Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsistani ollaan tekemässä huostaanottopäätöstä

Vierailija
26.06.2013 |

sairauteni takia, vaikka sairaus ei ole estänyt minua huolehtimasta asianmukaisesti lapsistani, itsestäni ja kodistamme.

 

Ensin tehtiin kiireellinen sijoitus ja sossut saivat selville sairauteni. Luulin aluksi että minä lepään ja otan vastaan jotain avohuollon tukitoimia ja lapset palautetaan kotiin.

 

Kiireellistä sijoitusta kuitenkin jatkettiin huostaan oton tarpeen selvittämiseksi sairateni varjolla, eikä kiireellisen sijoituksen jatko ollut edes kestänyt viikkoakaan kun kertoivat ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa lapset huostaan.

Jatkosopimuksessa perusteet oltiin esitetty siten ettei niistä saa edes käsitystä todellisesta tilanteesa. Lisäksi se sisälsi ristiriitaisuuksia ja valheita.

En oo pystynyt elämään normaalisti enää sen jälkeen kun asian todellinen laita alkoi mulle paljastumaan. 

Luulin että lasten huostaan ottoon ryhdytään vain äärimmäisissä tilanteissa silloin kuin ei voida muutoin taata lapsen etua...

 

Miten voi olla edes mahdollista että aikuiset ihmiset joiden tarkoitus on tukea perheitä tekevätkin täysin päinvastaisesti!?

Kommentit (38)

Vierailija
1/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sairaus fyysinen vai henkinen? 

Vierailija
2/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttua.

Minä olisin myös tarvinnut vain jotain tukea jaksaakseni, olin täysin yksin, ei edes ketään sukulaista (=isovanhempaa tms) tukena / apuna. Lapset poissa, eri paikoissa, eikä tietoakaan, että tulisivat takaisin, vaikka tilanne on parempi.

Avusta/tuesta ei enää edes keskustella, sosiaalitoimelle riittää se, että lapset ovat pois. Valitettavasti tämä tosin on lastensuojelulain vastaista, mutta siitähän he eivät piittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otan osaa ap. Työni kautta olen törmännyt tähän ongelmaan niin usein, että en jaksa enää uskoa ollenkaan siihen että huostaanottoihin ryhdytään vain äärimmäisissä tilanteissa ja pikemminkin liian harvoin kuin liian usein. On totta että joskus lapsia ei oteta huostaan kun olisi ajat sitten pitänyt (kamala Eerikan tapaus esimeriksi), mutta paljon on niitäkin, joita viranomaiset alkaa jostain syystä vainoamaan ilman oikeaa syytä, ja sen jälkeen kyllä kaikki käännetään tätä ihmistä vastaan.

 

Positiivinen puoli on että useimmilla tietämistäni tapauksista oikeus on lopulta tapahtunut, valitettavasti ei kaikilla. Mutta ikäväähän se on, jos ihminen jolla on tavalla tai toisella muutenkin raskasta ja on siksi esimeriksi hakenut jonkinlaisia tukitoimia, joutuukin yhtäkkiä taistelemaan viranomaisia vastaan siitä, viedäänkö häneltä lapset kokonaan.

Vierailija
4/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä kyllä pääsääntöisesti luotan, että päätökset tehdään kaikkien parhaaksi. Millainen tilanteesi todellisuudessa on? En usko, että kovin heppoisin perustein huostaanottoa suunnittelevat.

Vierailija
5/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minuakin kiinnostaa sairautesi laatu. Olen itse persoonallisuuhäiriöinen, lastensuojelun tukitoimien parissa jne. eikä kukaan ole hiiskahtanutkaan huostaanotosta vaikka vanhempi lapsi oireilee...

Vierailija
6/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mahtaako se sun sairaus estää sua nyt näkemästä ihan koko kuvaa lasten kannalta? 

 

Jos olet ihan 100% varma, että et vaadi lapsiltasi liikaa sairautesi takia, ota asianajaja, joka tekee prosessiin oikaisuvaatimuksen nyt heti ennen kuin päätöstä ehditään tehdä. Liitä siihen hoitavan lääkärin kuvaus todellisesta tilanteestasi ja siitä, että sairautesi kanssa ja sen nykyisessä vaiheessa olet kykenevä huolehtimaan lapsista eikä sairautesi altista lapsia huolille, peloille, vaaroille tai vastaavalle heidän kehitystään haittaavalle tekijälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
7/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei

En ota kantaa tapaukseesi, koska siihen minulla ei ole mitään valtuuksia.
Mutta yleisellä tasolla: joskus voi olla, ettei vanhempi tajua miten paljon perheen tilanne kuten esimerkiksi sairaus on vaikuttanut lapsiin. Perhe on tavallaan suljettu yhteisö jossa aletaan pitää normaalina asiaa, joka ei ole normaali, kuten esimerkiksi väkivaltaan lapsi saattaa suhtautua kuten päivänselvään arkiseen asiaan. Silloin lapsen rajoja on jo rankalla tavalla rikottu. Myös sairauden vaikutus lapsiin voi olla aivan toista kuin sairastunut itse kokee.

