta ym. negatiivista. Oma kokemukseni ei ole lainkaan tuollainen enkä usko, että se olisi mitenkään tavallista. Eri asia tietenkin, jos keskustelijoiden välillä on muutenkin jo jotakin jännitteitä.
Älykkyys itsessään siis tuskin on edes osa ongelmaa, vaan sosiaalisuus. Jos koet, että tuttavasi eivät ole riittävän älykkäitä keskustelukumppaniksesi, järkevänä ja loogisena ihmisenä hakeutuisit kai kaltaistesi seuraan.
[/quote]
Olet oikeassa siinä, että sosiaaliset taitoni ovat heikot. Olen tähän hakemassa apua ja yritän kehittää näitä puoliani itsessäni. Kuten kirjoitin, en oleta (matemaattisen) älykkyyden olevan syy tähän ongelmaan vaan yleinen ilmapiiri, jota aistin. Arvostuksen puutteen muita kohtaan ja kilpailemisen tarpeen.
Tietenkin vapaalla valitsen seurani, mutta työn ja lasten tiimoilta joutuu väistämättäkin tilanteisiin, jolloin joutuu olemaan sosiaalinen eikä voi paeta tilanteesta. Vanhempainillat ovat jotakin aivan kamalaa ja niissä olenkin yleensä hiljaa. Samoin illanistujaiset ja tilanteet, joissa verrataan saavutuksia muun keskustelun lomassa. Olen kokenut ikäisekseni paljon ja saavuttanut muutoinkin paljon, enkä voi koskaan osallistua keskusteluun tasavertaisesti omana itsenäni aiheuttamatta inhoa ja kateutta. Kohtaan jatkuvasti tilanteita, jolloin haluaisin sanoa, että "tiedän, olen ollut paikassa X" tai "tunnen tämän aiheen hyvin, olen siitä lukenut paljon yms". Mutten voi aiheuttamatta närää ja saamatta besserwisserin leimaa. Sen sijaan olen hiljaa tai lasken leikkiä itseni kustannuksella. Kuuntelen muiden näkemyksiä tai opettavaista paasaamista minulle jo entuudestaan tutusta aiheesta. Tämä on ainoa osaamani keino tulla toimeen puolituttujen kanssa. Jotkut katsovat asiakseen taas kovistella ja tentata minua tai etsiä virhettä minusta ja sen löydettyään (kukaan ei ole täydellinen, tämäkin on itsestäänselvää) osoitella sitä suureen ääneen. Minua on satutettu todella monta kertaa ihan vain kateuden ja alemmuudentunteen takia. Vaikken olisi tehnyt tai sanonut mitään erityistä. Pelkkä olemukseni ärsyttää monia ja se tuntuu pahalta. Moni kokee, että kaltaistani on lupa hieman näpäyttää. "Tekee hyvää viedä siltäkin vähän luuloja". Kun kokee tämän useasti ja monelta suunnalta muuttuu se negatiiviseksi voimaksi, joka voi särkeä ihmisen. Tunnen suunnatonta myötätuntoa äärimmäisen kauniita ihmisiä kohtaan. He kokevat samaa varmasti paljonkin.
Olen liiankin empaattinen ja yritän usein nähdä tilanteen keskustelukumppanin silmin. Tällä myönnän aiheuttavani virheellistä kommunikaatiota. Inhoan kateutta, en halua joutua sen kohteeksi ja tätä välttääkseni solvaan itseni usein leikkimielisesti keskustelussa osoittaakseni, etten ole ylpeä tai ota itseäni liian vakavasti. Tästä seuraa usein vastapuolen johtopäätös, jonka mukaan olen tyhmä. Tämä on ollut huono selviytymiskeinoni jo kauan. Kaipaisin todella uutta ja itseni sekä muiden kannalta tervempää tapaa osallistua sosiaalisiin tilanteisiin. Fiksuthan näkevät tämän kaiken läpi.
Vapaa-aika on asia erikseen. Vietän aikaa ystävieni kanssa ja voin olla oma itseni. Ystävistäni monilla on samanlaisia kokemuksia, taustaa, älyä ja laajaa ymmärrystä monesta asiasta, että voin onnellisesti myöntää olevani saajapuolella ja oppivani uutta.
Pidän myös ihmisten, jotka ovat pudottautuneet oravanpyörästä ulos tai eivät ole koskaan sinne pyrkineet, seurasta. Heissä on paljon nöyrää viisautta jota arvostan. He ottavat ihmisen ihmisenä vaikkei heidän älykkyytensä olisi tietyin mittarein kovinkaan korkea. Siedän paljon paremmin hyvin yksinkertaisen ja rasistisesti ajattelevan ihmisen seuraa, jos hänessä on jotakin hyväntahtoisuutta ja rehellisyyttä kuin keskiverto fiksun uraohjuksen minäminä-meidän firma-jaaritteluja ja näennäistä mukavuutta, jonka takana piilee huono itsetunto ja ilkeys. Nämä ovat siis kärjistyksiä.
