Lue keskustelun säännöt.
Etenin uudessa työssäni pikavauhtia ja nyt tuntuu, että huijaan kaikkia
24.07.2020 |
Minulla on ollut huijarisyndroomaa ainakin yläasteelta saakka.
Sain aina helposti kiitettäviä, mutta sisimmässäni tunsin, etten osannut oikeasti mitään. Pystyn omaksumaan suuria määriä tekstiä lyhyessä ajassa, mutta ajattelin huijaavani tentaattoreita yliopistossa, jos olin lukenut tenttiin yhden illan ja sain vitosen. Uskoin, että kopioin graduuni vain taitavasti muiden ajatuksia. Sain laudaturin.
En tällä tarkoita kehuskella vaan osoittaa ristiriidan: miltä tuntuu, kun ei pysty ottamaan vastaan onnistumisia. Saavutuksista ei nimittäin ole mitään iloa, jos ei ajattele, että ne ovat omaa ansiota.
Pääsin saman tien työelämään ja olen edennyt siellä nopeasti. Työni on vaativaa ja hektistä. Minusta tuntuu, etten osaa mitään ja olen alipätevä. Häpeän itseäni jatkuvasti.
Parhaina hetkinä saan valtavat kiksit onnistumisista. Seuraavana hetkenä olen alhossa, itken ja ajattelen, että olen yksi vitsi. Paineet tuntuvat joskus musertavilta. Pelkään, etten voi koskaan saavuttaa niitä odotuksia, joita minulle asetetaan. Tunnen syyllisyyttä siitä, että en tee tarpeeksi, vaikka teen koko ajan.
Terapiassa olen käynyt, pärjäilen kyllä kaiken kaikkiaan ihan hyvin. Tarkoitukseni ei ole niinkään kysyä neuvoja vaan haluaisin kuulla, onko joku muu kokenut elämässään samaa.
Kenelle tämä on tuttua? Onko normaalia, että joinain päivänä oikeasti uskoo, etten osaa yhtään mitään?
Kommentit (18)
Kaikilla ihmisillä on tunteita, etteivät he osaa yhtään mitään. Sinulla niitä on turhan usein.
Hienoa, että pärjäät ja hyvä, että käyt terapiassa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väärä ajattelumalli mutta varsinkin nuoremmilla yleinen. Älä ajattele yhtään mitä muut ajattelee. Keskity vain työhön sinänsä.
Tämä ei tarkoita että pitäisi olla tyly kellekään tai mitään sellaista kuitenkaan, etten nyt tule väärin ymmärretyksi.
Voi olla empaattinen mutta ei kuitenkaan ole psykologisesti riippuvainen muiden mielipiteistä.
Mulla on ollut vähän päinvastaista. Olen ollut epävarma, enkä ole uskaltanut havitella mitään vaativia tehtäviä. Sivusta olen seurannut kavereita, jotka uskaltaa. Joskus on tullut mieleen, että eihän toi oikeasti tiedä mitään, ja osaisin itse saman tai joistakin asioista enemmän. Ilmeisesti osaavat kuitenkin tarpeeksi, koska ovat edenneet urallaan. Mutta se on minulle vielä ihmetys miten kykenevät vaihtamaan alaa lennossa.
Ota rauhassa. Ei kukaan odota, että osaisit valmiiksi kaiken uudesta työnkuvasta.
On tosi tärkeää uskaltaa sanoa en tiedä tai kysyä neuvoa eikä vaan esittää että homma on handussa jos ei ole. Olet kuitenkin ihan pätevä hommaasi, kaikki joutuu opettelemaan uutta koko ajan.
Ihminen etenee urallaan siihen asti kunnes on epäpätevä. Siitä seuraa, että koko maata pyöritetään ihmisillä jotka ovat epäpäteviä työssään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tosi tärkeää uskaltaa sanoa en tiedä tai kysyä neuvoa eikä vaan esittää että homma on handussa jos ei ole. Olet kuitenkin ihan pätevä hommaasi, kaikki joutuu opettelemaan uutta koko ajan.
Mutta kun tässä on kyse huijarisyndroomasta, niin silloin ei kannata kyllä joka epävarmuuden tullen mennä kyselemään, tai saa todella oudon maineen.
