8-vuotias ei uskalla jäädä yksin kotiin

Eikö koulussa ole aamupäiväkerhoa? Monessa kaupungissa on.

Vierailija kirjoitti:

Eikö koulussa ole aamupäiväkerhoa? Monessa kaupungissa on.

Ei omassa koulussa :(

Kuinka tarkalla korvalla kuuntelee uutisia, lukee lehtiä, tai vaan kuuntelee kun puhut kavereidesi kanssa? Viimeaikojen ylivoimaisesti uutisoiduin aihe taitaa olla korona, ja USAn mellakat.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka tarkalla korvalla kuuntelee uutisia, lukee lehtiä, tai vaan kuuntelee kun puhut kavereidesi kanssa? Viimeaikojen ylivoimaisesti uutisoiduin aihe taitaa olla korona, ja USAn mellakat.

Ei meillä kotona esim. katsota uutisia eikä vielä itse lue sellaisia. Herkästi kyllä huolestuu joistain asioista ja koronakevät oli aika rankka koska pelkäsi että joku meistä kuolee siihen ja pelko näkyi esim. hänen käsienpesussa mikä lähenteli jo hysteerisyyden rajaa.. Ja silloinKIN tottakai rauhoittelin, eikä me kotona koronasta mitenkään jauhettu. Mutta tulihan se pelko suoraan koulusta kun siellä kaverit puhuu ja lapset oli jaettu tyyliin karsinoihin ja passitettiin käsienpesulle joku 10 krt/pvä. Toki ymmärrän miksi, mutta 7v on vielä pieni käsittämään asioita..

Hmm. Monessa maailman maassa latsensuojeluviranomaiset saattaisivat tehdä tuttavuutta, jos tietäisivät, etä alle kymmenvuotias lapsi joutuisi olemaan yksin kotona... Mutta joo. Tässä kohtaa hatun nostoni monelle yksinhuoltajalle; miten ihmeessä he klaaraavat arkensa, niin että muun ohessa lapsista kasvaa ja varttuu ihan ns. tolkun ihmisiä.    

Up

Ikäjuttu. Meidän lapsi alkoi myös 8-9-vuotiaana yhtäkkiä pelätä kotona olemista. Pelkäsi rosvoja ja hämärällä varjoja. Sitä ennen ja sen jälkeen ihan normaali ja jopa rohkea lapsi.

Sama homma täällä. Uskoisin, että menee ohi ajan kanssa. Meillä ei jää kotiin edes tunniksi, vaikka voisi katsoa telkkaria sen ajan.

Onko hänellä puhelin? Ei pelkoa helpottaisi se, että soitat hänelle aamulla.

Ikävä tilanne. Olin itse samanlainen lapsi, pelkäsin pitkään sitä että vanhemmat lähtivät kävelylle ja kuolevat siellä. Tai kun isä oli työmatkalla että hän ajaa kolarin ja kuolee. Pelkäsin siis ihan oikeasti kauhuissani että perheestäni joku kuolee, on todella raskasta lapselle. Aamuisin pelkäsin että en muista lähteä ajoissa kouluun jne eli kaikki asiat aiheutti pientä ahdistusta. Olen valitettavasti aikuisena samanlainen mutta nyt pystyn tietysti järkeilemään asioita. Vanhempani hankkivat minulle marsun kun olin ekaluokkalainen, sen luokse oli kiva tulla kotiin koulusta ja hoitaa ja leikkiä sen kanssa ja huoli jäi taka-alalle kun oli fyysisesti eläin josta pitää huolta ja josta oli myös seuraa. Voisiko joku tuollainen toimia teillä?

Pumpulissa kasvanut kakara.

Tätä mä mietin koulujen auettua, että moni lapsista järkyttyy uusista järjestelyistä. Oma lapseni voi onneksi jäädä silloin kotiin.

Meillä oli samaa, mutta lievempänä. Pelkäsi mennä yläkertaan ja pelästyi pieniäkin risahduksia yksin. Kissojen hankkiminen auttoi. Tuovat turvaa...