Olen oppinut arvostamaan älyn ja menestyksen sijaan, kiltteyttä, nöyryyttä, reiluutta ja hyväntahtoisuutta. Sekä sitä, että seurassani olevat arvostavat toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, kirjoitit kyllä aiemmassa viestissäsi, että korkea äo:si on osa ongelmaa.
Tavallaan ymmärrän kaikki ne tilanteet, jotka kuvailet, mutta en ymmärrä, mikä niissä on ongelma. Vanhempainiltojen jutustelujen ei ole tarkoituskaan olla mitään syväphdintoja sisältäviä keskusteluja vaan pelkkää small talkia (jonka kerroit hallitsevasi). Ei se ole vanhempien ystävystymiskerho, vaan sinne mennään vanhemman roolissa, kärjistetysti sanottuna et ole siellä syvällinen ja ajatteleva ihminen, vaan olet pelkästään lapsesi äiti ottamassa vastaan lastasi koskevaa informaatiota. Pieni jutustelu muiden vanhempien kanssa on paikallaan, koska aina voi tulla tilanteita, jolloin joutuu ottamaan yhteyttä johonkin toiseen vanhempaan. Small talkilla on siis tehtävänsä tuossa.
Saavutusten vertailuissa voit aina valita sellaisen saavutuksen, joka on samankaltainen kuin muiden mainitsemat. Vähän niin kuin se, jos keskustellaan älystä, en minäkään ensimmäiseksi kerro äo-testini tulosta, vaan sanon vaikka, että kirjoitin pitkästä matikasta ällän.
En oikein ymmärrä tuota empaattisuuden kuvailuasi. Eihän empaattisuus tarkoita, että esität jotakin muuta kuin olet. Oman itsen solvaaminen myöt tuo minulle ainakin ensimmäiseksi mieleen marttyyrin.
Sanoisin yleiseksi neuvoksi sen, että joka tapauksessa ihmisillä on eri ihmisten seurassa roolit. Ei kukaan ole täysin oma itsensä seurassa kuin seurassa, edes lapset eivät ole niin autenttisia. Pakollisia sosiaalisia tilanteita ei pidä ottaa niin vakavasti. Useimmiten niissä ei tarvita kuin small talkia, ja jos toinen puhuu aiheesta, joka ei kiinnosta sinua, esität kiinnostunutta, et sinä siihen kuole. Se on ikävä velvollisuus, mutta se on tilanne, joka menee ohi.
Ja kateudesta kannattaa muistaa se totuus, että se vahingoittaa ainoastaan sitä kadehtijaa. Se on siis vain hänen ongelmansa, ei sinun. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää eikä sellaista pidä yrittääkään. Onko sinua kohdeltu jo lapsena kaltoin, kun tulee vähän vaikutelma, että kaipaat hirvittävästi muiden hyväksyntää ja yrität luovia niin, ettet herättäisi kenessäkään negatiivisia tunteita? Tähän viittaisi sekin, että tunnet jääväsi jumiin keskusteluihin, jotka koet ikäviksi, kun et halua loukata toista lähtemällä siitä pois.
Olisikohan minulla sinun arvostamaasi nöyrää viisautta ;) En ole vielä kokonaan oravanpyörästä pois, mutta melkein.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 18:10"]En tiedä, että olenko ihan samoilla linjoilla koko ap:n viestin kanssa, mutta on todella rasittavaa yrittää jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka puhuu itselle koko ajan vähän "alaspäin". Aivan kuin en tietäisi päivänselviä asioita ja ne pitää vääntää minulle rautalangasta. Itse ainakin yritän aina olettaa, että muut ihmiset ovat kanssani tasavertaisia, ja vasta jos minulta kysytään selvennystä, niin tarkennan sanomisiani.[/quote]
Tässä on hyvä osatiivistys ongelmasta. Tuollainen alaspäin puhuminen on sietämätöntä eikä siihen voi oikeastaan vastatakaan tai korjata toisen virheellistä näkemystä sinusta antamatta itsestään ihmeellisen vastainttäjän kuvaa. Sinulle ikäänkuin luodaan ajatukset ja rooli toisen taholta ennen kuin avaat suutakaan.
Jankkajaäidin jälkeläinen ymmärsi myös pointtini.
