Naapuri laittanut jo jouluvalot parvekkeelle
Huomasin, kun tulin äsken lenkiltä koiran kanssa 0_o
Kommentit (21)
Oletpa tyhmä, ei ole koiran ottaminen kasvattanut järkeäsi O.o
Kyllä pitää viirata päässä. Pysyttele kaukana! Keskellä kesää kukaan mitään tunnelmavaloja polttele.
Kunhan ei hätäraketteja posauttele.
Meillä on ulkovalot parvekkeella ympärivuoden. Valoisaan aikaan ei toki päällä. Ei ole erikseen jouluvaloja.
Mä laitoin puutarhaan ja huvimajaan.
Nytkin on jo aika hämärää, kun on niin pilvistä.
Eikä tule edes joulu mieleen.
Naapuri sammutti omat jouluvalonsa vapun jälkeen. Huoh...
Ihanaa. Pimeät illat ovat täällä ja minäkin saan nauttia elämästä. Valoisat illat tekevät minut ahdistuneeksi.
Jotenkin lohdullista, antaa naapurin tunnelmoida anna sen soida!
Meillä on vielä parvekeremontti kesken, joten ei päästä vielä valoja asentamaan sinne.
Eivät ole jouluvalot, vaan aurinkokennoilla toimivat ledit. Aivan mahtavat, kivasti pimeällä loistavat ja taas päivällä lataavat itsensä auringosta täyteen. Nytkin sateen takia on pimeää, samoin oli eilen. Piristää mieltä mukavasti, kannattaa sinunkin kokeilla!
T. Naapurisi
Meidän tiellä yhdessä talossa on ollut sellainen kultainen metallijoulutähti viisi vuotta ympäri vuoden.
Ai minä? Ne on tunnelmavalot, pöljä! Parvekkeella on mukava viettää hämärtyviä iltoja tunnelmavalojen kanssa.