Toiseksi, vaativissa johto- tai asiantuntijatehtävissä on paljonkin sellaisia, joissa itse selvittäminen kuuluu vähän kuin siihen ammattitaitoon. Toki kaikkea ei voi itse selvittää ja silloin pitää kysyä, mutta niitä jotka ei googleta tai katso firman intrasta ennen kuin vaivaa kollegoita kysymyksillään ei kyllä hyvällä katsota.
Vierailija kirjoitti:
On tosi tärkeää uskaltaa sanoa en tiedä tai kysyä neuvoa eikä vaan esittää että homma on handussa jos ei ole. Olet kuitenkin ihan pätevä hommaasi, kaikki joutuu opettelemaan uutta koko ajan.
Omalla kohdallani ei niinkään ole kyse siitä, että oikeasti esittäisin tietäväni, kun en tiedä. Tuo uskomus on pääni sisällä.
Kysyn kyllä, jos en tiedä jotain, sitä en pelkää. Jos ihan objektiivisesti yritän miettiä, niin se on varmaan yksi niistä asioista, joiden takia olen edennyt sinne missä olen: en pelkää kysyä ja otan aktiivisesti myös itse selvää.
Mutta huonoina hetkinä näistä kaikista ominaisuuksista tulee päässäni heikkouksia ja osoituksia siitä, etten oikeasti osaa mitään. Järjellä ymmärrän, ettei asia ole ihan näin mustavalkoinen, vaan oikeasti olen varmaan ihan samanlainen kuin muutkin ihmiset, joissain asioissa ihan hyvä ja joissain en niin hyvä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut vähän päinvastaista. Olen ollut epävarma, enkä ole uskaltanut havitella mitään vaativia tehtäviä. Sivusta olen seurannut kavereita, jotka uskaltaa. Joskus on tullut mieleen, että eihän toi oikeasti tiedä mitään, ja osaisin itse saman tai joistakin asioista enemmän. Ilmeisesti osaavat kuitenkin tarpeeksi, koska ovat edenneet urallaan. Mutta se on minulle vielä ihmetys miten kykenevät vaihtamaan alaa lennossa.
Ota rauhassa. Ei kukaan odota, että osaisit valmiiksi kaiken uudesta työnkuvasta.
Vähän samanlainen kokemus, kun olen nähnyt vanhoja, ikäisiäni kavereita johtotehtävissä ja muissa vaativissa tehtävissä. Muistelen, että ovat olleet aina ihan normityyppejä. Joissain asioissa olen itse ollut lahjakkaampi heitä ainakin koulussa. He sitten ovat pärjänneet jossakin muussa paremmin.
Sanoihan Sanna Marinkin jossain haastattelussa, että jokainen työ on ihmisen kokoinen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuo on arkea myös, mutta en välitä siitä enää yhtään mitään. Kaikenlaisia ajatuksia koskien osaamistani tulee ja menee, mutten ota niitä ollenkaan vakavasti koska tiedän itsekin että ne vaihtelee. Joten keskityn hoitamaan hommani parhaani mukaan riippumatta siitä onko tänään sellainen päivä, jona minun sisäisen puheeni mielestä pitäisi oikeastaan käydä irtisanoutumassa epäpätevyyteen vedoten koska oikeastaan huijaan työnantajaltani palkkaa olemalla työsuhteessa vaikken osaa mitään, vai sellainen päivä jossa olen mielestäni Suomen 10 parhaan alani erityisosaajan joukossa, vai siltä väliltä.
Lohduttavaa, että jollain muullakin olo vaihtelee todellakin noin paljon. Yhtenä päivänä olen supersankari ja toisena surkimus.
Taitaa olla paras ja ainoa toimiva ratkaisu, että menee ja tekee päivästä riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama ja syynä oli alistava perhe joka aina mitätöi saavutuksiani ja sisärukset aikuisenakin. On vaikeaa murtautua sisärusparvesta parhaimmaksi jos ne muut kokevat että hyppii niitten varpaille eivätkä osaa käsitellä kateuttaan. Mutta se täytyy tehdä vaan siltikin, sillä on vaan yksi elämä. Asiat voi myös pimittää heiltä ettei hiero niitä naamaan. Mulla se johtui siis tuosta ja tunnistin sen viimein. Heti helpotti.