Esim. viikko sitten: keskustelija A (20 v, hyvin ennakkoluuloinen minua kohtaan), minä+lapset ja B (A:n äiti)+pienet lapset olimme kaikki menossa suuren ryhmän läpi torin toisella puolen odottavaan autoon. Auton tarkka sijainti ei ollut kenenkään tiedossa. Looginen paikka olisi ollut paikka 1, johon auto oli meidät aiemmin jättänyt. Auto oli kuitenkin rakennuksen ulko-ovea lähempänä, paikassa 2. Paikassa 1 kohtasimme minä+lapset B:n+lapset. B totesi saaneensa puhelun, että auto on paikassa 2. Jatkoimme omina ryhminämme väkijoukon läpi paikkaan 2. Kun saavuin lasteni kanssa paikkaan 2 totesi A ilkkuen, että "näin kun menit ohitseni väärään suuntaan (ok, miksei hän avannut suutaan ja huutanut minulle, että kääntyisin toiseen suuntaan) ja näköjään houkuttelit muutkin eli B+lapset mukaasi väärään paikkaan (olettama, joka oli epätosi, he menivät omaa reittiää meitä huomaamatta). Tämä olisi yksittäisenä kommenttina ollut mitätön, mutta tällainen perustavaa laatua oleva epäarvostava asenne tuntuu surulliselta sen toistuessa sekä A:n, B:n ja lasten taholta minua kohtaan kaikessa. Kaikesta aistii, että perheen kesken minusta puhutaan hyvin epäarvostaen. Monessa tilanteessa minulle selitetään kaikki todella rautalangasta kuten 19 kuvasi, puhutaan alaspäin. Viimeisin ihmettelyn aihe oli se, että minulla toden totta on ajokortti. Vaikka olenkin vähän tällainen toistaitoinen. En viitsinyt mainita, että olen ajanut ajanut autolla pitkään, paljon ja pitkiä pitkiä matkoja. En katso olevani tässä suhteessa mitenkään erikoinen, suurella osalla ikäisistäni (35+) on ollut ajokortti jo lähes 20 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 19:05"]
No, kirjoitit kyllä aiemmassa viestissäsi, että korkea äo:si on osa ongelmaa.
Tavallaan ymmärrän kaikki ne tilanteet, jotka kuvailet, mutta en ymmärrä, mikä niissä on ongelma. Vanhempainiltojen jutustelujen ei ole tarkoituskaan olla mitään syväphdintoja sisältäviä keskusteluja vaan pelkkää small talkia (jonka kerroit hallitsevasi). Ei se ole vanhempien ystävystymiskerho, vaan sinne mennään vanhemman roolissa, kärjistetysti sanottuna et ole siellä syvällinen ja ajatteleva ihminen, vaan olet pelkästään lapsesi äiti ottamassa vastaan lastasi koskevaa informaatiota. Pieni jutustelu muiden vanhempien kanssa on paikallaan, koska aina voi tulla tilanteita, jolloin joutuu ottamaan yhteyttä johonkin toiseen vanhempaan. Small talkilla on siis tehtävänsä tuossa.
Saavutusten vertailuissa voit aina valita sellaisen saavutuksen, joka on samankaltainen kuin muiden mainitsemat. Vähän niin kuin se, jos keskustellaan älystä, en minäkään ensimmäiseksi kerro äo-testini tulosta, vaan sanon vaikka, että kirjoitin pitkästä matikasta ällän.
En oikein ymmärrä tuota empaattisuuden kuvailuasi. Eihän empaattisuus tarkoita, että esität jotakin muuta kuin olet. Oman itsen solvaaminen myöt tuo minulle ainakin ensimmäiseksi mieleen marttyyrin.
Sanoisin yleiseksi neuvoksi sen, että joka tapauksessa ihmisillä on eri ihmisten seurassa roolit. Ei kukaan ole täysin oma itsensä seurassa kuin seurassa, edes lapset eivät ole niin autenttisia. Pakollisia sosiaalisia tilanteita ei pidä ottaa niin vakavasti. Useimmiten niissä ei tarvita kuin small talkia, ja jos toinen puhuu aiheesta, joka ei kiinnosta sinua, esität kiinnostunutta, et sinä siihen kuole. Se on ikävä velvollisuus, mutta se on tilanne, joka menee ohi.
Ja kateudesta kannattaa muistaa se totuus, että se vahingoittaa ainoastaan sitä kadehtijaa. Se on siis vain hänen ongelmansa, ei sinun. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää eikä sellaista pidä yrittääkään. Onko sinua kohdeltu jo lapsena kaltoin, kun tulee vähän vaikutelma, että kaipaat hirvittävästi muiden hyväksyntää ja yrität luovia niin, ettet herättäisi kenessäkään negatiivisia tunteita? Tähän viittaisi sekin, että tunnet jääväsi jumiin keskusteluihin, jotka koet ikäviksi, kun et halua loukata toista lähtemällä siitä pois.
Olisikohan minulla sinun arvostamaasi nöyrää viisautta ;) En ole vielä kokonaan oravanpyörästä pois, mutta melkein.
[/quote]
Kiitos viestistäsi. Luin sen ajatuksella ja kopioin muistiin.
Minua on kohdeltu lapsena kaltoin ja yritän viimeiseen asti miellyttää muita. Minua on myös solvattu avoimesti ja olen oppinut miellyttämään solvaajia tekemällä likaisen työn heidän puolestaan, haukkumalla itseäni. Tiedostan, että tämä on epätervettä ja pyrin tästä pois. Yksi askel lienee se, että olisin terveellä tapaa ylpeä saavutuksistani enkä niitä peittelisi. Osasyy tälle kaikella on tuen ja kannustuksen puute. Minulla ei ole ketään ihmistä, joka olisi 100 % puolellani. Vain pienet lapseni, enkä voi heiltä saada vielä tarvitsemaani ehdotonta tukea vaikka rakkautta saankin. Vanhempani ovat molemmat kuolleet eikä minulla ole sisaruksia. Olen yksin. Kohtaan siis aina muita ihmisiä yksin. Minä kadehdin heitä, joilla on vanhemmat, sisaruksia, kannustava tukiverkko.
