Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä eroon lamauttavasta arkuudesta?
24.06.2013 |
Olen kolmevitonen, akateemisesti koulutettu nainen, josta päältäpäin varmaan kukaan ei uskoisi että minulla on tällainen ongelma.
Olen kyllästynyt tylsään elämääni, mutta arkuuteni takia en pysty tekemään siihen mitään muutoksia. En pysty vaihtamaan työpaikkaa koska ahdistaa ja pelottaa ajatuskin työpaikkahaastattelusta. En pysty matkustelemaan, koska pelkään etten pärjäisi yksin maailmalla. En pysty edes menemään vaikka zumbatunnille koska pelottaisi mennä sinne vieraiden ihmisten sekaan. Enkä pysty deittailemaan, en ikinä uskaltaisi kohdata vierasta miestä sillä tavalla.... Niin sitten istun yksin kotona ja olen ahdistunut siitä ettei ole mitään tekemistä.
Millä ihmeellä tällaisesta arkuudesta voisi päästä eroon? Tuntuu ettei asteittainen totuttaminenkaan toimi koska kaikki pienetkin askeleet tuntuu mahdottomilta ottaa. Mitään lääkkeitä en halua syödä kuitenkaan, haluaisin oppia elämään rohkeammin nimenomaan itsenäni enkä kemiallisesti muunneltuna versiona. Toinen vaihtoehto toki olisi, jos pystyisi oppimaan olemaan tyytyväinen siitä arjesta ilman mitään tekemistä, sekin kävisi.
Kommentit (25)
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 09:36"]
Ahdistuksesta, arkuudesta ja jopa peloista voi päästä eroon hämmästyttävän helposti. Kyse on itse asiassi siitä, mihin suuntaamme huomiomme. Jos huomiomme ja ajattelumme on suuntautunut asioihin, joita haluamme välttää, koemme huonoja tunnetiloja ja ahdistusta. Jos huomiomme ja ajattelumme taas on suuntautunut asioihin, joita haluamme saada lisää, koemme hyvää oloa.
Aiheesta lisää mm. täällä (kannattaa lukea): http://hannupirila.blogspot.fi/2013/02/enemman-hyvaa-oloa-vahemman-pahaa-oloa.html
[/quote]
Kiitos linkistä!
Löysin heti tuolta tekstistä yhden ison ongelman elämässäni:
"
Tiedä mitä haluat, mikä on sinulle tärkeää. Mikäli ajatuksesi pyörivät niiden asioiden ympärillä joita haluat elämässäsi välttää, mieti mitä haluat niiden asioiden sijaan, mitä kohti haluat mennä?"
Minun ongelmani on koko ikäni ollut, etten oikein tiedä mitä haluan. Usein tiedän, etten halua sitä mitä minulla nyt on, mutta kun sitten mietin mitä haluaisin, pää kumisee tyhjyyttään. Tämä ongelma on piinannut niin ammattia valitessa, miettiessä haluanko parisuhdetta tai lapsia. valittaessa asuinpaikkaa ja yleensä joka asiassa. Isoissa kysymyksissä en tiedä mitä haluan, sen sijaan arkisisssa tyyliin haluanko tilata tämän ruoka-annoksen vai tuon, tai ostaako tämä auto tai tuo, pystyn tekemään päätöksen helposti.
Muuten olen vuosikaudet onnistunut elämään mielestäni varsin onnellisena juuri noin, että olen suunnannut huomioni nykyhetkeen ja arjen pieniin iloihin. Voisin varmaan tehdä niin vieläkin, mutta nyt on päällä keski-iän kriisi, enkä enää halua tyytyä niin pieneen elämään, joka on tuloksena siitä että imen iloni luonnon kauneudesta ja hyvistä kirjoista ja oman olemisen tuntemuksesta, enkä tavoittele mitään enempää. Minä haluan nyt enemmän, koska kun katson elämääni taaksepäin, niin vaikka se on ollut ehkä jopa keskimääräistä onnellisempi, se ei ole minunnäköiseni elämä.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet kuitenkin jo sen ikäinen, että tuskin muutut rohkeammaksi ihan taikaiskusta. Suosittelen lääkärissä käymistä ja lääkityksen aloittamista. Sosiaalinen ahdistus on mahdollista voittaa tai ainakin helpottaa sitä lääkityksellä. Ei lääkkeitä tarvitse pelätä, ei ne sua turruta, auttaa vain sua pääsemään turhasta jännityksestä.