Ja vielä kommentoija 10 lisää että tosiaan laivalla pelkäsin että laiva uppoaa, lentokoneessa että se putoaa jne. Silloin auttoi myös se että kun mentiin laivaan niin katsottiin ihan rauhassa että mitä tehtäis jos sattuis jotain. Eli jos on tarkat toimintaohjeet niin sitten se helpottaisi kun tietää miten toimia ja voi tavallaan ”unohtaa” sen pelon, kun tietää miten toimia hätätilanteessa. Voisiko esim harjoitella että miten toimia jos tulee joku hätä tai vaikka palovaroitin alkaa soida tai mitä tahansa? Se monesti helpottaa kun tietää että miten toimia erilaisissa tilanteissa ettei tarvitse yksin sitten koittaa keksiä paniikissa. Tietysti kaikkea ei tarvi käydä läpi mutta noin ylipäänsä. Tsemppiä!

7-9-vuotiaana on käsittääkseni tavallista, että tulee pelkoja. Itse pelkäsin kuolemaa, siskoni pelkäsi aina, että äidille oli sattunut jotain. Jos äiti oli kaksi minuuttia myöhässä tulossa kotiin, sisko hermoili kovasti.

Vaihe menee ohi, mutta puhukaa tunteista hyväksyvästi ja väheksymättä. Kaikista lapsen huolista uutisten ym. suhteen kannattaa myös puhua, eikä vain rauhoitella vaan myös todeta hyväksyvästi, että tunne on aito ja ymmärrätte sen. Kysykää taustoja ym. Ja sitten vasta käykää läpi, miten vanhemmat ja muut aikuiset pitävät huolta, että pelon aiheelta vältytään. Pelkkä rauhoittelu "ei X tapahdu tai ole totta" on vähättelevää ja jättää lapsen pelon kanssa yksin. Varmaan jo näin teettekin!

Pakko on toimiva totuttaja. Olin itse hyvin herkkä ja arka lapsi, ja 1980-luvun avainkaulalapsia. Eli piti olla yksin aamuisiin ja iltapäivisiin koulun jälkeen. Siellähän sitten pelkäsin kun muuta ei voinut. Vanhemmillle jos meni valittamaan peloista, sai lähinnä huudot että on omituinen kakara, kun ei kotona nyt ole mitään pelottavaa. Ja että millä sinutkin sitten ruokittaisiin jos ei voisi töissä käydä kun yhtä säikkyä isoa mukulaa tarttisi kotona hoitaa. 

Niin sitä sitten lopulta vaan väsyi pelkäämään loputtomiin, ja siis tottui yksinoloon. Itselleni tuntui että tuollainen karaisukuuri, jota nykyään ei ehkä suosita, oli hyväksi vaan. En olisi ilman pakkoja vapaaehtoisesti uskaltanut juuri mitään. Mutta siihen aikaan ei mukuloiden hömpötyksiä kuunneltu vaan todettiiin vaan että pakko mikä pakko.

Valtteri jää pysäkille.

Harkitsitko lyhempää työpäivää, ap?

Minulla sama (lapsena). Minulla on nykyään pakko-oireinen häiriö.

On oma puhelin millä voi soittaa.

On koira ja sen kanssa uskaltaa hetkeksi jäädä, mutta ei aina silloinkaan. Ja jos vien koiran lenkille niin ei uskalla jäädä edes 5 minuutiksi (mikä nyt ei ole iso ongelma mutta kuitenkin).

Ollaan puhuttu paljon mitä pitää tehdä jos tulee hätätilanne ja tietää mielestäni hyvin, pelko vaan keskittyy enemmän siihen mitä minulle voi tapahtua kun olen poissa kotoa. Olen vakuuttanut ettei minulle tapahdu mitään (tietty oikeasti voisi) ja puhunut että aina voi soittaa äidille tai isälle tai vaikka mummolle jos tulee hätä.