AP kuvaili oikein mainiosti appiukkoni. Keskustelut hänen kanssaan tuppaavat olemaan rasittavia ja väsyttäviä. Helpoimmalla pääsee kun päästää asiat samantien toisesta korvasta ulos ja yrittää olla ajattelematta niitä.
Esimerkki. Appiukko kertoi syövänsä mielellään ruispaloja, ja piti 20 minuutin alustuksen kertoen mikä ja millainen on ruispala.
Eihän tuommoinen yksi asia nyt hirveästi haittaa, mutta kun kaikki keskustelut ovat sellaisia ja appiukko on puheliasta sorttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 19:23"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 19:05"]
No, kirjoitit kyllä aiemmassa viestissäsi, että korkea äo:si on osa ongelmaa.
Tavallaan ymmärrän kaikki ne tilanteet, jotka kuvailet, mutta en ymmärrä, mikä niissä on ongelma. Vanhempainiltojen jutustelujen ei ole tarkoituskaan olla mitään syväphdintoja sisältäviä keskusteluja vaan pelkkää small talkia (jonka kerroit hallitsevasi). Ei se ole vanhempien ystävystymiskerho, vaan sinne mennään vanhemman roolissa, kärjistetysti sanottuna et ole siellä syvällinen ja ajatteleva ihminen, vaan olet pelkästään lapsesi äiti ottamassa vastaan lastasi koskevaa informaatiota. Pieni jutustelu muiden vanhempien kanssa on paikallaan, koska aina voi tulla tilanteita, jolloin joutuu ottamaan yhteyttä johonkin toiseen vanhempaan. Small talkilla on siis tehtävänsä tuossa.
Saavutusten vertailuissa voit aina valita sellaisen saavutuksen, joka on samankaltainen kuin muiden mainitsemat. Vähän niin kuin se, jos keskustellaan älystä, en minäkään ensimmäiseksi kerro äo-testini tulosta, vaan sanon vaikka, että kirjoitin pitkästä matikasta ällän.
En oikein ymmärrä tuota empaattisuuden kuvailuasi. Eihän empaattisuus tarkoita, että esität jotakin muuta kuin olet. Oman itsen solvaaminen myöt tuo minulle ainakin ensimmäiseksi mieleen marttyyrin.
Sanoisin yleiseksi neuvoksi sen, että joka tapauksessa ihmisillä on eri ihmisten seurassa roolit. Ei kukaan ole täysin oma itsensä seurassa kuin seurassa, edes lapset eivät ole niin autenttisia. Pakollisia sosiaalisia tilanteita ei pidä ottaa niin vakavasti. Useimmiten niissä ei tarvita kuin small talkia, ja jos toinen puhuu aiheesta, joka ei kiinnosta sinua, esität kiinnostunutta, et sinä siihen kuole. Se on ikävä velvollisuus, mutta se on tilanne, joka menee ohi.
Ja kateudesta kannattaa muistaa se totuus, että se vahingoittaa ainoastaan sitä kadehtijaa. Se on siis vain hänen ongelmansa, ei sinun. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää eikä sellaista pidä yrittääkään. Onko sinua kohdeltu jo lapsena kaltoin, kun tulee vähän vaikutelma, että kaipaat hirvittävästi muiden hyväksyntää ja yrität luovia niin, ettet herättäisi kenessäkään negatiivisia tunteita? Tähän viittaisi sekin, että tunnet jääväsi jumiin keskusteluihin, jotka koet ikäviksi, kun et halua loukata toista lähtemällä siitä pois.
Olisikohan minulla sinun arvostamaasi nöyrää viisautta ;) En ole vielä kokonaan oravanpyörästä pois, mutta melkein.
[/quote]
Kiitos viestistäsi. Luin sen ajatuksella ja kopioin muistiin.
Minua on kohdeltu lapsena kaltoin ja yritän viimeiseen asti miellyttää muita. Minua on myös solvattu avoimesti ja olen oppinut miellyttämään solvaajia tekemällä likaisen työn heidän puolestaan, haukkumalla itseäni. Tiedostan, että tämä on epätervettä ja pyrin tästä pois. Yksi askel lienee se, että olisin terveellä tapaa ylpeä saavutuksistani enkä niitä peittelisi. Osasyy tälle kaikella on tuen ja kannustuksen puute. Minulla ei ole ketään ihmistä, joka olisi 100 % puolellani. Vain pienet lapseni, enkä voi heiltä saada vielä tarvitsemaani ehdotonta tukea vaikka rakkautta saankin. Vanhempani ovat molemmat kuolleet eikä minulla ole sisaruksia. Olen yksin. Kohtaan siis aina muita ihmisiä yksin. Minä kadehdin heitä, joilla on vanhemmat, sisaruksia, kannustava tukiverkko.