On monia terapiamuotoja, joista on sinulle apua. Myös NLPstä voisi olla apua.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 11:07"]
Olet kuitenkin jo sen ikäinen, että tuskin muutut rohkeammaksi ihan taikaiskusta. Suosittelen lääkärissä käymistä ja lääkityksen aloittamista. Sosiaalinen ahdistus on mahdollista voittaa tai ainakin helpottaa sitä lääkityksellä. Ei lääkkeitä tarvitse pelätä, ei ne sua turruta, auttaa vain sua pääsemään turhasta jännityksestä.
[/quote]
En ole yleisesti ollenkaan arka sosiaalisissa tilanteissa. Sen takia sanoinkin että moni ei varmaan uskoisi että minulla on tällainen ongelma. Olen nimittäin se porukan äänekäs, töissäkin se joka palavereissa uskaltaa ihan kenen tahansa edessä sanoa sen miten asiat on, yhtään ujostelematta. Työhöni kuuluu myös esiintymistä ja tykkään siitä ja olen hyvä siinä.
Lisäksi en ole ollut nuorempana tällainen arka. Olen tehnyt itse asiassa niin rohkeita päätköksiä joissain asioissa, että varsinkin vanhempani ovat kauhistelleet, ja moni muu ihmetellyt. Vanhemmiten vaan jotenkin iskenyt sellainen kaiken uuden pelko päälle. Pystyn toimimaan hyvin rohkeasti kaikissa tilanteissa, joihin olen tottunut aiemmin, esimerkiksi täällä työssä jota olen tehnyt yli 10 vuotta. Pystyn käymään paikoissa joissa on vieraita ihmisiä, jos nämä paikat on minulle tuttuja. Mutta ajatus uusista haasteista kammottaa, ahdistaa. Jotenkin kai taustalla on kaisellainen ajatus, että olen niin vanha jo että ei sitä enää parane rimpuilla, että paras vaan kulkea omassa urassaan kohti hautaa, ja että kaiken muun yrittäminen on älyttömyyttä ja tuomittu epäonnistumaan.
Hassu ilmiö on myös se, että jos minulla on seuraa, en pelkää mitään. Muutama vuosi sitten seurustelin, ja muistan kuinka matkailtiin, ajoin itse omalla autolla Euroopassa ollenkaan pelkäämättä mitään jne. Mutta nyt kun olen taas yksin, niin samat asiat joita pystyin miehen läsnä ollessa tekemään (vaikkei mies mitenkään tukenut minua niissä) ei onnistu sitten millään.
Ja ei, lääkkeisiin en tule koskemaan, en missään tilanteessa. Viinaa voisin harkita. Lähipiirissäni on ihan tarpeeksi ihmisiä jotka on noita lääkärien harmittomaksi mainostamia mielialalääkkeitä syöneet ja kokemukset on pääosin huonoja. Mieluummin olen pelokas kuin yhä kovenevien lääkkeiden kierteessä, lopulta syöden hevosannoksia jotain psykoosilääkettä eikä sekään enää tehoa.
t. ap
Elämäsi helpottuu kunhan hyväksyt arkuutesi ja keskityt enemmän omiin vahvuuksiisi.
Puhun ihan omasta kokemuksistani :)
Itse eksyin fb:ssä puolivahingossa introverttiryhmään, ja olen löytänyt sieltä kautta paljon tutkimuksia ja kirjallisuutta sekä introveteistä että ujoista ja aroista ihmisistä. Huomasin kuuluvani hyvin vahvasti siihen introvettiporukkaan, ja olen oppinut hyväksymään oman omituisen itseni. Siinä hyväksymisessä olen saanut hurjasti apua niistä kirjoista ja tutkimuksista. Ne ovat auttaneet oivaltamaan sen, että en ole huono vaikka olenkin hiljainen ja arkakin. Ne ovat vain ominaisuuksia eikä niiden takia tarvitse tuntea huonommuutta tai alemmuutta.
