Järkyttävä paniikkikohtaus iski juhannuksena anoppilassa! :(

Millaista elämäsi on?

Mikset sanonut suoraan? Onko tuo jotenkin paha asia? Olivatko vieraat lähipiiriin kuuluvia vai vieraampia?

[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 11:29"]

Kauhea tilanne. :(

Anoppilassa juhannusruokailussa iski armoton paniikkikohtaus. Ja minä kun luulin jo vapautuneeni koko asiasta!

Alkumaljoja juotiin kun tajusin paniikkikohtauksen tulevan, kädet alkoivat tärisemään hervottomasti kun shampanjalasi oli kädessä, sydämen lyöntinopeus kiihtyi, kuulin pamppailun ja veren huminan korvissani, en voinut juoda lasista kulaustakaan. Tuli tunne että kaikki huomasivat sen ja katsoivat. Pakenin vessatiloihin epämääräisen selityksen turvin hengittämään. Ahdistus kasvoi kun ymmärsin ruokailun lähestyvän jolloin joutuisin käyttämään ruokailuvälineitä tärisevissä käsissäni...

Pahinta oli, etten ollut tajunnut ottaa edes lääkkeitäni mukaan, enhän ole näitä kohtauksia saanut enää pitkiin aikoihin. Miehen mukaan (kun jälkeenpäin asiasta puhelimme), minusta ei huomannut paniikkia ollenkaan. Kätenikään eivät hänen mukaansa tärisseet ulospäin vaikka omasta mielestäni vain vaivoin pystyin pitämään shampanjalasia käsissäni ilman että se olisi tippunut lattialle... Yritti varmaan vaan kannustaa.

Mutta kauheata oli. Huh huh. Onneksi tilanteesta selvisin.

[/quote]

Selvisit siitä kuitenkin! :) Ja niinhän se usein on, että ulkopuolelle paniikki ei välttämättä näy, sukomatonta kyllä! Nyt häntä pystyyn, vaikka tuo tapahtuisi joskus uudestaa, siihen ei kuole.

Mielestäni ihan hyvä toimintamalli tuo, että käy hetken vessassa hengittelemässä, eikä turhia selittele. Sanoo vain vaikka että anteeksi, ja palaa sitten vähin äänin takaisin. Eivät ihmiset ole niin kiinnostuneita toisistaan kuin voisi luulla :)

Minäkin suosittelen suoraan sanomista! Helpottaisi varmasti oloasi. Voisit ihan reilusti kertoa muille, että "älkää sitten ihmetelkö, jos joskus alan tärisemään ja hengitän vaikeasti tms. kun kärsin silloin tällöin paniikkihäiriöoireista".

Itse ainakin koen, että on paljon helpompaa elää, jos rehellisesti kertoo tuollaisista asioista ettei tule sitten noita itselle karmeita hetkiä vastaan (tai ainakin muut osaavat suhtautua niihin).

Jos et halua kertoa kaikille, mminusta lähipiirille voisi sanoa, että tällaista on ollut, siitä on jo päästy yli, mutta joskus vielä iskee. Anopin, apen (jos sellainenkin on?) ja miehen tehtävä on sitten järjestää asia niin, että pääset huomaamatta vähän huilimaan johonkin sivummalle tai mikä ikinä sitten auttaa, että olo tulee mukavaksi. Jos jotain läsnäolijaa kiinnostaa, mikä on hätänä, voi vain sanoa, että rupesi huimaamaan tms. epämääräistä. 

Tuo on varmaan yleistä, eikä millään muotoa hävettävää, mutta eihän mitään sairauksia tarvitse kertoa muille, jos ei halua.

Uskoisin kuitenkin, että jos lähtee täysin avoimelle linjalle, niin luultavasti yllättävän moni alkaisi kertomaan, että sama vaiva ja vaihtamaan kokemuksia, miten ovat sitten toimineet. Jos oli isompi seurue, et taatusti ollut nimittäin ainoa, jolla moisesta kokemuksia.

Up

Vierailija kirjoitti:

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Up

Olisiko sulla ollut jotain asiaan liittyvää?

Jos ei, miksi nostit?

Vierailija kirjoitti:

Minäkin suosittelen suoraan sanomista! Helpottaisi varmasti oloasi. Voisit ihan reilusti kertoa muille, että "älkää sitten ihmetelkö, jos joskus alan tärisemään ja hengitän vaikeasti tms. kun kärsin silloin tällöin paniikkihäiriöoireista".

Itse ainakin koen, että on paljon helpompaa elää, jos rehellisesti kertoo tuollaisista asioista ettei tule sitten noita itselle karmeita hetkiä vastaan (tai ainakin muut osaavat suhtautua niihin).

Mä oon kans ottanut tämän avoimuuden linjan. Suurin osa suhtautuu positiivisesti, mutta muutamia harvoja ääliöitä on. Mm. appiukkoni, joka pilailee sairaudellani.

Sama vaiva. Todella inhottavaa, kun tärinä alkaa miesystäväni sukulaisten seurassa. Ystäville olen kertonut asiasta, mutta en vielä koe olevani riitävän läheinen miehen sukulaisten parissa. Kärsin oireista myös oman isäni seurassa, joka on todella piikikäs ja vähättelee minua. En ole hänelle viitsinyt kertoa asiasta, koska käyttäisi sitä vain aseena minua vastaan, eikä olisi myötätuntoinen. Nykyään käytän beetasalpaajaa vähentämään sydämen tykytystä. Harmi vain, että se ei auta heti, vaan täytyy osata ennakoida tilanteita... Kyllähän se hävettää, että on niin "heikkoa tekoa" (isäni varmaan sanoisi näin), että täytyy ihan lääkkeitä käyttää, että voi sukulaisissa syödä. Ei maha.