Toivon sinulle kykyä puida asiaa viranomaisten kanssa niin, että nimenomaan ymmärrät mitä lasten etu tässä tilanteessa on ja voit toimia  'myötäsukaan' sen puolesta, että lasten paras toteutuu. Huostaanotto on aina suuri kriisi vanhemmille, mutta vielä isompi kriisi lapsille,vaikka sillä lapsi pelastettaisikiin. Keskity kuuntelemaan ja tukemaan lapsiasi ja hae itsellesi myös purkupaikka.

Vierailija
8/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samaa mieltä 7n ja 8n kanssa. Kasvoin itse alkoholistiperheessä ja pidin elämänmenoamme aivan normaalina enkä kokenut kärsiväni mitenkään. Nyt aikuisena lapsuudessa syntyneet lukot ovat alkaneet avautumaan ja nostaneet pintaan kaikenlaista sotkua ja kaunaa.

En tietenkään väitä että olisin sieltä pahimmasta päästä traumatisoituneita enkä toivo että minut tai sisarukseni oltaisiin otettu huostaan, mutta jos joku ulkopuolinen taho olisi saanut vanhempani avaamaan silmänsä toiminnalleen ja lopettamaan juomisen, olisi lapsuuteni ollut lapsen.

Pelkkä päivästä toiseen selviytyminen ei riitä onnellisen lapsuuden takaamiseksi, ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko teillä hajuakaan paljonko lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle maksaa kunnalle?saatikka huostaanotto mitä maksaa kunnalle? tässä maassa ei oteta lapsia huostaan kevyin peruisten, vaan ne ovat ääritapauksia, joissa lapsen hyvinvointi on erittäin pahasti heitteillä. Huostaanotto on aina väliaikainen, ja perheet pyritään yhdistämään mikäli perheen elinolosuhteet muuttuvat lapselle suotuisammiksi. Yritä saada itsesi kuntoon ja voimia ap!

Vierailija
10/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei valitettavasti ole epätavallista - tätä kyllä tapahtuu Suomessa useilla paikkakunnilla. Täällä muutamat kommentoijat eivät ymmärrä tilannetta - onhan toki pelottava ajatus, että lastensuojelu voi toimia mielivaltaisesti, koska silloin voi itsekin jossakin elämäntilanteessa joutua sille alttiiksi. Kuitenkin on juristeja ja tutkijoita, joiden mukaan Suomessa tapahtuu aiheettomia huostaanottoja. Kannattaa tsekata esim. linkki http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/lastensuojelun-myytit-sijaishuolto-auttaa-turvallista-aikuisjohtoista-kasvua

Nyt suosittelisin ottamaan kiireesti yhteyttä lastensuojeluasioihin erikoistuneeseen juristiin! Leeni Ikosella on 20 vuoden kokemus lastensuojeluperheiden tukemisesta. Rankka taival voi olla edessä, nyt olisi tärkeintä saada asiantuntevaa apua - muista, että tätä on tapahtunut muillekin Suomessa!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsen paras on hyvin usein olla kaukana vanhemmistaan. Kai lapsillasi on isä, joka voi toimia huoltajana sairautesi ajan?

Minulla oli erittäin rankat syöpähoidot ja täysin mahdotonta huolehtia lapsista. Kukaan ei edes keskustellut huostaanotosta, koska lapsillani on toinekin huolta, isä.