[/quote]
Sinun pitäisi opetella tuntemaan itsesi, hyväksymään itsesi ja pitämään itsestäsi. Kannustus ja tuki ovat hyvä asia, mutta ilman niitäkin pärjää. Viime kädessä kaikki on kuitenkin sinusta itsestäsi kiinni.
Ja ne pienet lapset: heidän antamansa ja heille antamasi pyyteetön rakkaus on todella iso asia.
Älä sinäkään kadehdi muita. Tuskin kenelläkään kaikki asiat kuitenkaan ovat 100%:sti hyvin. Jokaisella on omat lähtökohtansa hyvine ja huonoine puolineen ja niillä mennään!
Muista siis, että sinä riität kyllä ihan sellaisena kuin olet.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 18:42"]
Olet oikeassa siinä, että sosiaaliset taitoni ovat heikot. Olen tähän hakemassa apua ja yritän kehittää näitä puoliani itsessäni. Kuten kirjoitin, en oleta (matemaattisen) älykkyyden olevan syy tähän ongelmaan vaan yleinen ilmapiiri, jota aistin. Arvostuksen puutteen muita kohtaan ja kilpailemisen tarpeen.
Tietenkin vapaalla valitsen seurani, mutta työn ja lasten tiimoilta joutuu väistämättäkin tilanteisiin, jolloin joutuu olemaan sosiaalinen eikä voi paeta tilanteesta. Vanhempainillat ovat jotakin aivan kamalaa ja niissä olenkin yleensä hiljaa. Samoin illanistujaiset ja tilanteet, joissa verrataan saavutuksia muun keskustelun lomassa. Olen kokenut ikäisekseni paljon ja saavuttanut muutoinkin paljon, enkä voi koskaan osallistua keskusteluun tasavertaisesti omana itsenäni aiheuttamatta inhoa ja kateutta. Kohtaan jatkuvasti tilanteita, jolloin haluaisin sanoa, että "tiedän, olen ollut paikassa X" tai "tunnen tämän aiheen hyvin, olen siitä lukenut paljon yms". Mutten voi aiheuttamatta närää ja saamatta besserwisserin leimaa. Sen sijaan olen hiljaa tai lasken leikkiä itseni kustannuksella. Kuuntelen muiden näkemyksiä tai opettavaista paasaamista minulle jo entuudestaan tutusta aiheesta. Tämä on ainoa osaamani keino tulla toimeen puolituttujen kanssa. Jotkut katsovat asiakseen taas kovistella ja tentata minua tai etsiä virhettä minusta ja sen löydettyään (kukaan ei ole täydellinen, tämäkin on itsestäänselvää) osoitella sitä suureen ääneen. Minua on satutettu todella monta kertaa ihan vain kateuden ja alemmuudentunteen takia. Vaikken olisi tehnyt tai sanonut mitään erityistä. Pelkkä olemukseni ärsyttää monia ja se tuntuu pahalta. Moni kokee, että kaltaistani on lupa hieman näpäyttää. "Tekee hyvää viedä siltäkin vähän luuloja". Kun kokee tämän useasti ja monelta suunnalta muuttuu se negatiiviseksi voimaksi, joka voi särkeä ihmisen. Tunnen suunnatonta myötätuntoa äärimmäisen kauniita ihmisiä kohtaan. He kokevat samaa varmasti paljonkin.
Olen liiankin empaattinen ja yritän usein nähdä tilanteen keskustelukumppanin silmin. Tällä myönnän aiheuttavani virheellistä kommunikaatiota. Inhoan kateutta, en halua joutua sen kohteeksi ja tätä välttääkseni solvaan itseni usein leikkimielisesti keskustelussa osoittaakseni, etten ole ylpeä tai ota itseäni liian vakavasti. Tästä seuraa usein vastapuolen johtopäätös, jonka mukaan olen tyhmä. Tämä on ollut huono selviytymiskeinoni jo kauan. Kaipaisin todella uutta ja itseni sekä muiden kannalta tervempää tapaa osallistua sosiaalisiin tilanteisiin. Fiksuthan näkevät tämän kaiken läpi.
Vapaa-aika on asia erikseen. Vietän aikaa ystävieni kanssa ja voin olla oma itseni. Ystävistäni monilla on samanlaisia kokemuksia, taustaa, älyä ja laajaa ymmärrystä monesta asiasta, että voin onnellisesti myöntää olevani saajapuolella ja oppivani uutta.