Näiden asioiden oivaltaminen on tehnyt minusta rohkeamman ja avoimemman. Nyt kun pystyn hyväksymään itseni, voin olla rohkeasti oma itseni, arka introvertti. Aiemmin tuhlasin hirveästi energiaa reippaan ekstrovertin esittämiseen, ja se söi minua sisältä ja sai minut tuntemaan itseni entistäkin aremmaksi. Nykyään minun on paljon helpompoi kohdata niitä tilanteita jotka ennen koin pelottaviksi ja raskaiksi.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan omaan itseesi lähemmin ja kiinnittämään huomiota hyviin ominaisuuksiisi. Oman itsensä on helpompi hyväksyä kunhan löytää kirjallisuutta jossa ominaisuuksistasi puhutaan myönteiseen sävyyn.
Yksi hyvä kirja on Susan Cainin Hiljaiset. Se kertoo introvettiydestä, mutta myös ujoudesta ja arkuudesta myönteisellä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 11:08"]
On monia terapiamuotoja, joista on sinulle apua. Myös NLPstä voisi olla apua.
[/quote]
Noita voisi kyllä harkita. Olen joskus katsellutkin alan palveluiden yksityisten tarjoajien sivuja netistä ja miettinyt olisikohan apua. Jotenkin jäi varaamatta aika kun ei yhtään tiennyt minkälaiselle terapeutille ja terapiaan sitä pitäisi mennä.
Ja kun oikeastaan pohjimmiltaan tuntuu että tarvitsisin vain jättimäisen potkun perseeseen, että joku ottaisi minusta niska-persotteella kiinni ja sanoisi että nyt kyllä ämmä loppui tuo nyhjääminen ja valitus. Parasta olisi tietysti jos saisin ihan itse itseäni sillä tavalla niskasta kiinni, vaikka sitten terapeutin avulla.
t. ap
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 11:25"]
Elämäsi helpottuu kunhan hyväksyt arkuutesi ja keskityt enemmän omiin vahvuuksiisi.
Puhun ihan omasta kokemuksistani :)
Itse eksyin fb:ssä puolivahingossa introverttiryhmään, ja olen löytänyt sieltä kautta paljon tutkimuksia ja kirjallisuutta sekä introveteistä että ujoista ja aroista ihmisistä. Huomasin kuuluvani hyvin vahvasti siihen introvettiporukkaan, ja olen oppinut hyväksymään oman omituisen itseni. Siinä hyväksymisessä olen saanut hurjasti apua niistä kirjoista ja tutkimuksista. Ne ovat auttaneet oivaltamaan sen, että en ole huono vaikka olenkin hiljainen ja arkakin. Ne ovat vain ominaisuuksia eikä niiden takia tarvitse tuntea huonommuutta tai alemmuutta.
Näiden asioiden oivaltaminen on tehnyt minusta rohkeamman ja avoimemman. Nyt kun pystyn hyväksymään itseni, voin olla rohkeasti oma itseni, arka introvertti. Aiemmin tuhlasin hirveästi energiaa reippaan ekstrovertin esittämiseen, ja se söi minua sisältä ja sai minut tuntemaan itseni entistäkin aremmaksi. Nykyään minun on paljon helpompoi kohdata niitä tilanteita jotka ennen koin pelottaviksi ja raskaiksi.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan omaan itseesi lähemmin ja kiinnittämään huomiota hyviin ominaisuuksiisi. Oman itsensä on helpompi hyväksyä kunhan löytää kirjallisuutta jossa ominaisuuksistasi puhutaan myönteiseen sävyyn.
Yksi hyvä kirja on Susan Cainin Hiljaiset. Se kertoo introvettiydestä, mutta myös ujoudesta ja arkuudesta myönteisellä tavalla.
[/quote]
Ap ei kyllä tuosta pitkästä kuvailustaan päätellen vaikuta lainkaan introvertiltä vaan kyse en jostain muusta.