12/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sairaus sinänsä ei olekaan huostaanoton peruste, vaan se, miten lapsen tarpeisiin vastataan ja miten lapset voivat. Jos perheessä on terve ja huolehtimiskykyinen toinen aikuinen, ei tietenkään huostaanotolle ole mitään tarvetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veikkaanpa, että monella kommentoijalla ei ole kokemusta lastensuojelusta. Vain mututietoa. Totuus on se, että kaikki kevyet aputoimet on ajettu alas. Siis sellaista ei ole tarjolla. Apuna tarjotaan se mitä on tarjolla, ei se mitä perhe tarvitsee. Eroja on myös maksajassa. Kunnat säästävät ja käyttävät sitä minkä valtio maksaa. Laitokset ovat yksityisiä ja niistä saa aina ostopalveluina paikan. Joten resussipula ei hypi siinä silmille. Aukaiskaapa silmänne. Voinpa kertoa vielä lisää. Nämä laitospaikkaan kuuluu kaikki, lääkkeet yms samaan hintaan. Jos tarvittavaa lääkitystä ei ole aloitettu ennen laitokseen joutumista, niin laitos venyttää sen aloittamista kotiutukseen asti. Säästyy siinäkin pitkä penni laitokselle. Sorry vaan, jodun näkemään tätä sivusta. 

Vierailija
14/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän mitä koet, ap. :( Meillä lapsi otettiin huostaan miehen psyykkisen sairauden takia, lapsi oli ensin vähän aikaa sijoitettuna vieraaseen perheeseen ja sen jälkeen pääsi isoäidilleen. Nyt kuitenkin tilanne on mennyt huonompaan suuntaan, koska päiväkoti, sosiaalihuolto ja neuvola ovat kaikki puoltamassa lapsen huoltajuutta isoäidille. Minä masennuin ja mies masentui entisestään, sillä vaikka haimme ammattiapua ja tukea ei sillä ollut mitään väliä. Yrität tehdä parhaasi lapsen puolesta: saat vain paskaa niskaasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rakastava vanhempi ajattelee ensisijaisesti lapsen parasta eikä sitä, mihin hänellä itsellään on oikeuksia.

Vierailija
16/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos aloittaja on sama joka aiemminkin kirjoitellut tänne niin perusteet huostaanotolle ovat olemassa. Äiti uhkasi tappaa itsensä ja lapsensa.

Sellaista ei vaan kertakaikkiaan sanota. Turha ruikuttaa jälkeen päin jos on itse mokannut raskaasti.

Vierailija
17/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Outi Mannonen on toinen juristi. Nyt tosiaan olisi tärkeää ottaa nopeasti yhteyttä tahoihin, joilta voisi saada apua!!! Todellakin kannustan siihen. Veartaistuke saa yhdistyksestä HOL ry, Huostaan Otetut Lapset - Rikotut perheet. Ihan oikeasti - tämä on kauhea ongelma niille, joiden kohdalle se sattuu. Lastensuojelusa on paljon epäpäteviä työntekijöitä (ja pätevilläkin voi olla vallanhalua, narsismia ym., sellaiset(kin) hakeutuvat alalle), ja huostaanottopäätös voidaanethdä hyvin heppoisin perustein, koska päättämässä voi olla muutama ihminen. Kuvio menee niin, että yksi kirjaa havaintoja - virheellisiäkin - näitä ei pääse "asiakas" muuttamaan, ja sitten näidne "havaintojen" pohjalta toinen tekee omia arvelujaan, ja siitä sitten lähtee vierimään kivi, jota ei helposti saa pysäytettyä...

Vierailija
18/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanoit: "Ensin tehtiin kiireellinen sijoitus ja sossut saivat selville sairauteni. Luulin aluksi että minä lepään ja otan vastaan jotain avohuollon tukitoimia ja lapset palautetaan kotiin." Miksi se kiireellinen sijoitus tehtiin alunperin? Siinä vaiheessahan ei edes ollut sossuilla tietoa sairaudestasi, eikö? - Ongelmia oli siis perheessä jo ennen sitä, kun sairautesi kävi ilmi. Eli sijotuksen taustalla muuta kuin sairautesi. Vai ymmärsinkö ihan väärin?

Vierailija
19/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan kamalaa luettavaa!! Ei näissä huostaanotoissa ole mitään järkeä ja hyvin huomaa että ne jotka eivät kykene pistämään vastaan menettävät lapsensa kokonaan. 

Vierailija
20/38 |
26.06.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmettelen kovasti näitä huostaanottojuttuja.

Oma elämäntilanne tällainen, yh jolla kaksi lasta. Toisella lapsella mielenterveyden ongelmia joihin on haettu ja saatu apua.

Koskaan ei ole meistä lastensuojeluilmoitusta tehty ja kotioloja tarkistettu. Normaalia kanssakäymistä hoitotahon kanssa, hyvää yhteistyötä.

Olen sitä mieltä että jos joutuu lastensuojelun asiakkaaksi siihen on pätevät syyt. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä kahdeksan