On varmaan monia muitakin syitä mutta tässä oli yksi syy. Voimia, älä anna valtaa niille muille, vahvista vaan minuuttasi ja hyväksy onnistuminen ilolla.
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama ja syynä oli alistava perhe joka aina mitätöi saavutuksiani ja sisärukset aikuisenakin. On vaikeaa murtautua sisärusparvesta parhaimmaksi jos ne muut kokevat että hyppii niitten varpaille eivätkä osaa käsitellä kateuttaan. Mutta se täytyy tehdä vaan siltikin, sillä on vaan yksi elämä. Asiat voi myös pimittää heiltä ettei hiero niitä naamaan. Mulla se johtui siis tuosta ja tunnistin sen viimein. Heti helpotti.
On varmaan monia muitakin syitä mutta tässä oli yksi syy. Voimia, älä anna valtaa niille muille, vahvista vaan minuuttasi ja hyväksy onnistuminen ilolla.
Tiedostaminen kyllä auttaa tosi paljon. Minullakin on sellainen kasvatus, että tehtiin selväksi, ettei koskaan saa luulla itsestään liikoja. Kehuttiin kyllä, mutta sekin tehtiin sellaisella "olet kuitenkin vain keskiverto" -latistuksella. Mikä toki varmasti piti paikkansa, mutta lapsestahan se kuulosti siltä, etten osaa mitään.
Mietin vain, millaisiksi ovat kasvaneet sellaiset lapset, jotka saivat kuulla olevansa kauniita, ihania tai fiksuja. Minulle ei sanottu mitään noista koskaan.
Ja päälle tuli koko koulun kestänyt kiusaaminen. Minulla oli dominoiva, omistushaluinen paras kaveri, joka puhui minusta pahaa selän takana, haukkui ja nälvi minua. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että se oli kateutta. En silloin voinut käsittää sellaista.
No mutta. Tässä pari syytä. Pitää vain olla armollinen itselleen ja työstää näitä tunnelukkoja päivä kerrallaan.
Tsemppiä sinullekin asioiden käsittelyyn.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut vähän päinvastaista. Olen ollut epävarma, enkä ole uskaltanut havitella mitään vaativia tehtäviä. Sivusta olen seurannut kavereita, jotka uskaltaa. Joskus on tullut mieleen, että eihän toi oikeasti tiedä mitään, ja osaisin itse saman tai joistakin asioista enemmän. Ilmeisesti osaavat kuitenkin tarpeeksi, koska ovat edenneet urallaan. Mutta se on minulle vielä ihmetys miten kykenevät vaihtamaan alaa lennossa.
Ota rauhassa. Ei kukaan odota, että osaisit valmiiksi kaiken uudesta työnkuvasta.
Jostain joskus luin havainnollistavan esimerkin: rohkea mutta keskinkertainen tutkija julkaisee kymmenen artikkelia samassa ajassa kun loistava mutta perfektionistinen tutkija hioo ja hioo ensimmäistä täydelliseksi. Kumpi etenee urallaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tosi tärkeää uskaltaa sanoa en tiedä tai kysyä neuvoa eikä vaan esittää että homma on handussa jos ei ole. Olet kuitenkin ihan pätevä hommaasi, kaikki joutuu opettelemaan uutta koko ajan.
Mutta kun tässä on kyse huijarisyndroomasta, niin silloin ei kannata kyllä joka epävarmuuden tullen mennä kyselemään, tai saa todella oudon maineen.
Toiseksi, vaativissa johto- tai asiantuntijatehtävissä on paljonkin sellaisia, joissa itse selvittäminen kuuluu vähän kuin siihen ammattitaitoon. Toki kaikkea ei voi itse selvittää ja silloin pitää kysyä, mutta niitä jotka ei googleta tai katso firman intrasta ennen kuin vaivaa kollegoita kysymyksillään ei kyllä hyvällä katsota.
Ei vaan fiksu ihminen todellakin uskaltaa sanoa jos ei ymmärrä jotain. Vaikka olisi NASAn raketinrakentaja. typerä esittää että tietää joka asian. Fake it till you make it on typerä sanonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama ja syynä oli alistava perhe joka aina mitätöi saavutuksiani ja sisärukset aikuisenakin. On vaikeaa murtautua sisärusparvesta parhaimmaksi jos ne muut kokevat että hyppii niitten varpaille eivätkä osaa käsitellä kateuttaan. Mutta se täytyy tehdä vaan siltikin, sillä on vaan yksi elämä. Asiat voi myös pimittää heiltä ettei hiero niitä naamaan. Mulla se johtui siis tuosta ja tunnistin sen viimein. Heti helpotti.