Pidän myös ihmisten, jotka ovat pudottautuneet oravanpyörästä ulos tai eivät ole koskaan sinne pyrkineet, seurasta. Heissä on paljon nöyrää viisautta jota arvostan. He ottavat ihmisen ihmisenä vaikkei heidän älykkyytensä olisi tietyin mittarein kovinkaan korkea. Siedän paljon paremmin hyvin yksinkertaisen ja rasistisesti ajattelevan ihmisen seuraa, jos hänessä on jotakin hyväntahtoisuutta ja rehellisyyttä kuin keskiverto fiksun uraohjuksen minäminä-meidän firma-jaaritteluja ja näennäistä mukavuutta, jonka takana piilee huono itsetunto ja ilkeys. Nämä ovat siis kärjistyksiä.
Olen oppinut arvostamaan älyn ja menestyksen sijaan, kiltteyttä, nöyryyttä, reiluutta ja hyväntahtoisuutta. Sekä sitä, että seurassani olevat arvostavat toisiaan.
[/quote]
Ihanaa että jollakin muulla on samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia kuin minulla :)
Sinä ole henkinen kaksoseni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 19:30"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 19:23"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 19:05"]
No, kirjoitit kyllä aiemmassa viestissäsi, että korkea äo:si on osa ongelmaa.
Tavallaan ymmärrän kaikki ne tilanteet, jotka kuvailet, mutta en ymmärrä, mikä niissä on ongelma. Vanhempainiltojen jutustelujen ei ole tarkoituskaan olla mitään syväphdintoja sisältäviä keskusteluja vaan pelkkää small talkia (jonka kerroit hallitsevasi). Ei se ole vanhempien ystävystymiskerho, vaan sinne mennään vanhemman roolissa, kärjistetysti sanottuna et ole siellä syvällinen ja ajatteleva ihminen, vaan olet pelkästään lapsesi äiti ottamassa vastaan lastasi koskevaa informaatiota. Pieni jutustelu muiden vanhempien kanssa on paikallaan, koska aina voi tulla tilanteita, jolloin joutuu ottamaan yhteyttä johonkin toiseen vanhempaan. Small talkilla on siis tehtävänsä tuossa.
Saavutusten vertailuissa voit aina valita sellaisen saavutuksen, joka on samankaltainen kuin muiden mainitsemat. Vähän niin kuin se, jos keskustellaan älystä, en minäkään ensimmäiseksi kerro äo-testini tulosta, vaan sanon vaikka, että kirjoitin pitkästä matikasta ällän.
En oikein ymmärrä tuota empaattisuuden kuvailuasi. Eihän empaattisuus tarkoita, että esität jotakin muuta kuin olet. Oman itsen solvaaminen myöt tuo minulle ainakin ensimmäiseksi mieleen marttyyrin.
Sanoisin yleiseksi neuvoksi sen, että joka tapauksessa ihmisillä on eri ihmisten seurassa roolit. Ei kukaan ole täysin oma itsensä seurassa kuin seurassa, edes lapset eivät ole niin autenttisia. Pakollisia sosiaalisia tilanteita ei pidä ottaa niin vakavasti. Useimmiten niissä ei tarvita kuin small talkia, ja jos toinen puhuu aiheesta, joka ei kiinnosta sinua, esität kiinnostunutta, et sinä siihen kuole. Se on ikävä velvollisuus, mutta se on tilanne, joka menee ohi.
Ja kateudesta kannattaa muistaa se totuus, että se vahingoittaa ainoastaan sitä kadehtijaa. Se on siis vain hänen ongelmansa, ei sinun. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää eikä sellaista pidä yrittääkään. Onko sinua kohdeltu jo lapsena kaltoin, kun tulee vähän vaikutelma, että kaipaat hirvittävästi muiden hyväksyntää ja yrität luovia niin, ettet herättäisi kenessäkään negatiivisia tunteita? Tähän viittaisi sekin, että tunnet jääväsi jumiin keskusteluihin, jotka koet ikäviksi, kun et halua loukata toista lähtemällä siitä pois.
Olisikohan minulla sinun arvostamaasi nöyrää viisautta ;) En ole vielä kokonaan oravanpyörästä pois, mutta melkein.
[/quote]
Kiitos viestistäsi. Luin sen ajatuksella ja kopioin muistiin.
Minua on kohdeltu lapsena kaltoin ja yritän viimeiseen asti miellyttää muita. Minua on myös solvattu avoimesti ja olen oppinut miellyttämään solvaajia tekemällä likaisen työn heidän puolestaan, haukkumalla itseäni. Tiedostan, että tämä on epätervettä ja pyrin tästä pois. Yksi askel lienee se, että olisin terveellä tapaa ylpeä saavutuksistani enkä niitä peittelisi. Osasyy tälle kaikella on tuen ja kannustuksen puute. Minulla ei ole ketään ihmistä, joka olisi 100 % puolellani. Vain pienet lapseni, enkä voi heiltä saada vielä tarvitsemaani ehdotonta tukea vaikka rakkautta saankin. Vanhempani ovat molemmat kuolleet eikä minulla ole sisaruksia. Olen yksin. Kohtaan siis aina muita ihmisiä yksin. Minä kadehdin heitä, joilla on vanhemmat, sisaruksia, kannustava tukiverkko.