Ja sitten vielä kommentti tuohon lääkkeisiin. Ap sanoi, että voisi kuvitella käyttävänsä alkoholia ongelmaansa. Se nyt kuitenkin on viimeinen tie. Moni alkoholisti on alkanut ahdistukseensa juoda ja siitähän se alamäki sitten alkaa. Mieluummin lääkkeet kuin viina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 11:25"]
Elämäsi helpottuu kunhan hyväksyt arkuutesi ja keskityt enemmän omiin vahvuuksiisi.
Puhun ihan omasta kokemuksistani :)
Itse eksyin fb:ssä puolivahingossa introverttiryhmään, ja olen löytänyt sieltä kautta paljon tutkimuksia ja kirjallisuutta sekä introveteistä että ujoista ja aroista ihmisistä. Huomasin kuuluvani hyvin vahvasti siihen introvettiporukkaan, ja olen oppinut hyväksymään oman omituisen itseni. Siinä hyväksymisessä olen saanut hurjasti apua niistä kirjoista ja tutkimuksista. Ne ovat auttaneet oivaltamaan sen, että en ole huono vaikka olenkin hiljainen ja arkakin. Ne ovat vain ominaisuuksia eikä niiden takia tarvitse tuntea huonommuutta tai alemmuutta.
Näiden asioiden oivaltaminen on tehnyt minusta rohkeamman ja avoimemman. Nyt kun pystyn hyväksymään itseni, voin olla rohkeasti oma itseni, arka introvertti. Aiemmin tuhlasin hirveästi energiaa reippaan ekstrovertin esittämiseen, ja se söi minua sisältä ja sai minut tuntemaan itseni entistäkin aremmaksi. Nykyään minun on paljon helpompoi kohdata niitä tilanteita jotka ennen koin pelottaviksi ja raskaiksi.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan omaan itseesi lähemmin ja kiinnittämään huomiota hyviin ominaisuuksiisi. Oman itsensä on helpompi hyväksyä kunhan löytää kirjallisuutta jossa ominaisuuksistasi puhutaan myönteiseen sävyyn.
Yksi hyvä kirja on Susan Cainin Hiljaiset. Se kertoo introvettiydestä, mutta myös ujoudesta ja arkuudesta myönteisellä tavalla.
[/quote]
Minä en vaan taida olla introvertti ollenkaan, tai ainakin jossain työpaikan haun yhteydessä tehdyssä persoonallisuustestissä minulle tuli tulokseksi aikoinaan ENFJ joka on ekstroverttityyppiä.
Elän nykyisin kyllä kuin ääri-introvertti, eli silloin kun en ole töissä, nyhjään kotona, mutta toisin kuin aito introvertti, minä olen yksinäisyydestä ja mitääntekemättömyydestä erittäin ahdistunut. Tiedän ihmisiä, jotka elävät aika lailla samoin, mutta ovat oikein tyytyväisiä elämäänsä eivätkä kaipaakaan enempää actionia.
Kun nyt asiaa ajattelen, ongelmani alkoivat kun mies jätti minut ja jäin yksin tänne vieraalle paikkakunnalle. Jotenkin olen täällä mennyt ihan lukkoon enkä enää osaa etsiä ympärilleni ihmisiä tai tekemistä vaikka sitä kaipaan. En tee muuta kuin valitan ja tyrmään kaikki keksimäni ratkaisuehdotukset kyynisesti "no et sinä kumminkaan pärjää", "et sinä pysty", "et sinä osaa". Paluuta kotipaikkakunnalle ei valitettavasti oikein ole, koska työpaikkoja alallani ei oikein siellä ole. Kai minä odotan että joku mies tulisi minut pelastamaan uuteen nousuun, muta ei niitäkään kotona nyhjäämällä löydy.
t. ap
heippa luin vain aloitusviesti... mutta jossain vaiheessa lääkkeistä voi oikeasti olla apuakin. Vaikka se tuntuu kauhealta, että söisi jotain lääkkeitä niin jos sattuu hyvä lääke kohdalle niin sitä kannattaa käyttää.