On varmaan monia muitakin syitä mutta tässä oli yksi syy. Voimia, älä anna valtaa niille muille, vahvista vaan minuuttasi ja hyväksy onnistuminen ilolla.
Tiedostaminen kyllä auttaa tosi paljon. Minullakin on sellainen kasvatus, että tehtiin selväksi, ettei koskaan saa luulla itsestään liikoja. Kehuttiin kyllä, mutta sekin tehtiin sellaisella "olet kuitenkin vain keskiverto" -latistuksella. Mikä toki varmasti piti paikkansa, mutta lapsestahan se kuulosti siltä, etten osaa mitään.
Mietin vain, millaisiksi ovat kasvaneet sellaiset lapset, jotka saivat kuulla olevansa kauniita, ihania tai fiksuja. Minulle ei sanottu mitään noista koskaan.
Ja päälle tuli koko koulun kestänyt kiusaaminen. Minulla oli dominoiva, omistushaluinen paras kaveri, joka puhui minusta pahaa selän takana, haukkui ja nälvi minua. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että se oli kateutta. En silloin voinut käsittää sellaista.
No mutta. Tässä pari syytä. Pitää vain olla armollinen itselleen ja työstää näitä tunnelukkoja päivä kerrallaan.
Tsemppiä sinullekin asioiden käsittelyyn.Ap
Kiitokset :). Tämä on vaikea työstettävä mutta pikkuhiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut vähän päinvastaista. Olen ollut epävarma, enkä ole uskaltanut havitella mitään vaativia tehtäviä. Sivusta olen seurannut kavereita, jotka uskaltaa. Joskus on tullut mieleen, että eihän toi oikeasti tiedä mitään, ja osaisin itse saman tai joistakin asioista enemmän. Ilmeisesti osaavat kuitenkin tarpeeksi, koska ovat edenneet urallaan. Mutta se on minulle vielä ihmetys miten kykenevät vaihtamaan alaa lennossa.
Ota rauhassa. Ei kukaan odota, että osaisit valmiiksi kaiken uudesta työnkuvasta.Jostain joskus luin havainnollistavan esimerkin: rohkea mutta keskinkertainen tutkija julkaisee kymmenen artikkelia samassa ajassa kun loistava mutta perfektionistinen tutkija hioo ja hioo ensimmäistä täydelliseksi. Kumpi etenee urallaan?
Riippuu monestakin tekijästä. Tietenkään jos pitää sitä tutkielmaa pöytälaatikossa ei etene sen avulla mihkään.
Olen ihan varma että olet tosi hyvä työssäsi, ap. Mitä fiksumpi, sitä paremmin tietää ettei tiedä oikeastaan mitään.
Mielipiteeni on, että jos pärjäät hyvin työssäsi, ja autat oikeasti toisia/bisnestä, kaikki on hyvin. Epätäydelliseltä ihmiseltä ei voi vaatia joka päivä huippusuoritusta, ja jos vaadit sitä itseltäsi, palat helposti loppuun. En tarkoita mitään lusmuiluakaan, teet vain parhaasi. Älykkäänä ihmisenä tiedät, mikä se on.
Minä työskentelen siivoojana.
959
Mulle tuo on arkea myös, mutta en välitä siitä enää yhtään mitään. Kaikenlaisia ajatuksia koskien osaamistani tulee ja menee, mutten ota niitä ollenkaan vakavasti koska tiedän itsekin että ne vaihtelee. Joten keskityn hoitamaan hommani parhaani mukaan riippumatta siitä onko tänään sellainen päivä, jona minun sisäisen puheeni mielestä pitäisi oikeastaan käydä irtisanoutumassa epäpätevyyteen vedoten koska oikeastaan huijaan työnantajaltani palkkaa olemalla työsuhteessa vaikken osaa mitään, vai sellainen päivä jossa olen mielestäni Suomen 10 parhaan alani erityisosaajan joukossa, vai siltä väliltä.