[/quote]
Sinun pitäisi opetella tuntemaan itsesi, hyväksymään itsesi ja pitämään itsestäsi. Kannustus ja tuki ovat hyvä asia, mutta ilman niitäkin pärjää. Viime kädessä kaikki on kuitenkin sinusta itsestäsi kiinni.
Ja ne pienet lapset: heidän antamansa ja heille antamasi pyyteetön rakkaus on todella iso asia.
Älä sinäkään kadehdi muita. Tuskin kenelläkään kaikki asiat kuitenkaan ovat 100%:sti hyvin. Jokaisella on omat lähtökohtansa hyvine ja huonoine puolineen ja niillä mennään!
Muista siis, että sinä riität kyllä ihan sellaisena kuin olet.
[/quote]
Kiitos. Et tiedä miten paljon sinun, tuntemattoman ihmisen, sanat minulle merkitsevät. Iloista kesää sinulle.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 19:59"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 19:30"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 19:23"]
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 19:05"]
No, kirjoitit kyllä aiemmassa viestissäsi, että korkea äo:si on osa ongelmaa.
Tavallaan ymmärrän kaikki ne tilanteet, jotka kuvailet, mutta en ymmärrä, mikä niissä on ongelma. Vanhempainiltojen jutustelujen ei ole tarkoituskaan olla mitään syväphdintoja sisältäviä keskusteluja vaan pelkkää small talkia (jonka kerroit hallitsevasi). Ei se ole vanhempien ystävystymiskerho, vaan sinne mennään vanhemman roolissa, kärjistetysti sanottuna et ole siellä syvällinen ja ajatteleva ihminen, vaan olet pelkästään lapsesi äiti ottamassa vastaan lastasi koskevaa informaatiota. Pieni jutustelu muiden vanhempien kanssa on paikallaan, koska aina voi tulla tilanteita, jolloin joutuu ottamaan yhteyttä johonkin toiseen vanhempaan. Small talkilla on siis tehtävänsä tuossa.
Saavutusten vertailuissa voit aina valita sellaisen saavutuksen, joka on samankaltainen kuin muiden mainitsemat. Vähän niin kuin se, jos keskustellaan älystä, en minäkään ensimmäiseksi kerro äo-testini tulosta, vaan sanon vaikka, että kirjoitin pitkästä matikasta ällän.
En oikein ymmärrä tuota empaattisuuden kuvailuasi. Eihän empaattisuus tarkoita, että esität jotakin muuta kuin olet. Oman itsen solvaaminen myöt tuo minulle ainakin ensimmäiseksi mieleen marttyyrin.
Sanoisin yleiseksi neuvoksi sen, että joka tapauksessa ihmisillä on eri ihmisten seurassa roolit. Ei kukaan ole täysin oma itsensä seurassa kuin seurassa, edes lapset eivät ole niin autenttisia. Pakollisia sosiaalisia tilanteita ei pidä ottaa niin vakavasti. Useimmiten niissä ei tarvita kuin small talkia, ja jos toinen puhuu aiheesta, joka ei kiinnosta sinua, esität kiinnostunutta, et sinä siihen kuole. Se on ikävä velvollisuus, mutta se on tilanne, joka menee ohi.
Ja kateudesta kannattaa muistaa se totuus, että se vahingoittaa ainoastaan sitä kadehtijaa. Se on siis vain hänen ongelmansa, ei sinun. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää eikä sellaista pidä yrittääkään. Onko sinua kohdeltu jo lapsena kaltoin, kun tulee vähän vaikutelma, että kaipaat hirvittävästi muiden hyväksyntää ja yrität luovia niin, ettet herättäisi kenessäkään negatiivisia tunteita? Tähän viittaisi sekin, että tunnet jääväsi jumiin keskusteluihin, jotka koet ikäviksi, kun et halua loukata toista lähtemällä siitä pois.
Olisikohan minulla sinun arvostamaasi nöyrää viisautta ;) En ole vielä kokonaan oravanpyörästä pois, mutta melkein.
[/quote]
Kiitos viestistäsi. Luin sen ajatuksella ja kopioin muistiin.
Minua on kohdeltu lapsena kaltoin ja yritän viimeiseen asti miellyttää muita. Minua on myös solvattu avoimesti ja olen oppinut miellyttämään solvaajia tekemällä likaisen työn heidän puolestaan, haukkumalla itseäni. Tiedostan, että tämä on epätervettä ja pyrin tästä pois. Yksi askel lienee se, että olisin terveellä tapaa ylpeä saavutuksistani enkä niitä peittelisi. Osasyy tälle kaikella on tuen ja kannustuksen puute. Minulla ei ole ketään ihmistä, joka olisi 100 % puolellani. Vain pienet lapseni, enkä voi heiltä saada vielä tarvitsemaani ehdotonta tukea vaikka rakkautta saankin. Vanhempani ovat molemmat kuolleet eikä minulla ole sisaruksia. Olen yksin. Kohtaan siis aina muita ihmisiä yksin. Minä kadehdin heitä, joilla on vanhemmat, sisaruksia, kannustava tukiverkko.