Itsekin kärsin aika lamauttavasta arkuudesta, mitä kukaan ei koskaan uskoisi. Olen tosi ulospäin suuntautunut ja saan ryhmässä keskusteltua ja aloitettua keskusteluja. Joskus kuitenkin ramppikuume nousee niin kovaksi että joudun perumaan asioita sen vuoksi. Jos tilanne on sellainen että sietää juoda yksi siideri tilaisuutta ennen teen sen jos taas pitää olla vesi selvä saatan otta 5mg diapamin.
Lääkkeissä pitää muistaa se että jos otat 5mg diapamin kun olet rauhallinen ja olosi on turvallinen se saattaa vaikuttaa voimakkasti ja vaikka nukahdat. Jos taas olet täydessä paniikissa ja ahdistuksessa niin 5mg diapami vain rauhoittaa sinua ja pystyt toimimaan tilanteessa rauhallisesti...
Eli ei kannata niitä lääkkeitä viimeiseen asti vastustaa... ei niitä turhaa määrätä. Muuten sitten siedätyshoitoa ja ehkä elämän asioiden uudelleen järjestelemistä. Mitä sulla on hei menetettävää? Mitä sulla on saavutettavaa? Mä olen 33v ja yritän tehdä uusia kavereita ja ystäviä. Otan rohkeasti askeleita eteen päin ja tunnustan uusille ihmisille, että mä en ole täydellinen ja jännitän... ihmisiä me hei ollaan vaan! Tuu mukaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 11:38"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 11:25"]
Elämäsi helpottuu kunhan hyväksyt arkuutesi ja keskityt enemmän omiin vahvuuksiisi.
Puhun ihan omasta kokemuksistani :)
Itse eksyin fb:ssä puolivahingossa introverttiryhmään, ja olen löytänyt sieltä kautta paljon tutkimuksia ja kirjallisuutta sekä introveteistä että ujoista ja aroista ihmisistä. Huomasin kuuluvani hyvin vahvasti siihen introvettiporukkaan, ja olen oppinut hyväksymään oman omituisen itseni. Siinä hyväksymisessä olen saanut hurjasti apua niistä kirjoista ja tutkimuksista. Ne ovat auttaneet oivaltamaan sen, että en ole huono vaikka olenkin hiljainen ja arkakin. Ne ovat vain ominaisuuksia eikä niiden takia tarvitse tuntea huonommuutta tai alemmuutta.
Näiden asioiden oivaltaminen on tehnyt minusta rohkeamman ja avoimemman. Nyt kun pystyn hyväksymään itseni, voin olla rohkeasti oma itseni, arka introvertti. Aiemmin tuhlasin hirveästi energiaa reippaan ekstrovertin esittämiseen, ja se söi minua sisältä ja sai minut tuntemaan itseni entistäkin aremmaksi. Nykyään minun on paljon helpompoi kohdata niitä tilanteita jotka ennen koin pelottaviksi ja raskaiksi.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan omaan itseesi lähemmin ja kiinnittämään huomiota hyviin ominaisuuksiisi. Oman itsensä on helpompi hyväksyä kunhan löytää kirjallisuutta jossa ominaisuuksistasi puhutaan myönteiseen sävyyn.
Yksi hyvä kirja on Susan Cainin Hiljaiset. Se kertoo introvettiydestä, mutta myös ujoudesta ja arkuudesta myönteisellä tavalla.
[/quote]
Ap ei kyllä tuosta pitkästä kuvailustaan päätellen vaikuta lainkaan introvertiltä vaan kyse en jostain muusta.
Ja sitten vielä kommentti tuohon lääkkeisiin. Ap sanoi, että voisi kuvitella käyttävänsä alkoholia ongelmaansa. Se nyt kuitenkin on viimeinen tie. Moni alkoholisti on alkanut ahdistukseensa juoda ja siitähän se alamäki sitten alkaa. Mieluummin lääkkeet kuin viina.
[/quote]
Ap kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin itsekin olen. En väitä että hän olisi introvetti (väitän vain että minä olen introvertti) ja siksi puhinkin myös siitä arkuudesta. Araksihan hän itsensä määritteli.
Todella moni introvertti esittää niin taitavasti ekstroverttiä, että uskoo siihen itsekin. Voi toki olla arka ekstroverttikin, ja varmasti sellaisellekin ihmistyypille on apua siitä että tutustuu omaan itseensä ihan rauhassa ja opettelee hyväksymään itsensä. Mainitsemani Cainin kirja on paljon muutakin kuin introvettimanifesti, ja ap:n tekstien perusteella hänen kannattaisi tutustua teokseen.
Barac Obama on muuten yksi tunnetuimpia introverttejä. Monet introverteista ovat hyviä puhujia ja hyviä esiintyjiä, jopa nauttivat esiintymisestä.
Loppujen lopuksi on ihan sama mitä persoonallisuustyyppiä edustamme, jokainen meistä hyötyy itsetuntemuksesta. Itsetuntemus auttaa hyväksymään omia heikkouksia ja tulemaan toimeen niiden kanssa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 11:25"]
Elämäsi helpottuu kunhan hyväksyt arkuutesi ja keskityt enemmän omiin vahvuuksiisi.
Puhun ihan omasta kokemuksistani :)
[/quote]
Miten hyväksyä arkuutensa ja samalla päästä eteenpäin ahdistavasta tilanteesta joka johtuu siitä?
Kun tuntuu päinvastoin että ongelma minulla on nimenomaan se, että olen jossain vaiheessa alkanut uskoa itsestäni, eli liikaakin hyväksyä, että minä nyt vaan olen tämmöinen arka ja ei voi mitään. Intuitiivisesti tuntuu, että päinvastoin täytyisi päästä eroon arkuuden hyväksymisestä osaksi persoonallisuutta, kuin oppia hyväksymään se enemmän. Jossain määrin kun selvästi ihmisestä tulee usein sitä mitä hän uskoo olevansa.
Tuo itsetuntemus minulla on kyllä siinä mielessä hakusessa, että kun joskus pitkästyttävinä yksinäisinä iltoina olen itseäni miettinyt, olen tullut jopa kysyneeksi, että ONKO mitään pysyvää itseä olemassakaan, mitä tulee psyykkisiin ominaisuuksiin? Minulla on elämäni aikoina ollut valtava määrä erilaisia "minuuksia" joita olen käyttänyt erilaisissa tilanteissa ja eri ihmisten kanssa. Silloin kun olen yksin, en ole oikeastaan mielestän mikään tai kukaan, vain pelkkää ruumiillisen olemassaolemisen tunnetta useinkin. Sitten kun en ole yksin, usein yllätän itsenikin sillä millainen persoona tällä kertaa olen, ja ihan spontaanisti ja tietoisesti teeskentelemättä.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko siitä apua, jos ottaisit pieniä askelia? Nyt siis istut kotona ja haaveilet esim. ulkomaanmatkasta, mutta se pelottaa ihan vimmatusti. Voisiko tällaisella kaavalla koettaa edetä?
1. istut kotona
2. käyt päiväkävelyllä kaupungilla/kylällä ja katselet ihmisiä
3. käyt kahvilassa, juot kahvit ja katselet ihmisiä
4. käyt kävelyllä sinulle vieraassa kaupunginosassa/kylässä ja katselet paikkoja (ja ihmisiä)
5. etsit siitä vieraasta kaupunginosasta kahvilan, juot siellä kahvit ja katselet ihmisiä
6. ajat tuntemattomaan naapurikaupunkiin/kuntaan ja katselet paikkoja
7. etsit tuntemattomasta naapurikaupungista kahvilan, juot siellä kahvit ja katselet ihmisiä
8. käyt päiväreissulla jossain suomalaisessa kaupungissa n. 100 km päässä
9. käyt nro 8:n kaupungissa yhden yön reissulla, varaat huoneen hotellista tai vastaavasta
10. käyt tuntemattomassa suomalaisessa kaupungissa yhden yön reissulla, varaat huoneen hotellista tai vastaavasta
11. käyt Ruotsissa päiväreissulla (osaat varmaankin hyvin Englantia, joten tämä matka onnistunee hyvin)
12. käyt Ruotsissa parin päivän reisssulla, varaat huoneen hotellista tai vastaavasta
13. käyt jossain toisessa maassa päiväreissulla (Virossa, Latviassa, Tanskassa, Saksassa)
14. käyt siinä maassa parin päivän reissulla, varaat huoneen hotellista tai vastaavasta
Jos alkuaskeleet tuntuvat liian lällyiltä, niin siirryt suoraan seuraavaan kohtaan. Jos jokin askel tuntuu liian pelottavalta, keksi askeleitten väliin "väliaskel". Aluksi voi edetä vaikka askeleen päivässä, pikkuhiljaa täytyy sitten harventaa askelia, kun matkoista tulee pitempiä ja kalliimpia.