[/quote]
Sinun pitäisi opetella tuntemaan itsesi, hyväksymään itsesi ja pitämään itsestäsi. Kannustus ja tuki ovat hyvä asia, mutta ilman niitäkin pärjää. Viime kädessä kaikki on kuitenkin sinusta itsestäsi kiinni.
Ja ne pienet lapset: heidän antamansa ja heille antamasi pyyteetön rakkaus on todella iso asia.
Älä sinäkään kadehdi muita. Tuskin kenelläkään kaikki asiat kuitenkaan ovat 100%:sti hyvin. Jokaisella on omat lähtökohtansa hyvine ja huonoine puolineen ja niillä mennään!
Muista siis, että sinä riität kyllä ihan sellaisena kuin olet.
[/quote]
Kiitos. Et tiedä miten paljon sinun, tuntemattoman ihmisen, sanat minulle merkitsevät. Iloista kesää sinulle.
[/quote]
Kiitos paljon :) Kirjoituksessasi oli paljon tuttuja tunteita ja sellaisia asioita, jotka minä olen onnistunut selvittämään itselleni. Nykyään tunnen itseni onnelliseksi, vaikka ulkoisesti kovin moni asia ei olekaan muuttunut. Olen iloinen, jos nämä kokemukset ja ajatukset saavat sinullekin jotakin hyvää aikaan.
Oikein mukavaa kesää sinullekin!
Ap, tiedän mitä tarkoitat. Luulen, että yksinkertainen selitys on se, että nämä ihmiset vihaavat sinua. Minulle valkeni äskettäin, että eräät kaverini inhoavat minua. Kun puhun heille, he eivät vastaa siihen mitä sanon vaan siihen, että sanoja olen minä. Kaikki mitä sanon on väärin sanottu. Kaikki mitä teen on väärin tehty. Siinä missä ne ihmiset jotka pitävät minusta nousisivat puolustamaan minua, nämä "kaverini" käskevät minun olla valittamatta joka asiasta. Että tälläistä.
Sanoit, että yrität miellyttää muita ihmisiä. No, huomasin, että näiden em. kavereiden seurassa olin todella varovainen sanoissani ja mietin koko ajan mitä sanoisin jotta he hyväksyisivät minut. Eikä se ole mikään ihme. Jos on seurassa jossa tuntuu siltä kuin olisi vesikauhuisten koirien ympäröimä, niin on vain järkevää välttää kiistoja. On pakko yrittää miellyttää.
Minulla meni jonkin verran aikaa nähdä tämä kuvio ja nyt olen viilentämässä välejäni heihin. Se, että sen näkemiseen meni niin kauan johtuu kenties siitä, että itse en kohtelisi huonosti ketään sellaista jonka ainoa synti on se, että minä en pidä hänestä. En tuomitse ihmisiä sen perusteella osaavatko he sanoa asiat jotka haluan kuulla. Vihani ja halveksuntani on varattu niille jotka toimivat väärin. Moraalittomille ihmisille. Ihmisille jotka eivät tee työtään kunnolla, ihmisille jotka pettävät tai käyttävät muita hyväkseen, ihmisille jotka hyväksyvät viattomien kiusaamisen. Mutta se, että minä en pidä jostakusta ei tee kenestäkään moraalitonta. Siksi oli niin vaikea hoksata, että joku muu voi tylyttää minua ihan vain sen takia etten ole hänelle mieleisensä/hänelle mieliksi.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 17:05"]
Olettaminen on sietämätöntä jos lähtee siitä, että kanssakuulija tietää vähemmän ja ymmärtää vähemmän kuin minä. Se kanssakumppanisi vieressäsi saattaa olla hyvinkin perillä jostakin erityisalueesta, jonka oletat olevan hänen kokemuspiirinsä ulkopuolella.
Jos keskusteluseura ei tunne aihetta, hän kysyy. Näin keskustelu etenee ja polveilee kysymysten myötä ja muuttuu mielekkäämmäksi.
[/quote]
Miksi alkuoletus on mikään ongelma? Kyllähän fiksu keskustelija osaa keskustellessaan ilmaista, millä "tasolla" hänen tietonsa kyseisessä aiheessa on, jolloin keskustelu automaattisesti siirtyy sellaiselle "tasolle", joka on kaikkien kannalta mielekäs.
Jos keskustelun aloittajan pitäisi olettaa, että kanssakeskustelija tietää jokaisesta asiasta enemmän, hänhän päätyisi siihen, ettei hänellä ole mihinkään aiheeseen mitään sanottavaa, eli kannattaa pitää suu kiinni.
Vai tarkoitatko ihmisiä, jotka vain puhuvat itse eivätkä kuuntele toisten kommentteja lainkaan? Sellaisten kanssa mietitäänkin vain omia juttuja ja johonkin väliin hymyillään ja sanotaan "joo" tai "hmm."