Olen itsekin aika pelokas. Pakotan vain silti itseni kamaliin paikkoihin. Yleensä niissä on sitten ihan kohtuullisen mukavaa kuitenkin. Ota vaikka joku harrastus. Eka kerta on paha, mutta sitten se alkaa helpottaa kun toiminta on samanlaista viikosta toiseen ja ihmiset ovat tuttuja. Voisitko pyytää jotakuta seuraksi ensimmäiselle kerralle? Käyt vaikka uimahallissa tai salilla tai jossakin sellaisessa jonne on helppo saada joku vaan mukaan. Mikset aloittaisi yksinmenoa jonnekin sellaiseen paikkaan, joka on sinulle jo tuttu. Tarkoitan, että menisit lomalle vaikka Hämeenlinnaan siihen hotteliin x, jossa olet jo joskus käynyt. Sekaan vain ja menoksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapiaan vain rohkeasti. Siellä opit näkemään syyt arkuuteesi ja löydät toisen ihmisen tuella keinoja sieltä ulos.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 13:10"]
Olen itsekin aika pelokas. Pakotan vain silti itseni kamaliin paikkoihin. Yleensä niissä on sitten ihan kohtuullisen mukavaa kuitenkin. Ota vaikka joku harrastus. Eka kerta on paha, mutta sitten se alkaa helpottaa kun toiminta on samanlaista viikosta toiseen ja ihmiset ovat tuttuja. Voisitko pyytää jotakuta seuraksi ensimmäiselle kerralle? Käyt vaikka uimahallissa tai salilla tai jossakin sellaisessa jonne on helppo saada joku vaan mukaan. Mikset aloittaisi yksinmenoa jonnekin sellaiseen paikkaan, joka on sinulle jo tuttu. Tarkoitan, että menisit lomalle vaikka Hämeenlinnaan siihen hotteliin x, jossa olet jo joskus käynyt. Sekaan vain ja menoksi!
[/quote]
En tunne yhtään ihmistä asuinpaikkakunnallani joten en oikein saa kaveria mukaan minnekään. Uimahalliin ja vastaaviin kyllä varmaan uskaltaisin mennä, niissä kun saa olla itsekseen eikä tarvitse mennä johonkin porukkaan missä muut jo tuntevat toisensa. Täytyykin käväistä :)
Noiden lomien suhteen mun kaksi ongelmaa ovat vieraiden kielten puhumisen kammo ja kammo miten selvitä lentokentillä tai laivaterminaaleissa. Hämeenlinnanreissu ei sen sijaan tuottaisi minkäänlaisia vaikeuksia, paitsi sisäistä valitusta että se on kumminkin tylsää ;) Hulluinta kyllä, olen ollut aikoinani yliopistolla duunissa, jossa minun täytyi käydä säännöllisesti erilaisissa konferensseissa ulkomailla, eikä silloin tullut mieleenkään että asiassa olisi yhtään mitään pelottavaa. Tosin oli siellä yleensä aina vähintään yksi kollega laitokselta mukana, ja minustahan tulee totaalisen rohkea heti siinä silmänräpäyksessä, kun vieressä seisoo toinen ihminen, josta ajattelen että periaatteessa hädän tulleen voin saada häneltä tukea.
t. ap
juu tule hämeenlinnaan niin lähdetään käymään terassilla! Toinen pelokas jännitäjä joka on kuitenkin puhelias pölöttäjä kun pääsee estoistaan...
ps. täällä kyllä on tylsää :)
terv. hämeenlinnalainen
Onko vieraitten kielten puhumisen kammo ollut aina? Onko se ollut myös työmatkoilla ja ulkomaankonferensseissa? Millaiseksi arvioit kielitaitosi? Mitä kieliä ja millä tasolla puhut ja ymmärrät? Pystytkö lukemaan englanninkielisiä tekstejä helposti? Entä osaatko kirjoittaa vaikka englanninkielisen sähköpostin? Onko sinulla matkasanakirjaa?
Ennen minuakin pelotti lentokentät. Jossain vaiheessa oli vain pakko tehdä ulkomaanlentoja. Ekoilla kerroilla otin etukäteen selvää lentoasemista, eli tutkin mm. Helsinki-Vantaan ja Berlin Tegelin karttoja. Selvitin, mistä asemalle mennään sisälle, missä kohdissa on check in -pisteitä, missä on turvatarkastus ja missä on minkäkinnumeroiset lähtöportit. Tämä antoi jonkin verran varmuutta. Käytännön hyötyä tästä valmistautumisesta ei kuitenkaan ollut, sillä lentoasemilla on kyllä kaikki merkattu niin viimesen päälle selkeästi. Ja jos jokin ei ole selkeää (esim. Pariisissa remontin aikaan ei kyllä mikään ollut selvää), niin sitten kysytään. Sitä varten se henkilökunta siellä on, että niiltä voi kysyä. Muista, että aina on jokin sinua nolompikin henkilö ollut lentokentällä.
Laivaterminaalit jännittävät minua vieläkin, koska niissä en aikuisiällä ole vielä ollenkaan käynyt. Niihinkin kai menisin samalla taktiikalla, eli ensin netistä etsisin terminaalin kartan ja tutkisin sitä. Sitten paikan päällä vain seuraisin opasteita ja antaisin henkilökunnan neuvoa. Jännittäisihän se hirveästi tietenkin :)
Jos kysyy henkilökunnalta tai kanssamatkustajilta jotain, niin kannattaa muistaa hymyillä ja olla ystävällinen ja suhtautua ihan huumorilla omiin ongelmiinsa. Silloin apukin tulee ystävällisessä muodossa.
Sosiaalisia pelkoja ja ahdistushäiriöitä on niin monenlaisia, että ehkä sen takia ap. ei ole tunnistanut itseään näistä kuvailuista, joita on lukenut. Mutta minäpä tunnistan itseni ap:n kuvauksista ja kärsin sosiaalisista peloista ja ahdistushäiriöistä. Lisäksi olen masentunut. Minulla masennus ja ahdistus ilmenevät samaan aikaan. Välillä voi olla hyviä aikoja, mutta sitten taas tilanne pahenee, kun tulee jokin kriisi.
Ap:n kriisi on ollut varmaankin siinä, kun hän on jäänyt sinkuksi vieraalle paikkakunnalle. Kannattaa hakea ammattiapua ennen kuin juutut kotiisi ihan kokonaan. Minulle oli vähällä käydä niin, kun omille oireille on aika sokea. Ihan heti en ole valmis uskomaan, että tarvitsen apua.
Suosittelenkin lääkäriajan varaamista heti huomenna. Saat ehkä lääkityksen ja keskusteluapua. Minulle on auttanut kognitiivinen terapia. Siinä etsitään korjaavia toimenpiteitä vääristyneisiin ajatus- ja toimintamalleihin. Nyt hieman jännittää, millaista apua tällä kertaa tarjotaan, kun hoitokontakti vaihtui.
Ahdistuksesta, arkuudesta ja jopa peloista voi päästä eroon hämmästyttävän helposti. Kyse on itse asiassi siitä, mihin suuntaamme huomiomme. Jos huomiomme ja ajattelumme on suuntautunut asioihin, joita haluamme välttää, koemme huonoja tunnetiloja ja ahdistusta. Jos huomiomme ja ajattelumme taas on suuntautunut asioihin, joita haluamme saada lisää, koemme hyvää oloa.
Aiheesta lisää mm. täällä (kannattaa lukea): http://hannupirila.blogspot.fi/2013/02/enemman-hyvaa-oloa-vahemman-pahaa-oloa.html